moi kaikki. tuntuu todella pahalta. tuntuu kuin elämäni olisi kelattu taaksepäin ja kaikki alkaisi uudestaan . tuntuu kuin olisi vuosi 2004 . voisin kertoa teille siitä vuodesta . aluksi kaikki oli hyvin. koulu alkoi ja oli paljon kavereita . ólin aika hyvä koulussa ja tarkotus oli nostaa numeroita parempaan suuntaan koska olin yhdeksännellä luokalla ja päästötodistukseen opiskeltiin. minulla oli suunnitelmissa mennä tampereen ilmasutaito lukioon ja sen jälkeen näyttelijä korkeeseen. koska rakastan näyttelemistä. sitten jossain vaiheessa uudenvuoden paikkeilla olin saanut uusia kavereita. kaikki päivät menivät aika lailla ryypätessä (myös arkipäivät ja koulussakin) vedin myös kaikenlaisia pillereitä ja jäin koukkuun niihin enkä osannut käsitellä asioita ilman niitä enää. äitini ei kestänyt enää minua. emme koskaan ole oikein tulleet toimeen keskenämme mutta tämä oli jo pahempaa. hän álkoi taas löydä minua, kuten silloin kun olin pienempi ja äiti ja isä erosivat. mutta enää en pelännyt sitä vaan karkailin kotoa sun muuta. jossain vaiheessa kuvoihin tuli bulimia . laihduin kymmenen kiloa ja painoin 38 ja pitkä 165. én kuitenkaan kaivannut enempää ongelmia joten pukeuduin isoihin vaatteisiin . kuitenkin jossain vaiheessa kierteeni alkoi hiipua kun bulimian myötä sain masennuksen . en enää nähnyt kavereita . olin vaan kotona ja nukuin koko ajan . ja illalla otin aina äidiltä pillereitä että sain unta ja aamulla että olisin koulussa sekaisin . sitten äidillä ja minulla meni aina vaan pahemmin . ei ollut enää mitään väliä mitä toiselle teki. hän löi ja minä satutin ja karkasin. eräänä päivänä sanoin hänelle etten enää halua asua kotona kun hän viilsi silmäkulmani auki puukolla ja sanoin muuttavani kummitädilleni . meille tuli hirveä riita. äiti ei halunnut mun muuttavan . otin taas lääkkeitä mukaan kouluun ja vedin yliannostuksen ja jouduin sairaalaan . äiti tuli hakemaan minua sieltä. hän oli niin huolissaan että pakattiin jo samana iltana tavarani ja pääsin kummitädille asumaan . siellä olin sitten noin kuukauden kunnes taas äiti halusi minut kotiin. mihin en ollut valmis. sain masennuksen kun kuulin siitä että minun onpakko palata kotiin. en painanut enää 38 vaan 36. se oli raskasta kun en päässyt edes sängystä ylös . jouduin kotiin ja riitelimme aiheesta paljon seuraavana aamuna . sitten haukuin äidin oikein kunnolla ja lähdin kouluun . menin koulussa kuraattorille ja otin sossuun yhteyttä. äitini kuuli mitä oli tehnyt ja yritti itsemurhaa. minun takiani . äitini joutui vähäksi aikaa pitkäänniemeen ja on edelleen sairaslomalla . sain itse loppuvuoden koulusta sairaslomaa ja jäin luokalleni. aloin parantua bulimiastani ja painan 43.. sain myös mielíala lääkityksen ja nyt kun kesäloma alkoi olen taas käynyt pihalla vanhojen ystävien kanssa. nyt minulla on poika ystäväkin . olen varmaan rakastunut ja aluksi sain painoa nostettua hänen takiaan . nyt hän kuitenkin nauraa minulle ja sanoo että minulla on pömppis ja näytän pirihuoralta ja kaikkea muuta. lääkkeiden käyttö, raju oksentelu ja masennus tulevat taas ja äidin kanssa välimme taas kiristyvät. olen puhunut asiasta poikaystäväni kanssa ja hän on lopettanut ja sanonut ettei tarkota mitä on sanonut. uskon häntä mutta kierre on taas alkanut enkä voi lopettaa. painan taas nyt 39. ja haluan vain laihtua. oloni on koko ajan läski ja ruma .
kiitos jos jaksoitte luke ja auttakaa!
kiitos jos jaksoitte luke ja auttakaa!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ensinnäkin, sun olisi tosiaan hyvä päästä pois kodistasi, jonnekin muualle asumaan. Eikö ne sossun tädit ymmärrä, mitä sä käyt läpi himassasi? Miten sä olet pärjännyt nyt, kun sun äitis on ollut hoidossa?
Toisekseen, vaikuttaa siltä, ettei sun poikaystäväsi kovasti sua voi arvostaa, jos se tuollaisia sanoja suustaan päästelee. Olkoonkin, että myöhemmin pyytää anteeksi. Tollaiset sanat vaan pahentavat sun ongelmaasi ja saavat sut uskomaan, että olet tosiaan lihava ja ruma, kun sun oikeastaan pitäisi opetella ymmärtämään, että asiat ovat ihan päinvastoin!
Anteeksi, jos kuulostan kovalta, mutta kukaan ei ansaitse kuunnella ilkeitä kommentteja ja huorittelua.
Onko sulla koulussa tai muualla sellaisia ystäviä joille voisit asioistasi puhua? Vaikka niitäkin, joita et ole enää nähnyt vähään aikaan juuri ongelmiesi takia? Hyvät ystävät ovat tukenasi kyllä siltikin, ja se auttaa kun on joku siinä vierellä. Toinen vaihtoehto on, että menisit koulusi terveydenhoitajalle. Sitä kautta sä voisit saada apua.
Mä toivotan sulle kovasti tsemppiä ja jaksamista! Älä jää yksin pahan olosi kanssa.
ei mitään. se on hyvä meinaan kovaan auttaa vaan kova . sun kertomista jutuista on tosi paljon hyötyä . oon joskus miettinyt noita vaihto ehtoja mutta en ole uskaltanut toteuttaa kun olen sotkenut kaikki asiat joskus niin pahasti että tuntuu ettei omassa päässä enää terveitä ajatuksia liiku :S mutta nyt voin uskoa että varmaan liikkuu jos joku muukin näin ajattelee :) kiitos .
Ja nyt ei kun tuumasta toimeen. Kuten sanoin, älä jää yksin, äläkä odota. Olisi kiva, jos ilmoittelisit, kuinka menee jatkossa.
Voimaa ja jaksamista sulle!
kyllä vain :) mielelläni ilmottelen !