koiran kuolema

Näin unta että olin vanhempieni luona ja juttelin pikkuveljeni kanssa kun naapurin mies tulee hätääntyneenä kysymään missä toinen koiristamme on. Naapurilla oli iso kuoppa pihallaan johon oli kaatanut kuorma-autollisen hiekkaa. Hän oli ollut näkevinään koiran juoksevan kuopassa ja oli huolissaan sen jääneen hiekan alle. Minä juoksen kuopalle huutaen koiran nimeä. Kaivan käsillä hiekkaa samalla toivoen että koira juoksisi paikalle jostain mutta hetken kuluttua esiin tulee koiran laittuneet silmat ja kaunis pää. Kaivan koiran esiin ja kannan sen kotiin lohduttomasti itkien. Herään itkuun ja olen todella surullinen.
44212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä olen myös nähnyt unta oman koiran kuolemasta, mutta se kuvasti vain pelkojani. Koirani on
9-vuotias ja on jo oikeastaan eläkeikäinen.
Älä anna unen vaivata liikaa. :)

Äänestä

Minä olen myös nähnyt unta oman koiran kuolemasta, mutta se kuvasti vain pelkojani. Koirani on
9-vuotias ja on jo oikeastaan eläkeikäinen.
Älä anna unen vaivata liikaa. :)

Äänestä

Käsittelet unessa joitain vanhoja jo haudattuja tunteita. Jossain on koira haudattuna vertaus kertoo, että jotain on mitä emme näe/halua nähdä. Meiltä salataan tai itse salaamme jotain. Ahdistus ja itku unessa viittaa vaikeaan asiaan onka olet haudannut ja joka tulisi käsitellä. Asia voi liittyä ihmissuhteeseen perhepiirissä, ystävyyteen tai parisuhteeseen.

Äänestä
  • Hei, näin unta että koirani tippui isoon jäteviemäristöön. Se oli ilmaantunut kuin tyhjästä taloyhtiön takana olleelle pellolle.(Isäni ja äitini taloyhtiön, itse asunut kyseisessä kodissa 8vuotta.) Soitin kaikki ihmiset läpi ja minulle sanottiin, että mulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä vain odottaa viemäristön päähän et tuleeko koira sieltä elävänä mereen vai kuolleena.Isäni sanoi kun soitin hänelle, että voi voi ei voi tehdä mitään ja sanoi vielä et jos se tosta selvii niin se on melkoinen sissi. Koko unen itkin ja olin ihan epätoivoinen kun en pystynyt tehdä mitään ja eikä kukaan muukaan auttanut. Oli uusivuosi ja ensilumi satoi maahan. Heräsin aivan hysteerisenä ja itkien. Mitä tämä tarkoittaa? En ole koskaan nähnyt noin realististä unta ja vielä noin kamalaa.. Kyseinen koira on minun ensimmäinen ja tällä hetkellä 6kk..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HaNnA kirjoitti:

Näin unta että olin vanhempieni luona ja juttelin pikkuveljeni kanssa kun naapurin mies tulee hätääntyneenä kysymään missä toinen koiristamme on. Naapurilla oli iso kuoppa pihallaan johon oli kaatanut kuorma-autollisen hiekkaa. Hän oli ollut näkevinään koiran juoksevan kuopassa ja oli huolissaan sen jääneen hiekan alle. Minä juoksen kuopalle huutaen koiran nimeä. Kaivan käsillä hiekkaa samalla toivoen että koira juoksisi paikalle jostain mutta hetken kuluttua esiin tulee koiran laittuneet silmat ja kaunis pää. Kaivan koiran esiin ja kannan sen kotiin lohduttomasti itkien. Herään itkuun ja olen todella surullinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu