Töihin

Valitsenko kokopäiväisen työn vai teenkö syventävät opinnot & gradun ja valmistun ennen töihin menoa? Sopivaa osa-aikatyötä ei ole näköpiirissä ja kesätyö loppumassa eikä niillä rahoilla eletä hirmu pitkään. Hyvät mahkit olisi aika kivaan kokopäiväiseen työhön reiluksi vuodeksi. Pelkään, jos antaudun vallan työhön, jää gradu tekemättä enkä ikinä valmistu, kun perhettäkin pitäisi joskus perustaa. Huk-tutkinto olis kyllä jo kasassa. Kokemuksia?
2269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tieden tunteen, ite opiskelen kauppiksessa, ja työnantajani yrittää vetää mua pois kokonaan koulunpenkiltä. Päädyin sellaiseen ratkaisuus, että käyn osa-aikaisesti töissä 4krt/vkossa ja lopun ajan väännän gradua, ja työnantajani on niin ihana, että joustaa ja tulee vastaan aina tarpeen tullen. Tsemiä sulle!

Äänestä
  • Itse vetäydyin kokonaan pois yliopistolta ennen gradua ja olin puoli vuotta töissä, nyt vielä vuoden loppuun. Jäljellä siis enää gradu, jonka haluan tehdä ilman mitään osa-aikatöitä häiritsemässä. (Yritin tehdä kokopäivätyön rinnalla, mutta tekstistä tuli ihan sutta.)

    Nyt mulle on tiedossa montakin duunipaikkaa sillä kokemuksella, jonka olen tämän "työvuoden" aikana hankkinut. Minulla on siis hyyyvin todennäköisesti duunia heti valmistuttuani. Ja gradun aion tehdä "pois alta" ennen kuin hyväksyn yhtään työpaikkaa tämän vuoden jälkeen. Se on päätös.

    EI kannata pelätä ettei gradua saa koskaan tehtyä, se vaatii sen puristuksen vaan ja uskoa omiin päätöksiin. Eli suosittelisin työkokemuksen ottamista, tosin en sitten tiedä miten helppo alaltasi on työllistyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai gradu? kirjoitti:

Valitsenko kokopäiväisen työn vai teenkö syventävät opinnot & gradun ja valmistun ennen töihin menoa? Sopivaa osa-aikatyötä ei ole näköpiirissä ja kesätyö loppumassa eikä niillä rahoilla eletä hirmu pitkään. Hyvät mahkit olisi aika kivaan kokopäiväiseen työhön reiluksi vuodeksi. Pelkään, jos antaudun vallan työhön, jää gradu tekemättä enkä ikinä valmistu, kun perhettäkin pitäisi joskus perustaa. Huk-tutkinto olis kyllä jo kasassa. Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu