Minulla on koulussa kavereita. Ainakin uskoisin niin. Mutta minulla on suuri ongelma. En tunne heitä kavereikseni. Minusta tuntuu aivan siltä kuin he eivät välittäisi minusta. Olen heidän kanssaan, mutta kun avaan suuni, kukaan ei kuuntele minua. Ei ainutkaan heistä. He syrjivät minua aivan hillittömästi. Itken koko ajan tämän takia.
Koulussa minulla menee hyvin. Olen yksi luokkamme huippu oppilaista, mutta silti kouluun meneminen ahdistaa.
Kun menen koulussa kavereideni luokse ja yritän päästä mukaan keskusteluun, ei siitä tulekaan mitään. Tunnen itseni niin ulkopuoliseksi. En tajua heidän puheistaan hölkäsen pöläystäkään! Sitten kun kysyn että mistä he puhuvat, niin kukaan ei ole kuulevinaankaan kysymystäni. Korotan ääntäni, mutta en saa vastausta. Tätä on jatkunut keväästä asti.
En kehu itseäni kenellekään, mutta en myöskään moiti. Mutta kerronpa omia mielipiteitäni itsestäni: Olen omasta mielestäni hyvin kaunis. Olen myös persoonallinen ja sopivan sosiaalinenkin. Kuitenkin rauhallinen ja harkitseva, ja huumorintajuakin löytyy runsaasti. Minulla on kaksi rakasta harrastusta joissa molemmissa olen menestynyt hyvin. MUTTA KAVERINI SAAVAT MINUT TUNTEMAAN ITSENI ERITTÄIN RUMAKSI JA HUONOKSI KAIKESSA! Minua ärsyttää kun en tiedä mistä kamujeni käytöks voisi johtua! Onko vika minussa? Luulisin...
Tunnen itseni niin surulliseksi ja yksinäiseksi. Tekisi mieli hypätä katolta tai tehdä mitä tahansa sellaista mikä saisi minut sairaala kuntoon. Silloin he ainakin huomaisivat että olen olemassa. Jos huomaisivat. Ehkä he juuri toivovatkin minun tekevän niin.
Toivon salaa mielessäni että minulle todetaan jokin vaarallinen sairaus, kuten vaikkapa aivokasvain, syöpä, tai leukemia. Elinaikaa vain pari viikkoa. En kertoisi sairaudestani heille mitään. Sittenpähän saisivat surra minua kun olisin kuollut. Tai iloita... Ehkä he kehuskelisivat itkien kaikille että: "Minun kaverini on kuollut!" Jättäisin päiväkirjani heidän luettavakseen. Ehkä he huomaisivat siten että kuollessani olin surullinen heidän vuokseen. Pah! Eivät he mitään huomaisi! Eivat he nytkään huomaa kuin itsensä.
Mutta... minä en voisi tehdä itselleni pahaa. Perheeni vuoksi. Rakastan perhettäni aivan hillittömästi! Samoin sukulaisiani. Me pidämme aina hauskaa. Keskustelemme aina kaikki vaikeat asiat läpi. Olen kertonut heille kavereistani, mutta he eivät usko että minä voin huonosti kavereideni vuoksi. Eikä heidän tarvitsekaan uskoa.
Äitini varmaan tappaisi itsensä jos minä kuolisin. Hän on menettänyt aivan liian paljon läheisiä parin vuoden sisällä. Kuten minäkin. Mm. veljeni, isoisäni, äidin serkun... Minun kuolemani olisi hänelle viimeinen pisara. En tahdo että perheeni voi huonosti.
Rakastan toisella paikkakunnalla asuvaa bestistänikin ihan liikaa. Olemme tunteneet vauvaiästä saakka. Minulla on hänen seurassaan aina hyvä olla. Hänen ja sukulaisteni seurassa. Mutta kaverini pilaavat elämäni. Tahtoisin muuttaa kauas pois. Saada uusia kavereita tai jotain. Mutta perheeni ei muuta koskaan tästä kaupungista...
Koulussa minulla menee hyvin. Olen yksi luokkamme huippu oppilaista, mutta silti kouluun meneminen ahdistaa.
Kun menen koulussa kavereideni luokse ja yritän päästä mukaan keskusteluun, ei siitä tulekaan mitään. Tunnen itseni niin ulkopuoliseksi. En tajua heidän puheistaan hölkäsen pöläystäkään! Sitten kun kysyn että mistä he puhuvat, niin kukaan ei ole kuulevinaankaan kysymystäni. Korotan ääntäni, mutta en saa vastausta. Tätä on jatkunut keväästä asti.
En kehu itseäni kenellekään, mutta en myöskään moiti. Mutta kerronpa omia mielipiteitäni itsestäni: Olen omasta mielestäni hyvin kaunis. Olen myös persoonallinen ja sopivan sosiaalinenkin. Kuitenkin rauhallinen ja harkitseva, ja huumorintajuakin löytyy runsaasti. Minulla on kaksi rakasta harrastusta joissa molemmissa olen menestynyt hyvin. MUTTA KAVERINI SAAVAT MINUT TUNTEMAAN ITSENI ERITTÄIN RUMAKSI JA HUONOKSI KAIKESSA! Minua ärsyttää kun en tiedä mistä kamujeni käytöks voisi johtua! Onko vika minussa? Luulisin...
Tunnen itseni niin surulliseksi ja yksinäiseksi. Tekisi mieli hypätä katolta tai tehdä mitä tahansa sellaista mikä saisi minut sairaala kuntoon. Silloin he ainakin huomaisivat että olen olemassa. Jos huomaisivat. Ehkä he juuri toivovatkin minun tekevän niin.
Toivon salaa mielessäni että minulle todetaan jokin vaarallinen sairaus, kuten vaikkapa aivokasvain, syöpä, tai leukemia. Elinaikaa vain pari viikkoa. En kertoisi sairaudestani heille mitään. Sittenpähän saisivat surra minua kun olisin kuollut. Tai iloita... Ehkä he kehuskelisivat itkien kaikille että: "Minun kaverini on kuollut!" Jättäisin päiväkirjani heidän luettavakseen. Ehkä he huomaisivat siten että kuollessani olin surullinen heidän vuokseen. Pah! Eivät he mitään huomaisi! Eivat he nytkään huomaa kuin itsensä.
Mutta... minä en voisi tehdä itselleni pahaa. Perheeni vuoksi. Rakastan perhettäni aivan hillittömästi! Samoin sukulaisiani. Me pidämme aina hauskaa. Keskustelemme aina kaikki vaikeat asiat läpi. Olen kertonut heille kavereistani, mutta he eivät usko että minä voin huonosti kavereideni vuoksi. Eikä heidän tarvitsekaan uskoa.
Äitini varmaan tappaisi itsensä jos minä kuolisin. Hän on menettänyt aivan liian paljon läheisiä parin vuoden sisällä. Kuten minäkin. Mm. veljeni, isoisäni, äidin serkun... Minun kuolemani olisi hänelle viimeinen pisara. En tahdo että perheeni voi huonosti.
Rakastan toisella paikkakunnalla asuvaa bestistänikin ihan liikaa. Olemme tunteneet vauvaiästä saakka. Minulla on hänen seurassaan aina hyvä olla. Hänen ja sukulaisteni seurassa. Mutta kaverini pilaavat elämäni. Tahtoisin muuttaa kauas pois. Saada uusia kavereita tai jotain. Mutta perheeni ei muuta koskaan tästä kaupungista...
Vastaukset 8
Vanhimmat
ootko koittanu puhua koulussa niille kavereillesi miltä sust tuntuu..? koitapa ensin vaikka tehdä niin. se ei ole helppoa mut jos haluat päästä ongelmasta niin tuota voisit yrittää... kerrot rehellisesti tunteistasi...aivan niin kuin tuossa kirjotuksessasi! he ymmärtävät sinua ehkä sen jälkeen paremmin eivätkä kohtele sinua enää niin... sanoit myös että olet omasta mielestäsi kaunis...voisiko kyse olla kateudesta..? siis kaverisi voivat olla kateellisia sinulle ja käyttäytyvät ehkä siksi niin typerästi... mutta koitahan jaksaa, älä vaan tee itsellesi mitään pahaa! tsemppiä :)
Katolta hyppäämällä teet vain itsestäsi huomion kipeän pellen
itserakas
en tajua miksi kutsut heitä kavereiksesi.. Luulisi olevan ilmiselvää, että jos sinua ei kuunnella eikä huomioida he eivät halua olla seurassasi.
eikö koulussasi ole muita kivoja tyyppejä joiden kanssa voisit olla? hakeudu parempaan seuraan jossa sinut huomataan.
ei todellakaan kannata ajatella noin "kavereidesi" takia.. pistää miettimään että ehkä takerrut liikaa heihin..
voimia sinulle :)
kavereita,ei nii helppoa kun kuulostaa, mutta kai voittaa nyky tilanteen =)?
mullakaan ei taida olla kavereita. oon lukiossa. no se nyt vasta alkoki mut silti. elämä on ihan turhaa, tarkotuksetonta. vai keksiikö joku sille jonkin hyvän tarkotuksen? antaa tulla vain. en nää mitään järkeä missään enkä puhu mistään kenellekkään, edes vanhemmilleni. kaikki vituttaa vaan niin suuresti. en jaksa tehä mitään millekkään asialle. en edes jaksa lopettaa lukiota. toivon koko sydämestäni että maailmanloppu tulisi mahdollisimman pian. mutta älkää sekottako asioita, en ole itsetuhoinen.
Mulla on samanlaista..huomasin, että tuntemani kaverit eivät välittäneet musta yhtään, saivat parempaa seuraa ja jäin ihan yksin. Vihaan yksinäisyyttä ja koulu ahdistaa..en halua olla aina yksin :( mulla ei oo enää yhtään kavereita..
Mutta mieluummin oon sitten yksin, kun sellasten ihmisten seurassa, jotka ei välitä ja käyttää vaan hyväkseen! Ne sun 'kaverit' ei oo sun arvoisia!
Minulla on aivan samanlainen ongelma. Olen lukion kakkosella, ja tuntuu ettei kukaan välitä. Eikä välitäkkään. Paras kaveri on muualla, ja hänkin seurustelee. Samoin kaikki muutkin, ja varsinkin nämä koulukaverit. Tiedän ettei kannattaisi olla heidän kanssaan, mutta kun ei ole muutakaan niin tungen aina väliin. He haukkuvat minua koko ajan, pukeutumistani, asennettani ja musiikkimakuani myöten kaiken.
Mutta olen niin ujo etten uskalla tehdä mitään asian hyväksi. Hiljainen hissukka, mutta muutamien mielestä ahdistava teini joka ihkuttaa turhia asioita. Ainoa mistä saan lohdutusta on musiikki, jota kuuntelen enemmän kuin laki sallii.