Kun olin 16-vuotias, vanhempani kuolivat auto-onnettomuudessa. Minun ja nuorimman sisareni (4v.) huoltajuuden sai mummoni, joka asuu samassa kaupungissa. Minä ja vanhempi veljeni (20v.) jäimme asumaan kotiin, mutta pikkusisareni muutti hetkeksi mummon luo. Se ei kuitenkaan onnistunut, minä olin sisarelleni tuhat kertaa enemmän äiti kuin mummoni oli, vaikka hän kovasti yrittikin. Napero muutti minun ja veljeni luokse takaisin.
Napero sai käytyä leikkikoulunsa ja eskarinsa kunnialla tutussa ympäristössä, ajokortillinen veljeni hoiti harrastuskuljetukset ja mummon kanssa vuoroteltiin vanhempainilloissa yms. Opin paljon, väsyin, kyllästyin, suutuin, nauroin, hymyilin, nautin... se oli huvittavan paljon samanlaista joskus kuin siinä tv-ohjelmassa, Viiden juttu vai mikä lie?
En tiedä mikä tarkalleen ottaen olen nyt 20-vuotiaana sisarelleni, äiti vai sisko. Pikkuinen asuu nykyään minun ja avomieheni luona noin 200m päässä vanhasta asunnostamme, jossa veljeni asuu avovaimonsa kanssa. Mummo on edelleen sisareni "äiti" paperilla, mutta tämä järjestely sopii meille täydellisesti. Minä olen juuri aloittanut jatko-opinnot, veljeni on töissä. Käytännössä varmaankin avomieheni hoitaa naperon juoksevat kulut, mutta taloudellinen tilanteemme on yleisesti ottaen aika askartelua, että se menee reilusti =) Pärjätty kuitenkin on. Avomies on muutenkin ollut tukena ihan koko tämän "elämänvaiheen" ajan, seurustelimme jo ennen tapahtunutta.
Naperolla menee hienosti koulussa ja hän harrastaa balettia ja soittaa pianoa. Oikein herraterttu siis =) Tiedän, että vanhempani olisivat ylpeitä hänestä... ja meistä muistakin.
Ehkä en ole teiniäiti sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta tämän läpi käytyäni en epäilisi lainkaan, ettenkö olisi ollut kykeneväinen "oikeaksi" äidiksi tuolloin 16-vuotiaana. Ehkä se ei olisi ollut unelmaratkaisu, mutta ihminen oppii ihmeitä ja kestää kummia kun on pakko.
Tsemppiä teille kaikille, joilla vastuu kolahtaa yllättäen niskaan. Vastuu tuo aika usein myös paljon onnea, naurua ja ylpeyttä pidemmän päälle!
Napero sai käytyä leikkikoulunsa ja eskarinsa kunnialla tutussa ympäristössä, ajokortillinen veljeni hoiti harrastuskuljetukset ja mummon kanssa vuoroteltiin vanhempainilloissa yms. Opin paljon, väsyin, kyllästyin, suutuin, nauroin, hymyilin, nautin... se oli huvittavan paljon samanlaista joskus kuin siinä tv-ohjelmassa, Viiden juttu vai mikä lie?
En tiedä mikä tarkalleen ottaen olen nyt 20-vuotiaana sisarelleni, äiti vai sisko. Pikkuinen asuu nykyään minun ja avomieheni luona noin 200m päässä vanhasta asunnostamme, jossa veljeni asuu avovaimonsa kanssa. Mummo on edelleen sisareni "äiti" paperilla, mutta tämä järjestely sopii meille täydellisesti. Minä olen juuri aloittanut jatko-opinnot, veljeni on töissä. Käytännössä varmaankin avomieheni hoitaa naperon juoksevat kulut, mutta taloudellinen tilanteemme on yleisesti ottaen aika askartelua, että se menee reilusti =) Pärjätty kuitenkin on. Avomies on muutenkin ollut tukena ihan koko tämän "elämänvaiheen" ajan, seurustelimme jo ennen tapahtunutta.
Naperolla menee hienosti koulussa ja hän harrastaa balettia ja soittaa pianoa. Oikein herraterttu siis =) Tiedän, että vanhempani olisivat ylpeitä hänestä... ja meistä muistakin.
Ehkä en ole teiniäiti sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta tämän läpi käytyäni en epäilisi lainkaan, ettenkö olisi ollut kykeneväinen "oikeaksi" äidiksi tuolloin 16-vuotiaana. Ehkä se ei olisi ollut unelmaratkaisu, mutta ihminen oppii ihmeitä ja kestää kummia kun on pakko.
Tsemppiä teille kaikille, joilla vastuu kolahtaa yllättäen niskaan. Vastuu tuo aika usein myös paljon onnea, naurua ja ylpeyttä pidemmän päälle!
Vastaukset 6
Vanhimmat
...ja voimia edelleenkin!!!!! Mieletöntä, että joskus asiat voivat mennä näin hyvin. Mutta huomaankin, että asianosaiset ovat fiksuja epäitsekkäitä ihmisiä.
Kiitos! Sen verran täytyy kuitenkin tunnustaa, että minun ryhtymiseni "äidiksi" oli hyvin itsekäs päätös. Onneksi sillä oli näköjään hyvät seuraukset myös muille osapuolille, mutta omasta ikävästä ja tyhjyydestä ja "kyllä me pärjätään" -uhmasta se lähti =)
hieno kertomus siitä, miten ihminen voi kantaa vastuun rakkaistaan elämän vaikeassa tilanteessa, pikkusiskosi on todella onnekas koska on vanhemmat sisarukset kuten sinä ja veljesi. Vanhempasi olisivat todella ylpeitä teistä kaikista, ja syystä saattekin olla ylpeitä itsestänne, kaikkea hyvää teille elämässä!
Kiitos sinullekin!
Mie vähän pelkäsin tulla katsomaan vastauksia, kun olen seuraillut näitä keskusteluja. "Oot vasta nytkin 20v. kakara etkä tajua miten olet pikkusiskos elämän pilannut tuollaisella kotisleikillä, ei sillä oo ollut vastuullista ihmistä kotona tukemassa!!" Vaikka itseluottamukseni ei olisikaan tuollaisella tallottavissa, niin olipas mukava saada näin kannustavia viestejä, kiitos!
Siis en tiedä voiko näin sanoa ja miltä tämä kuulostaa mutta aivan mahtava selviytymis tarina :) Olet siis joutunut kasvamaan teinistä aikuiseksi ja hoitanut asioita ym mutta kaikki on kunnialla hoidettu. Tsemppiä teille ja onnea tulevaisuudessa. Pitäkää lippu korkealla :) Hyvää syksyn alkua.
Olihan se tietysti kasvun paikka =) Ja niin se on kaikilla nuorena - ja vanhanakin - äidiksi tuleville, siis ihan oikeille äideille. Siksi ajattelin tämän tekstini tänne tyrkätä väliin.
Kiitos.