AVOpari (yksi alaikäinen lapsi) ottaa yhteisen lainan 25 000 eur vapaa-ajanasuntoa varten (lainan takuuna on A:n omistusasunto ja B:n sukulainen), he ostavat tontin ja talopaketin, jonka A rakentaa. Lainanottohetkellä A on työssä, B etsii työpaikkaa, kyetäkseen osallistumaan lainanhoitoon. B muuttaa suunnitelmiaan ja aloittaa opiskelun eikä osallistu lainkaan velanmaksuun. Monen vuoden opiskelun ajan hän elää A:n tuloilla, rahoittaa varsinaisen opiskelun opintolainalla eikä opintojen jälkeenkään hae palkkatyötä itselleen, vaan elää 2 eur:n tytöttömyyspäivärahan turvin A:n siivellä.
Pari eroaa; on selvää näyttöä, ettei B ole tuonut talouteen mitään vastaavan arvoista kuin A vapaa-ajanasuntoa maksaessaan. Mökki on kokonaan maksettu, viimeinen 4000 eur erä välittömästi B:n poismuuton jälkeen.
Nyt B vaatii 2 v sitten tapahtuneen AVO-eron takia vapaa-ajanasunnon ositusta, haluten siitä puolet tämän hetkisestä käyvästä arvosta.
Mikä on oikein?
Kuuluuko B:lle maksaa jotain?
Kuinka paljon?
Pari eroaa; on selvää näyttöä, ettei B ole tuonut talouteen mitään vastaavan arvoista kuin A vapaa-ajanasuntoa maksaessaan. Mökki on kokonaan maksettu, viimeinen 4000 eur erä välittömästi B:n poismuuton jälkeen.
Nyt B vaatii 2 v sitten tapahtuneen AVO-eron takia vapaa-ajanasunnon ositusta, haluten siitä puolet tämän hetkisestä käyvästä arvosta.
Mikä on oikein?
Kuuluuko B:lle maksaa jotain?
Kuinka paljon?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Avoeroista ei ole tällä hetkellä säädetty erityislainsäädäntöä. Joka tapauksessa ositussanan käyttäminen on väärin - tämä kun suoritetaan vain avioerotilanteissa.
Pääsäännön mukaan avoeroissa omaisuutta kohdellaan kuten keiden tahansa vieraan välisessä varallisuussuhteessa. Eli tässä tapauksessa ratkaisevaa on, keiden nimissä (omistuksessa) omaisuus on. Tässä siis esim keiden/kenen nimet ovat omistuspapereissa (ja kenellä lainhuuto esim tonttiin on). Sinänsä niin sanottua taloudellista yhtenäisyyttä ei nykyisen lainsäädännön turvin kyetä ottamaan huomioon, eikä myöskään ns yhteisenomaisuuden käsittely ole kovinkaan oikeudenmukaista joissain tilanteissa - esim yhteisomistussuhteen mukaisesti toimiminen on kyllä mahdollista.
Avoliitoissa omaisuudesta ja sen erottelusta tulisikin sopia ennen 'yhteisen elämän' aloittamista. Lainsäädäntöä tällaisiin tilanteisiin kuitenkin viritellään jo, mutta tähän hätään siitä ei ole.
Lyhyesti - se ratkaisee, kumpi pystyy osoittamaan omaisuuden olevan omaansa (esim lainhuuto tai lainanhoito - tosin se, että laina on molempien nimissä antaa indision vastakkaiseen suuntaan). Sinänsä sillä ei ole merkitystä, että B on 'elänyt siivellä' jne, sillä tätä ei nykyisessä oikeusjärjestyksessä avoerojen osalta kyetä ottamaan huomioon.
Mutta korostan vielä, että ositus ei sinällään ole mitenkään mahdollinen. Todelliset omistussuhteet ratkaisevat. Suosittelen ottamaan asianajajaan yhteyttä (tai muu lakimies, jos katsot sellaisen kykeneväksi) - älä ainakaan 'omin päin' asioita ratko.
Kiitos vastauksesta.
Lisätietoja: Lainhuuto tonttiin on molempien nimissä, laina samoin, lyhennykset ovat kaikki maksettu A:n toimesta, hän on myös rakentanut vapaa-ajantalon. A:n nimi on mökkipaketin kuitissa. B:llä ei ole ollut tuloja lainkaan sinä aikana, kun velka (jo loppu) on maksettu.
Luulisi B:n tulottomuus ja se, että A ei ole lyhentänyt "mökkilainan" aikana asuntovelkaansa lainkaan eli ei ole kartuttanut omaisuuttaan vaikuttavan asiaan, samoin se että
B on asunut korvauksetta 15 vuoden ajan A:n asunnossa, joten sen luulisi korvaavan lapsenhoidosta koituneen rasitteen. Tontinarvo ei ole suuren suuri ja siitä puolet on A tarjoutunut maksamaan B:lle, mutta tälle ei ole riittänyt tarjottu summa.
Oppirahat on kovia, jos maksaja joutuu uudelleen maksamaan B:n osuuden.
Asianajaja jatkaa asian puimista, olen juuri lukenut vastaukset A:lle puhelimessa :)
Kiitos vielä uudestaan.
Ei kestä kiittää, hyvä kun voi olla avuksi.
Ja sen vielä lisään, että teit oikein, kun palkkasit asianajajan. Olen näitä juttuja muutaman tässä aikanani nähnyt ja etuna ammattilaisen palkkaamiseen on eritoten se, että saamme asian näyttämään aina asiakkaamme edun mukaiselta. Tapauksessasikin on sellaisia piirteitä, että paljon on kiinni siitä, miten se esitetään ja mitä tuodaan ns. pöydälle.
Tsemppiä 'taistoon'!
Nopeasti mietittynä tontti ainakin on yhteinen ja siitä kuuluu kummankin saada puolet. Kun itse kesämökin on ostanut ja maksanut kuitenkin vain toinen (todisteena nimi kuitissa) voipi olla niin että mökki on sitten vain toisen omistuksessa. Eli kyseessä on sellainen tilanne että A omistaa yksin rakennuksen maalla jonka omistaa yhdessä (puoliksi) B:n kanssa. Tämä ehkä saattaa vähän helpottaa A:n tilannetta.
Mutta kuten sanottua tässä maailmassa joskus oppirahat on kovat ja tyhmyydestä sakotetaan, siksi mielestäni avioliittoon pitäisi mennä heti kun yhdessä aiotaan jotain isompaa tehdä kuten rakentamaan.
Minä en taistele, onneksi. Kyselen vain veljeni (A) puolesta asiaa. Miehet ovat joskus höynäytettävissä ja isot-siskot ovat olemassa juuri siksi, että joku takoo järkeä heidän päihinsä ;)
Vain lainhuuto ratkaisee, kelle vapaa-ajanasunto kuuluu. Koska lainakin on otettu yhteisiin nimiin, on virallisesti myös B osallistunut asunnon maksuun.
Asunto on siis selvästi ostettu yhetiseen lukuun, joten asunto on yhteinen. Molemmille kuuluu siitä yhtä suuri osuus, ellei muuta näytetä.
Joskus oikeuskäytännössä on ollut mahdollisuus saada perusteettoman edun palautusta, jos ainoastaan toinen avopuolisoista on kustantanut yhetisen talouden. Tämä seikka ei kuitenkaan vaikuta edellä mainitun asunnon omistussuhteisiin. Vaatimus perusteettomasta edusta on tehtävä erikseen, eikä korvaus nousse kovin suureksi ottaen huomioon, että kysessä ovat avopuolisot.
Kyllä tässä avoliitossa pätevät samat poikkeukset kuin toisille vieraidenkin varallisuussuhteissa - eli varallisuussuhteita on esim mahdollista yhtäältä kohtuullistaa ja toisaalta 'korjata' varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n perusteella.
Oikeustoimilain 36 § ei voi muuttaa kuvatussa tilanteessa millään tavoin niitä omistussuhteita, mitä avopuolisoilla tai kellä hyvänsä "toisilleen vierailla" henkilöillä on keskenään. Puhut ihan puutaheinää. Asiasta löytyy oikeustapauksia korkeimman oikeuden sivustoilta. Käypä katsomassa!
Omistussuhteet määräytyvät sen perusteella, mitä kauppaa tehdessä on tarkoitettu aikaansaada. Jos esim. toinen avopuolisoista ostaa YHTEISEEN lukuun asunnon vain omalla nimellään, hän on ulospäin yksin omistaja, mutta puolisoiden keskinäisissä suhteissa, MOLEMMAT omistava asunnon. Kyse on salaisesta edustuksesta asuntokaupassa. Tällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä mainitsemasi oikeustoimilain 36 §:n kanssa.
Kyllä tässä asiassa Diibsu nyt on vähän hukassa - ei tosiaan ole mahdollista omistussuhteita kohtuullista mainitun lainkohdan nojalla. Toinen asia olisi, mikäli kyseessä olisi avioero ja sen pohjana ositussopimus tai vastaavasti avoeroon liittyvä omaisuudenjärjestelysopimus (joka on kyllä tod. harvinainen) - näitä olisi mahdollista kohtuullistaa, mutta tällöinkin kohtuullistaminen perustuisi ko. sopimusten sisältöön, eikä esim omistussuhteita olisi mahdollista muuttaa.
Muutenkin ko. lainkohta voi tulla sovellettavaksi vain oikeustoimen ehdon kohdalla. Omistussuhde ei ole tällainen ehto. Tämä nyt lienee selvää jo ihan sopimusoikeuden perusteidenkin tasolla.
Muistan lukeneeni kyllä, että mikäli omistussuhteet ovat sidotut muihin ehtoihin, voivat nämä tulla tällaisen muun ehdon kohtuullistamisessa myös muutettaviksi - lienee kuitenkin teoreettinen vaihtoehto, lähinnä akateeminen. (Eikä nyt kyllä liittynyt edes tähän asiaan)
Sitä ei kyllä ole tullut vastaan, että KKO olisi jossain vaiheessa OikTL 36 §:ää käsitellyt siinä mielessä, että olisi ottanut kantaa voiko omistussuhde olla ehto. Mielelläni tällaisia tapauksia ottaisin vastaan - LakiLukella näitä oli tiedossa?
Saadaksesi nimiperiaatteen kumoon, tarvitset todistelua ja jopa oikeuden apua. Tämä tietysti maksaa ja siksi kannattaa hieman luopua omastaan, jos sopu olisi siten saavutettavissa. Rakennusten kohdalla käy niin, että vaikka papereissa omistus onkin 50 / 50, niin tätä korjataan sen mukaan miten taloa on maksettu. Tilanne on ihan tyypillinen ja jokainen ymmärtää että tässä tilanteessa on oikein, että maksaja saa pitää omaisuutensa.
"Rakennusten kohdalla käy niin, että vaikka papereissa omistus onkin 50 / 50, niin tätä korjataan sen mukaan miten taloa on maksettu."
Yllä selostettu talon maksuosuuden vaikutus ei pidä paikkaansa. Jos omistus on yhtä suurin osuuksin, ei se kumoudu sillä, että toinen osoittaa maksaneensa talon vaikkapa yksin. Omistussuhde ratkeaa näissä tilanteissa sen mukaan, onko tarkoitus ollut ostaa talo yhteiseen lukuun vai ei. Molempien nimi kauppakirjassa johdattaa vahvaan oletukseen, että talo on hankittu yhteiseen lukuun, jolloin pelkkä maksuosuuteen kohdistunut todistelu ei riitä.
Jos tilanne olisi toisinpäin, todistelu voisi olla helpompaa. Eli jos toinen avopuolisoista ostaa asunnon VAIN OMIIN NIMIIN, mutta se maksetaan yhdessä, tämä seikka tukee oletusta, että kauppakirjassa olevasta nimestä huolimatta, talo olisi kuitenkin hankittu yhteiseen lukuun ja olisi siten yhteinen (50/50 tai jossakin muussa suhteessa). Muutakin näyttöä tällöinkin vaaditaan.
Tapaus HkiHO D:no S 03/731
VALITUS PERUSTEINEEN:
A on vaatinut, että KO:n tuomio kumotaan ja hänen vahvistetaan yhdessä B:n kanssa omistaneen AsOy:n osakkeet nrot 0-100 suoritusten mukaisessa suhteessa koska A:lla ja B:llä on katsottava muunlaisen sopimuksen puuttuessa olleen tarkoitus omistaa asunto suoritusten mukaisessa suhteessa (vrt. KKO 1985-II-167).
A ja B eivät olleet olleet sopineet omistavansa osakkeet puoliksi ja he olivat asuneet asunnossa noin kaksi vuotta B:n ollessa kotiäiti ja A:n kustantaessa perheen elatuksen. Mikäli B saisi osakkeiden myyntihinnasta suuremman osuuden, hän saisi perusteetonta etua mikä olisi samalla kohtuutonta A:ta kohtaan.
VASTAUS
B on vaatinut, että valitus hylätään.
A:n ja B:n yhteisenä tarkoituksena on ollut yhteisen kodin hankkiminen. Lisäksi rahoitusosuuksien erotus on ollut vähäinen ja merkityksetön.
HOVIOIKEUDEN RATKAISU
Alioikeuden päätös siitä, että omaisuus oli omistettu puoliksi pysytetään.
Tulin siihen lopputulokseen, että on järkevämpää pyytää vähintään kahden eri asianajajan mielipide meneillään olevaan asiaan, ennen kuin sen vie lakitupaan.
Epäreilua on se, että A olisi vapaa-ajanasuntorahalla lyhentänyt omaa omistusasuntovelkaansa pitkän pätkän. B:n petettyä suunnitelman A joutui mökkilainan maksuvastuuseen yksin.
Eikö keskinäisellä sopimuksella ole mitään merkitystä? Eikö kyse ole jo petoksesta?