En ole koskaan tiennyt varmasti, mihin ammattiin haluan joskus valmistua. Olen aina ollut kaikessa tasaisen hyvä ja kaikki on kiinnostanut melko saman verran. Ainoastaan äidinkieli on ollut jonkin verran selvästi ylitse muiden. Kaksi vuotta sitten lakki päässä se olisi pitänyt päättää:mitä seuraavaksi?
Hain sosionomiksi ja terveydenhoitajaksi, mutta kumpaakaan laaa en sitten halunnut lähteä lukemaan. Vuosi kansanopistossa ja sitten uudestaan. Nyt hain viittomakielentulkiksi, fysioterapeutiksi ja niin, luokanopeksi. Pääsin kahteen kouluun sisään, joista valitsi luokanopettajankoulutuksen. Lykkäsin opiskeluja vuodella ja nyt parin viikon päästä pitäisi aloittaa opiskelut. Opettajan ammatti ei ole kutsumukseni ts, en ole tiennyt haluavani siihen kuin vajaan kahden vuoden ajan. Suhtaudun opettajan ammattiin realistisesti, ehkä liiankin. Ehkä jopa niin, että se menee pessimistisyyden puolelle. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä hölmömmältä se tuntuu. Lähden kokeilemaan alaa jonne on pitkä koulutus, huono palkka ja suht raskas työ, jolle tulisi omistautua täydestä sydämestään.
Toivon, että ensimmäinen opiskeluvuosi selkeyttää ajatuksiani sen verran, että tiedän onko open työ juuri se mitä haluan tehdä. Fiksuinta olisi ollut toimia kouluavustajana jonkin aikaa niin tietäisi mitä työ on siellä kentällä. Nyt vain arvailen ja oletan. Tuntuu tyhmältä, että pääsin sisään niin helposti, vaikken etenkään silloin ollut edes varma, haluanko kyseiselle alalle.
Mutta aika näyttää. Ehkä vaihdan alaa tai ehkä innostun opiskelusta ja minusta kehkeytyy motivoitunut opettaja. Tai ehkä jatkan opiskeluja ja kyseinen ala saa yhden työhönsä kyllästyneen lisää riveihinsä.
Hain sosionomiksi ja terveydenhoitajaksi, mutta kumpaakaan laaa en sitten halunnut lähteä lukemaan. Vuosi kansanopistossa ja sitten uudestaan. Nyt hain viittomakielentulkiksi, fysioterapeutiksi ja niin, luokanopeksi. Pääsin kahteen kouluun sisään, joista valitsi luokanopettajankoulutuksen. Lykkäsin opiskeluja vuodella ja nyt parin viikon päästä pitäisi aloittaa opiskelut. Opettajan ammatti ei ole kutsumukseni ts, en ole tiennyt haluavani siihen kuin vajaan kahden vuoden ajan. Suhtaudun opettajan ammattiin realistisesti, ehkä liiankin. Ehkä jopa niin, että se menee pessimistisyyden puolelle. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä hölmömmältä se tuntuu. Lähden kokeilemaan alaa jonne on pitkä koulutus, huono palkka ja suht raskas työ, jolle tulisi omistautua täydestä sydämestään.
Toivon, että ensimmäinen opiskeluvuosi selkeyttää ajatuksiani sen verran, että tiedän onko open työ juuri se mitä haluan tehdä. Fiksuinta olisi ollut toimia kouluavustajana jonkin aikaa niin tietäisi mitä työ on siellä kentällä. Nyt vain arvailen ja oletan. Tuntuu tyhmältä, että pääsin sisään niin helposti, vaikken etenkään silloin ollut edes varma, haluanko kyseiselle alalle.
Mutta aika näyttää. Ehkä vaihdan alaa tai ehkä innostun opiskelusta ja minusta kehkeytyy motivoitunut opettaja. Tai ehkä jatkan opiskeluja ja kyseinen ala saa yhden työhönsä kyllästyneen lisää riveihinsä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla on samanlaisia mietteitä ja OKL pitäisi alkaa vajaan kahden viikon kuluttua! Olen kanssa haparoinut tässä jo pari vuotta - eikä ajatukset ole selkiytyneet yhtään! Toisaalta tämä voi olla jännitystä elämänmuutoksesta - toivottavasti. Uskon, että homma selkiytyy jo ensimmäisten kouluviikkojen aikana. Mille paikkakunnalle olet menossa?
Hei taas. Aikaa on taas kulunut ja Kauan "odotetut" opiskelut alkaneet. Ensimmäisen vkon jälkeen len totaalisen pihalla niin kuin kai suurin osa opiskelijoista, eikä mikään ole oikein pään sisällä selkiytynyt. Aika näyttää. Toivon ainakin niin. BTW, joensuussa opiskelen. Entäs itse?
Minulla on sellainen tilanne, että yläasteella keksin, että haluan opettajaksi. Aluksi äidinkielen ja historian opettajaksi. Sitten joskus 9-luokan keväällä ei enää opiskelu oikein kiinnostanut, ja aloin miettiä kaikkia muita ammatteja. Halusin jonnekin ammattikouluun. Mutta koska vanhemmat välttämättä halusivat minun menevän lukioon, niin tuli tässä nyt lukio käytyä vaihtelevalla menestyksellä ja kirjoitin keväällä. Viime syksynä keksin yhtäkkiä, että haluankin kielten opettajaksi!! Hain opiskelemaan yliopistoon ja pääsin. Tällä hetkellä olen armeijassa, ensi syksynä pitäisi aloittaa opinnot yliopistossa.
Alkaa vaan pikku hiljaa tuntua, että en ole ollenkaan varma, haluanko opettajaksi? Mieluummin kuitenkin opettajaksi kuin kääntäjäksi, se vasta tylsää puuhaa olisikin... Ehkä joku muu ala olisi kuitenkin parempi? No, minulla on ainakin aikaa miettiä, mitä oikeasti haluan. Jos pääsisi jotain sijaisuuksia tekemään keväällä, niin se ehkä selkiyttäisi ajatuksia, mutta tuskinpa se nyt noin vaan onnistuu...
Itse aloitan nyt neljännen vuoden opinnot äidinkielen opettajaksi ja täytyy kyllä sanoa, että epäröintiä on hyvin paljon ilmassa myös yliopiston sisällä. Meistä n. 30:sta aloittaneesta
6 pitää välivuotta (tekee aivan muita töitä tms.), 4 on vaihdossa, 3 on saanut lapsen, 5 on vaihtanut opiskelupaikkaa, ja lopuista noin puolet miettii jatkuvasti onko tämä oma ala. Mutta onkos se nyt ihmekään, itsekin olen vasta 22- vuotias, ja kohta on maisterin paperit taskussa, tässähän ehtii vielä vaikka mitä:) Itse opiskelusta olen pitänyt valtavasti, se tulevaisuuden työ kyllä mietityttää, toisaalta olisi kyllä vaikéa kuvitella tekevänikään tätä samaa työtä loppuelämäni. Muutaman vuoden meinaan kyllä opettajan työtä kokeilla ja jos se ei maistu niin jatkaa opiskeluja! Kyllä elämä kantaa!
Opiskelen toista vuotta kieliä yliopistossa ja suurin osa opiskelukavereista sanoo tässä vaiheessa etteivät halua opettajaksi. Kuitenkin vaikuttaisi siltä, että suurin osa kieltenopiskelijoista päätyisi nimenomaan opettamaan. Itse en oikein tiedä, mitä haluan. Olisi jotenkin helpottavaa, kun opiskeluilla olisi joku päämäärä. En välttämättä 5-7 vuoden opiskelun jälkeen jaksaisi kuitenkaan ruveta alaa heti vaihtamaan. Pitäisi kai vaan tehdä muutama sijaisuus sillä kai se selviäisi, onko opettaminen oma juttu.
Opiskelen toista vuotta kieliä yliopistossa ja suurin osa opiskelukavereista sanoo tässä vaiheessa etteivät halua opettajaksi. Kuitenkin vaikuttaisi siltä, että suurin osa kieltenopiskelijoista päätyisi nimenomaan opettamaan. Itse en oikein tiedä, mitä haluan. Olisi jotenkin helpottavaa, kun opiskeluilla olisi joku päämäärä. En välttämättä 5-7 vuoden opiskelun jälkeen jaksaisi kuitenkaan ruveta alaa heti vaihtamaan. Pitäisi kai vaan tehdä muutama sijaisuus sillä kai se selviäisi, onko opettaminen oma juttu.