Onko kanssapuheita kaikilla niillä paikkakunnilla
joissa on elävää kristillisyyttä? Seuroista on
kyllä ilmoitukset lehdissä mutta kanssapuheista
en ole huomannut.
joissa on elävää kristillisyyttä? Seuroista on
kyllä ilmoitukset lehdissä mutta kanssapuheista
en ole huomannut.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Suurimmalla osalla paikoista taitaa olla kanssapuheita, mutta muutamia tuli heti mieleen, joilla niitä ei ole. Lisäksi monilla pienemmillä paikkakunnilla niitä järjestetän hyvin epäsäännöllisesti, pitopaikka vaihtelee ja niitä voidaan järjestää hyvinkin spontaanisti muutaman päivän varoitusajalla. Lehdissä niistä tuskin millään paikkakunnalla ilmoitellaan.
Mikä on kanssapuhe?
Parhaimmillaan se voisi olla raamattupiirin luonteinen. Siis veisataan, rukoillaan lyhyesti ja keskustellaan jostain raamatun kohdasta tai muusta ajankohtaisesta.
Sillä vain sattuu olemaan tällainen nimitys vanhastaan.
terminä esiintyy jo Juhani Raattamaalla. Siis vanhaa perua lesta-liikkeessä.
Tampereella on joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta joka tiistai klo 13.00 ja torstaisin klo 18.30, vaikka aidassa olevissa kylteissä mainitaan klo 19.00. Kanssapuheet ei vietä edes kesälomaa, koska vihollinenkaan ei tee sitä Tampereella.
Joka paikkakunnalla ei kanssapuheet ole välttämättä rukoushuoneilla, vaan ne voi olla myös kodeissa. Isommilla paikkakunnilla voidaan kokoontua useampaan kotiin yhtäaikaa, mutta niihin ei välttämättä ole yleistä kutsua.
Kaikille tarkoitetuista kanssapuheista ilmoitetaan yleensä seuratilaisuuksissa. Kun tulet sinne niin saat tietää. Ellei ilmotusta tule, niin voit kysyä joltakin, että eikö täällä järjestetä kanssapuheita ollenkaan.
Eiköpä kaikkea kristityin välistä kanssakäymistä voi pitää kanssapuheena ? Tapahtui se turuilla, toreilla tai kirkkoaidan sisä- eli ulkopuolella ?
Kysymyksesi kanssapuheiden pitämisestä on mielenkiintoinen. Oletan, että tarkoitat "elävällä kristillisyydellä" VAIN es.lestadiolaisuutta.
No kuitenkin, tähän voinee vastata, että kanssapuheita vietetään lähes kaikilla paikkakunnilla, missä on es.lestadiolaisen käsityksen mukaista "elävää kristillisyyttä".
Paikkakunnilla, missä on ainoastaan Raamatun tarkoittamaa, herätysliikkeisiin ja mihinkään muihin kaan yhdistyksiin sitoutumatonta, elävää kristillisyyttä, ei vietetä kanssapuheita lainkaan.
Mielestäni yleisesti eri "elävissä kristillisyyksissä" pidettäviä raamattupiirejä ei pidä sekoittaa lainkaan es.lest. "kanssapuheisiin", koska niissä pohditaan Jumalan Sanaa vain ja ainoastaan Raamatun pohjalta, värittämättä keskusteluja mm. "kristillisyytemme vanhimpain hyväksi koettelemilla kristillisyyden neuvoilla", mitkä es.lest. "elävässä kristillisyydessä" valitettavan usein korostetaan Jumalan Sanan rinnalla.
"...mitä es. lest. "elävässä kristillisyydessä"...!
Kerran nuoret ja hävyttömät rupesivat tutkimaan kanssapuheissa Martti Lutherin teoksia,
se saatiin torjuttua, kun kanssapuheet hetkeksi lopetettiin. Menivät sitten muualle viisastelemaan.
Sinä sen sanoit selvemmin, mihin minä pyrin. :-)
Kanssapuheet eivät ole viisastelutilaisuuksia, vaan oikestaan siellä puhutaan omien kokemusten pohjalta. Silloin se on myös rakentavaa ja avuksi monelle. Usein kanssapuheissa anotaan myös omaa viallisuutta anteeksi, eikä puhuta toisten vioista, niinkuin edellä on puhuttu. Raamattu opettaa kääntämään kaikki parhain päin, mutta täällä lisätään vielä omia, että kristityt näyttäisivät vielä pahemmilta, kun onkaan. Samalla kehutaan itseä kuin fariseukset.
Onhan se viisastelua, jos ruvetaan vetoamaan Raamattuun ja Lutheriin ja sillä tavalla hylätään kristillisyyden kalliit ymmärrykset.
Miksi käytät väärin toisen henkilön oikeata nimeä. Varsinkin kun et pidä häntä kovin suuressa arvossa.
Haluatko irvailla A.Panulan nimellä.
Sovitaanko näin, että huomautukset tehdään minulle suoraan käyttäen siihen tarkoitettua linkkiä.
Jos lähdemme tälle linjalle, että julkisesti huomautellaan vedoten sheriffiin,tulee turhaa spekulointia sheriffin toiminnasta.
En halua julkista huutokauppaa mistään tällaisesta asiasta. Olen sanonut aiemmin ja toistan: Jos huomautettavaa on, tehkää se minulle suoraan, niin lupaan harkita kaikki valitukset niin tasapuolisesti, kuin se minulle on mahdollista.
Jos sitten teen jonkin mielestä virheitä, valittakaa ylläpidolle.
Hyvä huomautus, teemme jatkossa näin.
Kirjoita uskonnosta.
Mistä sinä tiedät ketä arvostan ja ketä en.
Ilmotaks sä mulle henk.kohtaisen validin mailisi?
Jos et ole siihen itse valmis, niin älä kehoita silloin muitakaan.
Maksustakaan en sulle validia mailiani lähetä!
Kyllä se on oltava oikeus anonyymisti kertoa mielipiteensä myöskin sheriffistä. Koskapa Hän itse arvostelee myöskin muita samalla tavoin.
Epäilen hengestä päätellen, että nimimerkin vihne takana on ex- el-kirahvi.
Tämä systeemi nyt sattuu toimimaan niin, että foorumille kuulumattomasta viestistä olisi ilmoitettava linkkiä käyttäen minulle.
Ehkä tällaisia palstoja varten kannattaisi ottaa ihan om sähköposti, niin ei olisi ongelmia.
Minun toiminnastani kuuluu valittaa suoraan ylläpidolle ja minä en saa tietää siitä mitään, ennenkuin minut erotetaan tai muuten ojennetaan. Joten kaikki tyytymättömät joukolla valittamaan.
Henkilöllisyyksien arvailu ei kuulu tänne. Minä olen vihne ole sinä mikä haluat olla.
Täten ilmoitetaan, että vihne ei ole sama henkilö kuin el-kirahwi. Kirjoitan edelleenkin vain nimimerkillä el-kirahwi - silloin kuin ylipäätänsä kirjoitan.
Minulle ei tullut mieleenkään, että "Aapanula" pitäsi sisällään "A.Panulan". Ajattelinpahan vain, että onpa joku keksinyt omaperäisen nimimerkin, joka vivahtaa jotenkin lapinmaalaiselle.
"Aapahan" tarkoittaa aukeaa puutonta suota, joita on Pohjois-Suomessa. Mutta "nula"? Sille en keksinyt merkitystä, mutta eiväthän vaikkapa nimet useinkaan merkitse mitään. "Nulo" sen sijaan tarkoittaa "alakuloista".
Jos raamatun tietoutesi on tälläistä mitä täällä esität, niin turhaan niillä yrität kaataa ymmärryksiä, jotka on raamatun mukaisia ja Pyhän Hengen kirkastamia. Turha väittää, että et pilkkaisi nimimerkilläsi ketään.
Tuossa sivussa lukee ilmoita asiaton viesti, eiköhän sillä pärjää.
Se on ainakin totta, että kanssapuheet päättyivät siihen, kun Lutherin ymmärrykset alkoivat olla ristiriidassa kristillisyyden ymmärrysten kanssa.
Se ei ole totta, etteikö kanssapuheita olisi kaikkialla. Kanssapuhe tarkoittaa keskustelua.
On aivan naurettava väite, etteikö Jumalan sanasta keskusteltaisi tälläkin hetkellä tuhansissa paikoissa, ilman että yksikään niistä on lestadiolainen koti tai rukoushuone.
on aapanulan jutut!
Lahdessa kokoontuu edelleen joka keskiviikko ryhmä joka lukee M Lutherin galattalaiskirjeen selitystä ja keskustelee siitä ja kaikista muista aihista jotka nousevat esiin tilaisuudessa.
Tämä toiminta on täysin "seurakunnan hyväksymää" toimintaa ja siitä ilmoitetaan pöntöstä aina seurojen jälkeen seurakunnalle. Näin on tapahtunut kuulemma myös viimepyhänä.
Toivottavasti tämä toiminta leviää kaikkialle Suomeen es.les seurakunnassa.
Talebaanit ei kuitenkaan tätä toimintaa hyväksy vieläkään, pelkäävät kai monien "ns uskon" romuttuvan romuttuvan sen evankeliumin äärellä.
sitten, olisin kiinnostunut.
Eivät Aanpanulan jutut valhetta ole, mutta sinun omat juttusi ovat.
Lahden galatalaskirje-ryhmä haluttiin lakkauttaa. Ei onnistuttu kuitenkaan.
En viitsi täällä sitä lopetussirkusta selostaa.
Eikä se muuten ole mikään ns. kanssapuhe, jollainen todella lopetettiin.