Luin vanhoja posteja, joista lyhyt lainaus:
"Meillä on 14 lasta ja 15:sta on tulossa. Eli raatamista on piisannut. Minulle Jumala on siunannut niin hyvän miehen että hän elää kaikissa minun vaivoissani mukana. Jos minä sanon että jalkojani pakottaa, niin hän jos joutaa sanoo, mene tuohon pitkällesi minä hieron.Ja hän hieroo ja hivelee. Minä olen usein ajatellut miten hän jaksaa aivan omasta tahdostaan päivittäin useinkin päivässä hoivata minua. Minä olen joskus sanonut hänelle, että väsytätköhän sinä itseäsi liikaa kun niin paljon käytät aikaa ja vaivaa minun hoivaamiseen. Tällainen ihana suhtautuminen aviomieheltäni minulle ja myös lapsillemme on ollut kantava voima jaksamisessani vaikka raskauksieni väli on keskimäärin niinkin tiheään kuin 1.5 vuoden välein. Vaikka työtä ja vaivaa on paljon ja usein yöunetkin jää vähäiseksi niin on sellainen tunne etten osaani vaihtaisi miksikään muuksi."
Tässä tulee hyvin esille vaimon osa, hän ottaa lapset iloiten vastaan vaikka väli on vain 1,5 v. Se on naisen osa, mistä voi iloita vaikka raskaudet syövät voimia ja ruumista. Nainen ottaa iloiten vastaan ensin miehensä ja sitten kaikki lapset mitkä Herra lähettää hänelle. Ei mitään uhmaa, kysymyksiä, kaikki vain tulee ja kaikki järjestyy. Hän luottaa Herraan ja miehensä tukeen. Tällaista asennetta odotan muiltakin vaimoilta: ei feminismiä eikä tasa-arvohöykytyksiä vaan perinteinen äidin rooli.
"Meillä on 14 lasta ja 15:sta on tulossa. Eli raatamista on piisannut. Minulle Jumala on siunannut niin hyvän miehen että hän elää kaikissa minun vaivoissani mukana. Jos minä sanon että jalkojani pakottaa, niin hän jos joutaa sanoo, mene tuohon pitkällesi minä hieron.Ja hän hieroo ja hivelee. Minä olen usein ajatellut miten hän jaksaa aivan omasta tahdostaan päivittäin useinkin päivässä hoivata minua. Minä olen joskus sanonut hänelle, että väsytätköhän sinä itseäsi liikaa kun niin paljon käytät aikaa ja vaivaa minun hoivaamiseen. Tällainen ihana suhtautuminen aviomieheltäni minulle ja myös lapsillemme on ollut kantava voima jaksamisessani vaikka raskauksieni väli on keskimäärin niinkin tiheään kuin 1.5 vuoden välein. Vaikka työtä ja vaivaa on paljon ja usein yöunetkin jää vähäiseksi niin on sellainen tunne etten osaani vaihtaisi miksikään muuksi."
Tässä tulee hyvin esille vaimon osa, hän ottaa lapset iloiten vastaan vaikka väli on vain 1,5 v. Se on naisen osa, mistä voi iloita vaikka raskaudet syövät voimia ja ruumista. Nainen ottaa iloiten vastaan ensin miehensä ja sitten kaikki lapset mitkä Herra lähettää hänelle. Ei mitään uhmaa, kysymyksiä, kaikki vain tulee ja kaikki järjestyy. Hän luottaa Herraan ja miehensä tukeen. Tällaista asennetta odotan muiltakin vaimoilta: ei feminismiä eikä tasa-arvohöykytyksiä vaan perinteinen äidin rooli.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos tuota mieltä olet, kunnioitan mielipidettäsi kuten myös uskoasi.
Ei se välttämättä varmaankaan kauheaa ole, jos on paljon lapsia, tunnen joitakin lestadiolais- ja helluntailaisperheitä, joissa on yli 10 lasta...
1950-luvulla omassa perheessäni oli vain 3 lasta, se oli silloin vähän!!!!
Opiskeluaikana apulaisproffa yhytti minut ilmoitustaulua lukemasta kaksi poikaani mukana(lapset oli 2 ja 4 vuotiaat). Proffa kysyi, onko tässä sun kaikki lapset. Sanoin, että eikö tämä jo riitä. Siihen proffa, että lapsethan ovat herran lahja!
Se muutti ajatteluni sikäli, että nyt ymmärrän, että lapsia saadaan, ei nitä tehdä!!!
Sain sitten vielä kolmannen pojan, mutta kaikki lapset olen SAAMUT!
Miksikähän särähti korvaan aika rankasti tämä pätkä:
...tätä ihme äitimyyttiä. Äitejä on erilaisia ja kenestäkään en voi sanoa, että tuo on se paras äideistä, koska toimii juuri noin ja noin. Omani oli mukana politiikassa ja muussa aktiivisuutta kodin ulkopuolella vaatineessa toiminnassa. En silti koe, että olisin jäänyt jotain vaille, vaikka isän kanssa lapsena aikaa enemmän vietinkin.
Samoin ihmettelen sitä, miksi lapset aina avioeroissa päätyvät äidille, tai jos isälle, niin isää pidetään suurena uhrautujana ja sankarina, lapsensa isälle antanutta äitiä taas lapsivihaajana hulttiona. Kun joskus ajateltaisiin suvaitsevaisemmin. En usko tasa-arvoon, mutta uskon avarakatseisuuteen niin kodinhoidon kuin kaiken muunkin suhteen.
Äiti ei aina ole, eikä tarvitsekaan olla, se suuri uhrautuja kotona, odottaen armonpaloja mieheltään. Myös äidit ovat ihmisiä, eivät myyttihahmoja.