Naurettavaa

Ei ihme että Suomella ei ole ollut sen suurempaa menestystä sodissa. Sotilaskouluutus on sellaista pelleilyä. Ei sotia voiteta pinkkoja hieromalla tai 7 kertaa asetta putsaamalla.
16786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

"Ei ihme että Suomella ei ole ollut sen suurempaa menestystä sodissa."

Jos suomi olisi totaalisesti hävinnyt viime sodat, ei suomi nimistä maata olisi enää olemassakaan. Suomi sai siis torjuntavoiton, ymmärrätkö, tor-jun-ta-voi-ton. Kyllä siinä on ihan tarpeeksi menestystä näin pienellä maalle ylivoimaista vihollista vastaan, vai kuinka?
Saisit olla kiitollinen tuostakin menestyksestä, sillä tuskin sinäkään tai kukaan muukaan mölyäisi typeryyksiä täällä netissä.

Äänestä
  • Mitäpä väljä sillä olisi ollut, jos Suomi olisi liitetty Neuvostoliittoon? Olisi ollut vain yksi maa, yksi kieli, yksi vähemmän kuin aiemmin. Se olisi ollut hyvä askel parempaan.

    Maailma olisi yhtenäisenä heleämpi kuin tuhansien kielien ja satojen maiden tilkkutäkkinä. Mielummin vaikka suuri ja yhtenäinen, maailman kattava Venäjä kuin satoja pieniä valtioita, joissa jokaisessa oma, erilainen kansansa. Vielä jonain päivänä maailman on yhdistettävä kielensä, kuten myös maansa rajat. Tämä tavoite ei katso aikaa, paikkaa tai tekotapaa. Luojan kiitos, nyt jo EU ajaa yhtenäisen Euroopan päämäärää. Toivottavasti vielä jonakin päivänä saamme yhden yhtenäisen kielen ja voimme yhdistää rajmme, ilman, että tuntisimme olevamme erillistä kansaa keskenämme.

    Äänestä

  • Yhtenäinen kirjoitti:

    Mitäpä väljä sillä olisi ollut, jos Suomi olisi liitetty Neuvostoliittoon? Olisi ollut vain yksi maa, yksi kieli, yksi vähemmän kuin aiemmin. Se olisi ollut hyvä askel parempaan.

    ...ja lehmät lentää....

    Äänestä

  • Niinhän se on, Suomalainen sotilas tekee täysikäännöksen ja etenee jälleen. Kaipa sitä pitää vähän huijata itseään ja vähän vääristellä tosiasijoita että itsetunto säilyy.

    Äänestä

  • Kyllästynyt kirjoitti:

    Niinhän se on, Suomalainen sotilas tekee täysikäännöksen ja etenee jälleen. Kaipa sitä pitää vähän huijata itseään ja vähän vääristellä tosiasijoita että itsetunto säilyy.

    Talvisodassa Neuvostoliitto yritti vallata koko Suomen ja liittää sen valtauksen jälkeen osaksi NL:a.Suomalaisten kovan vastarinnan takia NL kuitenkin luopui koko Suomenvaltaamistavoitteesta ja Terijoen hallituksesta jo tammikuussa 1940 ja pyrki sen jälkeen vain lopettamaan sodan minimitavoitteella,eli Pietari suuren rajalla , ennenkuin Ranska ja Englanti ehtivät Suomen avuksi.Näin ollen Suomi saavutti talvisodassa
    kiistattoman torjuntavoiton pakottamalla Neuvostoliiton luopumaan Terijoen hallituksen tuomisesta Helsinkiin ja koko Suomen valloitustavoitteestaan.

    Äänestä

  • Kyllästynyt kirjoitti:

    Niinhän se on, Suomalainen sotilas tekee täysikäännöksen ja etenee jälleen. Kaipa sitä pitää vähän huijata itseään ja vähän vääristellä tosiasijoita että itsetunto säilyy.

    Lue historiaa ja opi, sinustakin tulee parempi ihminen

    Äänestä

  • Yhtenäinen kirjoitti:

    Mitäpä väljä sillä olisi ollut, jos Suomi olisi liitetty Neuvostoliittoon? Olisi ollut vain yksi maa, yksi kieli, yksi vähemmän kuin aiemmin. Se olisi ollut hyvä askel parempaan.

    Maailma olisi yhtenäisenä heleämpi kuin tuhansien kielien ja satojen maiden tilkkutäkkinä. Mielummin vaikka suuri ja yhtenäinen, maailman kattava Venäjä kuin satoja pieniä valtioita, joissa jokaisessa oma, erilainen kansansa. Vielä jonain päivänä maailman on yhdistettävä kielensä, kuten myös maansa rajat. Tämä tavoite ei katso aikaa, paikkaa tai tekotapaa. Luojan kiitos, nyt jo EU ajaa yhtenäisen Euroopan päämäärää. Toivottavasti vielä jonakin päivänä saamme yhden yhtenäisen kielen ja voimme yhdistää rajmme, ilman, että tuntisimme olevamme erillistä kansaa keskenämme.

    rajat saa munkin puolesta kaataa, mutta kieliä ei kannata ruveta hävittämään, se johtais vaan vastarintaan ja rähinään.

    Äänestä

Ehkä armeija on paikka missä miehistä yritetään tehdä miehiä, koska suurimmassa osassa tapauksista suomalaisten mieten äidit ovat tehneet ko. pinkkojen suoristamiset kotona pojilleen valmiiksi. Ja ehkä armeijassa koulutus ei voi olla kovempaa pullamössömiesten sukupolven aikana.

Nimim. armeijan lähellä elävä

Äänestä
  • Viisaampana mihin se perustui kun Suomen armejassa aikoinanni jouduin putsaamaan asettani sen 7 kerta. En tosin ollut tehnyt sille mitään 4 viimeiseen kertaan ja sitten nämä PELLET sanovat minulle että "tämähän näyttää jo paljon paremmalta". Siis sehän vie viimeisenkin uskottavuuden siltä laitokselta. Sehän on pelkkää pelleilyä ja turhaa ihmisten ajan haaskausta sekä nöyryyttämistä.

    Äänestä

  • Kyllästynyt kirjoitti:

    Viisaampana mihin se perustui kun Suomen armejassa aikoinanni jouduin putsaamaan asettani sen 7 kerta. En tosin ollut tehnyt sille mitään 4 viimeiseen kertaan ja sitten nämä PELLET sanovat minulle että "tämähän näyttää jo paljon paremmalta". Siis sehän vie viimeisenkin uskottavuuden siltä laitokselta. Sehän on pelkkää pelleilyä ja turhaa ihmisten ajan haaskausta sekä nöyryyttämistä.

    Ymmärrän kyllä, että turha aseen putsaaminen ottaa päähän. Minuakin varmasti ärsyttäisi ja tekisi mieli sanoa vastaan ja huomauttaa, että asiahan on jo kunnossa. Moinen taitaa perustua kuitenkin puolustusvoimien tarkoitukseen kouluttaa henkilöitä kriisitilanteiden varalle. Ko. tilanteissa on tärkeää toimia käskyjen alaisena. Aseen putsaamistilanteessa yritettiin todennäköisesti opettaa vain kurinalaisuutta ja käskyvaltaan alistumista, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Mutta eihän kriisitilanteissa ja sodassa kukaan voi alkaa sooloilemaan omiaan.

    Kiva kun vastasit mielipiteeseeni. Mukavaa päivää!

    Äänestä

  • Kyllästynyt kirjoitti:

    Viisaampana mihin se perustui kun Suomen armejassa aikoinanni jouduin putsaamaan asettani sen 7 kerta. En tosin ollut tehnyt sille mitään 4 viimeiseen kertaan ja sitten nämä PELLET sanovat minulle että "tämähän näyttää jo paljon paremmalta". Siis sehän vie viimeisenkin uskottavuuden siltä laitokselta. Sehän on pelkkää pelleilyä ja turhaa ihmisten ajan haaskausta sekä nöyryyttämistä.

    VÄÄRIN!
    puhut täyttä potaskaa. ko. asiat ovat kuria ja kuria tarvitaan kun tehdään sotilaita. jos ei pinkkoja tarvitsisi tehdä, asetta puhdistaa tai muutenkaan olla särmästi, ei hommasta tulisi mitään. äläkä väitä vastaan, sillä olet väärässä!

    Äänestä

Suomen armeija pysäytti Neuvostoliiton massa-armeijan jota ei edes mahtava Saksa pystynyt pysäyttämään.

Äänestä
  • Suomi pysäytti PIENEN OSAN venäjän armeijasta. sitä paitsi ensiksi Stalin lähetti tänne rupusakkia ja rangaistuskomppanioita, mikä selittää paljolti talvisodan menestyksen. Kannas juostiin läpi kun naapuri toi Saksan-rintamalta vähän parempaa tavaraa.

    Äänestä

  • opiskelija kirjoitti:

    Suomi pysäytti PIENEN OSAN venäjän armeijasta. sitä paitsi ensiksi Stalin lähetti tänne rupusakkia ja rangaistuskomppanioita, mikä selittää paljolti talvisodan menestyksen. Kannas juostiin läpi kun naapuri toi Saksan-rintamalta vähän parempaa tavaraa.

    Opiskeleppas se sotiemme historia uudestaan ennen kuin avaat suusi. Lisäksi olisin kiitollinen jos nimeäisit ne rupusakit ja rangaistuskomppaniat, joita Neuvostoliitto Suomea vastaan lähetti. Voit myös perustella tuon juostiin Kannaksen läpi-väitteen.

    Äänestä

  • Formatted kirjoitti:

    Odotamme edelleen.

    Äänestä

  • Formatted kirjoitti:

    Odotamme edelleen.

    "ne rupusakit ja rangaistuskomppaniat, joita Neuvostoliitto Suomea vastaan lähetti"

    Veijo Meri, kirjassaan 'Suurta olla pieni kansa':

    "...139. divisioona... ...oli ollut Puolan miehityksessä reservinä taisteluihin osallistumatta."

    "Puolaa miehittämässä olleet joukot ylpeilivät olleensa todellisessa sodassa. Se odotti heitä vasta Suomessa."

    163. divisioona:
    "Kärjessä marssivat sotilassoittokunnat..."

    "Venäläiset väistyivät sisälle taloon, jonka suomalaiset sytyttivät tuleen. 22 miestä antautui."

    "Kirkonkylässä sumpussa oleva 163. divisioona odotti idästä tulevaa 44. divisioonaa passiivisesti."

    Minusta tämmöinen on rupusakin toimintaa, vaikka aseita olikin enemmän kuin suomalaisilla. Lisää samanlaisia esimerkkejä löytyi esim "Kenraalimotista".

    Ja sitten se mikä pisti ajattelemaan rangaistuskomppanioita:
    "...Kiovan sotilaspiiristä 44. valiodivisioona, josta käytettiin myös nimeä "Sininen divisioona"."

    "Marraskuun ja joulukuun vaihteessa länsiukrainalainen 44. jalkaväkidivisioona... ...sai käskyn valmistautua lähtöön. Kun kuljetusjunat lähtivät Ternopolista Puolasta, oli lämmintä, aurinko paistoi." "Perillä Vienan Kemissä oli pakkasta 40 astetta. Sähkeeseen, jolla pyydettiin talvivaatteita, korkein sodanjohto vastasi: "Marssittava määräpaikkaan, siellä saatte ne." Autoilla ja marssien divisioona taivalsi sitten 300 km Uhtualle. Marssitauoilla miehet polttivat isoja nuotioita tien vieressä, oikein roihuja." "Ylämäissä autot liukuivat päin perässä tulevia autoja ja rikkoivat niiden syylarit vaikka pyörät pyörivät vimmatusti ja jalkaväki työnsi." "Kun päästiin Vuonniseen, ei siellä mitään talvivaatteita saatu. Tuli käsky edetä välittömästi rajan yli. Oli hätätila. Ei ollut aikaa edes jäädä odottamaan haupitsirykmenttiä..."

    Neuvostoliitto kohteli Ukrainaa kautta linjan huonosti, ja Sinisen divisioonan kohtalo herättääkin epäilyjä.

    Leninin ja Stalinin puhdistuksissa oli tuhottu koko Tsaarinvallan sotilasjohto, joten kokeneita ja koulutettuja upseereita ei ollut. Tätä koetettiin korvata polittisella propagandalla, komissaareilla ja kuolemanrangaistuksilla. Vaikutus oli olematon, ellei sitten päinvastainen.

    "Voit myös perustella tuon juostiin Kannaksen läpi-väitteen."

    Kannakselta jouduttiin perääntymään niin nopeasti että kyllä se oli juoksemista sodan aikaisempaan kulkuun verrattuna. Kunnon linnoitustyö asemasotavaiheessa olisi auttanut.

    Talvisota oli uroteko, mutta jos NL olisi osannut hommansa, huonosti olisi käynyt. Jatkosodalla ei kannata kehuskella. Eikä Puna-armeijan kukistamisella kun kerran suurin osa ja parhaat joukot olivat Saksan-rintamalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kyllästynyt kirjoitti:

Ei ihme että Suomella ei ole ollut sen suurempaa menestystä sodissa. Sotilaskouluutus on sellaista pelleilyä. Ei sotia voiteta pinkkoja hieromalla tai 7 kertaa asetta putsaamalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu