olen raskaana yli 24viikon.. en enää halua lasta. en kai ole koskaan halunnutkaan.. abortti ei ole enää mahdollista. mitä teen?
auttakaa! mitä teen!
onneton
111757
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
mitäpä luulet että voisit tehdä, ei taida olla kuule vaihtoehtoja.
Onnea odotukseen!
voit harkita myös adoptiota.
Lapsi ei ole sellainen, jota tänään halutaan ja huomenna ei. Lapsesta vastaaminen on pitkä prosessi.
Jos kyseessä ei ole hetken tuulahdus, pelko, niin ota yhteyttä Pelastakaa Lapset ry:hyn ja kysele sieltä adoptiomahdollisuuksista.
Hulluahan olisi pian syntyvää lasta heittää roskikseen, kun hän voi saada hyvän elämän jonkun rakastavan pariskunnan hoivassa. Saat kaiken tuen ja avun päätöksen miettimiseen ja myös luovutuksen jälkeen tukea niin pitkään kuin koet tarvitsevasi.
Päätös ei ole helppo. Sitä en väitäkään, mutta ajattele myös lapsen parasta, eikä vain itsekkäästi sitä mitä haluat tai et halua.
Tsemppiä!
Tällaisessa asiassa ei mieltään pysty ykskaks muuttamaan.Jos ei halua lasta niin silloin pitäisi myös huolehtia ettei vahinkoa pääse tapahtumaan.
Ehkäisy tietenkään ei ole 100% varmaa..
Mutta luin rivien välistä että jossakin vaiheessa ehkä HALUSIT lasta mutta et ENÄÄ..jos näin on niin vastuutonta.
Adoptio on varteenotettava vaihtoehto tilanteessasi,ellei kyseessä tosiaan ole sellainen hetkellinen pelko mitä saattaa ilmetä jossakin vaiheessa raskautta.
Ihmettelen vain miksi et aiemmin ole aborttiin hakeutunut jos kerran et lasta halua!
on lapsia jo ennestään, eikä niitäkään koskaan oikein olisi halunnut. Silloin ei ehkä pitäisi mennä synnyttämään vielä lisää.
Hei onhan tossa adoptiota väläytetty. Hyvä ajatus, jos vielä ole synnytyksenkin jälkeen sitä mieltä.. Usein vain mieli sit kuitenkin muuttuu kun saa aikaa ajatella.
Mutta! Ei sellainen pakokauhu lapsen saamisesta ole mitenkään kovin epätavallista. Sit voi tulla sellainenkin olo, et en ole koskaan lasta halunnutkaan.. Mitä muuta et voi nyt tehdä kuin odottaa .. Ei lapsensaaminen ole aina niin mukavaa, epämiellyttävät tunteetkin voi olla mukana kuviossa. Lapsista kun on tunnetusti vaivaakin, odottaminen hankalaa, synnytyskin voi pelottaa.. On vaan sellainen joku myytti, että odotus tarttee olla niin ihanaa ja lapseen tuntee niin voimakkaita tunteita jo heti raskausaikana. Ei niin aina ole ja siitä huolimatta voi lopputulos olla ihan ok. Juttele tuntemuksistasi vaikka neuvolassa. Jos tarttet pääset vaikka psykologille. Älä jää yksin murehtimaan tilannettasi!
Ja sanoisin vaan vielä, et menneisyyden murehtiminen (silloisten päätösten) ei ole kannattavaa. Nokka vaan kohti tulevaa! Tsemppiä!
Yhestä kirjasta joskus luon, että yleensä jokaiselle ekaa oottavalle tulee jossain välissä raskautta tunne, että apua, en haluakaan. Että peruis koko jutun jos voisi. Että se on ihan normaali reaktio, kasvamista.
Tällä hetkelä, et muutakaan voi kuin odottaa lapsen syntymistä. Katso sitten miltä tuntuu, ja jos tuntuu, että et jhalua, niin voit sanoa jo sairaalassa, että haluat antaa lapsen adoptioon. ( Tähän tarvitsee myös lapsen isän suostumuksen) Sitten lapsi menee johonkin perhekotiin tms ja sinulla on vielä miettimisaikaa oisko ollu kuukausi tai pari, ennen lopullista päätöstä.
Katso nyt vaan rauhassa, miltä susta alkaa tuntumaan. Voi olla, että sulla on vaan tuo normaali reaktio. Voithan puhua myös neuvolassa, jos saisit sieltä jotain tukea ja helpotusta tunteillesi.
Näin on, että monenlaiset on tunnelmat odottavalla äidillä, milloin ilo, milloin pelko, vastenmielisyys lasta kohtaan jne. Siitä ei nyt tarvii huolehtia.
Jos synnytettyäsi vielä olet siinä ajatuksessa, että et lasta halua, juttele sitten hoitajien kanssa sairaalassa tai sosiaalityöntekijän kanssa. Adoptioon on 8 viikon harkinta-aika ja sen jälkeen kun luovutat lapsen, lapsi annetaan perhekotiin, kunnes adoptiopaperit oikeudesta on saatu valmiiksi. Oikeuden päätöksen jälkeen ei asiaa enää voi muuttaa.
Tsemppiä Sulle kaiken pyörityksen keskellä! Kyllä kaikki järjestyy!
jollekin äidille sillon kun lapsi on päivän vanha. Toinen äiti tuntee samaa, kun lapsi on kolmen vuoden, toinen sitten kun lapsi on 13, tai 30...
Onhan noita tunteita. Sinulla on nyt vastuu siitä lapsestasi, velvollisuutesi lasta kohtaan on nyt se, mikä merkitsee. Mieti, mikä vaihtoehto olisi lapsellesi paras, se että pidät lapsen, annat lapsen adoptoitavaksi tai haet lapselle sijaisperhettä?
Sinä voit olla hyvä äiti, vaikka tuntisit sitä sun tätä silloin tällöin. Kyllä niillä adoptiolapsen ottajillakin on tunteita, ei vain hyviä, ja sijaisperheiden vanhemmilla myös.
Mitään täydellistä lapsuutta et voi taata lapsellesi, päätit sitten mitä tahansa. Mutta - elämäähän tämä vaan on - ei pidä pienistä kaatua - ja pieni hän on, joka sinun kohdussasi kellii.
Anna ihmeessä lapsesi adoptioon, jos pitkän aikaa tuntuu ettet todellakaan halua lasta.
Sen kun päätät, et voi mennä vaatimaan esim. 8-vuotiasta lasta itsellesi.
Tunnen muutaman tosi fiksun ja mukavan avioparin, jotka kärsivät lapsettomuudesta, ja ovat olleet monta vuotta adoptio-jonossa Suomessa ja ulkomailla.
Sellaiselle perheelle lapsesi antaminen olisi Taivaan lahja!
Mutta mieti tarkkaan tätä päätöstä.. Tuo voi tosiaan ollai ihan raskauteen kuuluvaa hormoniheittelyäkin.
2kk harkinta-aika on kun annat lapsesi pois, sen jälkeen "peli on menetetty" eikä sinulla ole mitään oikeuksia häneen.
Hei!
On aivan normaalia tuntea myös kielteisiä tunteita odottamaasi vauvaa kohtaan. On hyvä, että ne myös sanot ääneen, koska se auttaa sinua käsittelemään asiaa. Jos lapsesi on sinulle ensimmäinen niin kaikki tuleva varmasti pelottaa - niin minuakin on joka kerta pelottanut. Ja nyt odotan perheeseemme viidettä lasta. Tulevaisuus on aina epävarmaa, mutta niin sen täytyykin olla. Elä päivä kerrallaan ja älä suotta murehdi liikaa huomisesta. Tiedän monen monta äitiä, jotka ovat tunteneet samoin raskausaikana - niin minäkin, mutta vauvan synnyttyä kaikki ajatukset ovat unohtuneet.
Toinen mahdollisuutesi on miettiä adoptiota. Suomessa on 'pula' suomalaisista adoptiolapsista ja varmasti vauvasi saisi rakastavat vanhemmat ja sinulla on hyvä mieli, että annoit lapsellesi mahdollisuuden elämään. Sijoituskoti on myös mahdollista ja silloin sinulla on myös mahdollista osallistua lapsesi elämään.
Oikein paljon onnea ja voimia loppuraskauteen. Kyllä kaikki menee vielä aivan hyvin :)
t. äiti neljälle ja yhdelle masuvauvalle