Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

seksifantasioista

Oletteko ikinä miettineet seksifantasioitanne pintaa syvemmältä? Mitä ne voisivat tarkoittaa ja miksi kiihotumme juuri tietystä fantasiasta?
Itse olen näitä juttuja tänään mietiskellyt kun töissä oli tylsää ja tulos on seuraava:

Fantasiani ovat yleensä variaatioita kahdesta teemasta. Useimmiten kohteena on nuori, neitseellisen kaunis tyttö ja kohtelen häntä melko kovakouraisesti. Jyyskytän kuin tärypora ja nainen voihkii joko kivusta tai nautinnosta. Joskus fantasioin itseäni huomattavasti vanhemmista, hyvinsäilyneistä "missis robinsoneista". Nämä rouvat eivät ole saaneet munaa sitten Koiviston aikojen ja ovat aivan haltioissaan kun säälistä leikittelen heidän kanssaan.

Fantasioiden yhteinen teema on valta: kummassakin fantasiatyypissa nainen on täysin minun vallassani (joko fyysisesti tai henkisesti) ja voin saada hänet tekemään mitä vain. Taas tulee todistettua miten seksi ja valta kietoutuvat erottamattomasti yhteen. Kertooko tämä sen, että vallanhimo on yksi vallitsevimmista luonteenpiirteistäni?

Kummallisinta on, että fantasioiden "minä" ei vastaa todellisuutta. Tosiasiassa nautin silloin, kun saan seksissä olla se passiivinen ja vastaanottava osapuoli. Tyttöystäväni kanssa rakastellessa hän on useimmiten päällä. En myöskään siviilielämässä koe olevani mitenkään dominoiva tai vallanhimoinen, pikemminkin olen sellainen perusmukava ja hieman ujo tyyppi. Tähän rooliin olen ihan tyytyväinen.

Nojoo, tässäpä nämä löpinät olivatkin. Olisi mielenkiintoista kuulla muiden ajatuksia tai kommentteja.
52648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

samoja juttuja. myös seksi unien merkitystä! seksi uneni ovat useimmiten jotain ihan muuta mitä todellisuudessa fantasioin. näen aikas "irstaita" seksi unia vastenmielisistä miehistä joita todellisuudessa en ikinä voisi. itse olen jokseenkin "siveellinen" mutta hyvin seksuaalinen kuitenkin.. unet ovat yksi arvoitus? ja näen niitä joka viikko. fantasiat yleensä koskevat ystävieni miehiä. en siis todellisuudessa halua ystävieni miehiä vaan tyypit ovat keksittyjä fantasioissa. kummallista..

Äänestä

Minun fantasiani eivät toista oikeastaan mitään kaavaa tai sitten joo:

- kiihotun kesällä kauniiden noin 20 vuotiaiden naisten näkemisestä, minihameista, avoinaisista kaula-aukoista, pomppivista rinnoista ja saan kadullakin kulkiessa erektion, jota joutuu joskus peittelemään.. Siis haaveilen rakastelusta heidän kanssaan, heidän sileästä ihostaan, pystyistä, terhakoista rinnoista, nuoruudesta jen..
- toinen kiihottava fantasia on se, että olisin mukana ryhmässä. Olen nuorempana ollut ryhmässä 3 m 1 n, mutta kiihottaisi olla toisinkin päin, varsinkin kun yksi nainen sitä minulle chatissa kerran kuvasi (väitti ollensa joskus kaverinsa kanssa yhtä miestä käsittelemässä koko yön)
- joskus fantasioin entisestä opiskelukaveristani tai vaimoni bestiksestä, jotka ovat jo aikuisia naisia, mutta hyvin viettelevännäköisiä. Molemmat myös pitävät minusta, mutta tuskin sänkyyn saakka (tai mistä sen tietää) =)
- tässäpä näitä, en osaa sanoa, mistä nämä johtuvat tai miksi on näin
- yksi kysymys: fantssioitteko koskaan rakastellessanne siitä, että kanssanne on joku muu kuin mitä on? Minä joskus ja se mielentilasta riippuen vaikuttaa eri tavalla: joko kiihottaa tai se vie kiihotuksen pois

Äänestä
  • Vastaukseni kysymykseesi niin olen joskus fantasioinut jostain toisesta kesken seksin. Homma kuitenkin vaatii tiukkaa keskittymistä, pienen pieni asia särkee fantasian ja sitten paljastuukin millainen lahna siellä alla oikeasti on. Fiilis menee heti. Nyttemmin en ole fantasioinut muista kesken seksin juuri tästä syystä (että en pysty "keskittymään" fantasiaan ja sitten homma menee plörinäksi).

    Näin siis minulla. Täytyy muuten sanoa että minullakin on kesäisin silmä (ja joskus jokin muu) kovana kun katselee rannoilla vähäpukeisia tyttöjä. Itse en kuitenkaan laske tätä peruskuolaamista kunnon seksifantasiaksi.

    Äänestä

liittynevät yleensä enemmän romantiikkaan kuin itse seksiin, miten heidät "isketään" tai miten homma yleensä alkaa.

Seksifantasioita on hyvä olla monia, erilaisia ja mielikuvituksen villiä laukkaa, niitä ei ole tarkoitus toteuttaa eivätkä ne kerro mielenvikaisuudesta. Emmehän me toimintaleffaa katsellessa ajattele että olisipa makeaa pamauttaa trans am pellolle vaan se on viihdettä.

Minäkin saatan fantasioida alistamisesta/alistamisesta tai ryhmäseksistä vaikka seksissä pidän ja nautin siitä että määrään ja kaikki on ennaltaodotettavaa ja ryhmässä varmaan lähtisin kesken kaiken tupakalle. Seksi lähtee päästä!

Äänestä
  • Fantasion seksistä joidenkin julkkisten kanssa.
    Pareittain tai ryhmässä.
    Haluan myös kuvata seksifilmejä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


m22hki kirjoitti:

Oletteko ikinä miettineet seksifantasioitanne pintaa syvemmältä? Mitä ne voisivat tarkoittaa ja miksi kiihotumme juuri tietystä fantasiasta?
Itse olen näitä juttuja tänään mietiskellyt kun töissä oli tylsää ja tulos on seuraava:

Fantasiani ovat yleensä variaatioita kahdesta teemasta. Useimmiten kohteena on nuori, neitseellisen kaunis tyttö ja kohtelen häntä melko kovakouraisesti. Jyyskytän kuin tärypora ja nainen voihkii joko kivusta tai nautinnosta. Joskus fantasioin itseäni huomattavasti vanhemmista, hyvinsäilyneistä "missis robinsoneista". Nämä rouvat eivät ole saaneet munaa sitten Koiviston aikojen ja ovat aivan haltioissaan kun säälistä leikittelen heidän kanssaan.

Fantasioiden yhteinen teema on valta: kummassakin fantasiatyypissa nainen on täysin minun vallassani (joko fyysisesti tai henkisesti) ja voin saada hänet tekemään mitä vain. Taas tulee todistettua miten seksi ja valta kietoutuvat erottamattomasti yhteen. Kertooko tämä sen, että vallanhimo on yksi vallitsevimmista luonteenpiirteistäni?

Kummallisinta on, että fantasioiden "minä" ei vastaa todellisuutta. Tosiasiassa nautin silloin, kun saan seksissä olla se passiivinen ja vastaanottava osapuoli. Tyttöystäväni kanssa rakastellessa hän on useimmiten päällä. En myöskään siviilielämässä koe olevani mitenkään dominoiva tai vallanhimoinen, pikemminkin olen sellainen perusmukava ja hieman ujo tyyppi. Tähän rooliin olen ihan tyytyväinen.

Nojoo, tässäpä nämä löpinät olivatkin. Olisi mielenkiintoista kuulla muiden ajatuksia tai kommentteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu