terveisiä sienimetsästä!
Pidin tuossa 15 vuoden tauon sienestämisen kanssa. Eli kasvoin vanhempien pakottamasta lapsesta sienimetsässä, sienihulluksi. Ja nyt on vanhat "taidot" hukassa.
Nyt sienikirja kainalossa kummastelen, miksi kukaan ei kerää haperoita? Tänäänkin näin niitä vaikka kuinka paljon, mutta näkyy ettei niitä kukaan olen kerännyt. Sienikirjassa niitä kuitenkin kehuttiin.
Miksi siis haperoita syrjitään?
Kiitos jo etukäteen vastauksista ja runsasta sienisatoa kaikille!
Pidin tuossa 15 vuoden tauon sienestämisen kanssa. Eli kasvoin vanhempien pakottamasta lapsesta sienimetsässä, sienihulluksi. Ja nyt on vanhat "taidot" hukassa.
Nyt sienikirja kainalossa kummastelen, miksi kukaan ei kerää haperoita? Tänäänkin näin niitä vaikka kuinka paljon, mutta näkyy ettei niitä kukaan olen kerännyt. Sienikirjassa niitä kuitenkin kehuttiin.
Miksi siis haperoita syrjitään?
Kiitos jo etukäteen vastauksista ja runsasta sienisatoa kaikille!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ensimmäinen syy lienee se, että kovin monikaan ei enää haperoita tunnista. Keskitytään helposti tunnettaviin "herkullisempiin" sieniin kuten kantarelli ja suppilovahvero.
Toisen syyn luulen olevan se, että haperoiden jälkikäsittely ei ole niin helppoa kuin joittenkin muitten sienien. Helpommin käsiteltävät kerätään, vaikeammin käsiteltävät jätetään metsään.. Sääli! Ihan hyvin niitä kyllä voi poimia, kunhan tietää mitä poimii:)
Haperot ovat ylipäätään helppoja sieniä. Vaikka ne nimensä mukaisesti ovat haperoita käsitellä, ne voidaan keräämisen ja perkaamisen jälkeen lyödä suoraan vaikka pannulle ja paistaa erittäin herkulliseksi ateriaksi. Haperot pysyvät ihmeellisen hyvin koossa pannulle pilkottuina. Diggaan erityisesti isoista punahaperoista, eilen poimin niitä aika korillisen eräästä saaresta ja paistoin rypsiöljyn siivittäminä suussa sulavaksi paistokseksi, seassa vain rippunen yrttisirotetta ja aroma-suolaa. Nam!
Eikös ne punahaperot ole sellaisia kummallisen
kirpeän makuisia?
Jonna, hyvä, korjaan: Tarkoitin isohaperoita, jotka ovat lakiltaan päältä punaisia. Punahaperot ovat hieman kirpeitä, mutta varsin syötäviä vaikka huikkapaloiksi.