On hienoa tavata omia sukulaisia ja omaisia aina lomaillessani kotiseudulla, mutta kaikki päättyy, niin myös loma.
Lohduttoman ahdistavana ja käsin kosketeltavasti aistii sen lähtötunnelman, ja viimeistään silloin tietää että lähtijä laitetaan ns. piinapenkkiin ja vastaajaksi näihin perimmäisiin asioihin, eli ”pakollisiin” uskonnollisiin kysymyksiin.
Asetelma on aina, ehkä hieman huvittavastikin sama, eli horjumatta, ilman hetkellisestikään juolahtavaa häivän mahdollisuutta, sanaton asetelma uusiutuu; eli sinä olet altavastaaja, sinä olet eksynyt lammas ja tuhlaajapoika, sekä armosta osaton, täysin onneton ressukka, säälittävä tapaus. Sinä et ymmärrä ikuisuusasioista mitään, sillä sinä et osaa edes ajatella, arvostaa ja ymmärtää mitään tällaisista asioista, tuskin edes ajatteletkaan näitä, et osaa ja halua edes puhua näistä mitään, sillä sinulla ei ole mitään annettavaa, vain pelkästään otettavaa, koska välillämme on tämä ” juopa”, kuten kirjoitettu on.
Tekisi mieli lohduttaa heitä ja sanoa; rakastan, ymmärrän ja arvostan teitä, sekä teidän herkkää ja heikkoa uskoanne, vilpitöntä kilvoitustanne, mutta en millään tavoin osaa keskustella näistä asioista, jollain tapaa loukkaamatta ja rikkomatta teitä tai hyvää suhdettamme. Arkiset asetelmat ovat vain näin, osittain tahtomattanikin.
Ymmärrän vaan elämän merkityksen hieman eri tavoin, mutta toki uskon Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön.
Vai en rukoile, väärin. Rukoilen jokainen päivä siunausta lähimmäisilleni ja tietysti ymmärrystä ja varmuutta omaan ja läheisteni ym. elämään. Uskovaisuuden ”kirkastuminen” tässä merkityksessä ei ole ns. rukouslistallani, vaan se että oman elämän merkitys ja kuolemankin kestävä varmuus valistuisi sieluuni. Ymmärrän niin että elämä kokonaisuudessaan on jotain ”paljon” suurempaa, armahtavampaa ja tarkoituksellisempaa kuin ymmärrykseni mukaan halutaan ymmärtää.
Sanoisin sukulaisilleni lisäksi, että olen saanut kotoani paljon, joten tiedän tarkalleen nämä syvät tunteet. Kuitenkaan täysi ressukka en aivan ole, vaan hyvin syvästi ajatteleva ja tunteva ihminen, ehkä sopivasti epävarma, mutta kaikkinensa elämälle ja kohtalolle kiitollinen, etsijä.
Lohduttoman ahdistavana ja käsin kosketeltavasti aistii sen lähtötunnelman, ja viimeistään silloin tietää että lähtijä laitetaan ns. piinapenkkiin ja vastaajaksi näihin perimmäisiin asioihin, eli ”pakollisiin” uskonnollisiin kysymyksiin.
Asetelma on aina, ehkä hieman huvittavastikin sama, eli horjumatta, ilman hetkellisestikään juolahtavaa häivän mahdollisuutta, sanaton asetelma uusiutuu; eli sinä olet altavastaaja, sinä olet eksynyt lammas ja tuhlaajapoika, sekä armosta osaton, täysin onneton ressukka, säälittävä tapaus. Sinä et ymmärrä ikuisuusasioista mitään, sillä sinä et osaa edes ajatella, arvostaa ja ymmärtää mitään tällaisista asioista, tuskin edes ajatteletkaan näitä, et osaa ja halua edes puhua näistä mitään, sillä sinulla ei ole mitään annettavaa, vain pelkästään otettavaa, koska välillämme on tämä ” juopa”, kuten kirjoitettu on.
Tekisi mieli lohduttaa heitä ja sanoa; rakastan, ymmärrän ja arvostan teitä, sekä teidän herkkää ja heikkoa uskoanne, vilpitöntä kilvoitustanne, mutta en millään tavoin osaa keskustella näistä asioista, jollain tapaa loukkaamatta ja rikkomatta teitä tai hyvää suhdettamme. Arkiset asetelmat ovat vain näin, osittain tahtomattanikin.
Ymmärrän vaan elämän merkityksen hieman eri tavoin, mutta toki uskon Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön.
Vai en rukoile, väärin. Rukoilen jokainen päivä siunausta lähimmäisilleni ja tietysti ymmärrystä ja varmuutta omaan ja läheisteni ym. elämään. Uskovaisuuden ”kirkastuminen” tässä merkityksessä ei ole ns. rukouslistallani, vaan se että oman elämän merkitys ja kuolemankin kestävä varmuus valistuisi sieluuni. Ymmärrän niin että elämä kokonaisuudessaan on jotain ”paljon” suurempaa, armahtavampaa ja tarkoituksellisempaa kuin ymmärrykseni mukaan halutaan ymmärtää.
Sanoisin sukulaisilleni lisäksi, että olen saanut kotoani paljon, joten tiedän tarkalleen nämä syvät tunteet. Kuitenkaan täysi ressukka en aivan ole, vaan hyvin syvästi ajatteleva ja tunteva ihminen, ehkä sopivasti epävarma, mutta kaikkinensa elämälle ja kohtalolle kiitollinen, etsijä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvä nimimerkki Joku,
oli tosi kiinnostavaa lukea kuvaustasi tuntemuksistasi sinä hetkenä kun taas olet saanut eron jälkeen tavata läheisiä ja rakkaita sukulaisia, omaa perhettään, ja on taas sitten lähdössä arkeen loman päättyessä. Miten tuttua, että siinä niin usein jälleen läheiset rakkaat näkevät tilaisuutensa tulleen ja haluavat osoittaa toisen erilaisuuden ja ratkaisujen moitittavuuden. Niin että ei kun piinapenkkiin.
Olet varmaan niin paljon nuorempi kuin minä, että voin kertoa sinulle, että nämä piinapenkit tässä muuodossa vuosien mittaan lievenevät. Mutta jatkuu muutoin se ulossulkemisen kokemus, eri tavalla kohteleminen, muurin ylläpitäminen. Tämä eristäminen ja leimaaminen on usein niin hienosyisen taitavasti toteutettu että siihen ei voi mitenkään puuttua. Sitä yrittää ja yrittää olla ystävällinen ja kunnioittava ettei ainakaan omalta puoleltaan syyllistyisi toisten uskonnollisten tunteiden loukkaamiseen.
Kun koko muu suku on vanhhoillislestadiolaisia, sitä yrittää joustaa ja ymmärtää. Koska haluaisi säilyttää rakkauden sillan niihin ihmisiin jotka ovat itselle merkityksellisiä, rakkaita.
Kukapa meistä ei olisi jollain tavoin erilainen?
Se yhteyden ja hyväksymisen kokeminen ei ole helppoa. Näistä tuntemuksista olemme käyneet keskustelua täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000010149694
Toivotan sydämestäni sinulle hyvää jatkoa ja iloista mieltä. "Kesyt linnut kaipaavat / vapaat lentävät."
Kukaan muu ei voi minun elämääni elää kuin minä itse.
Hyvät palstalaiset, vl-uskovaiset ja heitä rakastavat ei-vl-sukulaiset! Täällä on käyty keskustelua siitä miten voisimme toinen toistamme ymmärtää, kun olemme erilaisia.
Itse olen kuvannut toisaalla ja myös tuolla eri palstalla kokemuksia, joita olen kokenut koska muu suku on lestadiolaisia. Olen päätynyt siihen, että ei-vl:n on hyvä ja viisasta joustaa ja ottaa huomioon uskovaisten tarpeet, kuten elämäntapaan liittyvät kiellot ja normit. Minusta se on kohteliasta.
Toisaalta olisi vl-tahon puolelta tietysti hienoa jos he ymmärtäisivät, että ei-vl ei odota muuta kuin kohteliasta ja meidät ihmisenä hyväksyvää ja kunnioittavaa käyttäytymistä, tasaveroista kohtelua kun tavataan suvun piirissä. Se että meidät ei-vl:t leimataan jatkuvasti moraalittomiksi toisen luokan kansalaisiksi on nöyryyttävää ja loukkaavaa.
Kirjoitin tuonne toiseen ketjuun seuraavan:
Olisi mielenkiintoista kuulla, miten ei-vl-ihmisten ja lestadiolaisten sukulaisten keskeinen seuranpito teillä muilla sujuu.
Enimmäkseen sukulaisten kanssa seurustelu ja yhteydenpito sujuu meillä hyvin, vaikkei itse ole vl. Tulee vain ottaa huomioon lestadiolaisuuteen liittyvät seikat. Kuten se että kun tapaamme meillä tai mökillä, mitä tapahtuu tosi usein, silloin ei keskustella meidän harrastuksistamme eikä töistämme (teatteri, elokuvat, ooppera, musiikkifestivaalit, ei tarjoilla viiniä eikä saunaolutta, vaan silloin mukaudutaan heidän arvoihinsa, ollaan kiinnostuneita heidän asioistaan ja näkökulmistaan. Sen olen myös havainnut ettei heillä ole halua keskustella uskon kysymyksistä, uskon perusteista, siis sellaisella syvällisemmällä tavalla. Jos joskus kysyy jotakin, niistä he kehottavat kysymään saarnamiehiltä. He eivät myöskään lue Raamattua.
Minusta kuuluu hyvään vieraanvaraisuuteen, että otetaan toisten erilainen vakaumus huomioon. Heidän vakaumustaan tulee kunnioittaa ja osoittaa sille arvostusta. Sitä olemme halunneet viestittää myös aikuistumassa olevalle pojallemme.
Siltä pohjalta erilaisuudesta kasvaa rikkaus.
- -
Tällaisen vastuksen sain uskovaisen näkökulmasta:
miten siis sujuu
Kirjoittanut: seurustelu
23.8.2005 klo 00.52
Seurustelu sujuu hyvin siihne asti, kunnes kuningas alko astuu kuvaan mukaan. Tietysti vastaan voi tulla myös kuningas musiikki tai kuningas tanssi. Myös kuningas kiroilu voi tulla vastaan. Kuningas tv ei ole yleensä niin paha. Muitakin kuninkaita voi tulla vastaan, näistä esim kuningas sirkus, kuningas konsertti, kuningas ravintola tai kuningas valssi.
Siihen asti seurustelu sopii hyvin.
---
Jälleen tässä ei-vl joutuu uskovaisen taholta loukkaavan ja nöyryyttävän leimaamisen kohteeksi!
Kirjoitus sisältää sen sanoman, että ei-vl:n elämää hallitsevat viina ("Kuningas Alkoholi"!!), sairaalloinen riippuvuus viihteestä, musiikista ja televisiosta tai muista, tavallisten suomalaisten aivan normaaliin elämänpiiriin liittyvistä asioista, joita kirjoittaja tuossa loukkaavan vihjailevasti luettelee. Nehän ovat asioita jotka vl:n opin mukaan ovat syntiä.
Itse ajattelen niin että kun ne ovat vl:n mukaan syntiä, ei hänen niihin tarvitse osallistua, mutta ne voivat hyvinkin liittyä omaan elämänpiiriini, siinä määrin kuin pidän tarpeellisena. En nosta niitä esiin kun kutusn kotiin uskovaisia sukulaisia vaan pyrin olemaan kiinnostunut heidän kiinnostuksenkohteistaan. Pyrin tarjoamaan heille hyvää mieltä ja hyviä seurusteluhetkiä niin että jäisi hyvät muistot.
Miksi tuntemattoman kirjoittajan piti pistellä ja loukata tuolla tavoin???
Mistä kumpuaa tällainen uskovaisen ihmisen halu loukata erilaista ihmistä?
Olenko hänelle jokin uhka? Uhka mistä?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000010157147
Kysymys johon toivon vastausta. Seurustelevatko vl-uskovaiset pelkästään keskenään?
Tuttua puuhaa myös meillä. Jotenkin sen aistii tietyissä tilanteissa, korvat punaisena kuuntelee kun itku silmässä yritetään käännyttää tai ainakin tuntoa herättää tältä eksyneeltä lampaalta.
Tämä kunnioitus uskoa kohtaan, on niin syvään juurtunut, ettei sitä uskalla ääneen kritisoida omille uskoville läheisille. Jos menet sanomaan jotain sinne päinkään, niin kuinka sitä voivotellaan, että olet kääntänyt selkäsi Jumalan valtakunnalle ja siksi sinulla on niin paha omatunto, että nyt pitää sitä pahaa oloa purkaa haukkumalla.
Eli sen olen oppinut että suu supussa kannattaa kuunnella ja myönnellä kaikki asiat mitä tästä aiheesta keskustellaan, helpoimmalla pääsee.
Tämä eksyneen lampaan elämä on varsinkin uskoville vanhemmille todella rankkaa. Ajan myötä se varmaan helpottaa vanhemmilla, mutta eksyneen lampaan kohdalla ei. Tässä esimerkkejä: kun omat vanhempani/uskovaiset sukulaiset ovat tulossa kylään niin mietin automaattisesti, onko pulloja unohtunut näkyville, vaikka emme juoppoja ole, mutta saunaolutta juomme. Mitä muuta "syntistä" on näkyvillä? Ei minun tarvitsisi näin toimia, mutta kunnioitan vanhempiani/sukulaisiani enkä halua pahoittaa heidän mieltään. Taas vastaavasti kun me menemme uskovaisille kylään, ei siellä ajatella minun elämääni ja sammuteta seuroja radiosta tai virsilaulukasetteja.
Lapsille kyynelsilmässä saarnataan syntejä anteeksi ja he pöllämystyneenä kyselevät mitä pappa/mummo/tai muu sukul. tarkoitti yms... Itse siinä vaivautuneena yrität diplomaattisesti kertoa, vaikka haluttais sanoa että jättäkää meidät rauhaan tämän asian suhteen.
Jos entisillä uskovilla on halua tehdä parannusta niin he kyllä tietävät kenen puoleen kääntyä tarpeen tullen.
Kovin kuulostaa tutulta. Mutta aikanaan jo enoni, joka ei ole koskaan ollut uskomassa, sai kuulla kotonaan (siis mummolassani)käydessään isältään, vaariltani, miten hyvä on uskovaisten joukossa olla ja kilvoitella. Ja mihin johtaa uskottoman tie. Sekä että vielä olisi mahdollisuus parannuksen armoon. Enoni oli kohteliaasti vaiti.
No jokunen vuosi myöhemmin vaarini itse joutui hoitokokoukseen, eikä ymmärtänyt, mistä häntä syytettiin. Eikä hän siten myöskään osannut oikealla tavalla katua kososlaista henkeä. Niinpä hänet ajettiin omiensa ulkopuolelle. Eikä kauaakaan kun vaarini kuoli, henkisesti riutuneena, omiensa hylkäämänä.
Vaarin hautajaisiin oli kyllä tullut oikein korkea-arvoinen vl-puhuja oulusta. Mutta enonipa kielsi puhumasta mitään lestadiolaisuuteen viittaavaa, sillä se olisi ollut hänen mielestään väärin vaaria kohtaan.
Muitakin vastaavanlaisia tapauksia olisi kerrottavana. Mutta totean vain kokemuksiini ja yllä oleviin teksteihin viitaten, että taitaa tilanne olla hyvinkin niin, että ei-vl-uskovaiset ovat näissä tilanteissa usein niitä paremmin (kuin vl:t) käyttäytyviä ihmisiä, jotka sietävät helvetintielle toivotukset tyynenä ja hiljaa. Harvoin rupeavat samanlaiseen uhkailuun ja sanansäilän heiluttamiseen ja pahan mielen tuottamiseen kuin vl:t. Jumalalle on varmasti yhtä arvokas muukin uskovainen kuin vl, mutta eivät vl:t sitä ajattele niin.
Itse poikkean kylläkin näistä paremmin käyttäytyvistä ei-vl-uskovaisista. Tätini mies jaksoi vuosikaudet piinata minua uskonkysymyksillä, sillä minutkin oli aikanaan hoitokokouksessa "ulkoistettu". Olin tuolloin nuori, eikä ollut sanoja vastata. Mutta elämä kasvatti ja taas jälleen kerran tämä sukulaismies tuli käymään ja otti asian puheeksi. Silloin terävöitin ääneni ja sanoin, että olet nyt vuosia minua kiusannut, jos vielä jatkat, näet, millainen olen vihaisena. Nyt on mennyt kymmenkunta vuotta oikein hyvissä väleissä, eikä ole tarvinnut saarnoja ja uhkauksia kuunnella.
On se ihmeellistä kun sanotaan ja väitetään että usko on jokaisen oma ja vapaaehtoinen asia niin kuitenkin pommitetaan ja kiusataan vuosikausia vl:stä eronneita ja yritetään tyrkyttää sitä "uskoa" niille jotka ei siitä ole kiinnostuneet. Aika paha ristiriita tässä! Eihän mekään tulla teidän seuroihin ja koteihin tyrkyttämään omaa näkemystämme ja kiusata teitä vuosikausia, kun ette "käänny" meidän totuuteemme!
taas syyllistävät lestoja siitä, etteivät nämä tee tarpeeksi lähetystyötä. Tyyliin että miksi ette kerro uskostanne vai oletteko niin ylpeitä ja itsekkäitä, ettette halua muiden pääsevän taivaaseen. Niin sanokaapa nyt lopultakin, kumpaa te haluatte?
kaikille avoimia tilaisuuksia muuallakin kuin rauhanyhdistysten toimitaloilla. Näin kaikilla jotka haluavat kuulla on mahdollisuus, mutta kenenkään ei ole pakko...omassa kotonaan tai kylässä