Olen kiinnittänyt aikaisemminkin huomioni siihen, että osa selkeästi psyykkisistä ongelmista kärsivistä, ovat hyvin hoitokielteisiä. Voidaanko ko. kielteisyyden katsoa kuuluvan johonkin diagnoosiin? Ts. onko jonkin sairauden yhtenä oireena sairauden kieltäminen?
Hoitokielteisyys
juupa
192983
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ahdistuneisuus minulla ainakin. Pelkkä ajatus jo omista henkilökohtaisista asioistaan keskustelemassa tuntemattoman kanssa saa ahdistumaan entistä enemmän. Se ei ole hoitokielteisyyttä, esim. koska minä olen hakeutunut hoitoon, mutta minulle ei anneta vastaanottoaikaa. Ehkä olen siltikin terve, vaikka ahdistus on diagnoosi. Minulle ei ainakaan ole osattu asiaa selittää, että olisin ymmärtänyt.
Hoitokielteisyys voi syntyä myös siitä, että hoitaja kysenalaistaa ja on kaiken aikaa epäluuloinen.
Aikaisempien hoitajien näkemysket, omat ja omaisteni asiat - kaikki on mennyt sekaisin.
Menen kysymään jostain minua askarruttavasta asiasta, jota en itse osaa selvittää ja hoitaja kysyy: mitä mieltä itse olen, ottamatta kantaa...
Miten siinä voi säilyttää hoitomyöntyvytensä...?
Paradoksaalista kyllä, mutta kohdallani menee suhteellisen hyvin ilman hoitokontakteja itse kontrolloiden lääkitystäni tarpeen mukaan. Olen
läpeensä uupunut jauhamaan samoja asioita aina uudestaan pääsemättä yhtään pidemmälle.
Mikä mahtaa olla tämä liitännäisdiagnoosi?
Ehkä se on se, että sinä olet tervehtynyt. Ihanaa kuulla positiivisia kokemuksia täällä. Sinun kokemuksesi antaa voimaa ja positiivista energiaa. Minä imen sitä positiivisuutta innolla itseeni. Kiitos sinulle. Niitä positiivisia kokemuksia lukee täällä harvoin. Hyvää mieltä on mukava jakaa toisillekin. Voimia sinulle olet ihana.
Kiitos, ahd!
Niin koen itsekin vaan en ole siitä pitänyt suurempaa ääntä.
Eipä silti, kyllä vaikeaakin on ollut ja täyttä tuskaa monia vuosia. Siksi osaan olla kiitollinen jokaisesta päivästä, jossa näen valoa ja tulevaisuutta.
Nuoruusvuodet tosin kuluivat painiskellessa sairauden kanssa enkä koskaan voinut saavuttaa niitä asioita, joita yleensä tapahtuu nuoren elämässä. Esimerkiksi taiteellisesti lahajakkaana olisin voinut menestyä sekä taiteen että musiikin alalla.
Olen kuitenkin lopettanut niiden murehtimisen.
Täytyy katsoa eteenpäin ja elää sitä elämää, joka nyt mahdollista tällä hetkellä.
Tätä vaan ei kannata kertoa nykyisen asuinpaikkani hoitohenkilökunnalle - ei kukaan usko kuitenkaan vaan en jää sitä miettimään.
On täysin mahdollista parantua, vaikka tällä foorumilla kerran joku oli tietävinään, että se on mahdotonta.
Ole vaan rohkea ja yritä säilyttää positiivinen asenne!
Syyttävä ja negatiivinen asenne tekee "hoidoista" vastenmielisiä sen lisäksi, että hoitajat ovat useimiten itse pihalla kuin lumiukot. Mielestäni hoitokielteisyys ja sairaudentunnottomuus jutut kuulunevat pikemminkin yli 50v ikäiselle maaniselle peruskouluopettajalle, jolla ei ole käsitystä nykymaailman kehitys-suunasta.
Skitsofreenikoilta yleensä puuttuu sairauden tunne, ts. eivät koe tarvitsevansa hoitoa joten kokevat kaiken hoidon pakkotoimenpiteinä ja vapaudenriistona.
Onko näkökannastasi olemassa jotakin virallista tutkielmaa vai koetko sinä näkökannoilasi ympäristön sairaaksi. Voisit ehkä jossakin vaiheesa havahtua ja todeta, että näkökannastasi ei ole todellista tutkimusta ja että sinä olet sairas.
Mahtaako sulla ittelläs olla esitettävänä virallista tutkielmaa omien näkökantojesi tueksi?
Mielellään siis jotain virallista ja tieteellisesti todennettua eikä mitään uskonnollista propagandaa mitä tällä saitilla on ollut tarjolla liiallisuuksiin asti.
Yksilöi se asia josta haluat tarkempaa keskustelua. Edeltävän kirjoittajan kommenttiin totaisin, että hänen väitteelleen ei varmastikkaan ole todellista tutkimustulosta. Voisimme siis todeta lyhykäisyydessään, että hänen todellisuudentajunsa on heikentynyt. Mielisairaus on todellisuudentajun heikentymistä.
Anteeksi nyt vain mutta sairauden tunnon puuttuminen on ihan lääketieteellisesti määriteltynä tyypillistä nimenomaan skitsofrenialle. Eli kyseessä ei todellakaan ole mikään "oma mielipiteeni". Ei kuulu onneksi minun huoliini.
onko tutkittu kuinka monta prosenttia sairaudentunnottomista on skitsofreenikkoja?
Hoitokielteisyys sama asia kuin sairauden tunnottomuus vai onko tämä sinun henkilökohtainen päätelmäsi?
Pakkokeinot ovat pakkokeinoja siitä huolimatta, että miten potilas tilanteensa kokee. Henkilökohtainen arvioni asiasta on se, että jos potilas kokee hoidon epämielekkääksi, niin tähän sovelletaan varmemmin pakkokeinoja kuin siihen, joka ei niin negatiivisesti vapaudenriistoon suhtaudu. Pääsemme monesti siis oravanpyörään, jossa hoidon perusteet ovat lähtökohatsiesti väärät ja potilaaksi katsotulla olisi muutakin tekemistä kuin katsella huonosti voivaa lanttumaakaria. Asian näin ollessa asiakasta pidetään entistä sairaampana ja tähän soveletaan varmemmin pakkokeinoja kuin muihin. Tuolloin helppo tie kotiutukseen on pitkäjännitteinen ja alistuva asenne ja käytös.
Varmasti moni kokee suljetun hoidon vielä ahdistavampana kuin vapaus ja tuolloin esim. sairaalahoidosta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Näin käy helposti myös silloin kun joutuu olemaan tekemisissä hiiren älykkyyden omaavan lanttumaakarin kanssa. Toisaalta potilaalla voi olla realistiset mahdollisuudet hankkia mm. harrastuksiensa kautta hyvinvointia, jolloin tyhjän lutkuttaminen lanttumaakarille on täysin turhaa. Monesti lanttumaakareilla ja hoidoilla on jokin muu kuin terveydellinen peruste. Lanttumaakri voi kokea mielihalukseen johdatella ja painostaa potilaitaan tiettyyn elämäntapaan. Tuolloin ihmiseltä viedään valinan vapaus joka muilla on ja tuolloin hoito on jälleen oireita aiheuttava.
Moni lääkäri ei osaa suhtautua mielenterveyskuntoutujaan. Mikäli esim. lääkärintarkastuksessa löydettäisiin jokin realistinenkin poikkeaama ja poikeamaan syytä lähdetään selvittämään ja poikeama osoittautuu esim. elämäntavoista johtuvaksi, eikä poikkeamaan ole olemassa taikka poikkeamaan ei kannata käyttää muuta hoitoa kuin reseptivapaita itsehoitotuotteita ja elämäntapamuutoksia. Siksipä perinpohjainen ja kallis tutkimus olisi täysin turhaa ja tuolloin ensimmäinen kommentti lääkäriltä voi olla, ettei kyseessä ole pakkohoito, mutta toisaalta turha tutkimus haluttaisiin viedä loppuun pakolla, mutta siltikin vapaaehtoisesti. Lopuksi kyse on paljon siis älykkyydestä. Kannattaako tutkimuksia ja kannanottoja vedättää pitkän kaavan kautta, voisimmehan jo tehdyistä tutkimuksista vetää nopeammin johtopäätöksen, ettei radikaaleja toimenpiteitä tehdä niin pitkään kun poikkeaama ei rajoita asiakkaan elämää millään muotoa ja että poikkeaaman syy on selvitetty ja että järkevät hoidot ovat asiakkaan omassa harkinnassa.
Nykyisin taitaa huomattavasti suurempana ongelmana olla hoitoon pääsyn vaikeus niilläkin jotka hoitoa välttämättä tarvitsisivat. Minun on vaikea uskoa että missään riittäisi rahaa tai energiaa hoitaa "väkisin" tervettä ihmistä.
Mutta mistäs minä sen tietäisin, voinhan olla väärässäkin. Silloin täytyy tietysti ottaa yhteys potilasasiamieheen tai vaikka oikeusaputoimistoon.
Mikäli hoidon perusteet ovat lähtökohtaisesti väärät, niin likimain oireettomnasta löydetään pakkohoidon perusteet. Totuus hoidoista on se, että hoitoja mielummin sovelletaan rangaistuksen omaisesti siten, että papereihin saadaan kirjattua hullun leima kuin siten, että hoidosta olisi jokin mielekäs hyöty asiakkaalle. Hullun leiman jälkeenhän kaikki erimielisyydet ovat ratkaistavissa mielenterveysongelmalla ja toisaalta esim. työstä voi saada potkut siksi, että työpaikalla on erimielisyyttä hakeva yksilö ja tämä on toisen mielenterveydelle pahaksi, joten on parahiksi irtisanoa ns. uhri.
Kaikki oikeusavustajat ei ota työtään kovin antaumuksella. Olen itse jättänyt oikeusaputoimistoon oikeusapu pyynnön ja minuun ollaa luvattu ottaa yhteyttä kun tapaamisaika löydetään. Yhteydenottoa ei tämän jälkeen ole tullut ja jälkikäteen kysellessä asiaa ollaan vain todettu, ettei yhteydenottoa muisteta, eikä asia ole koskaan kirjautunut oikeusapujärjestelmään.
Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta vielä sen vertaa, että luottamus ei tähänkään tahoon ei kovin järeä mm. uutisointien vuoksi. Uutisoinnissa TEO on pyytänyt mm. oikeuslaitosta kiinittämään enemälti huomiota asiakkaidensa mielenterveydellisiin seikkoihin ja lähettämään enemälti ihmisiä mielentilatutkimuksiin.
Käytännössä tuomioistuin voi lähettää vain rikoksesta syytetyn mielentilatutkimukseen ja käytännössä mistä tahansa voidaan syyttää. Toisaalta oikeslaitos toimii hyvin puolueellisesti esim. miehen ja naisen välisissä riita-asioissa. Nainen on aina paremmassa asemassa kuin mies siitä huolimatta, että on voinut syylistyä pelkässä oikeusmenettelyssä uusiin rikoksiin joista jää hiljateen kiinni tuomioistuimessa todistellessaan. Esitutkinnan harhaanjohdattelu väärillä tiedoilla ja tuomioistuimen harhauttaminen siten, että tuomioistuin voisi antaa väärän tuomion, niin kaikki nämä ovat rikoksia itsessään. Käytännössä näistäkään ei rangaistuksia anneta vaikka harhaanjohdattelu on voinut luoda tilanteen, jossa syyttäjä on valikoinut kyseisen ihmisen asianomistajaksi väärien tietojen valossa. Loppujenlopuksi tilanne voi kääntyä siten, että mielisairas ja useaan rikokseen syylistynyt jää ilman tuomiota ja hoitoa, mutta toinen tuomitaan ehkä ilman käytännön todisteita ja tämä voi joutua lisäksi vaikkapa mielentilatutkimukseen. Mikäli mielenterveydenhoidossa taikka mielentilatutkimuksessa ei myönnä rikosta itsessään ja vaikka rikoksesta ei kellään ole todisteita, niin ihminen voidaan katsoa sairaaksi. Samoin esim. tavanomaisissa tapauksissa kun tarkkailuun lähetetään, niin lääkärin mielikuva asiakkaasta voi olla lähtökohtaisesti väärä ja jos asiakas pyrkii pysymään totuudessa, niin tuolloinhan lääkäri katsoo tämän sairaaksi.
Hoitoon ohjauksella voi olla myös auktoriteettisiä syitä mm. erimielisyyksiä työnantajan kanssa.
Niin, yleensä aina tilanne menee niin, että psyykkisesti täysin terve ihminen tullaan poliisivoimin hakemaan kotoa tai kadulta,pistetään käsirautoihin, joskus asunnon ovi avataan väkisin ilman syytä, terve ihminen pistetään käsirautoihin täysin syyttä, viedään väkisin mielisairaalaan, jossa tämä terve ihminen pistetään remmeihin, pakkolääkitään ja tätä kohdellaan huonosti kun evätään kaikki vapaudet. Sitten hoitoonmääräämispäätös tietenkin kieltäydytään allekirjoittamasta, koska eihän terve ihminen tarvitse hoitoa. Mielisairaalat ovat olemassa vain sitä varten, että hoitajat ja lääkärit saisivat palkkansa ja poliisikin toimitti väkisin sairaalaan vain siksi, ettei sillä ole mitään muuta tekemistä. Herätkää pahvit!
Mielenterveydenhoito laahaa kyykytys mentaliteetillään vuosikymmeniä kehityksen jäljessä. Nykymaailmassa kellään ei ole halua taikka mielenkiintoa pelata b-luokan virkamiehen kanssa kissa ja hiirileikkejä.
Asia kun todellisuudessa ei ole alkuunkaan siten, että poliisi taikka lanttumaakari on oikeassa siksi, että on virkamies. Siinä olet toki oikeassa, että jos ihminen saa hieman vapauksia tulkita sääntöjä, niin ennemmin taikka myöhemmin sääntöjä tulkitaan omiin tarkoitusperiin ja maailma koetaan siten, että itse saa tehdä mitä huvittaa. Esim. armeja aikanani saapumiserässäni sotilaspoliisit olivat kurittomin ja eniten rangaistuksia kerännyt ryhmä. Toisaalta naisvaltaisessa mielenterveydenhoidossa naisilla ei välttämättä ole pienintäkään käsitystä järjestyksestä ja kurista. Poliisi toimii siviilissä myös hyvin omapäisesti. On aivan todellisuudessa esimerkkejä joissa poliisi on murtautunut asuntoon vaikka sisälle olisi päässyt ovikelloa soittamalla taikka talonmieheltä ylkeisavainta pyytämällä ja asukas on raahattu tutkinan ajaksi toiseen kaupunkiin käsiraudoissa, eikä kyseinen ihminen ole saanut edes sakkoja.
Mielenterveydessä ei loppujenlopuksi ole kyse syyllisyydestä taikka syyttömyydestä.
TEO:n viestiin palatakseni, niin tuomioistuimien pitäisi olla täysin riippumattomia. Ihmettelenkin siis, että miksi jokin ulkopuolinen viranomaistaho haluaa ohjailla tuomioistuimen tekemiä ratkaisua? Miksi mielenterveyslaki ollaan luotu sen kaltaiseksi, että syyttäjä voi estää tuomioistuinta määräämästä mielentilatutkimukseen ilmiselvästi mielisairasta jättämällä syyttämättä?
Käsittääkseni psykologian mukaan skitsofreenikolla on harhoja. Harhat tekevät hänestä jollain käsittämättömällä tavalla hirvittävän vaarallisen. Eikö erehtyminen olekaan inhimillistä ja jokapäiväistä? Harhoiksi on määritelty vaikkapa "potilaan" käsitys siitä että joku on häntä kohtaan vihamielinen. Kaikkia väittämiä ei voi osoittaa oikeiksi tai vääriksi. Kun kaikkitietävä psykiatri on heilauttanut leimakirvestään on "hullun" enää turha todistella yhtään mitään. Omasta mielestään hän voin totuudenpuhuja, ei avun tarpeessa.
Psykologia siis kuittaa "potilaan" väitteen epätodeksi noin vain, juuri ilman sen kummempia perusteluita vaikka vastaus ei ole yhtään yksinkertainen. Onko psykologia jotain erehtymättömyysseerumia joka tekee psykiatrista tuomaria ja poliisia viisaamman rikosasiantuntijan?
"No haloo, ne hullut nyt puhuvat kaikkea paskaa", joku saattaa tuhahtaa. Tuollainen tuhahdus sisältää väittämän "koska sanoja on hullu/uskovainen/ateisti/agnostikko/kapitalisti/kommunisti/jne. hänen puheistaan ei tarvitse välittää." Tuhahtaja elää haaveissaan. Maailma on sellainen kuin se on, halusimme tai emme.
Summa summarum: "skitsofrenikko" on vain kiusalliseksi koettu kylähullu joka on sanonut jotain liian rohkeita väittämiä jotka ylittävät ympäristön kipukynnyksen.
Kuvailemasi tilanne on se periteisin tapa syrjiä ja suhtautua syrjittyihin ja osoitus myös siitä, että miten jonkilaisen kuppikunnan muodostaneet voivat kohdella muita. Näiltä osin hullun leimalla ollaan ehkä pyritty rikos- ja korvausvastuun siirtämisellä yhteiskunnalle ongelmatilanteen tultua.
Tämän päivän tilanne kaikesta huolimatta on se, että oikeuslaitosta pyritään vedättämään mukaan syrjintään ja väärää tuomiota loiventamaan mielisairaaksi diegnosoimalla. Mielisairaaksi diegnosoitua vedättämään mukaan omien tarkoitusperien toteuttamiseen. Toisaalta välttämään oikeasti mielisairaan tuomitsemiselta ja diegnosoinnilta.