Oon 18-vuotias ja rv10 menossa. Eilen oli ensimmäinen neuvola. Sieltä lähdin ihan rauhallisin mielin pois ja vaikka miestä ei tässä mukana olekaan niin päätin että pärjään kyllä yksinkin. Pelkäsin vanhemmilleni kertomista mutta ajattelin et ei se nyt niin kauheeta voi olla. Asun siis vielä kotona..Nyt sitten kämpän haku käynnissä. Äidilleni kerroin puhelimessa ku on siskonsa luona. Alko itkemään,huutamaan ja haukkumaan. Yritin sanoo et kyl ymmärrän mitä oon tekemässä ja että kyllä pärjätään jne. Mutta ei...Minä olen pentu ja hän ei halua äpärän mummoksi. Siinä sitten luuri korvaan ja sen jälkeen en ole äidistä mitään kuullut. Tänään soitti sitten perhetuttu et mitä oon tehny ku äiti on ihan hysteerinen. Pitää kuulemma mennä hänen kanssa juttelemaan,että saadaan "järkevä päätös" tehtyä. Oon nyt tässä itkeä tihrustanu pitkin päivää. Koulu alkaa torstaina (menen etälukioon käymään lukion loppuun). Olin eilen niin rauhallinen ja onnellinen ja luottavainen...Nyt en tiiä et mitä pitäis ajatella..Myöntyä muiden tahtoon ja tehdä abortti? Koska eihän tätä lasta näytä muut haluavan kuin minä. *huokaus* Ei kai se ole lapselle oikein että äpäräksi haukutaan vaik ei ole vielä edes syntyny.. Teenkö väärin jos synnytän tämän?
Asiallisia kommentteja kiitos... Haukkumisia en tarvitse..Tarpeeksi rikki tässä jo ollaan. =(
Asiallisia kommentteja kiitos... Haukkumisia en tarvitse..Tarpeeksi rikki tässä jo ollaan. =(
Vastaukset 17
Vanhimmat
Eli anna äidillesi muutama päivä aikaa miettiä asioita. Itse olen 25-vuotias ja odotan lasta yksin. Kun kerroin asiasta puhelimessa äidilleni, hän reagoi aivan samoin, mutta muutaman päivän kuluttua pystyimme asiasta jo keskustelemaan. En luonnollisestikaan asu enää kotona mutta silti välimme ovat aina olleet todella läheiset.
Jokainen äiti toivoo omalle lapselleen parhainta mahdollista tulevaisuutta ja tuo järkytys on ensireaktio. Älä siis vielä huolehdi liikaa.
Kun itse sain tiedon raskaudesta raskausviikolla 8 abortti ei todellakaan ollut edes vaihtoehto. Koko se päivä meni kuin sumussa mutta silti tunsin valtavaa iloa pienestä tulevasta nyytistä.
Nyt olen rv 32 5 ja tuleva isoäiti on onnensa kukkuloilla tulevasta pienokaisesta. Tottakai hän pelkää vieläkin sitä miten vaikeaa minulla tulee olemaan mutta lasta hän jo rakastaa yli kaiken.
Eli kyllä asiat järjestyvät ja mikäli olet jo lapsen päättänyt pitää, ÄLÄ keskeytä raskautta missään nimessä muiden pyynnöstä. Tämä on sinun elämäsi, ei kenenkään muun.
Moi! Itse olen myös yksinodottaja, isä ei mukana kuvioissa, olen muutaman vuoden sua vanhempi. Omat vanhempani olivat onnellisia puolestani vaikka yksikseen olenkin, uskon kuitenkin että äidilläni oli välillä hirvitysolo asiaa kohtaan, että miten se tytär nyt meinaa pärjätä. Olen kuitenkin päättänyt pärjätä, asunnon vaihdoin isompaan ja vauvakrääsät on nyt kaikki hankittuna ja synnytys on ehkä jo tällä viikolla edessä, h-hetki ihan nyt juuri..
Älä nyt tee mitään hätäisiä ratkaisua, itse kuitenkin päätät elämästäsi, tee niinkuin sinusta tuntuu parhaimmalta, lapsi on kuitenkin ihana asia ja jos päättää pärjäävänsä niin uskon että silloin kaik menee hyvin. Äitisi voi siitä alkujärkytyksestään toipua nopiaankin..Ehkä voisit yrittää hänen kanssaan rauhallisesti puhella asia lävitte. Et mielestäni tee väärin teet mitä teetkin, kunhan teet oman pääsi mukaan!!
Voimia sinulle!!!!
olin itse 15-vuotias kun äitini sosiaalitoimiston kanssa painosti minut aborttiin,ikuisesti kadun ja muistan tämän!vaikka eihän minulta edes kysytty mielipidettä...nyt olen 21 vuotias lukion suorittanut,hoitoalaalla vuoden toiminut ja yksinodottaja! eli eipä ole minunkaan elämäni täysin varmalla pohjalla ja kouluun ajattelin mennä kun toukka on muutaman vuoden vanhempi! alussa kun ilmoitin tulevalle isälle ja omille vanhemmilleni,oli kaikkien reaktio totaalinen shokki,mutta muutamia viikkoja myöhemmin on oma äiti jo suunnitellut kuinka toukka tulee mummulaan hoitoon jne...olen päättänyt pärjääväni yksin,vahva luonne ja eihän se lapsen vika ole,että isä pakenee!!
joten toivon todellakin että harkitset tarkkaan päätöksesi,se seuraa sinua loppuelämäsi päätit niin tai näin...
helppoa tämä yksin odotus ja lapsen kanssa tulevaisuus yh:na ei ole,mutta ei elämä muutenkaan ole!!
hyvää syksyn odotusta ja muista harkita tarkoin..
Itselläni jo rv25 menossa ja suoritan just koulua loppuun, olen ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. Monia heikkoja hetkiä on ehtinyt olemaan. Onnekseni vanhemmat ja kaverit ovat tukemassa. Mies vaan on ainoa, joka ei ole onnellinen vauvasta. Ja isyysselvitykset täytyy hoitaa viranomaisten kautta. Painosti aborttiin vielä rv15. Annoin hänen manipuloida itseäni ja kohdella huonosti. Neuvolassakin kehotettiin olemaan itsekäs tässä asiassa, lapsi kasvaa naisen sisällä. Ja naisella on siten vastuu kannettavanaan jo nyt. Minä ajattelen jo tulevaa kesää, jolloin liikuskelen vaunujen kanssa kaupungilla jne. Mahtaakohan se mies olla sitten onnellinen omalla tahollaan, tuskimpa. Varmaan painaa mieltä, mutta omapahan on valintansa. Niin, tässä tämä minun tilanteeni, toivon että saat päätettyä parhain päin.
pidä ihmeessä vauvasi!
tässä sulle vähän tietoa siitä mitä kaikkea vauvallesi on jo tapahtunut: =)
rv 10:
Kaikki sisäelimet ovat muodostuneet, mutta eivät ole vielä kehittyneet valmiiksi. Esimerkiksi osa suolistosta on vielä napanuoran sisällä. Sormien ja varpaiden välinen iho häviää, ja lapaluut, kyynärpäät, lantio ja polvet ovat selvästi nähtävissä. Lihakset alkavat saada luonnollisen muotonsa, ja lapsi jo käyttää niitä.
Koko: Sikiöpussin läpimitta on n. 4,5 cm. Sikiön pituus n. 3,1 cm.
Kyllä aion päätöksessäni pysyä ja tämän pienen ihmisen synnyttää ja luoda hänelle mahdollisimman hyvän elämän. Oman kodin haku tässä on nyt käynnissä ja ilmeisesti sossun kautta sen asian joudun hoitamaan. Opiskelija kun olen niin tuloja ei ole. Etälukion rinnalle ajattelin kysellä jos töitä saisi jostain ja sitä kautta omaa rahaa. Helppoa ei varmasti tule olemaan,mutta kyllä tässä selvitään.
Kovasti harmittaa äidin suhtautuminen ja juuri sen takia en voi edes kuvitella kertovani isälleni ennen kuin olen turvallisesti oman katon alla.
Hassua on se että serkkuni oli 17 kun tuli ensimmäisen kerran raskaaksi. Eikä mies ollut mukana. Kovasti oli koko suku häntä kannustamassa ja tukemassa. Nyt tosin hänellä on jo 4 lasta ja näiden 3 viimeisen lapsen isän kanssa asuvat. Eipä näytä paljon tukea minulle päin heruvan. Pimitän varmaan kyllä muulta suvulta tätä tietoa viimeiseen asti.
Äiti kun kuitenkin on jokaiselle niin rakas niin tottakai toivoin ja oletin että kyllä hän ymmärtää..Aina ei tosin käy niin kuin haluaa.
Mutta kyllä me pienen kanssa pärjätään ihan kahdestaan. Kunhan nyt saisi vaan oman kodin ja asiat järjestykseen niin voisi alkaa onnellisesti ja rauhallisin mielin odottamaan.
mullekin on kuule tuttua tuo äitisi reagointi!
Samoin reagoi oma äitini kun tulin 17-vuotiaana raskaaksi.Ja isäni oli ärissyt ettei häntä saa koskaan sanoa ukiksi...tuntui pahalta.
Aborttia mullekin heti äitini ehdotteli mutta tein selväksi ettei tule kuuloonkaan--->luuri korvaan että pamahti.
No,annoin ajan kulua enkä pitänyt vanhempiini yhteyttä.Kummasti heilläkin mieli oli muuttunut kun seuraavan kerran soittivat..anteeksi pyytelivät käytöstään.Kai se sitten oli jonkinlainen alkujärkytys saada tietää että musta tulee nuori äiti =)
Miehen vanhemmat suhtautuivat asiallisesti,totesivat vain että jaaha,meistäkö nyt sitten tulee mummo ja pappa.
Kyllä se äitisikin vielä siitä tyyntyy,anna vain ajan kulua...jos ei niin se on hänen häpeänsä,ei sinun.Keskity sinä nyt nauttimaan raskausajasta!
En epäilekään ettetkö pärjäisi lapsesi kanssa.
kaikkea hyvää sinulle!
Hyvä päätös!! tai sanoisinko paras päätös =) tsemppiä sinulle rohkea tyttö..ihailen ihmisiä jotka ovat noin vahvoja jos olisit vieressäni antaisin sinulle maailman isoimman halin =)
Kyllä ne asiat järjestyy, ihan varmasti!!
KOita jaksaa ja muista puhua jollekkin omista tunteista ja ajatuksista älä pidä niitä sisälläsi!!
odotat vauvaa, jolle olet maailman tärkein ja rakkain ihminen... jos muut ovat niin hölmöjä, että hylkäävät sinut niin se on niiden oma moka!!
Älä taivu niiden ihmisten mielipiteisiin, eiväthän he sinua ajattele vaan itseään... Sitten kun alat tuntemaan vauvan liikkeet ja näet sen ultrassa niin tiedät että siinä on pikkuinen joka ei sinua hylkää..ne muut jotka hylkäsivät, eivät ole vauvan arvoisia jos eivät sitä itse tajua!!
Kyllä sinä pärjäät, olen siitä aivan varma!! Onnittelen sinua vauvasta, olet paras äiti lapsellesi :)
Onnea tulevaisuuteen ja olet rohkea, ole ylpeä itsestäsi!!
Kaikkea hyvää sinulle ja vauvallesi! Pärjäätte ihan varmasti, asunto järjestyy, kuten jo mainitsitkin, viimeistään sosiaalitoimiston kautta. Ja saatte lapsen kanssa kyllä tukia niin että pärjäätte.
En jaksa enkä halua uskoa, että äitisi nyt katkaisisi välit sinuun. Ensireaktio oli vähemmän sovelias, mutta äiditkin ovat ihmisiä. Hän varmaan toivoi sinulle helpompaa elämää, ei muuta. Nyt ei kuitenkaan ole enää kyse yksin sinusta, vaan myös vauvastasi; hänen lapsenlapsestaan. Eiköhän äitisi asiaa sulateltuaan tämän ymmärrä ja vauvakin saa ansaitsemansa mummon :)
laitettiin sitten asunnon haku käyntiin. Nyt pitäisi löytää sopivan kokoinen ja suht halpa mihin me kaksi sitten voitaisiin perustaa oma koti. :) Eli kyllä tämä lapsi on nyt tähän maailmaan tulossa. Sanoivat muut mitä tahansa. Hassua kun neuvolatäti ja sossuntäti molemmat sanoivat että kyllä he uskovat siihen että pärjään ja että yhtään en elä missään pilvilinnoissa. Äitini taas sanoi aivan päinvastaista. En muka tiedä mihin ryhdyn.
Tässä nyt sitten etsitään omaa kotia ja sen jälkeen voi alkaa rauhallisin mielin odottamaan tätä pientä tulokasta. Tässä vanhempien luona kun on vaikea olla stressaamatta. :/
Kyynel tirahti silmäkulmaan kun luin viestejäsi. Olen niin onnellinen, että pidät lapsen. Varmasti tulette pärjäämään ja varmasti joskus tulevaisuudessa esikoisesi saa lisää pikkusisaruksia.. Jos nyt tekisit abortin muiden mieliksi, niin katuisit sitä ehkä koko loppuelämäsi.
Paljon onnea sinulle elämääsi!
Itse tein abortin 24-v. ja pitkälti sen takia, että en todellakaan uskaltanut kertoa vanhemmille. Se oli kamalaa ja abortin tehnyt kätilö järkyttävä vanha jäärä, joka oli täysin väärällä alalla ja kohteli kuin koiraa. Kesti vuosia päästä yli siitä, mutta nyt olen onnellisesti naimisissa eri miehen kanssa ja odotan esikoistamme. Muista kuitenkin, että teet niin tai näin, päätöksesi seuraa sinua lopun elämääsi ja sen kanssa sun on elettävä. Siksi kuuntele sydäntäsi.
niin kannattaa miettiä nyt tarkkaan. et voi kertoa meille mitään väität täällä et siulla on kauheat oltavat ja et myö ollaan kauheita sinuu kohtaan. tän jutun jos nyt teet niin ei voi tietää kestääkö iskän sydän! luin ton siu vuoto jutun. mistä tiesin? sanotaan vaikka, että sivuhistoriaan tallentuu kaikki,jopa linkit. jos sait keskenmenon niin olisi hyvä et uskaltaisit puhua meille(äidille ja miulle). mie olen sinuun ehkä vähän pettynyt onhan lapsi hyvä asia,muttei se mikään koira ole minkä voi jättää meikseille kunhan sen kanssa on vähän leikkinyt. tiedät kyllä mitä tarkoitan, mutta kuten tässä ketjussa sanotaan omapahan on asiasi,ja mie seison siu päätöksen takana,mutta muista, että oman asunnon voi hankkia ilman lastakin.
tiedän kyllä kuka! oonko sanonu että kotona on kauheeta olla? voisit kysyy näitä asioita ihan päin naamaaki!
yleensä ku lapsi tehdään niin sillo ei jäädä vanhempien nurkkiin asumaan! ja oi kuule..kyllä se iskän sydän kestää. onha se kestäny pahempaaki.
Mä olen sitä mieltä, että jos haluat pitää lapsen ja tunnet pärjääväsi, niin tottakai pidät sen! Sehän on sun lapses, ei sun äitis tai kenenkään muun :)
Mä itse muutin Turusta Tukholmaan viime marraskuussa ihan noin vaan spontaanisti miehen kanssa, jonka olin tuntenut yhden kuukauden- Suomeen jäi perhe ja lukio jäi kesken, mut en ole katunut :) Äiti itki hysteerisesti ja isä soitti ja haukkui pystyyn. Nyt odotan kihlatulleni lasta rv22 ja olen ikionnellinen!
Eli kaikkea voi sattua ja silti mennä hyvin :) Luota omaan sydämeesi! Jos haluat jutella, niin mulle voit kirjottaa: [email protected]
Mä pidän sulle peukkuja!
Lapsi ei ole leikkikalu, joka hankitaan täyttämään tyhjää tai sekasortoista elämää. Sulla on vielä aikaa hankkia hyvä kumppani, jonka kanssa voitte yhdessä perustaa perheen. Nyt sinun kannattaisi panostaa opiskeluun, matkustelemiseen, ja elämän kokemusten hankkimiseen,jotta sinulla olisi tarjota jotain tulevaisuudessasi lapsellesi ja perheellesi.Pienen lapsen yksinhuoltajana lähtöasetelmat vain ovat paljon hankalammat, joskin ei mahdottomat.