mä en tiedä, kärsinkö paniikkihäiriöstä. ennen olen ollut hirveän sosiaalinen ihminen, eikä koulun esitelmät tuntuneet missään.
sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni reilu vuosi sitten. seuraava tuli kuukauden sisällä. sitten meni ainaki puoli vuotta, elämä jatkui täysin normaalisti. koulussa alkoi ahdistamaan aina ihan hirveästi ruokalassa. en ole saanut varsinaisia paniikkikohtauksia pitkään aikaan ja vaikka joskus lieviä saankin, saan ne nopeasti hallintaan. mutta epätodellinen olo tulee aina koulun ruokalassa ja minua ahdistaa kamalasti. haluan pois. haluan nyt heti pois sieltä. ahdistus lievenee heti, kun pääsen pois sieltä väenpaljoudesta, mutta epätodellinen olo voi jatkua vielä hetken. viime vuonna koulussa keksin aina hyviä selityksiä, ettei tarvitsisi mennä syömään. nyt olen pakottanu itseni joka kerta ruokalaan, en anna ahdistukselle valtaa.
ahdistus haittaa silti elämääni ja pelkään mennä esimerkiksi isoihin kauppakeskuksiin. ystävät pyytävät minua mökkibileisiin, ei puhettakaan että menisin, sinnehän vasta kuolisikin. päätän esittää sairasta kyseisenä bilepäivänä.
olen vasta 16, enkä uskalla kertoa edes läheisimmille ystävilleni tästä. haluan apua, mutten kehtaa kertoa kenellekään. eivät he ymmärtäisi.
onko totta, ettei paniikkihäiriöstä koskaan parane? että vaikka se menisi ohi, se voi uusiutua ? ja sen kanssa täytyy elää aina? en minä halua.
normaali, ihana elämä ilman ahdistusta takaisin, kiitos!
sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni reilu vuosi sitten. seuraava tuli kuukauden sisällä. sitten meni ainaki puoli vuotta, elämä jatkui täysin normaalisti. koulussa alkoi ahdistamaan aina ihan hirveästi ruokalassa. en ole saanut varsinaisia paniikkikohtauksia pitkään aikaan ja vaikka joskus lieviä saankin, saan ne nopeasti hallintaan. mutta epätodellinen olo tulee aina koulun ruokalassa ja minua ahdistaa kamalasti. haluan pois. haluan nyt heti pois sieltä. ahdistus lievenee heti, kun pääsen pois sieltä väenpaljoudesta, mutta epätodellinen olo voi jatkua vielä hetken. viime vuonna koulussa keksin aina hyviä selityksiä, ettei tarvitsisi mennä syömään. nyt olen pakottanu itseni joka kerta ruokalaan, en anna ahdistukselle valtaa.
ahdistus haittaa silti elämääni ja pelkään mennä esimerkiksi isoihin kauppakeskuksiin. ystävät pyytävät minua mökkibileisiin, ei puhettakaan että menisin, sinnehän vasta kuolisikin. päätän esittää sairasta kyseisenä bilepäivänä.
olen vasta 16, enkä uskalla kertoa edes läheisimmille ystävilleni tästä. haluan apua, mutten kehtaa kertoa kenellekään. eivät he ymmärtäisi.
onko totta, ettei paniikkihäiriöstä koskaan parane? että vaikka se menisi ohi, se voi uusiutua ? ja sen kanssa täytyy elää aina? en minä halua.
normaali, ihana elämä ilman ahdistusta takaisin, kiitos!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oireesi viittaavat sosiofobiaan. Yhdellä tutulla on ollut se jo lähes 50 vuotta ku siihen aikaan maailmassa ei sellasta tunnettu eikä mitään hoitojakaan ollut. Ja näinollen hänellä on nyt maksakirroosi, kun kännissä uskalsi mennä joka paikkaan ja hän rupesi alkoholistiksi kun alkoholi auttoi.
Mene vaikka koulun terkkarille jutteleen, niin hän varmaan neuvoo sua eteenpäin. Yleensä jo pelkkä puhuminen auttaa ongelmissa.
Täältä löytyy tietoa eri fobioista.
http://www.freeyourmind.fi/jutut/2003/mitafobiatarkoittaa0602.php
varaa aika,joko kouluun tai terveysasemallesi.Tarvittaessa hän varaa sinulle ajan lääkärille ja lääkkeillä saadaan oireesi pois.Yritä rentoutua ennen ruokalaan menoa ja etsi kiintopiste mitä katselet, jotta et keskittyisi paniikkiisi liikaa.Yritä ajatella kivoja asioita tai keskity juttelemaan hyvän ystäväsi kanssa.Älä anna periksi. Olosi huononee jos jätät ruokailut pois siis päättäväisesti jonotat, syöt ja poistut. Yritä edes ja varaa se aika sinne terveydenhoitajalle;)
Kuullostaa varsin tutulta tilanteelta. Yleensäkin väenpaljous, jonottaminen ja vieläpä räikeässä ympäristössä saa helposti aikaan tuon epätodellisen olon itsellänikin. Kaupan kassat olivat omalla kohdallani ne pahimmat paikat.
Paniikkihäiriö on jotenkin hassusti yhteydessä senhetkiseen elämäntilanteeseen, joten jos elämässä on muutenkin epävarmuutta sillä hetkellä herkistää se kummasti kohtauksille.
Lisäksi jo pelkkä pelko paniikkikohtauksen iskemisestä virittää hermoston valmiiksi kohtaukselle, joten pelko ruokkii itse itseään.
En tiedä parantuuko vaivasta kokonaan mutta monia konsteja olen kyllä itse kokeillut. Ensinnäkin ei kannata ryhtyä välttelemään paikkoja joissa kohtaus iskee, niihin kun joutuu kuitenkin joskus menemään. Esimerkiksi tuo ruokalassa käynti - kannattaa koittaa ajoittaa ruokailu niin ettei joudu siihen pahimpaan ruuhkaan mukaan. Ruuhkan kun kokee itse kukakin stressitekijänä. Ja yritä aina ottaa hyvä kaveri mukaan kun menet syömään, se helpottaa myös kummasti.
Toinen vaihtoehto voi olla lääkkeet. Itse söin sepramia ja se kyllä poisti paniikkioireet täysin, mutta teki muuten niin tylsämieliseksi että lopetin.
Paras vaihtoehto kuitenkin lienee, että keräät asiasta tietoa. Mitä enemmän tiedät paniikkihäiriöstä ja sen mekanismeista niin asia ei enää tunnukkaan niin mystiseltä. Itsellä ainakin on auttanut kovasti kohtausten hallintaa kun tietää mistä on kysymys.
Mutta terveydenhoitajan kanssa keskustelu kyllä auttaa. Varsinkin kun et ole asiasta edes vielä ystävillesi kertonut.
Et saa paniikkikohtausta kenenkään tutun ja turvallisen läsnäollessa. Ota siis jokin tuttu ja turvallinen ihminen, johon voit oikeesti luottaa mukaan hoitelemaan asioitasi. Mutta eihän tilanne tietysti voi jatkua niinkään, että hän joutuu aina olemaan kanssasi, mutta ainakin näin väliaikaisesti se voisikin olla ihan hyvä idea. Tarvitset kuitenkin hoitoa ja mahdollisesti lääkkeitäkin tilanteen parantamiseksi. Eikä mitään hätää, siitä paranee kyllä! Voimia sinulle!