Äsken kun juteltiin tästä tulevaisuuden ennustelusta, niin ajattelin, että voisihan sitä katsoa vähän taaksekinpäin. Sanotaan että elämää on elettävä eteenpäin mennen, mutta sen voi ymmärtää vain taakseen katsoen. Nyt kun minä ihan kohta täytän 50 ja kaikenlaista tulee mietittyä, niin tuli tällainekin, jostain lukemani kysymys mieleeni:
Mitä olisit halunnut tietää kun olit 25?
Itse olisin halunnut tietää koko joukon asioita, jotka nyt kyllä tiedän, mutta jotka olisivat olleet suureksi avuksi jos olisin ne tiennyt 25 vuotiaana. Vahvoista puolistani, heikkouksistani...ja paljosta muusta..
Mitä ajatuksia kysymys herättää teidän toisten mielessä?
Mitä olisit halunnut tietää kun olit 25?
Itse olisin halunnut tietää koko joukon asioita, jotka nyt kyllä tiedän, mutta jotka olisivat olleet suureksi avuksi jos olisin ne tiennyt 25 vuotiaana. Vahvoista puolistani, heikkouksistani...ja paljosta muusta..
Mitä ajatuksia kysymys herättää teidän toisten mielessä?
Vastaukset 45
Vanhimmat
Eipä tarvis nyt tämän ikäisenä enää tässä ihmetellä...
Tosiaan, "kaikki miehistä" on melkein uuden aiheen veroinen. Luuletko että nämä velikullat täällä meille "kaiken" kertoisivat? ;)))
Mikä kysymys on jäänyt vaille vastausta? Annahan tulla, niin yritetään auttaa naista ylämäessä.
Niin mitä vanhemmaks mä tuun niin sitä vähemmän miesten ajatusmaailmaa ymmärrän..
Mietittyäni tota aloitusta tarkemmin, ei siitä tiedosta minkä olis saanut kaksvitosena olis varmaan enää mitään hyötyä. Niin se maailma muuttuu, pätee kyllä varmaan meihin naisiinkin..
Tää ei siis ollut mikään moite teille miehille, päinvastoin itse taidan olla "pihalla" :)))
Sitähän elämämme on ollut ja tulee olemaan, täynnä valintoja. Oiken suuntainen vaisto siirryttäessä oksistoa ylemmäksi, haarautuen mielemme mukaan on auttanut. Valinnat haarautuvat aina ja on helkkarin vaikea hypätä väärän valinnan johdosta oikotietä seuraavaan runkohaaraan, joka näyttäisi paremmalta. Oli vähän vaikea juttu, yritin ainaskin.
Hyvin kaunis kuvaus, eikä ollenkaan vaikea nähdä sielun silmillä katsoen. Joku on sanonut että sielu puhuu kuvin, järki (intellekt) sanoin. Näen edessäni suuren vanhan tammen, kun ne ovat minun suosikkipuitani ja niitä kasvaa paljon täällä, missä minä asun. Mielestäni kuvasi sopii täydellisesti juuri tammeen.
Elämän valinnoista puheen ollen, omalla kohdallani voin nähdä näin jälkikäteen että monet valinnoista-ratkaisuista ovat kyllä olleet ihan "oikeita", jos nyt niin voi sanoa, mutta ne olisi voinut hyvin tehdä paljon aikaisemmin. Olen ollut pelkuri ja valinnut sen tutun ja turvallisen vaikka se on maksanut kärsimystä. Viimein on kuitenkin elämä pakottanut tekemään juuri *sen* valinnan.
Olisitko itse halunnut etukäteen tietää, millekö oksalle hypätä?
Koska se ei olisi vahvistanut kokemusperäistä uskoa tai tietoa valita tukevampi oksa.
.."kautta helvettien tiedän kulkevan sen,joka eilistä jää etsimään"...Hector laulaa piisissä Nostalgia.25-vuotiaana halusin tietää sen,mitä nykyäänkin joskus ihmettelen..mitä tapahtuu kuoleman jälkeen,tyhjyys? ..ja onko avaruus ääretön? jos ei,niin millainen sit?.. :)
"Joka ei tunne historiaansa, on tuomittu tekemään sen erehdykset uudestaan" sanoi taas muistaakseni Sir Winston Churcill. Oikeassa ovat kait molemmat.
Olen sammoja kysymyksiä miettinyt kuin sinäkin, kunnes tulin sen kysymyksen eteen että mitäs minä sillä tiedolla sitten tekisin? Jos saisin tietää mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, saisiko se minut muuttamaan elämääni vaiko jopa toivomaan tai pelkäämään kuolemaa? Ja jos saisin tietää onko avaruus rajallinen tai rajaton, mihin minä sitä tietoa käyttäisin?
Ne ovat vähän samankaltaisia kysymyksiä kuin onko "Jumala" todella olemassa ja minkälainen "Hän" siinä tapauksessa olisi?
Onko sinulla ehkä vastauksia näihin kysymyksiin? :)))
Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. No ei mitään, paitsi maatumista tai tuhkautumista. Tieto siitä, onko avaruus rajallinen vai rajaton ei vaikuta päivittäisen ruokalistan laatimiseen vaan antaa ymmärrystä kaikkeuden hahmottamiseen. Entäpä Jumalan olemus, mikä, missä ja kenen Jumala. Uhraako Jumala Jumaluuttaan kaikkeuden periferiassa olevalle maapallolle, vai onko meillä täällä hänen valtuuttamansa aluepäällikkö
-kysymyksiä on aina yhtä paljon kuin vastauksiakin,ja molempia niin vääriä,kuin oikeita sellaisia.Loppujen lopuksi ehkä kuitenkin kaikkein tärkeintä on elää NYT. :)
"Carpe diem, quam minimum credula postero"
Siis, eläkäämme nyt, huomisesta kun emme vielä mitään tiedä! :)
Tästä aiheesta minulla olisi paljonkin ajatuksia, mutta se keskustelu menisi liian henkilökohtaisille alueille ollakseen antoisa... heitän vain tällaisen kysymyksen - voiko "Jumalaa" olla olemassa ilman ihmistä jonka ajatusmaailma on hahmottanut hänet? jne.. Siitä ehkä saat käsityksen ajatuksistani...
Ja taas mentiin off topic että rytisi ;)))
Johon minun on helppo vastata. Ei voi.
Sinänsä mielenkiintoinen aihe, johon on vaikea olla sekoittamatta uskomuksia, joita ilman ei olisi kysymystäkään.
..olisi suuri kiusaus jatkaa tätä keskustelua kun tämä on yksi mieliaiheitani. Mutta kun se ei ollut ketjun aihe, niin kiitos ja kumarrus, ehkä toiste.. :)
Jumaluus on aiheena mielenkiintoinen, ja sinulla on ajatuksia, niin että teehän sopiva avaus. Luulen, että aihe kiinnostaa monia.
Varmasti kiinnostaa, mutta minun yhteenlaskettu elämänkokemukseni sanoo, että se on hyvin arka aihe keskusteltavaksi. Monille heidän uskonsa on henkilökohtainen ja hyvin vahvasti tunteisiin liittyvä. Luulisin että juuri siksi siitä on vaikea keskustella.
Sellaisena kun minä aiheesta haluaisin jutella, se sopisi paremmin takkatulen ääreen. Lasi viiniä ei olisi pahitteeksi... :)
Tottakai aihe on arka, mutta eihän sen tarvitse estää keskustelua. Minulla ei ole tarvetta käännyttää ketään, pikemminkin tulla käännytetyksi, ja keskustelusta voi aina saada uusiakin näkökulmia.
Jokaisen uskoa tai uskomattomuutta tulee kunnioittaa, ja kaikilla olkoon oikeus mielipiteeseensä. Takkatuli ja viinilasi houkuttaisivat, mutta nyt on tyydyttävä tähän virtuaalimaailmaan.
niitä mietit...tulee vain niin pieni olo kun rupeaa avaruuden äärettömyyttä ja aikamatkaa sinne äärettömyyteen..itikan kusia ollaan...
, kirjoitus ei suju ajatuksen nopeudella ja tätoo jäädä toisinaan sanoja välistä pois...:)
Niin ja sitten kun ajattelemme tätä omaa aikaamme tässä maailman kaikkeuden ajassa, tulee itselleni sellainen sekunti fiilis..
Olisin halunnut tietää sen, että kiltteys ei kannata.
Huomasin muutama päivä sitten, että kaikki elämäni valinnat, jotka perustuivat säälintunteisiin, osoittautuivat tuhoisiksi.
Annoin muutaman ihmisen manipuloida itseäni niin, että he herättivät sääliä minussa. Ja kappas, tulin pahasti hyväksikäytetyksi ja tallatuksi.
Olen tuon saman virheen tehnyt niin monesti aiemmin.
En näköjään opi!
Ihan tosi, kiltteys ei kannata. Jos alkaa kantaa toisten taakkoja vain siksi, ettei heitä itseään se huvita, niin sitä hommaa ja sen tarjoajia riittää. Minulla on sama kokemus elämästä.
Alkoholistiperheessä kasvaneena kärsin ennen kovasti vaivasta jota kirjallisuudessa kutsutaan "kristus-syndroomaksi". Se merkitsee sitä että luulee "maailmanpelastuksen" olevan omilla harteilla. Vasta terapiassa opin ettei se ole minun tehtäväni. Vaikka en enää vuosiin ollut alkoholistien kanssa ollut tekemisissä, niin "virtahevon varjo" oli läsnä kaikkialla. Siitäkään en ollut tietoinen. Nyt olen siitä tietoinen ja jos se täällä nokkaansa näyttää niin - ulos!
mietteet kuin sinulla Yrttiliisa. Mutta kasvejahan me ollaan molemmat..;) Ei se kiltteys kannata..
"mitä olisit halunnut tietää jne...", vastaan etten mitään...olisinko minä osannut elää sen kummemmin kuitenkaan ja elämäni on ollut voittopuolisesti ihan hyvää....
Noo... ehkä olisin kouluttautunut hieman pitemmälle alallani..
..heitin kirjat kesken lukuvuotta rehtorin eteen ja sanoin et nyt riittää!
Kun ei kannustettu,ei tehnyt mieli yrittääkään.Työtä oli tehtävä-se oli elämän malli siihen aikaan.
Moneen asiaan olisi ollut taitoja ja kiinnostusta,mutta mitäpä sitä pikku paikkakunnalla siihen aikaan...
No,elämä sitten johdatteli sinne sun tänne,nyt näillä vuosilla (58) - ei osaa ajatella niin kauas,koska on niin helppo sanoa,että varmaankin eläisin toisin...mene ja tiedä ja olisinko sen viisaampi..?!
sitä vain itsensä tekee menneitä "valintojaan" suremalla...paras vaan ajatella tehty mikä tehty ja yrittää löytää siitä ne hyvät jutut....minulla, tai meillä on kolme hyvää lasta....siinä miun parraat valinnat..
kuinka mukavaa on nelikymppisenä, ettei olisi tarvinnut surra sitä kun vanhenee ja nelikymmppinen oli siihen aikaan mielestäni ikivanha....
Aika tyhmä ajatus, mutta ei oikeastaan mitään muutakaan tule mieleen.
Silloin 25 vuotiaana oli niin kiire ja kova tohina lasten kanssa ja opiskelua ja työtä ja kaikenmaailman harrastuksia ja vaikka mitä että en osannut varmaan ajatellakkaan kovin pitkälle...
Velat painoivat päälle, oli ostettu paria vuotta aikaisemmin rivitalonpätkä, ja tuntui että elämä oli yhtä juoksua paikasta toiseen...
Yritin vielä siinä vaiheessa urheilla sen kaiken keskellä, mutta kyllä se ura siihen loppui - jos oli koskaan kunnolla ehtinyt alkaakaan... :))
Otat esille yhden niistä asioista jonka minä ainakin olisin halunnut tietää 25 vuotiaana, nimittäin ettei elämä ole yhtä juoksua pää kainalossa paikasta toiseen. Niin sitä silloin juoksi kun päätön kana... voi hyvänen aika.
Minä luulen että monilla on se käsitys että elämää pitää suorittaa jollain lailla, että on sitä mitä tekee. Ja yleinen työhulluus on kyllä suomalainen kansantauti ;)))
On se hyvä että on päästy tänne näin pitkälle. Vieläkös sinä olet kauankin nelikymppinen, vai alatko jo lähennellä aikuisen ikää?
en vielä juossut kuin päätön kana. Elätin itseni työlläni kuvittelemattakaan saavani koskaan esim. omaa asuntoa, autoa jne. Näin kyllä, että naimisiin menolla kaikki tuo olisi ollut mahdollista, mutta kun ei sitä kaveria...
Siitä se pikku hiljaa tahti kiihtyi niin, että lopulta viimeiset 20 v todella juoksin työssäni kuin päätön kana. Ei ollut varaa hellittää työstä, olisi tullut nälkä ja vilu. Paremmin menestyneitten perheellisten pilkka ja iva oli jokapäiväistä, vaikka minähän ne heidän lapsilisänsä, verohelpotuksensa ja aravansa maksoin vanhanpojan verona ja muutenkin.
Nyt tuo kaikki on ohi. Reaaliarvoltaan pienenevällä eläkkeellä pystyn itseni elättämään melko kauan. Mitä sitten myöhemmin seuraa, sen toivon dementian peittävän minulta.
häämöttää muutaman vuoden kuluttua, äkkiä se aika menee.
Jos yhtä nopeasti menee, kuin tuo kahdestakymmenestäviidestä tähän neljäänkymmeneen neljään(kohta 45) niin kohta on 50,60,70 ja 80 -siunatkoon pitäsiköhän alkaa varmuuden vuoksi suunnittelemaan niitä 90 vuotis-juhlia :))))
Nyt kun on vielä siinä kunnossa, että jaksaa suunnitella.....
sitä kakkua ainakaa tee vielä valmiiks..:)))
Äitini tuossa juuri sitä ihmetteli että kuinka ihmeessä hänestä on ehtinyt tulla 75-vuotias! Niinhän sitä sanotaan että "Kaikki päivät jotka tulivat ja menivät, - en tiennyt että juuri ne olivat se elämä.."
Äitini sanoo aina että sisällään hän on ihan se sama kuin on ollutkin, mutta kun katsoo peiliin niin näkee että jotain on tapahtunut tai sitten ovat peilit huonontuneet mahdottomasti viime vuosina.. :)))
Koen myös olevani vielä pojankoltiainen, mutta ehkä vertailu vanhoihin valokuviin osoittaa sittenkin fiilikseni oikeaksi.
Vertailu vanhoihin valokuviin saattaa olla kyllä hyvinkin positiivinen yllätys, monet kun ovat paremman näköisiä vähän aikuistuttuaan..
Tuota..öhöm.. mitäs tykkäsit? ;)
Tottakai tuosta. Itseironia on välillä terveellistä ja kun sitä viljelee tarpeeksi se alkaa jopa naurattamaan.
No, kumpi voitti, peilikuva vai se toinen? -70, -80-luvulla otetut kuvat voivat kyllä vetää suupieltä hymyyn. Herrejee niitä frisyyrejä ja housunpuntteja. Ei silti, nythän ne ovat taas muotia ja nuori kansa maksaa niistä itsensä kipeeksi ja HM taas rikastuu entisestään..
Noihin aikoihin verrattuna, myönnettäköön. Toisaalta monien typeryyksien aikakautta en vaihtaisi tämän päivän maailmankatsomukseeni. Ei se nyt sen parempi tai oikeempi ole, en vaan vaihtaisi.
Ja nyt minä taas tulin tietenkin kauhean uteliaaksi, että millainen se maailmankatsomus oli ja millaiseksi se muuttui ja miksi se muuttui ja...? :)
Täytyy vähän läksyttää itseään vanhalla, kotoa opitulla sanonnalla; "uteliaisuus ei kuulu sivistykseen" ja minä kun olen mahdottoman sivistynyt niin... :)))
Naiivi on kai kuvaus silloin vallitsevasta ajatustavastani. Esimerkkinä jonkun asian muuttaminen. Koin, että eikö tämä nyt ole oikein kun se tehdään näin ja näin ja niin edelleen. Nyt jälkeenpäin on joutunut törmäämään kaikenmaailman byrokratiaan, jota silloin ei kuvitellut olevan edes olemassa. Esimerkkejä kyllä löytyy. Hymyssä suin kuitenkin muistelen noita aikoja, oli niissä puolena. Hitto, ihan oikeesti oli.
Olisin halunnut tietää Nokian osakkeiden arvon kehityksen.
Eipä tarvitsisi enää tässä vaiheessa ihmeemmin töissä pakertaa :o)
hyvä..!! :))
ja osti ison kasan Nokian osakkeita "henkilökuntahintaan" joskus seitkytluvulla ja myi ne myöhemmin pois turhina. Ei ole meidän perhe sijoittajasukua ei.
Minunkin äitini oli Nokian kummitehtaalla töissä, vartosi siellä minutkin, viisikymmentäluvun puolivälissä.
Osakkeisiin ei kyllä siihen aikaan riittänyt rahat, hädintuskin leipään. Ei ollut meidän perhekkään sijoittajasukua, ei..
Tuo on jo aika paha :(
Sitä jotenkin ajattelee sillä tavalla, että vaikkei raha onnelliseksi tekisikää, niin tuskinpa paljon onnettomammaksikaan.
että avioliittoni menee karille lapsettomuuden vuoksi. En olisi mennyt naimisiin jos sen olisin tiennyt.