En ole koskaan pelännyt kuolemaa, tosin toivon että kun sen aika koittaa se ei tapahdu kivuliaasti. En ole yleensä edes ajatellut omaa kuolemaani, olenhan vielä alta nelikymppinen. Mutta koskaan ei tiedä. En ymmärrä, mistä johtuu että nyt olen alkanut miettimään kuolemaa lähes päivittäin. Kuolemaa siltä kannalta, että mitä tapahtuu lapsilleni jos kuolen, osaako heistä kukaan pitää hyvää huolta ja kasvattaa heistä kunnon kansalaisia. Niin, että he pärjäävät tässä kylmässä maailmassa jossa kukaan ei pidä puoliasi jos et sitä itse osaa tehdä. Lisäksi mietin, mitä jos menetän lapseni, tai mieheni. Onko elämää sen jälkeen. Jos näin kävisi, olenko osannut olla hyvä äiti/vaimo ja mitä asioita olisi pitänyt tehdä toisin ja nyt kun vielä elän, miten voin olla mahdollisimman hyvä läheisimmilleni. Kadun jo nyt jos olen joskus komentanut lapsia tai sanonut pahasti miehelleni.
Elämässäni ei ole tapahtunut mitään mullistavaa joka olisi voinut laukaista tämän kuoleman ajattelun. Joskus pelkään että tämä olisi sitä että minua jotenkin valmistellaan johonkin lopulliseen. Kaikenlaiset ajatukset kuolemasta pyörivät varsinkin illalla nukkumaan mennessä mielessä ja pala nousee kurkkuun. Onko muilla tällaista?
Elämässäni ei ole tapahtunut mitään mullistavaa joka olisi voinut laukaista tämän kuoleman ajattelun. Joskus pelkään että tämä olisi sitä että minua jotenkin valmistellaan johonkin lopulliseen. Kaikenlaiset ajatukset kuolemasta pyörivät varsinkin illalla nukkumaan mennessä mielessä ja pala nousee kurkkuun. Onko muilla tällaista?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Valitettavasti on.
itse olen käynyt noita samoja ajatuksia mielessäni läpi monesti ja minulle auttoi vain niistä ajatuksista puhuminen penessä ja asioiden järjesteleminen sen varalta, että minulle todella kävisi jotain. olen totaaliyhäri ja lapset joutuisivat silloin ulkopuolisen hoitoon... näistä asioista puhuminen ja lasten taloudellisen elämän järjestäminen helpotti omaa tuskaani.
johonkin mistä löytyy kuolemasi jälkeen, jos sinulla on jotain toiveita mihin lapset kuolemasi jälkeen.
Ja ei se ole valitettavasti, että näitä ajatuksia on. Se on ihan normaalia vastuullisen vanhemman ajattelua.
Jossakin elämänvaiheessa aikuisuudessa noitakin asioita joutuu miettimään, ja kuuluu normaaliin ihmisen kehitysvaiheeseen. Ainakin teoriat niin väittävät. On se minullakin joskus mielessä pyörinyt, ja olen asioita pohtinut.
Jos asia mietityttää kovasti, niin käy juttelemassa jonkun ammatti-ihmisen kanssa vaikka. Älä anna niille valtaa. Ja jos kuolema alkaa tuntua houkuttelevalta, niin hae kiireesti apua! Esimerkiksi masennukseen liittyy kuolema ajatuksia, ja yleensäkin ajatusten "pyörimistä" mielessä. Viestisi loppuosa jäi mietityttämään. Ethän vaan kärsi liiallisista syyllisyyden tunteista: nekin kuuluvat masennuksen oireistoon, mutta joskus on vaikea itse huomata asiaa!!
Kuten tuossa jo joku kirjoitti, viestisi loppuosa jäi tosiaan kaivertamaan.
Luulen tietäväni mitä tarkoitit, kun sanoit:
"Joskus pelkään että tämä olisi sitä että minua jotenkin valmistellaan johonkin lopulliseen."
Itsellä on ollut kyseistä "kuolemanpelkoa" jo pidemmän aikaa, tosin niin kauan, että se on kulumassa jo pois.
Olen tullut tulokseen, että se on vain eräs vaihe elämässä, jolloin kuolemaa tosiaan pelkää kuvaamallasi tavalla ja on siis normaalia, ellei se sitten liikaa ala hallitsemaan elämää.
Pelolle ei saa antaa liikaa valtaa, koski se sitten hämähäkkejä tai kuolemaa.
Jos oikein alkaa ahdistamaan, niin kannattaa yrittää käydä puhumassa jollekin, esim. ystäville.
Itsekseen noita ei ole hyvä miettiä, puhuminen on useasti helpottanut ainakin itseäni pelon kanssa.
asti ollut. Olen samaa mieltä monen muun kanssa, että kuuluu ihmisen normaaliin ajatusmaailmaan.
Itse ajattelen, että sen tehtävänä on juuri valmistaa ihmistä kuolemaan. Että silloin olisi valmis kun lähdönaika tulee. Mammani sanoi kuolinvuoteellaan " ei en pelkää" kun kysyin pelottaako häntä. Se on tavoiteltavaa ja tavallaan kunnioitettavaa minun mielstäni. Olla sinut itsensä ja maailman kanssa ja kuolla.
Itsellä vielä pitkä matka siihen. Yhä on kuolemanpelkoa, mutta ei ihan joka päivä.
Tähänkin voin suositella homeopatiaa.