OHO! Anopinkieli

alkaa kukkia. Työntää lehden vierestä kukkavartta, jossa tähkämäinen kukkanuppu. Olen pitänyt sitä kuukauden päivät parvekkeella. Sekö mahtaa olla kukkimisen syy ja onko tavallista, että kukkii? En ole koskaan aikaisemmin nähnyt kukkivaa anopinkieltä.
7728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Anopinkieli kukkii melko harvoin ja omani on kukkinut kaksi kertaa. Kukintaa tosiaan edesauttaa viileä kausi, jonka kasvisi on saanut ulkona parvekkeella.

Kukkiin tulee kiiltävää, tahmeaa nestettä, joka muistuttaa (tai on) mettä. Sitä voi toisinaan pisaroida kukkapöydällekin. Neste on kuitenkin myrkyllistä (kuten on anopinkielikin), joten sitä mettä ei kannata maistella. Sen verran maistoin kielenkärjellä uteliaisuudestani, että totesin sen olevan makeaa kuin hunajan.

Äänestä
  • Siitähän se sitten on tainnut nimensäkin saada ;)
    Kiitos tiedosta, että osaan varoa, etteivät lapset ja eläimet pane suuhunsa.

    Äänestä

  • lillukka kirjoitti:

    Siitähän se sitten on tainnut nimensäkin saada ;)
    Kiitos tiedosta, että osaan varoa, etteivät lapset ja eläimet pane suuhunsa.

    Minulla on ollut kumpiakin ja lasten ollessa pieniä, pidin anopinkieltä korkealla tai kukkapydällä niin takana, ettei lapset ylettyneet.Olen myös valistanut lapsiani heti pienestä alkaen, mitkä on myrkyllisiä ja mihin ei kannata koskea. Meillä on toiminut ja kasveja ei ole maisteltu.

    Kissat eivät ole muuta kuin haistaneet kasvia ja todenneet sen olevan kelpaamaton maisteltavaksi. Samoin kani, jolle kyllä kelpasi niin kiinanruusut, saniaiset, jukat ja muut myrkyttömät kasvit.

    Äänestä

  • anemone kirjoitti:

    joulutähdestä: koiramme oli silloin vielä vilkkaassa pentuiässä ja kerran töistä tultuamme totesimme sen oksennelleen punaisia ja vihreitä limakasoja. Jäljet johtivat repaleiseen joulutähteen, jonka oli pudottanut sohvapöydältä ja maistellut sitä, reppana. Selvisimme siitä säikähdyksellä, eikä se sen jälkeen ollut enää kiinnostunut joulukukista :)

    Äänestä

  • Aikoinaan meillä päin sanottiin anopinkielen nestettä MINIÄN KYYNEELEEKSI...nyyh...

    Äänestä

lukenut että se ois hoitovirheen seurausta se kukkiminen,itsellä kyllä kans kukki kerran.en olis heti huomannutkaan mutta sehän tuoksuu voimakkaasti se kukkatähkä.

Äänestä
  • Minkään kasvin kukkiminen ei johdu hoitovirheestä. Jos kasvi luonnossa kukkii, on hoitanut kasviaan väärin, jos sitä ei saa kukkimaan. Tässä on varmaan tarkoitettu, että kasvi tarvitsee jonkinlaisen "rääkin" kukkiakseen ja sitä sanottu hoitovirheeksi. Anopinkieli käsittääkseni kukkii helposti, jos se saa olla ulkona kesällä. Joten se pitää joko päivä- ja yölämpötilojen erosta tai viileästä syksystä tms. Jotkut kasvit taas vaativat kuivan ja viileän jakson kukkiakseen, eikä kasvin täysi nuutuminen ole silti hoitovirhe, vaan juuri oikeaa hoitoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lillukka kirjoitti:

alkaa kukkia. Työntää lehden vierestä kukkavartta, jossa tähkämäinen kukkanuppu. Olen pitänyt sitä kuukauden päivät parvekkeella. Sekö mahtaa olla kukkimisen syy ja onko tavallista, että kukkii? En ole koskaan aikaisemmin nähnyt kukkivaa anopinkieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu