muistan ensimmäisen ihastkseni ala-asteelta. sanotaan nyt vaikka janneksi, hän oli vaaleahiuksinen luokan hurmuri poika, jota kaikki tytöt katselivat, mutta harvat myönsivät olleensa ihastunut. muistan, että halveksin nuorempana kavereitani, jotka janneen olivat ihastuneet, mutteivat uskaltaneet myöntää, joten minä sitten aloin olemaan julkisesti "ihastunut" janneen. (lähinnä siksi että halusin muille näyttää että oon paljon kehittyneeni kun ne, että pystyn tekemään mitä haluan....) kirjoitin siitä jotain päiväkirjaa jota näytin kavereilleni, mutta koskaan en ollut janneen oikeasti ihastunut. en oikeastaan ymmärtänyt laisinkaan, mitä ihmeellistä niissä jätkissä nyt muka oli...
yläasteella kaikki lähti yhdestä kirjasta, jonka luettuani tajusin, että se oli vaikuttanut minuun enemmän kuin mikään muu nuorisokirja rakkaudesta. -tämä kertoi tytöstä joka rakastui toiseen tyttöön.
pikkuhiljaa piti alkaa myöntää tosiasoita: -mikä minä oikein olen?
sen jälkeen oli monia pieniä ihastuksia. riparilla ihastuin erääseen isoseen, joka oli vaan niin kaunis. muuta siinä ei ollutkaan, eikä se edennyt pitemmälle. nyt myöhemmin en ole edes ajatellut häntä.
mutta nyt... tämä tyttö. se on rinnakkaisluokallani, ja jotain aivan uutta. sillä on täysin eri tyyli, musiikkimaku jne. mutta se vaan on niin... aww, se vie jalat alta joka kerta kun se ohittaa mut käytävällä, tai kun nään sen vilaukselta välitunneilla. se on mun kanssa eräällä samalla pitkällä valinnaiskurssilla, ja niistä tunneista on tullu yhtä leijumista nykyään... mä en saa sitä ihmistä mielestäni, mun on pakko käydä katselemssa se kuvia irc-galleriassa joka päivä.
mä en ole koskaan vaihtanut sen kanssa kunnolla sanaakaan, mutta muutaman kerran se on hymyilly mulle ja mä takasin... sellasen jälkeen mikään ei enää onnistu sinä päivinä. mä vaan leijun jossain toooosi korkeella...
onko se tällästä? olenko mä ihastunut?
onko kellään vastaavia kokemuksia? ois kiva saada keskustelua yleensäkkin homoseksuaalisuudesta.
yläasteella kaikki lähti yhdestä kirjasta, jonka luettuani tajusin, että se oli vaikuttanut minuun enemmän kuin mikään muu nuorisokirja rakkaudesta. -tämä kertoi tytöstä joka rakastui toiseen tyttöön.
pikkuhiljaa piti alkaa myöntää tosiasoita: -mikä minä oikein olen?
sen jälkeen oli monia pieniä ihastuksia. riparilla ihastuin erääseen isoseen, joka oli vaan niin kaunis. muuta siinä ei ollutkaan, eikä se edennyt pitemmälle. nyt myöhemmin en ole edes ajatellut häntä.
mutta nyt... tämä tyttö. se on rinnakkaisluokallani, ja jotain aivan uutta. sillä on täysin eri tyyli, musiikkimaku jne. mutta se vaan on niin... aww, se vie jalat alta joka kerta kun se ohittaa mut käytävällä, tai kun nään sen vilaukselta välitunneilla. se on mun kanssa eräällä samalla pitkällä valinnaiskurssilla, ja niistä tunneista on tullu yhtä leijumista nykyään... mä en saa sitä ihmistä mielestäni, mun on pakko käydä katselemssa se kuvia irc-galleriassa joka päivä.
mä en ole koskaan vaihtanut sen kanssa kunnolla sanaakaan, mutta muutaman kerran se on hymyilly mulle ja mä takasin... sellasen jälkeen mikään ei enää onnistu sinä päivinä. mä vaan leijun jossain toooosi korkeella...
onko se tällästä? olenko mä ihastunut?
onko kellään vastaavia kokemuksia? ois kiva saada keskustelua yleensäkkin homoseksuaalisuudesta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
.....mutta kyllä toi leijumminen on mulle tuttua..... Ainakun sen näkee jossain ni sisukset tuntuu kääntyävän ympäri jne....
Ja mä ainakin kutsun sitä tunnetta ihastumiseksi ellei jopa rakkaudeksi....