Kai se sitten täytyyy myöntää, että hormoonit tässä kiusaa tekevät. =(
Kokoajan pillittävä hermoheikko kuvailee kotioloissa majailevaa minää aika paljon. Mies saa tietenkin kaiken sohjon niskaansa.
Hermot palavat lähinnä siihen, että toinen on viikonloppuisin kokoajan kulussa, eli menossa missä ja milloinkin.
Aina on jotain ohjelmaa, johon olen toki tervetullut mukaan mutta, kun totta puhuen eipä paljon voisi kiinnostaa!!
Vain siksi, etten jaksa kännistä porukkaa tai muuten siihen liittyvää menoa ja melskettä. Ja mies totta kai tietää sen mutta ei välitä. Se kun ei ole hänen ongelmansa.
Raskaus mennyt muuten ihan hyvin.. kummaltakin. =)
Viikonloput on vain hyvin ahdistavia, lähes sietämättömiä. Yhteistä tekemistä kun ei voida keksiä. Paikkakunnalla, jossa asun, ei pahemmin tuttavia tai ystäviä ole itsellä ja vaikka olisikin niin kivahan se olisi joskus viettää ihan selväkin viikonloppu miehen kanssa yhteisten tekemisten merkeissä.
Yrittänyt keskustella mutta yleensä saadaan vain riita aikaiseksi.
Mies ei pysty ymmärtämään vaikka kuinka nätisti yrittäisin kertoa mikä minua mättää, ihmettelee vaan, kun "kiukuttelen".
Tuntuu vaan niin helvetin pahalle välillä myöntää, että olikohan tämä "lapsen-teko" nyt ihan oikea elämänvalinta? Ja entä tulevaisuudessa, kun lapsi on syntynyt, niin jatkuuko sama päätön viikonloppu- hulina?
Ei sillä, onhan joskus PAKKO päästä tuulettumaan mutta onko se PAKKO sitten joka viikonloppu?
Täältähän noille kysymyksille on turha hakea vastausta, tiedän. =)
Mutta kun mies sentään jo lähentelee 30, niin luulisi sitä nyt edes yhdeksi viikonlopuksi pystyvän rauhottumaan.
Kyseenalaistan jo itseäni, kun minua ja tunteitani ei oteta vakavasti, onko minulla oikeus olla vihainen itsekkäästi viikonloput juoksevalle miehelle?
Ukko tosin ei näe asiassa mitään väärää, lähinnä ajattelee, että minun on pakko tehdä asiasta ongelma, vaikka se ei hänelle sitä ole.
Lähinnä nyt vain neuvoja kyselisin. Onko muilla vastaavia tilanteita ja miten ne sitten yritetty selvittää?
Kokoajan pillittävä hermoheikko kuvailee kotioloissa majailevaa minää aika paljon. Mies saa tietenkin kaiken sohjon niskaansa.
Hermot palavat lähinnä siihen, että toinen on viikonloppuisin kokoajan kulussa, eli menossa missä ja milloinkin.
Aina on jotain ohjelmaa, johon olen toki tervetullut mukaan mutta, kun totta puhuen eipä paljon voisi kiinnostaa!!
Vain siksi, etten jaksa kännistä porukkaa tai muuten siihen liittyvää menoa ja melskettä. Ja mies totta kai tietää sen mutta ei välitä. Se kun ei ole hänen ongelmansa.
Raskaus mennyt muuten ihan hyvin.. kummaltakin. =)
Viikonloput on vain hyvin ahdistavia, lähes sietämättömiä. Yhteistä tekemistä kun ei voida keksiä. Paikkakunnalla, jossa asun, ei pahemmin tuttavia tai ystäviä ole itsellä ja vaikka olisikin niin kivahan se olisi joskus viettää ihan selväkin viikonloppu miehen kanssa yhteisten tekemisten merkeissä.
Yrittänyt keskustella mutta yleensä saadaan vain riita aikaiseksi.
Mies ei pysty ymmärtämään vaikka kuinka nätisti yrittäisin kertoa mikä minua mättää, ihmettelee vaan, kun "kiukuttelen".
Tuntuu vaan niin helvetin pahalle välillä myöntää, että olikohan tämä "lapsen-teko" nyt ihan oikea elämänvalinta? Ja entä tulevaisuudessa, kun lapsi on syntynyt, niin jatkuuko sama päätön viikonloppu- hulina?
Ei sillä, onhan joskus PAKKO päästä tuulettumaan mutta onko se PAKKO sitten joka viikonloppu?
Täältähän noille kysymyksille on turha hakea vastausta, tiedän. =)
Mutta kun mies sentään jo lähentelee 30, niin luulisi sitä nyt edes yhdeksi viikonlopuksi pystyvän rauhottumaan.
Kyseenalaistan jo itseäni, kun minua ja tunteitani ei oteta vakavasti, onko minulla oikeus olla vihainen itsekkäästi viikonloput juoksevalle miehelle?
Ukko tosin ei näe asiassa mitään väärää, lähinnä ajattelee, että minun on pakko tehdä asiasta ongelma, vaikka se ei hänelle sitä ole.
Lähinnä nyt vain neuvoja kyselisin. Onko muilla vastaavia tilanteita ja miten ne sitten yritetty selvittää?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jostakin neuvolasta saadusta kirjasesta luin, että miehet saattavat reagoida raskauteen juhlimalla tavallista enemmän. Näin kävi meilläkin aivan alussa. Avokki otti juhliessaan ihan perskännit ja loiventeli aamulla... Käyttäytyi todella oudosti. Vedin tietenkin kunnon herneet joka kerta, josta seurasi eroajatuksia, mökötystä puolin ja toisin - taisi miehen puhumattomuus olla myös nolostusta.
Mutta nyt tilanne on helpottanut. Olen jopa kerran ehdottanut isukille poikien iltaa, jolloin juhli ihan kohtuuden rajoissa ja kömpi aamuyöstä kiltisti kainaloon.
Isyys on iso asia myös miehille, vaikka eivät siitä kovasti puhele. On pelkoja perheen elättämisestä, hyvänä isänä olemisesta, lapsen ja puolison terveydestä jne. Ilmeisesti viina on yksi keino paeta huolia ja elää viimeisiä "nuoruuden" hetkiä ennen perheenisän roolia.
kuulostaa täysin minun kirjottamalta jutulta. mieheni myös lähenee kolmeekymppiä ja on aika samanlainen. itse en kyllä tällä hetkellä ole raskaana, km toukokuussar rv7. puhuimme asiasta kun sain tiedon plussasta. mies ymmärti asian ja sanoi että tottakai rauhottuu, onhan se lapsi iso asia ja vastuuta tulee. silloin alussa mieheni oli vkl ns. kulussa(meilläpäin myös sanovat noin). mutta enpä kerennyt pitemmän päälle nähdä olisiko pitänyt sanansa.
nähtäväksi jää..
oikein hyvää kesää sulle ja toivottavasti miehesi tajuaa että on pakko pikkuhiljaa rauhottua.
että sinulla on täysi oikeus olla vihainen miehellesi. "kulkuvaihteen" pitää ainakin vähentyä kun lapsi on tulossa. unohdin kysyä millä paikkakunnalla asut?
Ei toista ja toisen menoja voi muuttaa. Ei mies ole raskaana joten miksi hänen pitäisi kyhnätä himassa juomatta ja mikset itse lähde bilettämään mukaa.
Itse ole koko raskaus ajan ihan samoissa illan vietoissa ja baareissa kuin ennen raskauttakin tosin nyt vaan mehun ja limsan voimalla mutta ei tulisi mieleen rajoittaa miehen elämää koska kohta voit olla varma että äijäsi on vieraassa sängyssä valittamassa että kuinka se lihonut akka kotona vaan mäkättää menoista. Voi kuinka monta kertaa olen kuullut noita tarinoita miehiltä joten oppinut miten pidetään mies tyytyväisenä ja uskollisena ja saa itsekkin pitää oman vapauden. Tuolla rajoittamisella ajat miehen vaan kauemmas itsestäsi.
että jaksat rampata menoissa mukana. Mutta ennenkuin annat tuollaisia "näin-pidät-miehen-tyytyväisenä"-ohjeita, niin muista, että raskausajan voimat ja vointi ovat yksilöllisiä. Itse en todellakaan voi kuvitella juoksevani entiseen tapaan. Ja ei, en ole lihonut muodottomaksi tai ole laiska. Minulla vaan on viimeiset melkein 24 viikkoa ollut rajua, jatkuvaa pahoinvointia, turvotusta, pissittämistä, päänsärkyä, väsymystä yms. Eli unohdetaan suosiolla savuiset baarit tai jatkuva istuminen epämukavalla pubituolilla. Ja jos se on raskaudesta kiinni, että ukko kävisi vieraissa, niin joutaa mennäkin. Minä en tässä iässä enää niin keskenkasvuista miestä kaipaisikaan rinnalleni. Aion olla lapselleni äiti, en miehelleni - hänellä on ihan oma äiti sadan kilometrin päässä...
Antaa ukon mennä aina välillä, mutta kyllä huomioonottava mies välillä voisi kotonakin olla. Sitä on mukava joskus käpertyä kainaloon ja katsella vaikka jotain kivaa leffaa ja käydä saunassa yms.
Minä hlökohtaisesti vetelisin ukkoa ympäri korvia (kuvainnollisesti), mikäli tämä jatkuvasti ramppaisi ties missä kissan ristiäisissä. Lapsi on
(ainakin meillä) yhteinen haave, joten miksi minun tulisi olla se joka aina joustaa, kyllä se on molempien tehtävä joustaa omista jutuistaan, ja huomioida kumppania aina välillä.
Jos elämässäsi on tarkoituksena "pitää mies tyytyväisenä" niin onnea vain valitsemallesi tielle. =)
Itseä ei kiinnosta istua iltoja "bilettämässä" tupakanhajuisessa räkälässä mutta kukin tavallaan.
Toivomuksena olisi edes pari mukavaa viikonloppua yhdessä.
"Voi kuinka monta kertaa olen kuullut noita tarinoita miehiltä joten oppinut miten pidetään mies tyytyväisenä ja uskollisena ja saa itsekkin pitää oman vapauden."
Mallikelpoisia opettajia varmasti sitten sinulla ollut. ;)
meillä on jonkin verran myös ravattu viikonloppuisin juhlimassa. Mieheni myös kohta kolmekymppinen,eli luulisi hänen viihtyvän kotona jo vähän paremmin. Mutta nyt on jo kolmas viikonloppu milloin mennään. huomena aion sanoa, että miltä hänestä tuntuisi jos minä kulkisin ja menisin aina jos joku kaveri soittaa. itse istuisit kotona, ja olisin netissä epätoivoisesti sielunkavereita etsimässä. Tietenkään minun ei ole pakko kotona istua, mutta en jaksa lähteä täältä mihinkään. Useimmat ystäväni ovat muualla paikkakunnalla. En haluaisi marmattaa, ja olla marttyyri. Mutta joskus se niin paljon ärsyttää. Molemmat toki olemme onnellisia tulevasta lapsesta, ja jne. Mutta itsestäni huomaan sen että kaipaan kovasti läheisyyttä. Kainalossa köllöttelyä, hierontaa. Miehillä asioihin suhtautuminen on moniin erinlaista kuin naisilla. Kai ne hormonit niin paljon sitten vaikuttaa... Yritetään kestää!!!
Siis olen lehdistä lukenut näistä hormonihirviöistä ja että vaippamainoksetkin itkettää, sydänäänistä puhumattakaan..
Oon autuaan tietämätön kaikesta noista ja mieheni taitaa toivoa mun pysyvänkin raskaana, kun koko raskausaikana en ole pillittänyt mistään ja olen vaan autuaan hyvällä tuulella koko ajan. Ennen niin temperamenttinen luonteeni ei osaa edes suuttua enää mistään, niin kotielämä on yhtä kuherruskuukautta, vaikka raskaus on jo yli puolivälin. Saa nähdä, miten synnytyksen jälkeen..
Mutta eikö ne ennustajaeukot sano, että tyttölapsi tuplaa äidin naishormonit, mikä näkyy valtavina mielialaheilahteluina ja poikalapsi taas tasoittaa niitä mieshormoneilla, että taitaa teille olla tyttö tulossa ja meille poika.
Onnea odotukseen!