Ongelmani on seuraavanlainen..
Tapasin kaverini 18-vuotisbileissä noin puoli vuotta sitten maailman ihanimman miehen. Nyt sitten tietenkin olen rakastunut häneen, mutta en tiedä hänen tunteistaan minua kohtaan. Kyseinen mies on aika ujo enkä ole nähnyt häntä juurikaan selvinpäin. Tähän mennessä olemme "sekoilleet" kännissä todella monta kertaa, olen ollut hänen luonaan yötä ja hän on ollut meillä. Mitään sitoumuksia meillä ei ole, koska olen itsekin suht ujo enkä saa otettua häneen yhteyttä selvinpäin. Eikä kännissä kannata puhuakaan mistään seurustelun aloittamisesta, ainakaan tässä tapauksessa..
No niin, itse ongelmaan.. Humalassa ollessani (täysin estottomana) olen lähtenyt kuluneen puolen vuoden aikana kolmeen neljään otteeseen muiden miesten mukaan (tällaista en tekisi selvinpäin) ja tämä mies, johon siis olen rakastunut, on pari kertaa jopa nähnyt sen ja huomauttanutkin siitä minulle.. Kaiken huippu tapahtui kun kerran, vähän aikaa sitten, "liiallisessa" humalassa (lue: hirveässä räkäkännissä) sähläsin hänen VELJENSÄ kanssa, eikä tämä mies kai tiedä sitä, ellei veli sitten ole sanonut. Emme ole nähneet tämän velisekoilun jälkeen.
Näin siis olen pilannut kaiken. Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi, vaikka kuinka kaduttaa ja hävettää...
Onko kellään mitään ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi? Vai voiko sitä enää korjata? :(
Tekemisistäni ja huoraamisestani huolimatta rakastan (tai ainakin siltä se tuntuu) tätä miestä... Mutta en kerta kaikkiaan ajattele mitään kun olen juonut.. :(

Vastaukset 1
Vanhimmat
ja kylläpä hehkuttelusi kohde hämmästyy kun seuraavan kerran näkee sinut sievänä ja pokkana, eikä räkäposkella roikkumassa milloin kenenkin kaksilahkeisen kaulassa.
Ei viinaa ole mikään pakkko vetää vaikka kaverisi tekisivät niin. Olen itse istunut monetkin kerrat kuppilassa tuoremehua ryystäen, eikä tee heikkoakaan.