Luin juuri verkkolehdestä artikkelin, joka sai minut kyyneliin. Olen kahden sijaisperheessä asuvan lapsen mummi. Sydämestäni toivon, että heidän elämänsä järjestyisi ja sujuisi hyvin aikuisuudessa kaikessa, mutta kovasti pelkään näitä nykyajan ongelmia.
Kyseinen artikkeli kertoo syrjäytyneestä naisesta, jonka elämään tulivat huumeet ja prostituutio. Artikkelissa sanottiin, että "Itseään myyvillä naisilla on usein traaginen lapsitarina. He ovat esimerkiksi saaneet oman lapsen, mutta lapsi on jossain vaiheessa otettu huostaan." Oman tyttäreni kautta olen huomannut, ettei äitejä tueta huostaanoton yhteydessä lainkaan. Pakotettu ero lapsesta on vaikea kokemus. Rukoilen kaikille lapsistaan eroon joutuneille äideille voimaa elämään.
www.vantaanlauri.fi/arkisto/2003/2003-02-04/ajankohtaista/kove
Kyseinen artikkeli kertoo syrjäytyneestä naisesta, jonka elämään tulivat huumeet ja prostituutio. Artikkelissa sanottiin, että "Itseään myyvillä naisilla on usein traaginen lapsitarina. He ovat esimerkiksi saaneet oman lapsen, mutta lapsi on jossain vaiheessa otettu huostaan." Oman tyttäreni kautta olen huomannut, ettei äitejä tueta huostaanoton yhteydessä lainkaan. Pakotettu ero lapsesta on vaikea kokemus. Rukoilen kaikille lapsistaan eroon joutuneille äideille voimaa elämään.
www.vantaanlauri.fi/arkisto/2003/2003-02-04/ajankohtaista/kove
Vastaukset 44
Vanhimmat
Tästä pitäis päästä suoraan Mirjamin vinkkaamaan lehtijuttuun.TV.Sepe Susi
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2003/2003-02-04/ajankohtaista/kove
turha heittää meidän päällemme yhtään lisää rapaa.Eipä ole huumeita tullut käytettyä ei kiinnosta pätkääkään.
En minä rapaa kenenkään päälle heitä. Oman tyttäreni kaksi lasta on otettu huostaan joten tunnen asiaa oman perheen kautta, vaikka en olekaan itse äitinä asiaa kokenut.
Olen huolestunut tyttäreni jaksamisesta, sillä häntä ei ole kukaan tukenut eikä auttanut viralliselta taholta huostaanoton jälkeen. Ei kyllä autettu sitä ennenkään. Näen tyttäreni hädän lapsista, häpeän, syyllisyyden, surun ja katkeruuden yhteiskuntaa kohtaan. Tyttäreni masentui väkivaltaisen avioliiton ja avioeron jälkeen. Masennuksen takia lapset sijoitettiin sijaisperheeseen. Puolen vuoden aikana tyttäreni perhe sortui ja hajosi täysin. Tiedän hänen syyttävän itseään siitä, ettei jaksanut väkivaltaisessa suhteessa, vaan aiheutti oman puheensa mukaan tämän kaiken.
Artikkelissa sanottiin, että prostituoitujen ihmisten takana on usein tragedia lapsen menettämisestä. Käsittääkseni artikkelissa yritettiin tuoda esille sitä, että huostaanoton jälkeen äidin elämä voi mennä sirpaleiksi ja johtaa esimerkiksi päihteisiin ja prostituutioon. Eli ensin huostaanotto ja sitten vasta äidin elämän tuhoutuminen. Olenko ainoa ihminen, joka miettii mitä huostaanotto voi äidille aiheuttaa? Valitettavasti nämä äidit eivät ole täällä internetissä tai muuallakaan kertomassa kokemuksiaan.
Toisekseen minua kosketti se, että artikkelissa elämäntarinansa kertonut nainen oli itse kasvanut adoptoituna ja kertoi itsetunto-ongelmistaan. Mitä tapahtuu lapsenlapsilleni tai teidän muiden lapsille, kun he asuvat sijaisperheissä?
Haluaisin äitinä auttaa tytärtäni sekä hänen huostaanotettuja lapsiaan, mutta keinot ovat vähissä. Erittäin pahalta tuntuu lukea tämmöisiä lehtijuttuja, joiden tapahtumat voivat joskus olla arkipäivää myös omille rakkailleni.
Kysyt, että mitä tapahtuu lapsenlapsillesi kun he kasvavat sijaisperheessä? Etkö ole pitänyt yhteyttä lapsenlapsiisi, jotta tietäisit mitä heille kuuluu? Mitä heille siellä "tapahtuu"?
Kirjoitat pelkojasi yhden adoptoidun ihmisen kertomuksen mukaan (en tosin lukenut kirjoitusta, päättelin kirjoituksestasi). Kaivappa pari uusinta Kodin Kuvalehteä, niissä on ollut adoptoitujen omia kertomuksia. Saat vähän toisenlaisia kertomuksia rinnalle. Sillä niinhän se on, että se, onko kasvanut bioperheessä tai adoptio/sijaisperheessä ei ole tae sille, miten asiat menevät aikuisena.
Jos tyttäresi ei saanut mitään tukea yhteiskunnalta, niin eikö hänen masennustaan mitenkään hoidettu? Onko hän hakenut apua masennukseensa? (siihenhän ei voida pakottaa) Tulivatko sosiaalityöntekijät yllättäen yhtenä kauniina päivänä ja veivät lapset? Jotenkin tuntuu oudolta, että näin olisi tehty. Todennäköisesti kuitenkin on yhteydenottoja ollut useampia ja asioita on ainakin yritetty ratkoa. Tilanne vain on varmaan ollut todella vaikea ja lapsille on pitänyt saada turvallisempi ympäristö, jossa heidän ei tarvitse kantaa vastuuta aikuisista.
Näin maalaisjärjellä en kyllä ymmärrä, että mikä olisi ollut se ulkopuolinen apu, jolla kuvaamassasi tilanteessa olisi perheen ulkopuolelta voitu muuttaa tilannetta. Pystyykö tyttäresi itse kertomaan sen, mitä hän konkreettisesti jäi paitsi. Siis sellaista joka olisi oikeasti muuttanut tilanteen.
Kun mietit miten sijaiskodissa kasvaminen vaikuttaa lapsenlapsiisi, niin pystytkö miettimään kuinka vaikeaa heillä on kertomassasi tilanteessa ollut aikanaan kotona, siis silloin kun on ollut näitä vaikeuksia. Miten luulet sen vaikuttaneen, siis asioiden ennen huostaanottoa. Kuinka ahdistavana esim. lapset ovat kokeneet äitinsä sairastumisen, vanhempien riidat, sen etteivät vanhemmat tuollaisessa tilanteessa ole jaksaneet huolehtia lapsista kunnolla, väkivallan näkemisen yms. Kuinka paljon turvattomuuden tunnetta on silloin ollut, kuinka paljon lapset ovat joutuneet kantamaan huolta ja vastuuta äidistään. Eli ei kaikki mahdolliset ongelmat, joita lapsilla on, johdu sijaiskodissa kasvamisesta. Ongelmat kun ovat olleet jo ennen sitä. Ja niiden takiahan huostaanotto on jouduttu.
Tuolla sijaisvanhempien puolella on kirjoittanut nimim. entinen sijoitettu. Lueppa hänen kokemuksiaan. Hänellä ei ainakaan sijaisvanhempien takia ole mennyt elämä pilalle.
Minä luulen, että siellä sijaiskodissa lapsenlapsiasi rakastetaan ja heidän tarpeistaan pyritään huolehtimaan mahdollisimman hyvin niin kauan, kunnes tyttäresi paranee ja jaksaa taas huolehtia itse lapsista. Toivottavasti se päivä tulee pian. Toivottavasti hän käsittää, ettei kaikki vastuu ole ollut yksin hänellä,vaan myös miehellä ja jokaiselle ihmiselle tulee epäonnistumisia. Ja tärkeimpänä, että miehellä ei ole ollut mitään oikeutta häntä hakata, hänessä ei ole mitään "syytä" siihen.
Toivottavasti tulee päivä, jolloin hän uskoo, että elämällä on varmasti hänelle ja hänen lapsilleen vielä paljon hyviä asioita tarjottavana.
mmm kirjoitit todella hyvin, näitä asioita olisi mietittävä..
asia esimerkkinä nostaa esiin?Varmasti on pienen pieni marginaali jollta tuollaisen vuoksi lapsi otettu huostaan.Itse en ole kuullut ainakaan yhtään tuollaisen vuoksi huostaanotetun.Tuntuu raskaalle kun koko ajan sijaisvanhemmat kirjoittavat jokaista biovanhempaa yleistäen,että he ovat narkkeja,juoppoja,mielisairaita ym.ja kaikkea tuota yhtäaikaa.Sen vuoksi olen oppinut mitä on VIHA.
Jos lapsen huostaanoton tilanteessa ja sen jälkeen ei tueta vanhempia surussaan, niin vanhemman elämä voi retkahtaa. En tarkoita, etteikö ongelmia olisi ollut aiemmin, mutta lapsesta ero on todella iso juttu vanhemmalle. Ymmärrän hyvin, että joku voi ajautua sen jälkeen päihteisiin ja vaikka prostituutioon.
Minä uskon, että huostaanotto aiheuttaa monille henkisen romahduksen. Nämä ihmiset eivät vaan ole sitä meille täällä kertomassa.
Arvostan täydestä sydämestäni niitä vanhempia, jotka jaksavat elää, kuntoutua ja hakea huostaanoton purkua, mutta osa varmasti luovuttaa kun menettää lapsensa.
koska siinä on täysin yksin.Minkäänlaista tukea ei tule mistään.Varmasti tarkoitus onkin,että vanhempi sortuisi,ja voisivat sanoa,että katsokaa.Jokainen ihminen jolla on minkäänlaista tunneelämää käsittää,että lapsesta eroon joutuminen on kaikista pahin asia maailmassa mitä voi tapahtua,sen pahempaa ei ole kuin lapsen kuolema.Niin se vaan on,vaikka sijarit,eivätkä soskut sitä tajuakaan,tai ehkä tajuavat mutteivät välitä.Sijarillehan se on leivän menetys.
Tärkeitä asioita kirjoitat, joskin loukkaannun hieman tyylistäsi. Olen lukenut huostaanotosta ja lastensuojelusta kaiken löytämäni. Takanani minulla on työura hoitoalalla joten siitäkin tiedän. Silti en voi omien läheisteni elämänvalintoja tehdä heidän puolestaan. Vierestä katsominen on hyvin rankkaa. On erittäin vaikea auttaa ja olla tukena vain sen verran kuin voin. Jos raha eikä byrokratia olisi esteenä, sijoittaisin lapseni ja hänen lapsensa parhaiden asiantuntijoiden hoivaan sekä tuloksekkaimpien terapioiden saajaksi. Valitettavasti minä olen vain tavallinen eläkkeellä oleva mummi, jonka osuus tässä perhekriisissä on rajallinen.
Tiedän toki sijais- ja adoptioasioista yhtä sun toista. Lähipiirissäkin on kasvattilapsia vaikka kuinka. Osa on pärjännyt, mutta osalla on ollut suuriakin vaikeuksia. Oman kodin ulkopuolella kasvaminen on aina haaste, joka on joillekin ihmisistä liian suuri. Tietenkin siihen liittyy paljon muuta: persoonallisuuden piirteitä, edeltäviä kokemuksia, sijoituksen onnistumista, sijoitusikää ja monen monta muuta asiaa.
Tyttäreni sairastui masennukseen hyvin äkillisesti. Toki hän oli sitä ennen väsynyt vähitellen. Lapset olivat hyvin pieniä ja sen takia hän antoi lapset väliaikaisesti lastenkotiin ja hakeutui itse psykiatriseen sairaalaan avohoitoon. Olin itsekin mukana hoitosuunnitelman teossa. Tyttäreni kotiuduttua sairaalasta hän ei kuitenkaan saanutkaan lapsia, mikä oli masennuksen ja uupumuksen takia ymmärrettävää. Siitä lähtien lapset ovat olleet vastoin tyttäreni tahtoa huostassa. Masennuksen lisäksi syynä oli tyttäreni ja entisen miehensä väliset hyvin vaikeat avio- ja huoltajuuskiistat.
Lapset siirtyivät sijaisperheeseen, jota tyttäreni ja minä vastustimme. Sijaisperhe sijaitsee hyvin kaukana ja olisimme halunneet paikan läheltä voidaksemme olla lapsiin yhteydessä. Molemmat lapset olivat sijaisperheeseen siirtyessään alle kolmevuotiaita, joten kovin pitkään he eivät perheriitoja joutuneet kestämään eivätkä äitinsä jaksamista tukemaan. Lapset sijoitettiin lapsettoman nuoren pariskunnan hoiviin. Tilanne on kovin tulehtunut, sillä lasten isä taistelee myös tapaamisoikeuksistaan ja sijaisvanhemmat tuntuvat haluvan estää sekä hänen että meidän tapaavan lapsia. Minä en saa tällä hetkellä lainkaan tavata lapsia, sillä tapaamisia on riitojen takia annettu vain vanhemmille ja heillekin hyvin vähän. Tällä halutaan rauhoittaa lasten elämää.
Tyttäreni on saanut sairaalahoidon jälkeen masennuslääkityksen, mutta esimerkiksi keskusteluapua tai terapiaa hän ei ole pyynnöistä huolimatta saanut. Vertaisryhmiä ei sijoitettujen lasten vanhemmille kuulemma ole nyt eikä suunnitteilla. Kirjastosta hän on löytänyt muutamia kirjoja, joista on saanut lohtua. Näiden lisäksi hän on tietysti sairaslomalla. Olemme itse kustantaneet oikeusavun ja nyt minä alan kustantamaan tyttärelleni terapiaa, koska kotikaupunki ei sitä kuulemma voi vielä pitkään aikaan tarjota. Yhteydenpitoa lapsiin ei kukaan avusta. Tyttärelleni luvattiin kertoa lasten kuulumisia säännöllisesti, mutta hän saa vain hyvin vähän tietoja lapsista ja nekin tiedot (neuvolakäynnit, matkat) hän saa tietoonsa usein pitkän ajan päästä. Tyttäreni saa tavata lapsia joka toinen kuukausi kaksi tuntia kerrallaan valvojan läsnäollessa. Vuorokuukausin lapsia voisi tavata lasten isä, mutta hän jättää vierailun usein väliin. Tapaamispaikka sijaitsee 450 kilometrin päässä kotikaupungistamme.
Minä haluaisin oikeastaan tietää, että miten vanhemmat selviävät lasten huostaanotosta. Vanhemmilla on varmasti ollut jotain ongelmia aikaisemminkin sitä en halua sanoa. Pelkään kuitenkin, että monen vanhemman tilanne huonontuu rankasti huostaanoton jälkeen, kun mitään tukea tai apua ei tarjota. Käsittääkseni huostaanoton tarkoitus on paitsi suojella lapsia myös antaa vanhemmalle mahdollisuus kuntoutua. Aina on varmasti niitäkin vanhempia, joita ei voida auttaa yhtään millä keinolla. Epäilen kuitenkin, että huostaanotto on monille vanhemmille viimeinen niitti.
Ei sosiaalityöläisten kannata tukea vanhempia, koska vanhempien pudottua pelistä on yksi taho huoltoneuvottelupöydästä poissa. Tällöin sosiaali-ihmisten ei tarvitse tehdä vaativaa työtä sijaisperheiden ja biologisten perheiden välillä, vaan voivat hoitaa asiat sijaisvanhempien kanssa. Kun lapset kyselevät vanhempiensa perään, on helppo osoittaa, että siellä se on rappiolla se äitisi.
juuri tuollain,ja sijaislapsi muuttuukin sijarille adoptiolapseksi,ja saa vielä palkan siitä.Näinhän asia menee,ellei vanhemmat jaksa taistella.Soskujen ja sijareiden on helpompi sitten toimia kaksistaan.Lapsen tapaamisesta vielä,ei varmasti ole lapsen etu,että saa tavata omaa vanhempaansa kerran kuukaudessa.Jokainen ymmärtää mitä tuskaa lapsi kokee jo pelkästään kun viedään toiselle puolelle suomea täysin vieraaseen perheeseen,revitään kaikista sukulaisistaan eroon.Sehän siinä tarkoitus onkin.
mitä lapsi kertoo itse.Sairaalakäynnistä saan pyytämällä paperit vuoden kuluttua.Emme sijaisvanhemman kanssa juttele kuin muutaman pakollisen sanan,koska emme tule toimeen milläänlailla.Jos kaksi ihmistä ei tule toimeen ei syy voi olla ainoastaan yhdessä.Siinä sitä niinkutsuttua yhteistyötä kerrakseen.Samoin kun lapsi sijoitetaan satojen kilometrien päähän on tarkoitus,ettei sukulaisilla mahdollisuutta tavata lasta.Vanhemmillakin toiset eivät jaksa matkustaa pitkiä matkoja muutaman tunnin tapaamisen vuoksi.Toivon voimia teille Mirjami,ja toivottavasti jaksatte olla tyttärenne tukena,ja luoda,edes pienen toivonkipinän häneen.Toivon myöskin,että saisitte tavata lastenlastanne.
rauhoittaa lapsen elämä,ettei saisi tavata.Suurin osa vastustaa huostaanottoa,se tehdään siitä huolimatta,eipä kysellä mielipiteitä.
Kiitos voimantoivotuksesta. Voimia ja norsun kärsivällisyyttä tässä tarvitaankin. Lähetän lapsille joka viikko kuvakortin. Hehän ovat niin pieniä, etteivät vielä puhu puhelimessa eivätkä osaa lukea. Toivon, että säännöllisesti saadun postikortin kautta he saavat tunteen siitä, että heitä ajatellaan täällä kaukana kotona. Voihan korteistakin muodostua lapsuusmuisto. Korttien lisäksi lähetän tietenkin synttäri-, nimppari ja joulupaketit sekä välillä omatekoisia pehmeitä paketteja. Kaikkein eniten antaisin aikaani ja seuraani, mutta sitä en voi tällä hetkellä tehdä.
Tyttärelleni on erittäin rankkaa käydä tapaamassa lapsia kaukana. Matkat rasittavat, mutta eniten rasittaa lyhyt aika lasten kanssa ikävän oloisessa tilassa valvottuna. Tyttären sydäntä tietenkin raastaa, kun joka kerta vastassa on kasvaneet ja kehittyneet lapset. Lapset kutsuvat sijaisvanhempiaan äidiksi ja isäksi, mikä on mielestäni hieman outoa. Lapset ovat olleet sijaisperheessä noin vuoden ja ovat iältään 2 ja 4. Tottakai sijaisvanhemmat ovat heidän elämässään tärkeitä henkilöitä, mutta näinkö tuetaan vanhemmuutta ja perhettä? Sijaisvanhemmat ovat siis isä ja äiti, tyttäreni on Etunimi-Äiti ja isäänsä kutsuvat Etunimi-Sedäksi. Meille on koko ajan puhuttu, että näin pienten lasten elämän pitää olla rauhallista, vakaata ja selkeää. Onko nuo nimitykset teidän mielestänne selviä? Eikö sijaisvanhempienkin nimityksissä pitäisi olla etunimet mukana? Pelkään, että tämä lasten sijoitus noin pieninä noin kauas hidastaa tyttäreni toipumista.
Sitä paitsi minua kummastuttaa tämä sosiaalimaailma. Meille on annettu ns. tiskin alta erilaisia ohjeita. Kun tyttären perheen entinen koti myytiin, niin meille annettiin vihje siitä, minne kannattaa muuttaa ja minne ei. Siis muuton yhteydessä vaihtui sosiaalitoimisto ja kuulimme, missä huostaanottoja puretaan useammin ja missä niitä ei juuri pureta. Muitakin vastaavia ohjeita olemme saaneet kuulla. Tämä tuntuu ihan kauhealta, sillä Suomenlaisessa sivistysvaltiossa luulin asioiden tapahtuvan tasapuolisesti lakien ja ohjeiden mukaan. Näin ei ilmeisesti ole ja koska tavoitteenamme on vain saada asiat kuntoon sekä lapset kotiin, emme mekään aio asiasta kysellä vaan noudatamme nöyrinä meille annettuja vihjeitä.
omakohtaisia kokemuksia.Kyllähän äiti pysyy äitinä aina.Yrittävät vain vieraannuuttaa lapsen äidistään,ja pelata aikaa,että voisivat laittaa syyksi huostaanoton purun esteeksi,että lapset kotiutuneet sijaisperheeseen.Systeemi on paljon kierompi,kuin voisi kuvitella.Sitä ei tiedä ennen kuin itse joutuu mukaan siihen ruljanssiin.Ottakaa asianajaja itsellenne.Tyttäresi kannattaisi hakea apua ja tukea mielenterveystoimistosta psykoatrilta se on ilmaista.Lähetteen saa terveyskeskuslääkäriltä.Kun tyttäresi saa tukea ja voi keskustella asioistaan alkaa hän myös toipumaan.Hyvä asia on että lähetät lapsille kortteja.Hyväksi olen itse myös havainnut lähettää tavallisessa kirjekuoressa jotain namuja,tai tarroja.Voisitko ostaa vaikkapa kauniita eläin tai kukka aiheisia kortteja,tyttäresikin voisi niissä tervehdyksensa lähettää.On toki raskasta aina tapaamisen jälkeen erota lapsestansa,mutta se on lapsen kannalta tosi tärkeää saada tavata.Kyllä itsellänikin tapaamisen jälkeen on sydän aivan riekaleina.Sisulla olen pärjännyt,etten luovuta koskaan tekevätpä mitä tahansa kiusaa,niin sisu kasvaa aina entisestään.Kun tyttäresi toipuu masennuksestansa,niin kannattaa viipymättä ottaa yhteyttä asianajajaan,taikka PESUeen sieltä teidän kannattaa kysyä neuvoja,ovat ammattilaisi,siellä myös asianajo neuvoja.Kaikkea hyvää teille jatkossa,korjoitelkaa tällä palstalle,jos juttu seuraa,tai tukea tarvitsette.
puh,numeron PESUeen,kannattaa soittaa sinne,he osaavat neuvoa.Numoro on:6981846 kysy
temppuili tämä kone.
Huostaanoton takia voi äidin elämä pirstaloitua, ja tuhoutua täysin. Kuinka moni äiti onkaan joutunut niin syvään masennukseen, ettei sieltä ole noussut enää.
Ja miten käyt lasten. Tunnen huostaanotettuja nykyisin aikuisia ihmisiä, jotka kärsivät siitä, että ovat olleet sijoitettuna tai lastenkoti laspi. Myös sosiaaliviranomaisten suhtautuminen näihin aikuisiin huostaanotettuihin lapsiin on hyvin viileä ja jopa tyly!
ilmoitti sosiaalityöntekijä, että minun pitää mennä hänen puheilleen, sillä lapset on viety pois. Ok. Siinä tilanteessa asia oli ok. Kuukautta myöhemmin hän kertoi, etten allekirjoita huostaanottopaperia, tulee pakko huostaanotto ja silloin huostaanotto on vaikeampi perua. Hän väitti esimiehilleen, että minä käytän huumeita.Huumepoliisi olisi tullut kertomaan asioiden oikean laidan, mutta sos.työntekijä ei "halunnut perua päätöstään". Sosiaalityöntekijä kirjoitti papereihinsa, että olen skitsofreenikko. Kukaan lääkäri ei ole todennut minussa skitsofreniaa.
Sosiaalityöntekijä halusi hankkia lapsilleni "oikeat vanhemmat", joiden kanssa lapseni eivät halua olla enää missään tekemisissä. Lapseni ovat PÄÄSSEET pois "OIKEIDEN VANHEMPIENSA" luota, jossa lapsiani rakastettiin niin paljon, että tyttöni joutui lomalle lähtiessään VARASTAMAAN sijaisäidin kengät, koska omat olivat rikki. Sosiaalityöntekijät pyysivät minua ymmärtämään, että SIJAISPERHE ON KÖYHÄ.
Minä en ole Mirjamin lapsi, ja lapseni eivät ole hänen lapsenlapsiaan, mutta YMMÄRRÄN MIRJAMIN TUSKAN ISOÄITINÄ. Miten silloin isovanhemmat voivat pitää yhteyttä, jos vanhemmilta estetään yhteydenpito.
Jopa Espoon lasten erityistarpeiden eli perhehoidon sosiaalityöntekijä sanoi minulle, että "mikset jo luovu lapsistasi. Yleensä vanhemmat luopuvat paljon aikaisemmassa vaiheessa".
Tämä kaikki prosessi alkoi vuonna 1997 ja on pikku hiljaa päättymässä. JA MINUN LAPSENI OVAT ONNELLISIA, ETTEN LUOPUNUT HEISTÄ".
Mirjami puhuu ASIAA: Suru on sanoin kuvaamaton ja musertava. Ja jos vielä lapset voivat sijaisperheessä huonosti kuten minun lapseni - He kirjoittivat: OTA ÄITI MEIDÄT TAKAISIN - eivätkä sosiaaaliviranomaiset tee muuta kuin ylistävät sijaisperheen KÖYHYYTTÄ JA HYVÄÄ PARISUHDETTA. Sekä antavat mahdollisuuden ottaa lapset takaisin, mutta sanovat, että voit ehkä saada harkinnanvaraista harrastusrahaa lapsillesi, kun itse olet työtön työnhakija, mitä äiti voi muuta toivoa, kuin että sijaisperhe ostaisi edes ne kengät lapsille, sillä sijoitettu kuntahan kuitenkin kulukorvauksen maksaa, ellei se kulukorvaus mene vaan sijaisperheen lomaosakkeeseen, niinkuin lapsieni köyhällä sijaisperheellä....
Nyt otat ohjakset käteesi. MUISTA: LAPSILLA ON OIKEUS SUKULAISIIN. Euroopan ihmisoikeuden tavoite huostaanotolle on PERHEEN YHDISTÄMINEN. Älä ota sosiaaliviranomaisten ohjeita sana tarkasti, toinen suojelee toista ja pelaavat aikaa.
LAPSILLA ON OIKEUS SUKULAISIIN. Kysymys on kuitenkin suurista rahoista sijaisperheelle ja silloin ei välitetä sinun lastenlastesi tulevaisuudesta eikä mistään muusta. LAPSILLA ON OIKEUS SUKULAISIIN.
noinhan se menee asiat.
just näin se menee!
Teidän tarina muistuttaa meidän tarinaamme. Ainoat eroavaisuudet ovat, että minulla ei ole äitiäni tukemassa. Toiseksi tapaamisia on kaksi kertaa kuukaudessa. On viikonloppulomia ja valvomattomat tapaamiset .joulua en kuitenkaan saa viettää lasteni kanssa.
Voimia teidän kallisarvoiselle perheellenne ja teidän lapsillenne, jotka ovat törkeästi ryöstetty lapsettoman, ahneen pariskunnan hoiviin. Taistelkaa, vaikka oikeusteitse. Yksityinen lakimies(jonka valtio kustantaa)on parempi kuin oikeusavustaja.
Paljon voimia rakastavalle Isoäidille! Itkin kun luin kirjoituksenne :(
huostaanotettuja etsimään. Jos olisin dokumentaristi tekisin dokumentin näistä nyt aikuisista huostaanotetuista lapsista. Miten he ovat huostaanoton kokeneet, onko se ollut todella tarpeen jne? Lapsen edun nimissä huostaanottoja tehdään. Nyt olisi aika sen sukupolven nousta esiin jotka ovat lapsena olleet huostaanotettuna, jotta saataisiin lisää tietoa ovatko he kokeneet niin että huostaanotto on ollut todella heidän etunsa. Koko 90-luvun huostaanotot ovat ainoastaan lisääntyneet, joten näitä nyt jo täysi-ikäisiä huostaanotettuja täytyy olla tuhansia.
Toit tärkeän asian esille: huostaanotossa ei vanhempia tueta lainkaa!!! Se on totta. Oli tilanne mikä tahansa, äiti jää yksin!!!
meneillään samanlainen suunniteltu ja järjestelmällinen lapsien sijoittaminen ns."parempien ihmisten" kasvatettavaksi,kuten oli asianlaita vuoden 1918 kansalaissodan jälkeen,jolloin köyhien ja "väärän" aatteen omaavilta vanhemmilta otettiin pakolla lapset pois ns. "paremman tason" perheisiin kasvatettaviksi ja "oikeampaa" ideologiaa oppimaan.-Tällainen ajatus tulee pakostakin mieleen, kun luin Piia-Liisa Heiliön(sosiaali-ja terveysministeriön virkamies) mielipiteistä JP Roosin kotisivuilta. Eli Heiliö on sitä mieltä, että köyhien ja kouluttamattomien vanhempien sijoitetut lapset saavat paremmat eväät elämään,kun heitä kasvatetaan "paremmissa piireissä". Näin estetään köyhyyden ja syrjäytyneisyyden periytyminen sukupolvelta toiselle.----Mielestäni tuon suuntaiset ajatukset ja ideologia muistuttavat jo saman tyyppistä julmaa ja tunteetonta ideologiaa,mikä oli vallalla Suomessa esim. 1918 jälkeen.---Lopuksi: Historia kertoo myös, minkälainen aatemaailma oli vallalla esim.natsien Saksassa...
Minä olen työni kautta usein miettinyt sitä, millainen on yhteiskunnan mielestä riittävän hyvä perhe lapselle. En usko ihan näihin natsikasvatuksiin ja muihin aatteellisiin kasvatuksiin lasten sijaishoidon yhteydessä, mutta muuta "hyvyyttä" olen miettinyt.
Olen tavannut työssäni (mm. vankiloissa) hirveän monia laitoksissa, perhekodeissa ja sijaisperheissä kasvaneita nuoria aikuisia. Se, että olen tavannut heitä mm. vankiloissa, ei tee heidän lapsuuden ja nuoruuden aikaisia kokemuksiaan semmoisiksi, joita ei tulisi ottaa vakavasti. En myöskään halua tässä syyttää sijaisperheitä tai muita ammatillisia kasvatuspaikkoja. En myöskään lasten biologisia sukulaisia. Nämä ihmiset olivat kokeneet elämässään hyvin paljon ja syy heidän nykyiseen tilanteeseensa ei ollut yksin biologisten sukulaisten, eikä ammattikasvattajien.
Kiinnitin kuitenkin huomioni siihen, että kodin ulkopuolella kasvaneet kritisoivat sitä, että heidät sijoitettiin hyvin erilaiseen ympäristöön kuin oma koti oli. Sijaisperhe tai ammattikasvattajat olivat aina yhteiskunnan silmissä ns. mallikansalaisia. Eivät tupakoineet, eivät käyttäneet alkoholia, olivat käyneet kouluja, eivät olleet hölmöilleet elämässään ja usein oli uskonnollinen vakaumuskin mukana. Tämmöisten ihmisten pyörittämä koti tai laitos voi varmasti tarjota tasaisen ja vakaan kasvuympäristö, mutta osaavatko he suhtautua näille nuorille oikealla tavalla esimerkiksi tupakan polttoon, meikkaukseen, alkoholikokeiluihin, koulutuksen, kaveripiirin ja harrastusten valintaan jne. Useimmat tutustumistani nuorista sanoi, että heille oli "motkotettu" vuosikausia heidän tekemistään ratkaisuista.
Mielestäni tässä yhteiskunnassa kaikkien ei tarvitse olla raivoraittiita, ei harrastaa liikuntaa, ei äänestää joka vaaleissa, ei omistaa asuntoa, ei välttämättä olla ammattikoulutettukaan, eikä käydä kirkossa. Mielestäni erilaisille ihmisille ja perheille täytyy olla tilaa tässä maassa. Perheiden ongelmiin kuten päihde- ja mielenterveysongelmiin täytyy tietenkin puuttua, mutta tilanteen ratkettua perheen täytyy myös antaa jatkaa normaalielämäänsä. Lapsen omaa mielipidettä tulisi kysyä heti, kun hän pystyy mielipiteitään ilmaisemaan.
Lapsettomuus on ongelma ja maassamme tulee aina olemaan semmoisia lapsia, jotka eivät voi kasvaa omassa kodissaan. Mielestäni yhteiskunnan tulee hoitaa sekä lapsettomuutta että tarjota riittävän hyvät kasvuolot kotia tarvitseville lapsille. Lapsettomuuden hoito kotia tarvitsevilla lapsilla on kuitenkin erittäin riskialtista, sillä huostaanotetulla lapsella on aina vanhempiensa geenit, tausta ja biologinen suku jo olemassa. Lapsettomuudesta kärsivät hoitavat lapsia usein erittäin hyvin näiden varhaislapsuudessa, mutta ongelma on usein se, etteivät he kestä vanhemmuuden jakamista biologisten vanhempien kanssa. Toinen ongelma tulee esiin yleensä lasten kasvaessa ja alkaessa muistuttamaan sekä ulkonäöltään että piirteiltään biologista sukuaan. Tässä vaiheessa niin monet ongelmat on helppo sysätä huonojen geenien ja biologisen suvun syyksi.
Eli vaikka lapsia kuinka istutetaan kasvamaan mallikansalaisten sekä mallikkaiden ammattikasvattajien huomaan, on lasten muokkaaminen kasvattamalla epäeettistä ja mahdotontakin. Osa mallikkaista kansalaisista osaa tietenkin kasvattaa vieraidenkin lapsia oikealla tavalla, sillä heillä on inhimillisyyttä, tunneälyä ja he kykenevät näkemään kokonaisuuden.
Lasten sijoittamisessa suuri vaara on siis sekin, että lapsia työnnetään johonkin suuntaan sijaiskasvatuksen ajan ja samalla katkaistaan biologisen suvun siteet lapseen. Kun lapsi sitten nuoruusiässä ja aikuistuttuaan etsii itseään sekä ehkä hölmöileekin, hänet sysätään toivottomana tapauksena seuraavaan kasvatuspaikkaan tai jätetään oman onnensa nojaan.
Me ihmiset emme ole kaikki samanlaisia, eikä tarvitsekaan. Lapsia on kautta aikojen kasvanut kiertelevän sirkuksen vaunuissa, ulkomailla työskentelevien vanhempien mukana, työttömien perheissä, kouluttamattomien ahkerien työntekijöiden perheissä, perheissä joissa on mielenterveysongelmia, perheissä jotka asuvat alkeellisesti, saarissa joissa ei ole koulua eikä juuri asukkaitakaan, Lapissa keskellä erämaata jne. Kuka meistä voi sanoa, millainen paikka ei sovi lapselle kasvaa? Jos tilanteeseen puututaan ottamalla lapsi pois, niin kuka seuraa milloin tilanne olisi taas lapselle sopiva?
tarkoitin ajatuksillani lähinnä sitä, että onko päättäjillä,siis heillä,joilla on VALTA päättää perheiden asioista vastoin vanhempien omaa tahtoa, yhtä julma ja tunteeton asenne- ja arvomaailma näissä asioissa,kuin oli aikoinaan(?) oikeistolaisilla Suomessa. Suomessa on nykyäänkin voimassaolevat lait koskien lastensuojeluasioita. Lait ovat IHMISTEN säätämiä ja päättämiä. Millainen arvomaailma ja ihmiskäsitys mahtaa olla näillä IHMISILLÄ, jotka lakeja laativat tässä maassa? Puhumattakaan lakeja toteuttavista ja valtaa käyttävistä viranomaisista ja heidän apulaisistaan.--Minusta vain on aika pelottavan kuuloista, jos ministeriön virkamies nykyään esittää julkisesti tuollaisia täysin julmia ja tunteettomia suunnitelmiaan. Mistä(ihmiskäsityksestä) ne nousevat?--Miksi monet päättävässä asemassa olevat viranomaiset tieten tahtoen eivät jälleenyhdistä perheitä, vaikka siihen olisi monissa tapauksissa kaikki edellytykset. Joku syy tuollaiseen on. Onko niin, että liian moni hyötyy tästä tilanteesta ja ne monet ovat juuri päättävällä ja vahvemmalla puolella...?
Ihan samoja ajatuksia me varmasti mietimme. Minäkin tunnen lukuisia päättäjiä sekä niitä ihmisiä, jotka tekevät päätöksiä mm. lasten huostaanotoista sekä sijoituksista.
Hirveän usein he puhuvat lapsen edusta sekä siitä, että "niin moni kunnollinen aviopari kärsiin lapsettomuudesta". Lapsettomista aviopareista ja yksineläjistäkin voi tulle hirmuisen hyviä tukivanhempia tai sijaisvanhempia. Se ei kuitenkaan ole automaattista, sillä ei-biologisen lapsen kasvattaminen on todella haastava tehtävä. Mielestäni lapsen etu ei ole pelkästään sosiaalisesti kunnolliset vanhemmat, puhtaus, ruoka, koti, harrastukset ja muut vastaavat asiat. Lapsen etu on saada tietää juurensa, pitää biologiseen sukuun yhteyttä jos se on mahdollista ja saada kasvaa arvostettuna ihmisenä taustastaan huolimatta. Monet lapsettomat kykenevät tarjoamaan rakkautta ja hoivaa, mutta he eivät kykene tukemaan lapsen yhteyttä juuriinsa, eivätkä kykene luopumaan lapsista, jos huostaanoton purku on mahdollista.
Monet päättäjät kuitenkin ajattelevat, että lapsettomat hyväntekijät (=sijaisvanhemmat) ansaitsevat lapsia, eikä lapsia voi heiltä enää ottaa pois. Jos minulla olisi valtaa, niin antaisin kaikille lapsettomuudesta kärsiville omia biologisia lapsia. Jo olemassa olevilla lapsilla on kuitenkin biologinen sukunsa ja historiansa. Näitä ei pitäisi minun mielestäni koskaan yrittää poistaa tai häivyttää lasten elämästä. Lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle kasvatettavaksi pitäisi olla lasten sekä heidän perheensä tukemista eikä sijaisvanhempien lapsettomuuden hoitoa.
Biologisia vanhempia pidetään hirviöinä. En kiellä, etteikö osa huostaanotettujen lasten vanhemmista ole hyvin vaikeassa elämäntilanteessa, johon lapsi ei sovi. Silti kuulen lähes jokaisena työpäivänä siitä, miten kaikkia biologisia vanhempia (sijoitettujen sekä adoptoitujen lasten vanhemmat) pidetään hylkiöinä, elämään kykenemättöminä sekä ihmisinä, joiden ei uskota eikä toivota pärjäävän tässä elämässä. Semmoinen on usein päättäjien ihmiskäsitys biologisista vanhemmista. Valitettavasti.
että kuvauksesi perusteella tavallisten suomalaisten perheiden elämä ja kohtalo on näin ollen luonteeltaan suorastaan psykopaattisten päättäjien kourissa.---Eräs isoäiti, joka oli epätoivoisesti taistellut tyttärensä rinnalla tyttären lapsen kotiinpalaamisen puolesta, sanoi minulle: " Mihin tämä kaikki vielä päättyy..?" Hän tarkoitti sitä, että millainen loppu on tällaisella yhteiskunnalla, jossa sijoitettuja lapsia ja heidän vanhempiaan kohdellaan näin hirvittävällä tavalla?----Onko nyt sitten odotettavissa se, että tällainen raaka systeemi tulee jatkumaan vuosikymmenestä toiseen myös tulevaisuudessa? Ettei tälle ihmisten kiduttamiselle tule loppua ollenkaan? Esim. orjuus oli maailmassa täysin laillista ja yleinen käytäntö vuosisatojen ajan.---Useinhan on myös niin, että paatuneet ihmiset harvoin muuttuvat ja pysähtyvät miettimään tekojaan.
selleihin ja kammioihin heittää niin kieroilulla tekeytymällä hyväntekijöiksi. Ei ihmisluonne miksikään muutu. Myös Hitlerin apulaiset uskoivat tekevänsä hyvää ja oikein. Sama on tilanne sijareilla ja sossuilla. He allekirjoittavat olevansa hyväntekijöitä ja uskovat siihen itse. Lapsen parhaaksi.
Se jatkuu niin kauan, kunnes todellisuuteen herätään.
Todellisuuteen herätään. Sanotaanko, eivät he nuku. Täysin tietoista pahaa tehdään. Sitten kun heillä itsellä on elämästä, ruuasta kiinni, silloin he tulevat tälle puolen ja huutavat apua. Mutta koskaan eivät myönnä tehneensä mitään pahaa. Eivät he halua nähdä itseään.
mieleeni.Rikkaista perheistä ei huostaanoteta lasta.Jokaisen järki sanoo,etteivät he sen parempia vanhempia ole.Usein heillä ei aikaa lapselle,koska tekevät pitkiä työpäiviä,ja ongelmia on joka perheillä säätyyn katsomatta.
sinun kirjoittamana.Osasit vaan ammattilaisena ne tuoda oikein julki.
vielä ehdottanut,että huostaanotetut lapset saisi sijaiset pakko adoptoida,mitä on jo ajatuksena,niin järkyttävä ettei ole mitään rajaa.Miltäköhän hänestä itsestä tuntuisi,jos hänen lapsensa pakkoadoptoitaisiin?Onhan se helppo toisten lapsista tuollaisia aloitteita tehdä,mutta joku järki sentään olla pitää.
lapsi otetaan pois,ja joutuu taistelemaan lapsestaan,kai päättäjien tarkoitus onkin,että biot sortuisivat ryyppäämään,tai tuskassa tekisivät itsemurhan.Ei olisi sijaisilla ongelmia enään biovanhempien puolelta,ja sitten kaupanpäälle voi bioja haukkua hylkiöiksi.Sitähän sijaisvanhemmat tekevät koko ajan,kun lukee heidän palstaansa.Haukkuvat että kaikki biot ovat juoppoja narkkareita mielenterveyspotilaita,ja samaanaikaan noita kaikkia,ja vieläpä parantumattomia.
koska adoptiolapsia ei ole saatavana,ja tutkijat todenneet,että lapsettomuus tulee olemaan tulevaisuudessa paljon pahempi ongelma.
Huostaanottoja tehdään myös toisin päin. Meillä lapsi sijoitettiin hyvinkoulutetusta perheestä huonosti koulutettuun perheeseen.
Kyllä rikkaastakin perheestä voidaan huostaanottaa lapsi, mutta tavallisesti huostaanotto tapahtuu vasta myöhemmällä iällä esim. huumeisiin lankeamisen takia.
Varakkuus antaa kuitenkin mahdollisuuden palkata kotiin pienelle lapselle esim. ulkopuolisen turvallisen hoitajan ja muutoinkin ostaa palveuja yksityisiltä, jolloin jää enemmän aikaa yhdessä ololle. Kodissa on myös olemassa mitä luultavammin isä ja äiti ja eihän ne rahatkaan muuten puussa kasva, joten luultavasti asiat pitää olla kaiken kaikkiaan aika kunnossa. Ennen vanhaan maalla lapset hoiti kasvattiäiti ja ihan tasapainoisia lapsia sieltäkin on tullut. Liekkö tämä nykyinen tilanne mitenkään poikkeuksellinen?
Vaikka ihminen olisi kuinka kouluja käynyt, niin luonteeseen se ei paljoa vaikuta.
Rakkautta ei koulusta opita.
ettei sijaisvanhempi koskaan voi korvata omien vanhempien rakkautta.Jokusta poikkeusta lukuunottamatta.
kuin omat vanhemmat.