Lopetin

melkein 20 vuoden tupakanpolton, koska on helpompi JUOSTA ja NUKKUA, kun ei tarvitse yskiä. Lopettaminen oli kummallisen helppoa: tein päätöksen, vedin vessasta viimeiset alas ja heitin sytkärit roskiin. Mieli on tehnyt vain silloin, kun jokin urakka on valmis ja olisi tauon ja palkitsemisen paikka.

Kolme viikkoa sitten juoksin nilkkani kipeäksi. Arvatkaas, mitä ahterille on tapahtunut...no, mahdun vielä juoksuhousuihin ja vaikken mahtuisikaan, se kannatti!

Kerron omakohtaisia kokemuksia ihan mieleentulojärjestyksessä, jos ne vaikka auttaisivat jotakuta. 4 kuukauden jälkeen:
- ei yskitä mihinkään aikaan päivästä
- aamulla ei ole tunkkainen maku suussa
- olen löytänyt ihan USKOMATTOMAN ihania tuoksuja (no, toisaalta lian ja liiallisen hajuveden lemu yököttää)
- juokseminen maistuu, kun keuhkot saa ihan täyteen ilmaa
- liesituuletinta ei tarvitse hinkata eikä parveketta tuulettaa
- vaatteet eivät haise yhtään (minun ammatissani ne eivät saa haista)
- lääkärille ei tarvitse kaunistella
- ei tarvitse palella pihalla talven tultua
- omatunto on hengitystäkin raikkaampi!

Tsemppiä kaikille!
7746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sinulla oli paljon hyvää kerrottavana 4 kk. savuttomuuden jälkeen.

Ihmisen kokonaisterveys muuttuu huomattavasti parempaan suuntaan.

Onnea vain sinulle ja pidä tiukkaa linjaa edelleenkin.

Minä olen ollut polttamatta yli 10 v.- 30 v. savuttamisen jälkeen.

Äänestä

Olet saanut taisteluvoiton tupakasta, onnittelut

Äänestä

Miksiköhän kaikille ei tule yskää, itse olen polttanut yli 40 v eikä yskitä, mutta kyllä aamuisin on paskan maku suussa, isäni tosin kuoli keuhkosyöpään ja sanoi viimeisenä elinvuotenaan että on kyllä tyhmää tappaa itsensä tupakalla, mutta en ole kyllä siitä viisastunut, kai sitä sitten kuolee jos kuolee tupakkaan aika näyttää, en kyllä ole koskaan ollut edes tupakkalakossa niin suuri nautinto se minulle on.

Äänestä
  • Kyllä sinun pitäisim kokeilla tupakoimattomuutta niin pystyisit vertaamaan,kumpi on tosi nautinto.Kyllä minä olen sitä mieltä,että tupakoimattomuus se vasta nautinto on.Kyllä sinä varmaan tiedätkin tupakoimattomuuden hyvät puolet,mutta kehoittaisin sinua ihan kokeilemaan käytännössä mien hyvältä tuntuu,kun ei polta tai polttaa huomattavasti vähemmän entiseen verrattuna.sitä vahentämistäkin kannattaa kokeilla.Kun vähennät puoleen jo senkin edun huomaat ja siitäpä on sit hyvä jatkaa täyteen tupakoimattomuuteen.Kokeile!Se kannattaa!

    Äänestä

ollu sunnuntaista asti polttamatta ja enkä edes kaipaakaan tupakkaa. Nikotiinilaastareita kyllä käytän vierotusoireiden takia. Poltin noin 20 vuotta. Mä olen yskinyt joskus niin että tuntui keuhkojen tulevan suun kautta ulos mutta en jatkuvasti. Lopettamisen jälkeen verenkierto on selvästi parantanut koska on aika kuuma olo.

Äänestä
  • ...laastarin lisäksi purkka silloin tällöin,
    helpottaa kummasti. Olen ollut kohta 3vk ilman,
    25 vuoden sauhuttelun jälkeen. Tsemppiä kaikille!

    Äänestä

On tosiaankin paljon hyviä asioita minkä takia kannattaa lopettaa tupakointi.Sinä löysitkin niitä useita.Onhan se siistimpi olo,kun ei haise.Aina fiksumpi.Fiksu ei polta.En tiedä enää yhtään hyvää syytä miksi pitäisi polttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toukokuun alussa kirjoitti:

melkein 20 vuoden tupakanpolton, koska on helpompi JUOSTA ja NUKKUA, kun ei tarvitse yskiä. Lopettaminen oli kummallisen helppoa: tein päätöksen, vedin vessasta viimeiset alas ja heitin sytkärit roskiin. Mieli on tehnyt vain silloin, kun jokin urakka on valmis ja olisi tauon ja palkitsemisen paikka.

Kolme viikkoa sitten juoksin nilkkani kipeäksi. Arvatkaas, mitä ahterille on tapahtunut...no, mahdun vielä juoksuhousuihin ja vaikken mahtuisikaan, se kannatti!

Kerron omakohtaisia kokemuksia ihan mieleentulojärjestyksessä, jos ne vaikka auttaisivat jotakuta. 4 kuukauden jälkeen:
- ei yskitä mihinkään aikaan päivästä
- aamulla ei ole tunkkainen maku suussa
- olen löytänyt ihan USKOMATTOMAN ihania tuoksuja (no, toisaalta lian ja liiallisen hajuveden lemu yököttää)
- juokseminen maistuu, kun keuhkot saa ihan täyteen ilmaa
- liesituuletinta ei tarvitse hinkata eikä parveketta tuulettaa
- vaatteet eivät haise yhtään (minun ammatissani ne eivät saa haista)
- lääkärille ei tarvitse kaunistella
- ei tarvitse palella pihalla talven tultua
- omatunto on hengitystäkin raikkaampi!

Tsemppiä kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu