en ole käyny tällä palstalla koskaan. onko vähän sama juttu kuin jeh.tod. että naimisiin nuorina jo ja samanuskoisen kanssa. saako mennä eriuskoisen kanssa vai erotetaanko jos menee? missä kohdin eroatte vanhoillisista ja niistä muista?
entä jos ei saa lasta? joutuuko silmätikuksi vai mitä?
entä jos ei saa lasta? joutuuko silmätikuksi vai mitä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Useimmat menevät kerran elämässään.
Siittäminen on yksi elämän suurista päämääristä, mutta vain avioliitossa. Lapsettomia ja vähälapsisia kyllä oudoksutaan, mutta ei siitä potkuja saanut ainakaan minun lapsuuteni Kemijärvellä.
entä jos ei saa lapsia jostain syystä?
tai haluaa seurakunnan jäseneksi mutta esim vanha eikä lapsia saa?
erotetaanko mistä syistä?
missä suhteessa te eroatte muista vl haaroista?
Esikoisissa ei ketään eroteta seurakunnasta mistään syystä. Jumala näkee sydämet ja sydämen usko on tärkein seurakuntaan kuulumisen kriteeri. Ei siis esiemerkiksi se, onko jäsenmaksu maksettu vai maksamatta kuten se on maallisissa yhteisöissä.
Onhan se surullista, jos johonkin perheeseen syystä tai toisesta synny lapsia. Lapset ovat Jumalan lahja, mutta eivät itsetarkoitus.
Lapsettomuus ei millään tavalla estä seurakunnan jäsenyyttä eikä suuri lapsilu ole myöskään mikään meriitti.
Eskoislestadilaset eivät ole vanhoillislestadiolaisuun haara eivätkä ole koskaan kuuluneet vanhoillislestadiolaisuuteen, vaan nämä kaksi, esikoisuus ja vanhoillisuus, ovat syntyneet lestadiolaisuuden ensimmäisten hajaannusten yhteydessä yli sata vuotta sitten ja kummatkin ovat omaleimaisia omassa kristillisyydessään. Mutta kuitenkin niin samalaisia joissakin suhteissa, etteivät nämä kaksi lestadiolaisuuden haaraa ole yleensäkään tulleet kovin hyvin toimeen keskenään.
Yritin nurena tutustua vanhoillisiin ja käydä heidän seuroissaan. Siihen asti minuun suhtauduttiin aivan ystävällisesti, kunne tulin kertoneeksi, että minulla oli esikoislestadiolainen koti. Heidän asenteensa minua kohtaan muuttui heti tylyn torjuvaksi: "Tee parannus eriseurasta", minulle sanottiin. Lähdin pois heidän joukostaan enkä ole koskaan palannut tekemään tuttavuutta. Tilaanne oli outo: koin että yhtä hyvin he olisivat voineet vaatia minua tekemään parannusta suomalaisuudesta tai luterilaisuudesta ta mistä hyvänsä sisäistämästäni identiteetistä. Sydämen usko oli heille aivan toissijainen asia: sillä ei ollut merkitystä.
Olen näköjään tehnyt pahoja kirjoitusvirheitä, kun kokonaisia tavuja on tekstistäni hävinnyt.
Näppäimistöni on konstikas ja yleensä hallitsen sen konstailut. Syytän fyysistä väsymystä: otin osaa 70 km kävelytapahtumaan, joka matka kävellä yön ja seuraavan aamun aikana. Alkuun oli aivan upeaa marssia kuun valossa kymmeniä kilometrejä. Kunnes väsyin, aivan totaalisesti: yleiskunto ei piisannut niin pitkälle marssille, vaikka jalat ja lihakset kestivät, ja päätin keskeyttää.
Inhoan kirjoitusvirheitä, mutta olen tehnyt niitä roppakaupalla. Ehkä ei olisi pitänyt tulla lainkaan tänne kirjoittelemaan edellä kuvaamani extreme-kokemuksen jälkeen heti kohta.
Jos en toisaalta pidäkään kirjoitusvirheitä kovin pahana asiana, jos teksti on ymmärrettävää. Mutta siinäpä se.
Levottomat jalat
Pikemminkin mieleni on utelias ja levoton, eivät jalkani. Ne lähtevät liikkeelle kyllä aina, kun käsketään, mutta usein vastahakoisesti.
Ajattelin kristityn vaellusta, kun täysikuu paistoi taivaalla, niin että meistä vaeltajista syntyi pitkiä varjoja. Metsätiet olivat hyvin pimeitä. Meitä oli noin kymmenen hengen joukko, joista useimmat - minua hyväkuntoisemmat - selvisivät perille. Kerrottiin, että metsissä, joiden läpi vaelsimme, oli nähty karhuja, ja vaikka ne aristelevat ihmistä, ei ollut hyvä jäädä joukosta jälkeen (kuten ei ole ihmisen hyvä jättäytyä seurakunnastakaan yksin kuljeksimaan).
Olen aivan hiljakkoin liittynyt Suomen Ladun kautta oman paikkakuntani kävelijöiden tai vaeltajien yhdistykseen, ja voin sanoa, että se on aivan omaa maailmansa - todella mukavaa joukkoa.
Kristillisyyttä on vaikea treenata - tai kohta saa kuulla huomautuksia omasta vanhurskaudesta.
Mutta 70 km:n kävelyyn sen sijaan voi treenata. Alussa, kun kävelee "kylmiltään" ensi kerran 20 - 30 km tämän porukan mukana, ovat jalat kuin eri paria pari päivää. Mutta kun kävelee enemmän, 70 km matkakin taittuu hyvin. Kävelyyn voi jäädä samalla tavaalla "koukkuun" kuin avantouintiin.
Jos pelkäät kirjoitusvirheitä, niin kirjoita tekstinkäsittelyohjelmalla ja siirrä sitten keskustelupalstalle. Teen joskus niin, niin samalla jää kirjoitus talteen mahdillista myöhempää käyttöä varten.
Ihan hyviä kirjoituksia sinulla on ollut. Jatka vain samaan malliin. Pidä kristillisyyden asiat aina tärkeänä. Älä anna hyvän harrastuksesi liikaa verottaa verottaa sitä. Eli älä jää seuroista pois harrastuksien takia.
Eivät toki aina. On olemassa vanhoja poikia sekä vanhoja neiti ihmisiä.
Lestadiolaiset ovat tavallisia ihmisiä. Kaikki eivät mene naimisiin. Toiset menevät nuorempana ja toiset vanhempana. Perheetkin ovat eri kokoisia, toisilla on paljon lapsia ja toisilla vähän. Kaikille ei ole suotu lapsia olleenkaan. Monet tällaiset ovat hakenneet ulkomailta adoptiolapsia ja toiset ottaneet sijaiskotilapsia.
Kuten joku jo kirjoitti, niin esikoislestadiolaisuudesta ei eroteta ketään. Jumalan Sana on se mikä erottaa. Tämä seurakunta onkin niitä varten, jotka eivät muualla tule toimeen. Tervetuloa itse katsomaan.
Esikoisuudessa onkin siksi helppo ja hyvä olla kun saa itse valita tiensä; tehdä kuin haluaa ja silti on taivaskelpoinen; ja siksipä esikoisuus onkin lihan ja veren tyyssija :(
Evankeliumi puuttuu esikoisuudesta; ja jos sitä kuulutetaan se on vain huulilla, ei sydämessä.
Erittäin surullista.
Et taida tuntea esikoisuutta ensinkään ja ennakkoluulojasi vain täällä latelet.
Tottakai elävällä ihmisellä on aina lihansa ja verensä mukanaan - vai sinullako ei muka ole?
Uskontojen uhreista löytää niitä, jotka eivät ole itse saaneet valita tietään ja joiden sydän ei ole avautunut evankeliumeille. Ja se vasta surullista on, se evankeliumin ilosanoman pakkosyöttö, jota jotkut harrastavat.
On sinulla otsaa yleistää ja tulla tänne muita mollaamaan - omaa pyhyyttä tihkuen.
mutta useimmat kyllä ainakin kerran