Moni tämän palstan vakiokävijöistä muistaa varmaankin keskustelun, joka taannoin käytiin aiheesta ylisuurten elatusapujen käyttäminen suojauduttaessa ulosottomiehen hyökkäyksiltä. Jostakin syystä aihepiiri tuntui olevan tuttu Goldfingerille ja hänelle oli myös varman tuntuista tietoa, kuinka tilanteessa tulee toimia. GF:n mukaan tekemällä puolison kanssa sopimus elatusavuista ja siirtämällä tämän sopimuksen perusteella omaisuus vaimolle, voi tehokkaasti ja täysin laillisesti välttyä maksamasta omia velkojaan.
Nyt korkein oikeuskin on ottanut kantaa aiheeseen ja tullut hieman poikkeavalle kannalle, nimittäin kysymyksessä on velallisen rikos.
Tässäpä teksti luettavaksi. Erityisen mielenkiintoista olisi kuulla kaikkitietävän sankarimme kommentti asiaan tuoreeltaan.
KKO:2002:46
Velallisen rikos - Velallisen epärehellisyys
Diaarinumero R2000/719
Esittelypäivä 7.11.2001
Taltionumero 1414
Antopäivä 5.6.2002
Taloudellisissa vaikeuksissa ollut A oli avopuolisonsa B:n kanteesta myöntämisensä perusteella velvoitettu suorittamaan heidän alaikäisille lapsilleen elatusapua määrän, joka selvästi ylitti sen, mitä lasten tarpeet ja A:n maksukyky huomioon ottaen voitiin pitää riittävänä elatuksena. A:n menettelyn vuoksi muut velkojat jäivät A:n palkkaan kohdistuneessa ulosmittauksessa ilman suoritusta. A:n katsottiin rikoslain 39 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla lisänneen perusteettomasti velvoitteittaan ja oleellisesti pahentaneen maksukyvyttömyyttään velkojien vahingoksi.
Kaikkia niitä, jotka GF:n vihjeen perusteella ryhtuivät järjestelyihin, neuvoisin purkamaan järjestelyt pikaisesti ja ihan vain rehellisesti maksamaan takaisin kerran otetut lainat ja muut velvoitteet. Niin tekee suurin osa ihmisistä ilman oikeuslaitoksen patisteluakin.
Nyt korkein oikeuskin on ottanut kantaa aiheeseen ja tullut hieman poikkeavalle kannalle, nimittäin kysymyksessä on velallisen rikos.
Tässäpä teksti luettavaksi. Erityisen mielenkiintoista olisi kuulla kaikkitietävän sankarimme kommentti asiaan tuoreeltaan.
KKO:2002:46
Velallisen rikos - Velallisen epärehellisyys
Diaarinumero R2000/719
Esittelypäivä 7.11.2001
Taltionumero 1414
Antopäivä 5.6.2002
Taloudellisissa vaikeuksissa ollut A oli avopuolisonsa B:n kanteesta myöntämisensä perusteella velvoitettu suorittamaan heidän alaikäisille lapsilleen elatusapua määrän, joka selvästi ylitti sen, mitä lasten tarpeet ja A:n maksukyky huomioon ottaen voitiin pitää riittävänä elatuksena. A:n menettelyn vuoksi muut velkojat jäivät A:n palkkaan kohdistuneessa ulosmittauksessa ilman suoritusta. A:n katsottiin rikoslain 39 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla lisänneen perusteettomasti velvoitteittaan ja oleellisesti pahentaneen maksukyvyttömyyttään velkojien vahingoksi.
Kaikkia niitä, jotka GF:n vihjeen perusteella ryhtuivät järjestelyihin, neuvoisin purkamaan järjestelyt pikaisesti ja ihan vain rehellisesti maksamaan takaisin kerran otetut lainat ja muut velvoitteet. Niin tekee suurin osa ihmisistä ilman oikeuslaitoksen patisteluakin.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Nyt voi Korkein Hallinto-oikeus "puhtain omantunnoin" tehdä päätöksen
ettei Vuotosta rakenneta. Odotettuaan eduskunnan päätöstä
ydinvoimalan rakennuksesta ,on ihan tarpeeksi kauan venytetty tätä
kysymystä.Kaikkihan sen tiesivät että kysymyksessä oli "joko, tai". Ja
eduskunta valitsi tietenkin sen heidän mielestään puhtaamman.
Mercedes-foorumi vs. lakipalsta??????
Voi vaikuttaa oudolta mutta tämä on ihan oikea palsta. Täällä käsitellään juuri tämän tyyppisiä kysymyksiä, vähemmän mitään autoihin liittyvää.
Jos tästä katsoo vaikka tätä ja edellistä sivua, niin näyttäisi olevan silkkaa autoasiaa, mitä nyt arvon AUTOMIES ja JÖSSE leikkivät aikansa, piti oikein katsoa. En väitä etteikö muutakin olisi ollut historiassa. En ole jaksanut lukea noita Gf-horinoita aikoihin.
että kyseessä on rikos, ei siihen olisi tarvittu päätöstä.
kylläpä jaksaa kiinnostaa tommosen tuppikullin asiat
Taidat olla sama Ismo, joka auttoi tamponitehdästä kehittämään uuden tamponin, joka ei näy eikä tunnu lainkaan.
Tää on todella mersu-palsta .Todellista mersu keskustelua,siirry sinäkin jo vihdoin asialinjoille,ja lopeta tollanen paskanjauhanta.
Hei, hei. Eipäs hötkyillä mies. Muistan hyvin ko. asian. Goldi ei suinkaan puhunut mitään ylisuurista elatussummista, joten pieleen meni. Goldi kuitenkin kyykytti sinut lakitiedoillaan, sen muistan aivan selvästi. Jäit pahoin alakynteen väittelyissä Goldin kanssa.
Pysypäs siellä Takahikiällä äläkä tule kertomaan valheita, hus, hus!
Turha Arska hei. Goldi löhöilee kesähuvillaan ja golffailee. Sinä hikoilet netissä. Hyh, hyh, köyhällä on pienet ilot.
Ansaitulla kesälomalla ollaan, toisin kuin Goldin apupersoonat, jotka päivystävät netissä suojellen Goldin olematonta kunniaa.
Goldihan kyykytti sut tosi makeesti moneen otteeseen. Joko olet selvinnyt? GF-trauma näyttää sua ainakin vaivaavan. Goldin kunnia on täällä täydellinen. Ainut mies, joka vastasi kaikkiin huutoihinsa. Olet turha Arska ja sen kyllä huomaa.
Jees poks. Goldihan oli koko kevään yleisen naurun kohteena typerillä jutuillaan. Hiekkakuoppalegenda oli vertaansa vailla olevaa sähellystä, jossa Goldi puhui itsensä solmuun. Parempi olikin lähteä kesäloman viettoon sellaisen nöyryytyksen jälkeen. Toivottavasti hän ei palaa syksyllä, koska kukaan ei jaksa enää lukea saavutuksista, jotka ovat vain Goldin likaisen mielikuvituksen tulosta.
Ps. Painu sinäkin sinne luxus(latinaa) kesämökille kuuntelemaan uusia tarinoita menetetyiltä nuoruusvuosilta.
hemmo tuo goldfinger, tässä muistutuksia menneiltä päivillä hersyvän naurun kera.
Tässä esimerkki tapauksessa oli em. herran tietokoneella käynyt "näköään" joku salaa kirjoittamassa "vaikeita" kysymyksiä.
Tiukka kysymys Goldfingerille.
Kirjoittanut: Kysynpä vaan., 1 2001, 18:07 ip: 193.229.255.17
Väität tietäväsi lähes kaiken alasta, en oikein
ole vakuuttunut, joten esitän tässä
kuvitteellisen esimerkin. Kerroppas mitä seuraa
jos antasin autoni tutulleni lainaksi ja hän
myykin sen eteenpäin väärentämällä autooni
liityviä asiapapereita? Saanko autoni takaisin,
vai saako auton ostaja pitää sen? Haluan tietää
mitkä ovat lainmukaiset vaihtoehdot? Entä jos
varas vie autoni ja myy sen eteenpäin seuraavalle
ja tämä taas seuraavalle jne. Miten autolle
silloin käy?
Suhteellisen helppoa (minulle):-D
Kirjoittanut: Goldfinger, 1 2001, 21:55 ip: 193.229.255.17
Esinnäkin voisin sanoa sinulle
nimerkki "Juristi", että sinun kannattaisi
täällä käyttää nimimerkkia "Turisti". Teitä
turisteja on liikkunut täällä aiemminkin ja
kaikilta teiltä "opinnot" ovat jääneet kesken.
Puhut nimittäin aivan puuta heinää, ikävä kyllä.
Jos esimerkkitapauksen kaveri lainaa autonsa
tutulleen ja hän myy ja blaa blaa blaa blaa blaa blaa blaa blaa blaa blaa.
Oletko sinä tyhmä vai leikitkö sinä tyhmää? Luulet siis, että yhdestä Ip-osoitteesta ei voi kirjoittaa kuin yksi henkilö? Meidän firmasta ja sen IP-osoitteesta voi kirjoittaa satoja eri henkilöitä.
Itse asiasta. Jos GF olisikin kysynyt ja osannut vastata visaisiin asioihin täydellisesti ja oikein, niin sehän osoittaa vain hänen tietämystään lakiasioista. Hyvää oppia monelle kuitenkin.
Tyhmä nauraa usein, niin sinäkin "hersyvine" nauruinesi:-)
Goldi kyykytti sinua kanssani niin pahoin, että minua vieläkin naurattaa. Otit näköjään hiekkakuoppajutumme kusipulloineen täydestä todesta!! Heheheeh! Sinua vietiin siis kuin litran mittaa. Tapat minut nauruun!
Goldikin nauroi varmaan aivan vääränä, kun te tollot ja typerykset uskoitte kaiken kuin pikku lapset, nimittäin minun ja Goldin kesken privassa sovitun kusetuksen, joka meni herkullisesti läpi sinunkin tyhmässä kallossasi. Vieläkin jankkaat samaa! Hahhahahahah !!!
Turhan Arskan on nyt syytä muuttaa äkkiä nimimerkkiä, sillä noin pahoin kusetetun nimerkin ilmestyessä taululle, aika monelta pääsee hörönauru. Heheeh!
Miltä tuntuu olla tyhmä ja pahoin kusetettu JUNTTI ARSKA !
Goldin laki"tiedot", voi pyhä Sylvi! Mikä Vitsi!
Eipä ole Lepinkäistä suotu suurilla älynlahjoilla, sen osoittivat "keskustelut" talven aikana. Kuitenkin hyvää kesää valitsemallesi tielle.
Vaikene Urpo. Goldi on jo näyttönsä lakitiedoistaan antanut.
sinulle syötetään "totuutena".
Olen lukenut GF:n juttuja ja tiedän, että GF hallitsee myös lakiasiat, puhumattakaan autoasioista.
ole tyhmä vaan sinä jos luulet että uskoisin juttujasi joita olet jankuttanut kaikilla nimimerkeilläsi, tällä kertaa pete joskus jeeves ja joskus goldfinger jne.
Tarkoitatko että malliesimerkkitapauksessa jonkun firman joku työntekijä on kirjoittanut klo 18.03 "vaikean" kysymyksen ja sen jälkeen sinä olet mennyt kyseiseen firmaan klo 21.55 kirjoittamaan samalla koneella vastauksen tähän "vaikeaan" kysymykseen?????
Sinullahan on miljoonia perstaskussa ja tietokoneita kolme kpl kotona.
SALLI MINUN NAURAA HERSYVÄÄ SIKANAURUA!!!!!!
Muistutan sinua vielä tästä multipersoona nimisotkusta jota olet harrastanut juuri tuo em. mainitun firman ip osoitteesta kaikkien kannattajiesi kanssa niin ettette ole olleet tietoisia toisistanne vaikka olette muutamien minuuttien välein kirjoitelleet aamusta yöhön, kehuen idolianne paskanpuhujien maailmanmestaria goldfinkeriä.
Samasta osoitteesta 193.229.225.17 tullut viestejä seuraavilta nimimerkeiltä:
Kysynpä vaan (teki tiukan kysymyksen GF:lle johon vastasi itse), Goldfinger, Jusa, J.Salo,
Ylituomari, Juristi, VK, Fani 10, Reka, Jeremias W Pylkkänen, PK, Tarkkaavainen, Jeeves,
Juuso W, Ope, VS ja ristiin näiden kanssa samoilla osoitteilla (7 eri) lisäksi Mese, Veksi, Analyse
Retsi, MB-man, Mb for ever, Mercedes for ever, Kandi, Neljäs mersu meneillään.
Kysyn vaan mistä autoasioista tai yleensä mistään järkevästä tuo ihailemasi gf on kirjoittanut?
Silkkaa paskaa päivästä toiseen ja luulee että haukkumalla, vedonlyönnillä ja uhoamalla jostain sadusta tulee totta.
Kai Goldi itseään ja olemattomia tietojaan puolustaa. Raukkamaista vain on se,että ei uskalla käyttää yhtä ja vain yhtä nicciä.
Oletko koskaan kuullut muista, kuin paikallaan olevista tietokoneista? esim. Nokialla on tuhansia tietokoneita ympäri maailmaa. Käytänössä on siis täysin mahdollista toimia kuten Goldi sanoi.
Muistaakseni Goldi sanoi, että hänen poikansa kavereineen kirjoittivat myös yhdestä Goldin käyttämästä IP-osoitteesta. He olivat siis tietoisia toisistaan, toisin kun sinä ounastelet.