Milloin lisätään

Pitääkö veden valmistua kaksi viikkoa enenkuin
ekat kalat voivat mennä akvaarioon? Ilmeisesti
veden laatu voi olla vasta silloin kohdallaan.
2294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

miten kypsytät...

Kypsytätkö ammoniumkloridilla? Jos näin on, niin en sinuna laittaisi kaloja parin eka viikon aikana akvaarioon. Oletko mitannut mitään arvoja (nitriitti, nitraatti, ammonium, jne.)? Huom! alussa arvoissa voi olla suuria heilahduksia ( arvojen pitää vakiintua ennen kuin akvaarion voi turvallisesti asuttaa). Voi viedä hyvinkin 3-4 viikkoa ennen kuin akvaarion on kypsä (ts. bakteerikanta sopiva).

Jos puolestaan käytät vedenparannusainetta ja biosuodatinta (kapseleina tai nesteenä), tmv. keinoa, niin kypsyminen tapahtuu yleensä nopeammin. Itse suosin tätä tapaa, joskin meillä tulee hanasta pohjavettä, joka on lähtökohdiltaan ihanteellista vettä akvaariota ajatellen. Olen kuitenkin käyttänyt nestemäistä biosuodatinta veden parannusainetta. Laitteiston ja kasvit olen yleensä lisännyt heti ja sitten parin päivän sisällä muutaman kestävän kalan ja tarkkaillut tilannetta. Sitten pikkuhiljaa loput kalat. En suosittele välttämättä tätä keinoa, jos olet aloittelija. Toki testeillä voi veden laatua testata tässäkin tavassa.

Lisäksi akvaariota voi kypsyttää ottamalla valmiista (taudittomasta ja leväongelmattomasta) akvaariosta kourallisen tai pari pohjasoraa tai hiekkaa (sora on parempi) ja laittamalla sen uuteen akvaarioon. Myös kasveissa kulkeutuu jonkin verran bakteerikantaa. Jos uudessa akvaariossa on riittävästi happea, niin bakteerit kyllä leviävät vauhdilla. Tämä on hyvä tapa erityisesti silloin, kun uusii oman akvaarion => kaloille tuttu bakteerikanta saadaan myös uuteen akvaarioon.

Äänestä

Veden laadusta ei niinkään ole kyse vaan siitä, että akvaarioon saadaan oikeanlainen bakteerikanta huolehtimaan kalojen typpijätteistä, niin ettei vesi muutu myrkylliseksi ja tapa kaikkia kalojasi heti alkuunsa. Ennen kaloja siis:

http://www.aquahoito.info/suomi/aloittelija/kypsytys.php
tai
http://www.akvaariopalsta.net/keskustelu/arkisto4.php

Kypsytys tulee siis tehdä huolella ja aikaa siihen menee muutamia viikkoja. Sen jälkeen allas (vesi testattu ja nitriittipiikki havaittu) on valmis vastaanottamaan kalat. Minkä kokoinen allas sinulla on ja mitä fisuja oot ajatellut siihen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalat? kirjoitti:

Pitääkö veden valmistua kaksi viikkoa enenkuin
ekat kalat voivat mennä akvaarioon? Ilmeisesti
veden laatu voi olla vasta silloin kohdallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu