Hei olen sijaisäiti ja kirjoitan vaihteeksi tänne teidän biojen palstalle, sillä vuoroin vieraissa. Olen lukenut KAUHISTUNEENA kirjoituksianne sijaisperheistä joissa lähes kaikissa, on insestiä, on lasten alistamista, on välinpitämättömyyttä, on rahastusta, on lasten käyttämistä orjatyövoimana, on lasten erottaminen biovanhemmista ja muusta biosuvusta. En mitenkään ymmärrä kuinka tällainen on mahdollista? Eikö sosiaalityöntekijät ole tilanteen tasalla? Valittakaa hyvät ihmiset näistä epäkohdista ei sossulle vaan eteenpäin esim. lähimmälle sosiaaliasiamiehelle tai jos kyseessä perhekoti lääninne perhekoteja valvovalle henkilölle. Ei lapsia saa kohdella huonosti. Huostaanotto on aina käsittääkseni viimeinen keino ja siihen ryhdytään vasta kun AVOHUOLLON TUKITOIMET eivät pure. Voi olla, että olen väärässä.
Sitä ihmettelen kuitenkin, että sijaisvanhemmuus palstalla on meidät sijaisvanhemmat tuon yllämainitun lisäksi nimitetty; juopoiksi, pedofiileiksi, mahoiksi, narkkareiksi, rahanhimoisiksi, lastenryöstäjiksi, hyväksikäyttäjiksi ja patologisiksi valehtelijoiksi.
VALITTAKAA EPÄKOHDISTA HYVÄT IHMISET, ETTÄ EPÄKELVOT SIJAISVANHEMMAT SAADAAN KARSITTUA JOUKOSTA.
Sitä ihmettelen miksi kotimaassamme niin vähän tehdään sukulaissijoituksia? Miksi niin monet biovanhemmat lyövät elämän lossiksi? Miksi, ette skarppaa jos huostaanotto uhkaa? Lapset ovat tärkeintä mitä ihmisellä olla voi.
Minä en voisi hoitooni luovutettuja lapsia hoitaa huonosti, enkä halua heidän unohtavan biologisia juuriaan. Olen niin naiivi, että toivon vanhempien vielä vuosien jälkeenkin tulevan järkiinsä ja parantavan elämäntapojaan niin, että lapset voisivat palata kotiin.
Siitä olen kiitollinen elämälle ja hyvälle aviopuolisolle, että sain itse kasvattaa omat lapseni aikuisiksi ja voin nyt toimia sijaisäitinä. Heti olen valmis luovuttamaan lapset bioperheeseen takaisin vaikka heitä rakastankin kuin omiani.
Sitä ihmettelen kuitenkin, että sijaisvanhemmuus palstalla on meidät sijaisvanhemmat tuon yllämainitun lisäksi nimitetty; juopoiksi, pedofiileiksi, mahoiksi, narkkareiksi, rahanhimoisiksi, lastenryöstäjiksi, hyväksikäyttäjiksi ja patologisiksi valehtelijoiksi.
VALITTAKAA EPÄKOHDISTA HYVÄT IHMISET, ETTÄ EPÄKELVOT SIJAISVANHEMMAT SAADAAN KARSITTUA JOUKOSTA.
Sitä ihmettelen miksi kotimaassamme niin vähän tehdään sukulaissijoituksia? Miksi niin monet biovanhemmat lyövät elämän lossiksi? Miksi, ette skarppaa jos huostaanotto uhkaa? Lapset ovat tärkeintä mitä ihmisellä olla voi.
Minä en voisi hoitooni luovutettuja lapsia hoitaa huonosti, enkä halua heidän unohtavan biologisia juuriaan. Olen niin naiivi, että toivon vanhempien vielä vuosien jälkeenkin tulevan järkiinsä ja parantavan elämäntapojaan niin, että lapset voisivat palata kotiin.
Siitä olen kiitollinen elämälle ja hyvälle aviopuolisolle, että sain itse kasvattaa omat lapseni aikuisiksi ja voin nyt toimia sijaisäitinä. Heti olen valmis luovuttamaan lapset bioperheeseen takaisin vaikka heitä rakastankin kuin omiani.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen huostaanotetun lapsen kummitäti. Lapsi otettiin huostaan, kun siskoni eli lapsen äidin elämä alkoi mennä alamäkeä avioeron jälkeen. Lapsen isä muutti ulkomaille. Meidän lapsi on sijoitettu oikein mukavaan sijaisperheeseen, jossa hän on nuorimpana. Perheessä on vanhempia biologisia lapsia sekä aiempaa kokemusta perhehoidosta.
Meillä sujuu yhteistyö sijaisperheen kanssa mielestäni hyvin. Sen jälkeen, kun olen lukenut täältä muiden kokemuksia (joita en epäile) olen alkanut ajattelemaan, että yhteistyömme sujuu huippuhyvin.
Me saimme esittää paljonkin toiveita sijaisperheen suhteen. Toivoimme perhettä, joissa on vanhempia ja myös biologisia lapsia, toivoimme perheen asuvan lähellä meitä, sekä esitimme erilaisia toiveita lapsemme kasvatuksen ja yhteydenpidon suhteen. Lapsen allergiatkin piti sijoituksessa ottaa huomioon. Tottakai aluksi perheen kanssa oli tutustumista ja vähän sumplaamista asioiden kanssa. Onneksi heillä oli aiempaa kokemusta sijaisperheenä toimimisesta!
Valitettavasti lapsen omilla vanhemmilla on aika paljon ongelmia niin, että yhteydenpito lapseen on hankalaa. Isä ei pidä oikein ollenkaan yhteyttä ja asuukin nykyään ulkomailla. Äiti pitää lapseen yhteyttä kännykällä paljonkin, mutta tapaa vain kerran kuussa tai kahdessa. Äitinsä on työtön ja veloissa, mikä hävettää häntä. Hän on lisäksi masentunut ja käyttää alkoholia aika paljon. Äitinsä häpeää köyhyyttään, minkä takia hän selvästi arastelee esimerkiksi lapsen ottamista kotiinsa kylään. Sen lisäksi äitinsä sanoo ajautuneensa kauas lapsesta. Siskoni on kertonut minulle kärsivänsä siitä leimasta, mikä annetaan äideille joiden lapset kasvavat muualla. Hän kokee olevansa luuseri ja ehkä sen takia hän käyttäytyy entistä enemmän niin.
Sukulaisista ei löytynyt lapselle sopivaa kotia. Meillä on pienehkö suku ja meistäkin osa asuu ulkomailla ja kaukana kotimaassa. Lapsi myös haluttiin pitää äitinsä ja lähisukulaistensa seudulla, milloin myös koulun ja harrastusten jatkuminen ennallaan oli mahdollista. Minä esimerkiksi opiskelen ja asun väliaikaisesti opiskelupaikkakunnalla. En olisi pystynyt tarjoamaan kouluikäiselle lapselle riittävää huomiota ja pysyvyyttä arkeen. Isovanhemmista toinen on kuollut ja toinen melko vaikeasti sairas ja jo mieleltään liian vanha kouluikäisen lapsen päivittäiseksi huoltajaksi ja kasvattajaksi. Isän puolelta erästä perhettä mietittiin tosi pitkään. Lapsen siirtymistä tähän perheeseen mietittiin tosi pitkän ja monelta kantilta. Lopulta asian ratkaisi se, että lapsen tämä täti sanoi, ettei halua ryhtyä lapsen äidin takia sijaisäidiksi, sillä se olisi voinut vaikeuttaa yhteistyötä. Lisäksi perhe miettii ulkomaillemuuttoa ja epäili, ettei voi sitoutua kasvattamaan lasta täysi-ikäisyyteen asti.
Me ollaan oikein yhdessä pohdittu sitä, miten voimme kantaa vastuuta tämän lapsemme kasvattamisesta. Mummo on ottanut vastuun äidin ja lapsen tapaamisista niin, että tapaamiset tapahtuvat hänen luonaan. Sen lisäksi järjestämme entistä enemmän piknikkejä, matonpesutalkoita, piparitalkoita, sukuruokailuita, marjaretkiä ja muita pieniä seikkailuita, jotka on järjestetty erityisesti sijoitettua lastamme ajatellen. Minä käyn tapaamassa lasta sijaisperheessä ja käyn hänen kanssaan silloin tällöin äitinsä luona, harrastuksissa, koulun juhlissa, retkipaikoissa, huvipuistossa, museoissa, kahvilla, jätsillä, pyöräilemässä ja kaikkea semmoista. Lapsi on ollut myös opiskelukaupungissani viikonloppukylässä. Pari kertaa hän on ollut suvun mökillä mukana sekä pikkumatkoilla. Nyt suunnittelen (lapselta salassa vielä) itselleni ja lapselle matkaa ulkomaille sukulaistemme luokse.
Kaikki tuo, mitä olemme lapsen kanssa pystyneet tekemään, on meille suuri onni! Käsittääkseni myös lapsi on iloinen ajasta meidän kanssa ja sijaisvanhempienkin mielestä asiat sujuvat hyvin. Meillä on aivan hirvittävän hyvä tuuri, että sijaisperheemme on ns. kotonaviihtyvää sorttia, haluaa tukea meidän yhteydenpitoa lapseen ja on hurjan joustava. Se, että lapsi on jo kouluikäinen, helpottaa myös ytheydenpitoa. Hirmuisen tärkeää on myös, että asumme samalla alueella. Minä käyn esimerkiksi kotikaupungissa ollessani katsomassa lapsen harjoituksia. Harjoituspaikkaan on vapaa pääsy ja sijaisperheen kanssa on sovittu, että me saamme tällä tavalla käydä moikkailemassa lasta. Laitan asiasta tekstarin sijaisäidille ja saatan tekstata lapsellekin ennen menoa. Välillä vien vaikka grandin juotavaksi, välillä vaan vilkutan katsomosta. Viimeksi kuvailin lasten harjoituksia melkein koko tunnin ja mielestäni lapsi näytti onnelliselta ja ehkä vähän ylpeältäkin.
Kuten olen kuvannut, meidän tilanne on aika loistava. Me tuemme toki lapsen äitiäkin kykyjemme mukaan, mutta se ei ole niin helppoa. Aikuisen ihmisen on haluttava ottaa apua vastaan ja toisaalta yhteiskunnan keinotkin ovat rajallisia. Meillä on myös suvussa eri alojen työtenkijöitä ja asiantuntijoita, joten olimme alusta lähtien "kartalla" tässä sijoitusasiassa.
Minullakin on kuitenkin tuttuja ja entisiä koulukavereita, jotka ovat kasvaneet sijaisperheissä sekä perhekodeissa. Ei heillä kaikilla ole tämmöisiä tilanteita. Kysyin heiltäkin muutamalta vihjeitä tilanteeseemme. Heistä monia haittasi pitkät välimatkat, sijaisvanhempien omivat asenteet, epätietoisuus bioista sekä kaikista itseen sekä sijoitukseen liittyvistä asioista, biovanhempien mustamaalaaminen ja biosuvun "luovuttaminen", koska eivät jaksaneet sotia.
Olen nähnyt sijoitettuina kasvaneiden tuttujeni aikuistuvan ja joutuvan pois kasvattipaikoistaan. Aikaa karulta se on näyttänyt, kun parikymppiset nuoret yrittävät aloittaa elämänsä aika nollasta ilman, että tietävät keitä ovat, mistä tulevat ja minne ovat menossa. Siinä vaiheessa kun niitä sukulaisia yhtäkkiä etsitään, niin hirmuisen vaikeaa se on. Nuoruus on muutenkin ihan hirveän rankkaa ja vaikeaa aikaa, vaikka omalla tavalla tietenkin mukavaakin. Todella vaikealta se on kuitenkin näyttänyt, kun yhtäkkiä on täysi-ikäisyyden myötä mahdollisuudet kaikkiin tietoihin ja asioihin, jotka on monta vuotta kielletty. Lisäksi pitäisi valita ammatti, opetella työelämän tavoille, perustaa koti, löytää jostain se oma rako jne. Perhehoidossa kasvaneille tuo aika on vaikuttanut vierestä katsottuna ja asiaa opiskelleenakin niin hankalalta, että haluamme olla auttamassa omaa sijoitettua lastamme jo paljon ennen sitä ja pitkään sen jälkeen.
Oman lapsemme äiti ei tällä hetkellä kykene kasvattamaan lastaan. Näyttää siltä, että hän häpeän, syyllisyyden sekä omien ongelmiensa takia antaa tilanteen jatkua huostaanottona lapsen aikuisuuteen asti. Valitettavasti lapsen isäkin häipyi ulkomaille. Moni ulkopuolinen päivittelee ja haukkuu tilannettamme. Lapsen näkökulmasta on _tietenkin_ kurjaa, ettei hän voi kasvaa omassa kodissaan omien vanhempiensa kanssa. Päivitteleminen ja syyllisten etsiminen ei kuitenkaan auta yhtään, vaan meistä on tärkeintä keskittyä tähän päivään. Ihmisen elämä kestää keskimäärin 80 vuotta ja ala-ikäisyys on siitä suurinpiirtein ensimmäiset 20 vuotta. Ajattelemme, että sijaisperheessä asuminen on lapsellemme väliaikaista, joskin toivomme suhteiden pysyvän myös lapsen muutettua pois sijaisperheestä syystä tai toisesta. Kun lapsi aikuistuu, hän tullee tarvitsemaan meitä biosukulaisia ainakin siihen, että hän ymmärtää juurensa ja elämäntarinansa alkupätkän.
Pidän itseäni läheisenä ihmisenä lapsellemme ja olen käsittäväni, että hän rakastaa vanhempiaan kaikesta huolimatta. Käsitän myös hänen vanhempien rakastavan häntä, vaikka he eivät voikaan tällä hetkellä hänestä huolehtia. Lapsen asuminen kasvattiperheessä tulee varmasti olemaan kipeä asia heille kaikille sekä meille muillekin. Toivon silti, että me voimme pysyä yhdessä ja käsitellä näitä asioita yhdessä. Jonain päivänä lapsi on aikuinen ja yhteydet omiin vanhempiin on hänelle varmasti tärkeitä. Ehkä hänen äitinsä pystyy joku päivä olemaan hyvä isoäiti lapsensa lapsille, vaikka hän ei voinut lastaan aikuiseksi asti kasvattaa.
Meidän suvussa ajatellaan, että vaikka emme pystyneet tarjoamaan tälle lapselle sopivaa sijaisperhettä, on meidän tehtävä tukea sekä lasta että hänen vanhempia hankalassa elämäntilanteessa. Lapsemme sijaisvanhemmat tekevät hurjan arvokasta työtä ja siitä olemme heille kiitollisia. He tuskin ymmärtävät, miten kiitollisia olemme juuri siitä, että antavat meidän olla osa lapsen elämää.
SE häpeä, köyhyys, syyllisyys, huonommuus, ikävä se kaikki erkaannuttaa lapsesta ja lopulta koko elämästä.
Hienoa. Teillä molemmilla on avara sydän ja rehellinen halu auttaa.
Uskon, että monilla sijaisvanhemmilla on halu todella auttaa, niin varmaan oli minunkin lasteni vanhemmilla, mutta meillä meni sukset ristiin jo heti alussa. Mutta ... toivon, että jaksatte olla niiden vanhempien lähellä, apuna tarvittaessa. He ovat omassa tunnemaailmassaan yksin.
Walt Disneyn Dumbo-elokuvassa Dumbon äidin kohtalo kosketti tunteitani. Tunsin, että tuollaista se on : joutuu vankilaan, tunne elämänsä vankilaan ja ne tunteet ovat helvetti. Hyvä, jos jaksaa katsoa jossain häämöttävää valoa. Sitä ei todellakaan näe, vaikka aurinko paistaisi ympärillä. Katsokaa niiden sijoitettujen lasten kanssa.
Hei
Tuttavani, joka itsekkin on lapsenkotilapsi, alkoi odottaa lasta. Ja siinä vaiheessa tietenkin mies häippäsi. Sosiaalityöntekijä painosti tuttavani aborttiin, mutta nainen päätti pitää lapsen. Sosiaalityöntekijä sanoi, ettei tule apua saamaan mistään. Niinhän se rumba on alkanut. On väärennettyjä asiakirjoja, on virheellistä tietoa synnytyssairaalassa ja kaikkea mahdollista.On häätöuhkausia, koska vuokrat kuulemma maksamatta. Todellisuudessa tuttavallani on kuitit maksetuista vuokrista talleella. Sosiaalitoimi on vienyt asumistuen, ja kirjoittanut lapsen äidistä, että on holtiton rahankäyttäjä. Näin yritetään painostaa äitiä luopumaan lapsestaan.
Tuttavani valitti lääninhallitukseen. Ja arvatkaa minkälaisen vastauksen hän on saanut sieltä: Heillä ei ole toimivaltaa puuttua siihen, MINKÄLAISIIN LASTENSUOJELULLISIIN TOIMENPITEISIIN KUNNAN (ESPOON) SOSIAALIVIRANOMAISET OVAT RYHTYNEET.
Tuttavallani ei ole sukua turvana. Hänhän on lastenkotilapsi.
heipä hei!päätinpä minäkin kantaa korteni kekoon.Aloittaja kun puhuu vain vanhempien huonnommuudesta.minunkin lapseni on avohuollono tukena sijoitettu perhekotiin.ja vain ainoastaan siksi että hän ei käynyt koulua,ryypiskeli yms.Meillä kotona ei ryypätä ja rällätä eikä käytetä huumeita eikä muitakaan aineita.molemmat olemme töissä,mies yrittäjä.Ainoa negetiivinen asia on se suunnaton ikävä lasta.ja toteamus perhekodintyöntekijältä; suurin osa lapsista on samallaisista taustoista.eli molemmat vanhemmat töissä,eikä ehditä perehtymään lapsen koulunkäyntiin.Lopputilikö tässä pitäisi ottaa?kyllä 15-v pitää kantaa vastuuta sen verran että käy koulua.Vai?
LääninOIKEUDEN päätöksestä voi valittaa luvalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Kannattaa pyytää apua Perheen Suojelun Keskusliitosta http://www.pesue.org/
Esimerkiksi juuri Pesue on perustettu näitä ongelmatilanteita varten. Yhdistyksen kuvauksessa lukee:
"Huostaanottoperheiden tukeminen etenkin asiaan liittyvissä juridisissa seikoissa ja sosiaalitoimen kanssa syntyneissä vaikeuksissa."
Käyttäkää hyväksi!
Tulipa vielä mieleen sellainen, että koska tuttavasi on pääkaupunkiseudulta eikä hänellä ole tukea kannattaisi hänen ehkä ottaa yhteyttä Päksy:n.
Sieltä hän voi saada tukihenkilön sekä mennä esimerkiksi Espoon "yksihuoltajien olohuoneelle" tapaamaan muita yksinhuoltajia.
http://www.paksy.net/tukihenkilot.php
Sain laittaa viestin asioista puolestani karjoittaneen ystäväni luota, sillä itselläni ei ole konetta, hyvä jos rahaa löytyy edes postimerkkiin. Minä OLEN ottanut yhteyttä liittoonne ensinmäisen kerran 2003 ja jonka seurauksena eräs tukihenkilönne kävi kanssani Leppävaaran sos.toimessa kuulemassa paikan päällä, millaisella asenteella ihmisiin suhtudutaan. Tuki loppui siihen. Tänä vuonna toimitin Muuttuva perhe-lehteen nipun Leppävaaran nykyisen johtavan sos.työntekijän kieltämättä sairaisiin päätöksiä sekä ERITTÄIN arveluttavin "perustein" tehdyn huost.oton järkyttävät seuraukset lääkärinlausuntoja myöten, jotka seurausta saamastaan laitoshoidosta. KUKAAN ei ole asian tiimoilta yht. ottanut. Olenkin kirjoittanut eduskunnan oikeusasiamiehelle ja antanut palaa oikein viimeisen päälle kaikesta sos.toimen tarjoamasta "tuesta" kaikilta 7 vuodelta. Olen nähnyt helvetin, olen nähnyt pahuuden... Mutta lapseni kohdalle en enää sitä aio sallia. "Lastensuojelu" Espoossa on vain karmea kulissi hirvittävälle mielivallalle. Toivottavasti siihen tulee loppu ja "Mengeleille" ansaitsemansa seuraukset usean vuoden piinaan. Ja etteivät enää ketään muuta raadeltavakseen saa. Tiedän etten todellakaan ole ainoa. Olen kuitenkin ainoa joka lapseni puolesta taistelee.
Et taida kuitenkaan olla tämän henkilö josta kerrottiin alkuperäisessä viestissä kerrottiin eli lapsensa synnyttänyt tueton nainen.
Käsitin viestistäsi ettei mihinkään tukipalveluun kannata ottaa yhteyttä. Osaat varmaan kokemuksesi perusteella neuvoa mitä tämän nuoren naisen tulisi tehdä ettei hänen lastaan jouduttaisi tavalla taikka toisella huostaanottamaan?
Tuolla sijaisvanhempien sivulla on nettiosoiteita joita tähän lainasin teille bioäidit ja muutkin. Tuolta voi hakea apua kaltoin kohdeltu ja etsiä lähimmän sosiaaliasiamiehen sekä valittaa sosiaalityöntekijöiden väärinkäytöksistä tai jos kokee epäoikeudenmukaista kohtelua.
http://www.stm.fi/Resource.phx/vastt/sospa/shasm/muutos/mhaku.htx
Lapsen kotiutuessa apua voi pyytää
http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/2toiminta/3alwari.html
Toivottavasti kirjoitin osoitteet oikein jos ei ole ok käykää sijaisvanhemmuus sivustolla.
http//www.ensijaturvakotienliitto.fi/2toiminta/3alvari .html
jos lapsi on palaamassa kotiin eikä tukea löydy.
Otit tärkeän pointin mukaan, eli sen, että nuori voi pistää elämänsä ranttaliksi,ryyppää, lintsaa ja heittäytyy välinpitämättömäksi. Työssä käyvän vanhemman mahdollisuudet puuttua ja valvoa ovat huonot varsinkin jos lapsi ei suostu kuuntelemaan järkipuhetta. En osaa ottaa tuohon kantaa, vaikka omatkin lapset jo kävivät tuon vaiheen läpi ajat sitten. Meillä mentiin kouluun koska ei ollut vaihtoehtoa, olimme silloin molemmat työssä. Kyllä heille joskus iski "lorvikatari" silloin tehtiin yhteinen sopimus, että jos nyt korvaa särkee ja kaikki tympäisee joskus voi olla kotona kunhan pääsääntöisesti käy koulua. Tämä on kovin vaikea kysymys ja lapset sekä perheet erilaisia.
Murrosiän uhma on niin monisyinen juttu, mutta onneksi yleensä lapset kasvavat, aikuistuvat ja tulevat järkiinsä ennen joutumista perhekotiin. Toisille sinne joutuminen/pääseminen on vaan uusi sulka hattuun.
meillä oli jopa kotona opettaja opettamassa. viikon sujui hyvin.sitten lapsi karkasi kotoa ja tuli vasta illalla takaisin ihan muinaismiehinä.totesi vain että ei huvita koulut.v....u mää pärjään kyllä ilman kouluakin.että semmosta. sitten tulikin sossu hyökynä yks aamu ja kehu että nyt joko avohuoltona tai sitten huostaanottona lapsi perhekotiin.Ja silloin kun lapseni veivät pk;hon oli sossulla joku lappu kiireellisestä pakkohuostaanotosta mukana .siihen piti nimi kirjoittaa ja minulle toimittaa kopio kyseisestä lapusta mutta eipä ole kuulunut vieläkään.
hakea apua Pesueesta,muuten sijoitusta tahallaan vetkutellaan,niin kauan ettei lasta enään palauteta.Näin on asia.Omakohtainen kokemus,ja tuntemieni toisten bioäitien.Seuraava huoltokokous oli sovittu Helsinkiin,sijaisäiti sanoi ettei tule,ja taas johtavasosiaalityöntekijä sopi kokoukset Mikkeliin sijaisäidin yksityis psykiatrin luokse.Eli toimi kumilaimaisimena sijaisäidin toiveelle.Tänään asiasta juttelimme,sanoin ettei käy että sosku taas toimii sijarin kumileimasimena niin kuin tähänkin asti 3 vuotta.Pyysin tavata kyseisen lääkärin kaksin.Ei käy,soskut ja sijari paikalla kuuntelemassa.Tämähän on ja laitonta,aivan hirveää!
kanssa asiasta juttelin.Hän sanoi,että suostuttava kokoukseen 2 kokousta kuukauden välein ja molemmat Mikkelissä.Kun sanoin,että sijari oli pyytänyt,ja sosku minun lääkärini nyt viikon päässä olevaan kokoukseen,sosku tänään sanoi että voin soittaa lääkärilleni ja perua sen.Samoin sanoin,ettei silloin aikuinen tyttäreni pääse kumpaankaan kokoukseen,koska on töissä,sosku pyysi että tulisin yksin.Ei käy,silloinhan he jyräisivät minut täysin,ja ei olisi edes,ketään todistamassa mitä kokouksessa puhuttu.Tämä on mieletöntä.Sosku sanoi,että minun on suostuttava,että se on yhteistyötö,hän tietää,ettei sijarin ja minun välillä ole ollut koko aikana minkäänlaista yhteistyötä,ja että sijarin kanssa vihaamme toisiamme.Miten siinä yksipuolista toimintaa voisi olla.Kaikki mitä sijari on sanonut on mennyt täysin läpi,meidän toiveita kuulematta.Sosku koko ajan toiminut vain kumileimaisimena.
Olen valittanut sijaisperheestä ja sossuista lääninhallitukseen ja saanut lapseni pois näiden sijaisten kynsistä.
Vilpitön ja sydämmestä lähtevä onnittelu!
Minäkin sain lapseni pois laitoksesta johon hänet perättömin perustein selkäni takana sijoitettiin. Työntekijä pahoinpiteli lastani, sossut eivät piitanneet, koska se ei heidän mielestä ollut olennaista! Lapseni kotiutettiin häätötilanteeseen, tak. as.tuet sossun perinnässä ilman että olivat senttiäkään vuokria maksaneet. Lääninhallitus nähnyt kanteluitani usein. Kun viimeinkin toimitin ko. taholle mustaa valkoisella, kiistatonta näyttöä kuinka sossut valehdelleet sekä lääniin että hallintoon, he MENETTIVÄT TOIMIVALTANSA JOPA KANNANOTTOON! Tuo päätös lukuisine liitteineen nyt oikeusasiamiehellä.