Syömishäiriötäkö?
Oon 22v tyttö, pituutta 162 cm. Ainakin viimeset 7 vuotta (yhä saavuttamaton) painotavoitteeni on ollut 45 kg. Välillä, kun oon ollut lihavampi niin 50:kin on tuntunut ihan siedettävältä luvulta (ja toisaalta lähempänä ihannettani oon alkanut haluta 40 kiloiseksi), mutta aina se tavoite karkaa kauemmas samaa vauhtia kun laihtuu... No, tiedätte varmaan tunteen. Koskaan ei voi olla tyytyväinen.
Paino on sahannut tänä aikana välillä 47-60 kg, ja mielialat sen mukana. Hoikempana oon iloinen ja sosiaalinen, lihavana välttelen ihmisiä. Toisaalta välillä oon läskinäkin onnistunut unohtamaan oman lihavuuteni ja elämään "normaalisti". Kuitenkin aina oon tuntenut, että se parempi elämä (tai elämä ylipäätään) alkaa sitten, kun oon laihtunut tarpeeksi. En esim. voi seurustella ennen kuin oon ihannepainossani (vaikka jätkä ois ollut miten ihana ja kiinnostava), en voi harrastaa seksiä, en voi käyttää sellaisia vaatteita ku haluisin jne... Kuitenkin elämä ois tässä ja nyt, mutta kun en pysty elämään tän kokoisena, mutta en pysty laihtumaankaan!
Joka kerta kun onnistun laihduttamaan pitkään (esim. puol vuotta), ratkeen sen jälkeen vaan syömään entistä enemmän ja lihon takaisin vähintään 55 kiloon. Tälläkin hetkellä painan 57 kg, JÄRKYTTÄVÄN paljon siis. Itkettää, kun muistaa, että vielä alkukeväästä lukema oli 50... Sit alko syömisputki jolle ei loppua näytä tulevan. Oon pelkkä säälittävä läskikasa. Oon jo kyllästynyt alottamaan joka aamu terveellisen elämän, kun joka ikinen päivä päädyn kuitenkin syömään liikaa. En saa itseäni minkäänlaiseen kuriin! Tilannetta ei helpota se, että oon ollut kesän vanhempieni luona, jossa kaapit pursuilee syötävää. En edes kehtaa tavata ystäviäni (ei silleen, et niitäkään kovin montaa enää olis jäljellä), enkä tiedä pystynkö opiskelemaan... Oon niin kauheen näkönen etten yksinkertaisesti kehtaa mennä kouluun! Haluisin vain lukkiutua yksiööni neljän seinän sisälle, ja poistua sieltä ainoastaan lenkkipolulle ja kuntosalille, keskittyä täysillä laihduttamiseen. Mutta eipä kai siitäkään mitään tulis.
Olenko siis pelkkä epäonnistunut laihduttaja? Kun musta tuntuu, et jos oisin "syömishäiriöinen", niin se itsekuri (tai -inho) ois niin valtava, että sitä pystyis laihtumaan vaikka miten epäterveisiin lukemiin. Nyt pää ja kroppa laittaa vastaan, ja oon pelkkä ikuinen luuseri. Enkä siis harrasta mitään paastoja tai kitudieettejä, vaan haluisin päästä tavoitteeseeni terveellisesti ja ennen kaikkea PYSYVÄSTI.
Pitkä (ja sekava, sori!) teksti... Enkä oikeestaan tiedä mitä tällä hain. Kai halusin kuulla, löytyykö kohtalotovereita? Ja jos löytyy, niin miten ootte (vai ootteko) päässeet tästä kierteestä?
Oon 22v tyttö, pituutta 162 cm. Ainakin viimeset 7 vuotta (yhä saavuttamaton) painotavoitteeni on ollut 45 kg. Välillä, kun oon ollut lihavampi niin 50:kin on tuntunut ihan siedettävältä luvulta (ja toisaalta lähempänä ihannettani oon alkanut haluta 40 kiloiseksi), mutta aina se tavoite karkaa kauemmas samaa vauhtia kun laihtuu... No, tiedätte varmaan tunteen. Koskaan ei voi olla tyytyväinen.
Paino on sahannut tänä aikana välillä 47-60 kg, ja mielialat sen mukana. Hoikempana oon iloinen ja sosiaalinen, lihavana välttelen ihmisiä. Toisaalta välillä oon läskinäkin onnistunut unohtamaan oman lihavuuteni ja elämään "normaalisti". Kuitenkin aina oon tuntenut, että se parempi elämä (tai elämä ylipäätään) alkaa sitten, kun oon laihtunut tarpeeksi. En esim. voi seurustella ennen kuin oon ihannepainossani (vaikka jätkä ois ollut miten ihana ja kiinnostava), en voi harrastaa seksiä, en voi käyttää sellaisia vaatteita ku haluisin jne... Kuitenkin elämä ois tässä ja nyt, mutta kun en pysty elämään tän kokoisena, mutta en pysty laihtumaankaan!
Joka kerta kun onnistun laihduttamaan pitkään (esim. puol vuotta), ratkeen sen jälkeen vaan syömään entistä enemmän ja lihon takaisin vähintään 55 kiloon. Tälläkin hetkellä painan 57 kg, JÄRKYTTÄVÄN paljon siis. Itkettää, kun muistaa, että vielä alkukeväästä lukema oli 50... Sit alko syömisputki jolle ei loppua näytä tulevan. Oon pelkkä säälittävä läskikasa. Oon jo kyllästynyt alottamaan joka aamu terveellisen elämän, kun joka ikinen päivä päädyn kuitenkin syömään liikaa. En saa itseäni minkäänlaiseen kuriin! Tilannetta ei helpota se, että oon ollut kesän vanhempieni luona, jossa kaapit pursuilee syötävää. En edes kehtaa tavata ystäviäni (ei silleen, et niitäkään kovin montaa enää olis jäljellä), enkä tiedä pystynkö opiskelemaan... Oon niin kauheen näkönen etten yksinkertaisesti kehtaa mennä kouluun! Haluisin vain lukkiutua yksiööni neljän seinän sisälle, ja poistua sieltä ainoastaan lenkkipolulle ja kuntosalille, keskittyä täysillä laihduttamiseen. Mutta eipä kai siitäkään mitään tulis.
Olenko siis pelkkä epäonnistunut laihduttaja? Kun musta tuntuu, et jos oisin "syömishäiriöinen", niin se itsekuri (tai -inho) ois niin valtava, että sitä pystyis laihtumaan vaikka miten epäterveisiin lukemiin. Nyt pää ja kroppa laittaa vastaan, ja oon pelkkä ikuinen luuseri. Enkä siis harrasta mitään paastoja tai kitudieettejä, vaan haluisin päästä tavoitteeseeni terveellisesti ja ennen kaikkea PYSYVÄSTI.
Pitkä (ja sekava, sori!) teksti... Enkä oikeestaan tiedä mitä tällä hain. Kai halusin kuulla, löytyykö kohtalotovereita? Ja jos löytyy, niin miten ootte (vai ootteko) päässeet tästä kierteestä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
olen 15 vuotias, ja itselläni tätä on jatkunut 11 vuotiaasta saakka. Tosin nyt ajattelin oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja vähentää syömistäni pikkuhiljaa. Olen päättänyt, että jos tahdon oikeasti laihtua, minun täytyy laihduttaa kunnolla eikä melkein!
Mittani ovat tällä hetkellä 163/54. Olen karmea läski, tiedän. Minullakin tuo paino on vaihdellut miten sattuu, ja aina kun tunnen olevani läski, tahdon ettei kukaan näe minua (mikä on mahdotonta toteuttaa). Kun tunnen olevani hoikka, voin mitä parhaimmin! Ja tahdon tuon tunteen pysyväksi!
Lopeta oman navan ympärillä ja itsesäälissä pyöriskely!! Olet tosi itsekeskeinen. Et ole mikään pikkutyttö enää! Sinulle 65 kiloakin olisi vielä normaalirajoissa!!! En voi uskoa mitenkään ettet tiedä tätä!
Tosin ymmärrän että et voi tuolle mitään, ja olet tavallaan sairas. Itse painaessani 46kg (olen 162cm) sairastin anoreksiaa, kuukautiset loppuivat kokonaan jne. Pikkuhiljaa tervehdyin siitä sitten. Juttelin lääkäreitten ja terveydenhoitajien kanssa, sain mielialalääkityksen jne.
En kyllä ymmärrä miten tuohon ikään ehtinyt nainen on voinut välttää kaikki kirjoitukset ja tiedon terveellisestä elämästä ja painosta ja lihaskunnosta?!! En suin surminkaan haluaisi enää näyttää siltä kun silloin ennen. Lihakseton LAIHA säälittävä naisen varjo! Laiha läski! Nyt painan 60 kg, enkä näytä grammaakaan isokokoisemmalta, kuin painaessani 50kg!! En valehtele. PERUSTELU: Olen ruvennut käymään kuntosalilla! Minulla on lihasta, joka painaa enemmän kuin läski!! Kyllä kai sinä sen tiedät? En voi uskoa ettet tietäisi. Näytän terveeltä ja säteilevältä, ennen kaikkea hyväkuntoiselta naiselta, verrattuna siihen entiseen varjokuvaan.
Vaikka itse sanonkin, saan paljon enemmän huomiota esim. miehiltä nykyään, kuin silloin ennen. Sitäpaitsi olen huomannut, että miehet ihailevat tyttöä jolla löytyy vähän habaa (ja kiinteyttä!) :) eivät reppanoita langanlaihoja vetelyksiä.
ELI: Ala urheilla (ja SYÖDÄ)!! Ajattele, saat syödä syödä melkein niin paljon kuin huvittaa, kun urheilet ja kulutat! Eikö olisi ihanaa?!Syöminen on ihanaa! Ja urheilu on ihanaa. Aloita kuitenkin ihan maltillisesti ja lempeästi.
Tsemppiä karuista aloitussanoistani huolimatta!! :)
Juttusi vaikutti lähestulkoon aivan samalta kuin oma tilanteeni. Vaikka tuskin tuon asian toteamisesta sulle paljonkaan apua on. Olen kuitenkin vasta 16-vuotias...aika samanlaisia kohtaloita ja piirteitä kuitenkin syömishäiriöistä kärsivillä ilmenee yleensäkin.
Paitsi yhden päätöksen, joka sinunkin elämääsi varmasti helpottaisi, olen tehnyt.
Aion yrittää elää tätä päivää, en jätä uusia tuttavuuksia solmimatta tai kieltäydy ystävien seurasta. Olisi kurjaa huomata myöhemmin, että nuoruus jä elämättä laihdutuksen takia.
Meidän mitoilla (lähes samat kuin sinullakin) se olisi aika tyhmää, koska olen huomannut, etteivät "läskini" häiritse ketään muita kuin minua itseäni. Siispä muiden seura jopa auttaa unohtamaan sen, kuinka kamala ja ruma olen.
Jos sitä yksin mittailee huoneessaan peilin edessä, tulee totaalisen vainoharhaiseksi ja hulluksi.
Monta vuotta elämästäni olen laihduttanut. Alkukeväästä olin minäkin aika lailla hyvissä mitoissa omasta mielestänikin, mutta samoin huomasin, että tavoite siirtyi sitä mukaa kun laihduin. Lihoin taas jonkin verran kesällä, mutta olen saamassa elämääni paremman rytmin lukion myötä. Auttaa laihduttamisessa, kun ei ole niin paljoa kotona ruokien läheisyydessä=)
Kannattaisi sinunkin vaan uskaltaa sinne opiskelemaan! Kilot häiritsevät vain sinua itseäsi, sama juttu kuin minulla. Laihduta, mutta samalla elää elämääsi, äläkä heitä sitä menemään!
Haluaisitko kirjoitella mailia? Osoite on [email protected]
omasta kynästäni. koko tarina. tismalleen sama.
mittanikin melkein samat.
Heippa!
Kirjotuksesi oli aivan kuin omasta paastani , uskomatonta.
Itsellani alkoi 'vaivat' vuosi sitten kun ensin lihoin n.5kiloa, ja laihdutin sen jalkeen.
Paino vaihtelee ,mutta ei niin suuresti kuin sulla.Mutta mielialat sitakin enemman, ja juuri liittyen (kuviteltuun) lihavuuteen ,ja valilla syominen on todella suuri ongelma. On kausia jolloin syon melkein normaalista, valilla taas kaloreita kaikesta mahdollisesta (esim. maito kahvissa on rajoitettua kaloreiden takia..) ja yritan selvita mahdollisimman vahalla.
Olisi todella kiva vaihtaa "kokemuksia" ja keskustella sahkopostitse asiasta.
Hei!
Minulla on sama tilanne, en tiedä mistä saisin apua.
Jos haluat kirjoitella: [email protected]
hakea apua - aikusten oikeesti.
162 senttiä ja ihannepaino alle 50 kiloa? Kohta tulee korppi ja vie, jos ambulanssi ei ehdi hätiin ajoissa.
Oletko laskenut painoindeksisi? Itse olen saman pituinen ja "ihanne" painoni olisi mielestäni tuolla 60 kilon hujakoilla. Nyt kesä ja terassit/grilliruoka on hoitanut tehtävänsä kiitettävästi - vaaka näyttää viitisen kiloa enemmän.
Oletko koskaan miettinyt, että aikuinen mies ei halua viereensä luukasaa?
Ihan piti ääneen huudahtaa kun luin kirjoituksesi.niin tutulta kuulosti.No painoluvut vähän erilaisia.Mä aloin laihduttaa pari vuotta sitten kun poikani oli 1.5 vuotta ja aluksi se kai oli melko terveellistä laihdutusta lenkkeilin päivittäi reilun tunnin ja kaloreita söin noin 1000.Mutta sitten lopetin tai yritin lopettaa syömisen kokonaan aika hyvin onnistuinki kun paino putosi 112kg parhaimmillaan 53kg olen 168cm.No tuollainen 53 kiloinen olin vielä jouluna mutta sitten alkoi taas ahmimiskausi..tavallista pitempi ja paino oli vajaassa parissa kuussa noussut 68.Nyt olen ahminut pari viikkoa ja paino on 69 just kun olin saanut sen sitä ennen putoamaan 62 parin viikon nälkäkuurilla.Tämä käy todella kropan päälle enkä mäkään meinaa saada itseäni kouluun kun olen läski ja surkea,silloin kaupassa käyntikin on ponnistus.Nyt mulla on ekaa kertaa neljään vuoteen poikaystävä ja kokoajan tuntuu etten ole tarpeeksi hoikka ja kaunis.Mäkin ajattelin ja ajattelen vieläkin etten halua poikaystävää tai seksiä tai ylipäätään mitään kummosta elämää ennen kuin olen tarpeeksi laiha ja tyytyväinen siihen.Aina tämän ahmimiskauden aikan uskon joka aamu että tänään en syö mutta vaikka se joskus onnistuu niin nyt ei ole taas viikkoihin onnistunut ja se ahdistaa!No tämä kaikki on johtanut siihen että tartuin tilaisuuteen ja menin koulun psykologille juttelemaan viimekeväänä ja nykyää syön mielialalääkettä ahmimista hillitsemään(ei toimi)ja käyn kerran viikoon purkamassa siellä sydäntä.En tiedä mihin suuntaa tää taas menee mutta joka aamu yritän aloittaa laihiksen koska vain silloin olen onnellinen voimakas ja hyvä.Ravintoterapeutille pitäs kuulema lähteä mutta ei kai sekään saa mun päätä järkiintymään.en usko että voisin ikinä pystyä siihen sopivasti ruokaa ja liikuntaa-elämänrytmiin mutta kai sitä toivoa voi.Ainiin olen 21-vuotias.
Syömisen vähentäminen ei auta moni pentu luulee että laihtuu kun syö kerran päivässä sen kouluruuan ja kotona tyyliin leivän! Koittakaa tajuta että elimmistö alkaa kerätä kaiken siitä ruuasta minkä syöt ja sillai sitä lihoo...
Toi on ihan liian tuttu tarina... Ite oon tällä hetkellä 15-vuotias ja mulla toi sahaaminen alko yläasteelle mennessä. Mitat on just nyt 166/52 kun oon taas alottanut jälleen kerran paaston niin paino tippuu aika nopeesti. Yläraja mulla on ollut 56 kiloa, siinä pisteessä on aina pakko alottaa uus paasto. Ja tavotteena mulla on ollut jo ikusuudet 40kiloa, ja oon päässy jo kerran niin lähelle sitä 42:teen kiloon, mutta sit tuli joulu joka pilas kaiken... Nyt oon päättänyt että kun koulut alkaa mä oon päässyt tavoitteeseeni! Haluun taas kuulla sen miten multa kyseltiin jatkuvasti "miten oot noin laiha?" yms. Siitä on nimittäin jo aikaa kun kukaan on mulle sitä toitottanu.
Hmmm...? kylläästynyt, miten anorektikot jotka syövät vähän jos ollenkaan voivat olla niin laihoja jos syömättä olemisella lihoo. Mielenkiintoista