Miehet, mitä mieltä?

Minulla oli keväällä pieni "juttu" yhden miehen (työkaverin) kanssa (ei sänkyyn asti menty). Ihastuin silloin kovasti, ja olisin halunnut tapailla häntä useamminkin. Silloin hän kuitenkin perääntyi. Juttelimme asiat halki ja välimme jäivät silti hyviksi, ei mitään suuttumista puolin tai toisin, vaikka asia olikin minulle kova pala, kun ihastuin aika täysillä. Silti jotain selvittämätöntä on jäänyt välillemme kuitenkin.

Nyt hän kuitenkin hakeutuu päivittäin seuraani, vaikkeivat työmme varsinaisesti sitä vaatisikaan, ja juttelemme niitä näitä, välillä hän katsoo minua silmiin pitkään, mutta itse en oikein halua katsoa takaisin, jos hän ei tarkoitakaan sillä mitään ja ihastun häneen uudelleen. Yleensä tulee aina tilaisuuden tullen tauoilla seuraani, tekee vaikka mistä asiaa ja hauskaahan meillä on :). Useimmiten hän tulee juuri silloin kun tietää minun olevan yksin.

Mietin vain, että voisiko hän olla kuitenkin kiinnostunut enemmästä kuin ystävyydestä, itse ainakin ajattelisin vältteleväni ihmistä, jonka tiedän olevan kiinnostunut, mutta itse en olisi innostunut lähemmästä tuttavuudesta, etten rohkaisisi johonkin mitä en halua.

En vain haluaisi enää kokea sitä kamalaa turhauttavaa ihastumisen tunnetta, joka ei johda mihinkään, kun sen jo kerran koin. Pitäisikö vain ruveta itse ottamaan etäisyyttä etten elättele turhia toiveita :(.
91649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei tuon tekstin perusteella nyt mitään totuuksia uskalla ruveta esittämään, mutta kuulostaisi siltä että mies on vieläkin ihastunut sinuun.

Äänestä
  • minustakin tuntuu, mutta jos arveluni menevätkin ihan metsään. Jos hän vaan haluaakin olla ystävällinen eikä anna menneiden haitata, onhan meillä aiemminkin ollut hauskaa yhdessä.

    Olen kerran tunteeni hänelle paljastanut, mutta silloin en saanut niille vastakaikua ja siksi haluan olla varuillani, enkä kokea samaa pettymystä toistamiseen. Tiedän hänen silti silloin aikanaan myös ainakin hiukan ihastuneen minuun.

    Itse olen ottanut sen kannan, että en hakeudu hänen juttusilleen kuin oikeasta asiasta ettei vaan kuvittele että jotenkin "vainoaisin" häntä mitenkään.

    Tiedän kyllä ettei täältä mitään varmaa vastausta saa mutta josko tuo miehinen ajatusmaailma vaikka hieman valkenisi...

    Äänestä

  • Nainen ihmeissään kirjoitti:

    minustakin tuntuu, mutta jos arveluni menevätkin ihan metsään. Jos hän vaan haluaakin olla ystävällinen eikä anna menneiden haitata, onhan meillä aiemminkin ollut hauskaa yhdessä.

    Olen kerran tunteeni hänelle paljastanut, mutta silloin en saanut niille vastakaikua ja siksi haluan olla varuillani, enkä kokea samaa pettymystä toistamiseen. Tiedän hänen silti silloin aikanaan myös ainakin hiukan ihastuneen minuun.

    Itse olen ottanut sen kannan, että en hakeudu hänen juttusilleen kuin oikeasta asiasta ettei vaan kuvittele että jotenkin "vainoaisin" häntä mitenkään.

    Tiedän kyllä ettei täältä mitään varmaa vastausta saa mutta josko tuo miehinen ajatusmaailma vaikka hieman valkenisi...

    Kyllä uskaltaisin väittää että mies näkee sinussa ainakin jotain.. Mies on siitä helposti luettava olento, että ei se hakeudu seuraasi jos sitä ei yhtään kiinnosta.

    Ainahan on kuitenkin mahdollisuus että sinun kuvitelmasi ja todellisuus eivät kohtaa.. Kannattaisi kuitenkin ehkä ottaa riski ;)

    Äänestä

  • juttuja kirjoitti:

    olla, että mies ei hakeutuisi seuraasi jos ei yhtään kiinnostaisi, hmmm... mielenkiintoista. Tässä alkaa aatokset laukata. Kiitos piristävästä lauseesta : )

    Äänestä

Kuvittelet päässäs kaiken. Jos se kerran peräänty kerran niin, en keksi syytä miksei perääntyisi toisenkin kerran. Miehet on sellaisia, ne katselee pitkää ja lepertelee eikä välttämättä se tarkoita niiten ajatusmaailmassa mitään sen kummempia. Se miksi se on nyt kiinnittäny huomiota johtuu siitä että se ei halua menettää sua ystävänä. Työkavereiden kanssa on kuitenkin pidettävä välit.Elä kuvittele liikoja-putoat liian korkealta.Pelkät katseet ja seuraan hakemiset ei kerro juuri mitään.Saat vaan miehen ahdistuneeksi ja pelotat sen lopullisesti karkuun. Pidä työkaverit työkavereina niin ei tule hankaluuksia

Äänestä

Sen jälkeen ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa:
-Joko
-Tai

Äänestä
  • hän tuli aamuvuoron päätteeksi työpisteelleni. Puhuimme tunnin puutaheinää ja vilkuilimme toisiamme. Kuitenkin tuntuu kuin jokin muuri olisi välissä, jonka yli ei uskalla kumpikaan kurkata.

    Sitä tässä ihmettelen kun meidän ei olisi mikään pakko olla tekemisissä kuin ohimennen ja ihan pelkkä normaali työkaveruus oli mulle ok. Siksi tää lomien jälkeinen seuraani hakeutuminen tuntuu minusta kummalta. Ja tapa jolla katsoo niin viestii jostain muusta...

    Mutta kun jo kerran itseni nolasin, en sitä toista kertaa tee. Jos olenkin ymmärtänyt kaiken ihan väärin niin en varmasti enää kestäisi olla samalla työmaalla enää.

    Mutta jos minä olisin hänen asemassaan eikä minulla olisi mitään mielenkiintoa tai tunteita häntä kohtaan, en toimisi niinkuin hän. Mutta toisaalta minä en olekaan mies :)

    Äänestä

  • Nainen ihmeissään kirjoitti:

    hän tuli aamuvuoron päätteeksi työpisteelleni. Puhuimme tunnin puutaheinää ja vilkuilimme toisiamme. Kuitenkin tuntuu kuin jokin muuri olisi välissä, jonka yli ei uskalla kumpikaan kurkata.

    Sitä tässä ihmettelen kun meidän ei olisi mikään pakko olla tekemisissä kuin ohimennen ja ihan pelkkä normaali työkaveruus oli mulle ok. Siksi tää lomien jälkeinen seuraani hakeutuminen tuntuu minusta kummalta. Ja tapa jolla katsoo niin viestii jostain muusta...

    Mutta kun jo kerran itseni nolasin, en sitä toista kertaa tee. Jos olenkin ymmärtänyt kaiken ihan väärin niin en varmasti enää kestäisi olla samalla työmaalla enää.

    Mutta jos minä olisin hänen asemassaan eikä minulla olisi mitään mielenkiintoa tai tunteita häntä kohtaan, en toimisi niinkuin hän. Mutta toisaalta minä en olekaan mies :)

    ja katso miten juttu etenee....

    Äänestä

  • kahville kirjoitti:

    ja katso miten juttu etenee....

    Sain häneltä eilen yöllä mailia. Ihan vain kyseli joko olen nukkumassa ja mitä teen viikonloppuna :)

    Eli ehkä olen aavistellut oikein. Miksipä hän muuten kyselisi...Mutta ehkäpä tuon kevään jälkeen ei rohkene ottaa asiaa esille suoraan...hmmm...katsellaan.

    Yritän olla innostumatta liikaa, vaikka vaikeaa se on!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nainen ihmeissään kirjoitti:

Minulla oli keväällä pieni "juttu" yhden miehen (työkaverin) kanssa (ei sänkyyn asti menty). Ihastuin silloin kovasti, ja olisin halunnut tapailla häntä useamminkin. Silloin hän kuitenkin perääntyi. Juttelimme asiat halki ja välimme jäivät silti hyviksi, ei mitään suuttumista puolin tai toisin, vaikka asia olikin minulle kova pala, kun ihastuin aika täysillä. Silti jotain selvittämätöntä on jäänyt välillemme kuitenkin.

Nyt hän kuitenkin hakeutuu päivittäin seuraani, vaikkeivat työmme varsinaisesti sitä vaatisikaan, ja juttelemme niitä näitä, välillä hän katsoo minua silmiin pitkään, mutta itse en oikein halua katsoa takaisin, jos hän ei tarkoitakaan sillä mitään ja ihastun häneen uudelleen. Yleensä tulee aina tilaisuuden tullen tauoilla seuraani, tekee vaikka mistä asiaa ja hauskaahan meillä on :). Useimmiten hän tulee juuri silloin kun tietää minun olevan yksin.

Mietin vain, että voisiko hän olla kuitenkin kiinnostunut enemmästä kuin ystävyydestä, itse ainakin ajattelisin vältteleväni ihmistä, jonka tiedän olevan kiinnostunut, mutta itse en olisi innostunut lähemmästä tuttavuudesta, etten rohkaisisi johonkin mitä en halua.

En vain haluaisi enää kokea sitä kamalaa turhauttavaa ihastumisen tunnetta, joka ei johda mihinkään, kun sen jo kerran koin. Pitäisikö vain ruveta itse ottamaan etäisyyttä etten elättele turhia toiveita :(.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu