Mistä apua

Sairastuin pari vuotta sitten ortoreksiaan ja n.kolmessa kuukaudessa laihduin yli kymmenen kiloa.Läheisen pois menon myöt aloin syödä suruuni ja pian huomasin ahmivani etenkin kaikkea makeeta kamalia määriä. Paino tietysti nousi ja se alkoi pian ahdistaa.Vuoron perään paastosin ja mässäsin.Välillä on ollut parempia jaksoja, välillä huonompia.Tajusin oman tilani pikkuhiljaa ja nyt olen normaaleissa mitoissa.Silti ruoka ja syöminen on yhä minulle ongelma.Aika usein on pakko saada jotain makeeta ja sitten jos on syönyt sitä liikaa, niin ahdistaa ja kaduttaa.Haluaisin puhua tästä ongelmastani jollekin terapeutille tai vastaavalle ulkopuoliselle henkilölle.Kotona vanhemmat ei koskaan oikein tajunneet ongelmiani.Kun oli laihimmillani ne vain vaati syömään enemmän ja kerran äiti toi minulle lehtiä, jossa ortoreksiaa käsiteltiin.Mistä löydän itselleni terapeutin tai vastaavan henkilön jolle voisin puhua? Ja mitään hirveitä summia en siitä hyvästä haluaisi maksaa.
6558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ensiksi: Onnittele itseäsi siitä, että olet lähtenyt hakemaan apua ja etenkin siitä, että olet yrittänyt puhua vanhemmillesi! Hienoa!!!
Itse olen nyt osastohoidossa ja takana terapiaa n8-vuotta ja parhaillaan käyn myös terapiassa.
Paikallisen terveyskeskuksen kautta saat apua. Iästäsi ja paikkakunnastasi riippuu palveluiden hinta.
Voit yksinkertaisesti kävellä terveyskeskuksen ensiapuun lääkärin vastaanotolle ja kertoa ongelmasi ja sen minkälaista apua tarvitset. Kaikki lääkärit ovat omanlaisiaan...Muista ajaa asiaasi äänekkäästi ja kovaa jos tarve! Tai voit varata myös ajan lääkärille jos aikoja on saatavilla suhteellisen nopeaa. Tällöin joudut maksamaan mahdollisen lääkärikäynnin hinnan joka ei ole paljon.
Jos paikkakunnallasi on kunnan järjestämää terapiapalvelua, terapiakeskus tms. voit ottaa sinne suoreaan yhteyttä tai kysyä asiasta paikkakuntasi terveyskeskuksen neuvonnasta. Minä käytän tällähetkellä kaupungin järjestämiä terapiapalveluita jotka ovat käyttäjälleen täysin maksuttomia. Aikaisemmin käytin yksityisen henkilön tarjoamia terapiapalveluita. Yhden terapiakerran(45min) hinta oli vajaat 400euroa. Tämä hinta ei ollut poikkeuksellinen. Sain terapiaani kelan korvausta. Eli jos terapiasi keskityy yksityisen ihmisen tarjoamiin palveluihin on sinulla mahdollisuus saada Kelan korvausta terapiakustannuksista. Ota kelan oppaista selvää onki sinulla mahdollisuus saada Kelan korvaamaa terapiaa. Helpoin tapa on toki mennä suoraan lääkärin vastaanotolle/terapiakeskukseen tms. kuin sekoittaa päänsä oppailla.

Onnea paranemisen matkalle!

Äänestä
  • Kiitos hyvistä neuvoista! Nyt on helpompi lähteä etsimään apua oikeista paikoista.Hyvä, että on olemassa vielä ihmisiä,jotkä välittävät!

    Äänestä

  • hei
    mikä terapia oli 400e kerta ?

    Kiitos vastauksestasi

    Äänestä

Itse sain apua samoihin vaivoihin hypnoosista!
Voin lämpimästi suositella.

Äänestä
  • muutama tuttavan tuttavani on käynyt hypnoositerapiassa ja saanutkin apua ja ovat suositelleet.En enään ole heitä tavannut jotta voisin kysellä. Itseäni kiinnostaa tuo hypnoosi kovastikkin , missä voisi mennä hoitoon ja minkälaisia hintoja ?

    Äänestä

  • kiinnostunutkin kirjoitti:

    muutama tuttavan tuttavani on käynyt hypnoositerapiassa ja saanutkin apua ja ovat suositelleet.En enään ole heitä tavannut jotta voisin kysellä. Itseäni kiinnostaa tuo hypnoosi kovastikkin , missä voisi mennä hoitoon ja minkälaisia hintoja ?

    www.henkinenvalmennus.com kun joku kysyi, tuossa on mistä saa apua. Minä ja useat tuttavani ovat saaneet apua eri asioihinsa, voin suositella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


butterfly kirjoitti:

Sairastuin pari vuotta sitten ortoreksiaan ja n.kolmessa kuukaudessa laihduin yli kymmenen kiloa.Läheisen pois menon myöt aloin syödä suruuni ja pian huomasin ahmivani etenkin kaikkea makeeta kamalia määriä. Paino tietysti nousi ja se alkoi pian ahdistaa.Vuoron perään paastosin ja mässäsin.Välillä on ollut parempia jaksoja, välillä huonompia.Tajusin oman tilani pikkuhiljaa ja nyt olen normaaleissa mitoissa.Silti ruoka ja syöminen on yhä minulle ongelma.Aika usein on pakko saada jotain makeeta ja sitten jos on syönyt sitä liikaa, niin ahdistaa ja kaduttaa.Haluaisin puhua tästä ongelmastani jollekin terapeutille tai vastaavalle ulkopuoliselle henkilölle.Kotona vanhemmat ei koskaan oikein tajunneet ongelmiani.Kun oli laihimmillani ne vain vaati syömään enemmän ja kerran äiti toi minulle lehtiä, jossa ortoreksiaa käsiteltiin.Mistä löydän itselleni terapeutin tai vastaavan henkilön jolle voisin puhua? Ja mitään hirveitä summia en siitä hyvästä haluaisi maksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu