Olipa kerran...

kaksi pientä pupua. Niistä se naaraspuolinen oli rakentanut oman pienen kolonsa pellonkumpareelle. Pupu eleli omaa mukavaa normaalia elämäänsä keräillen pellolta porkkanoita ja vihanneksiä syötäväkseen. Pupulla oli yksi erittäin omintakeinen piirre. Se oli nimittäin erittäin utelias. Niinpä eräänä päivänä se uskltautui oman reviirinsä ulkopuolelle tutkailemaan muuta ympäristöä.

Uskaliaalla reissullaan pupu löysi mehukkkaan puskan, jossa kasvoi herkullisia hedelmiä. Pupu ei voinut vastustaa kiusausta ja niinpä se rupesi poimimaan marjoja puskasta. Pupu tykkäsi silminnähden tarjonnasta. Lopulta pupu oli niin marjojen poiminnan tuoksinnassa, että se äkisti unhoitti ympäröivän maailman. "*mussun*.*mjums*.*mjums*. *mjums*.*kronks*" kuului vain pupun suusta, kun se marjoja söi. Yhtäkkiä kun naaraspupu oli ottamassa marjaa puskasta, se ei sitä saanutkaan, koska toinen pupu ehti panna näppinsä ensiksi väliin. Hetken aikaa puput tuijottelivat toisiansa hölmistyneinä, kunnes sitten naaraspupu palasi loikkien takaisin kololleen.

Mitä teki tämä toinen pupu, joka sattumoisin oli koiraspuolinen? Se rupesi seuraamaan naaraspupua. Lopulta se löysi kuin löysikin naaraan pesän. Oli kiima-aika, jolloin pupuilla oli tapana paritella. Urospupu haistoi naaran tuoksusta, että se oli juuri nyt kiimainen ja valmis paritteluun. Naaras antoi luvan lähestyä. Naaras oli rakentanut pesäänsä eräänlaisen takakolon, johon se linnoittautui odotellen koirasta. Koiras valmistui h-hetkeen sukimalla käpäliään. Sen piti näyttää mahdollisimman hienolta ja siistiltä astuessaan koloon. Koiras astui koloon...*sensuroitu*.....Pupumainen työntöliikeesarja oli hyvin nopea ja rajuhko.

Lopulta kun naaras sai tarpeekseen, se hääti koiraan ulos. Koiras kuitenkin halusi vielä jatkaa ja niinpä se yritti tulla vielä uudestaan koloon. Naaras kuitenkin hylkäsi tämän lähentely-yrityksen ja vihaisesti potki koiraan matkoihinsa.
Ilmeisesti se oli saanut kerrasta tarpeekseen. Koiras loikki tiehensä ja siitä ei vähään aikaan näkynyt mitään.

Yhdeksän kuukauden jälkeen naaras synnytti pari jälkeläistä, jotka elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka. Sen pituinen se.
201714
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

kanna jälkeläisiään yhdeksää kuukautta, etkös tiennyt sitä?

Äänestä
  • kantavat, asuvat ihmemaassa, nääs.

    Äänestä

naaraalle?

Äänestä
  • ja alkoi hengailla kolon ovella ja houkutella ohi pomppivia pupuja tuoksullaan.Mutta nyt se oli viisastunut,se käytti ehkäisyä.Ja hoiti hyvin poikasensa.

    Äänestä

Rakkaus ja rakastaminen -palstalla kun ollaan. :)

Pupuillahan ei ole samalaisia tunteita kuin ihmisillä ja siksi niiden elämä on yksioikoisempaa.

Onnellisia olivat jälkeläiset.. Tarinan opetus jäi hämärän peittoon. Vai oliko sitä ..?

Äänestä
  • Puput RAKASTIVAT herkullisia marjoja

    Äänestä

  • ymmärtänyt kirjoitti:

    Puput RAKASTIVAT herkullisia marjoja

    ... kirjoita tänne, kuinka himoitsen omppuhilloa.

    Äänestä

  • minäkään kirjoitti:

    ... kirjoita tänne, kuinka himoitsen omppuhilloa.

    pupu:)Omppuhillonhimoitsijat ruokapalstalle,mars mars!

    Äänestä

  • muka kirjoitti:

    pupu:)Omppuhillonhimoitsijat ruokapalstalle,mars mars!

    lemmikkipalstalle!

    Äänestä

  • piiloviesti ihmiselle, jota ihailen.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    piiloviesti ihmiselle, jota ihailen.

    et sä sitä ihaile, vaan sä rakastat ja vihaat sitä ihmistä! Ongelma onkin siinä, että sulla on liikaa älyä ja voimaa ja energiaa ja rakkaudessa menetkin piiloon!

    Äänestä

  • siltikin kirjoitti:

    et sä sitä ihaile, vaan sä rakastat ja vihaat sitä ihmistä! Ongelma onkin siinä, että sulla on liikaa älyä ja voimaa ja energiaa ja rakkaudessa menetkin piiloon!

    aikas turhaa...:-)

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    aikas turhaa...:-)

    uros pupu vois vielä ottaa sellasta lähi kontaktia siihen naaras pupuun, kun se naaras pupu on niin onneton, kun huomasi liian myöhään tekevänsä mokan ja kuiteskin se naaras pupu rakastaa sitä uros pupua ihan liikaa ja uros pupu taas naaras pupua ja naaras pupu uros pupua ja naaras pupu uros pupua ja uros pupu naaras pupua........argh. Mitäs tässä nyt tekisi, kumpi soittaa kummalle? Eikös tässä tarinassa oo pupuillakin kännykät? Etkös voi laittaa vaikka sähköpostia, kun se uros pupu tietää email-osoitteen ja se naaras pupu odottaa kuiteskin, kun se on ihan onneton ja kiimassa ja rakastunut...onpa hankalaa, kun molemmat puput on ihan ärsyttäviä ja hankalia, molemmat ärsyttää toinen toistaan ja niin edespäin ja kumpikaan pupuista ei saa vissii kai mitää aikasex ikänä, mut jos tää sanoo, että soita naaras pupulle, niin se naaras pupu varmaan itkisi onnesta, kun se rakastaa sitä uros pupua niin kovasti ja se uros pupu taas naaras pupua ja naaras pupu uros pupua ja uros pupu naarasta ja naaras urosta...no onpas taas hankalaa :)

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    piiloviesti ihmiselle, jota ihailen.

    Ja tule reilusti esille.Tässä mitään piiloviestejä netissä tarvita...

    Äänestä

  • se- kirjoitti:

    uros pupu vois vielä ottaa sellasta lähi kontaktia siihen naaras pupuun, kun se naaras pupu on niin onneton, kun huomasi liian myöhään tekevänsä mokan ja kuiteskin se naaras pupu rakastaa sitä uros pupua ihan liikaa ja uros pupu taas naaras pupua ja naaras pupu uros pupua ja naaras pupu uros pupua ja uros pupu naaras pupua........argh. Mitäs tässä nyt tekisi, kumpi soittaa kummalle? Eikös tässä tarinassa oo pupuillakin kännykät? Etkös voi laittaa vaikka sähköpostia, kun se uros pupu tietää email-osoitteen ja se naaras pupu odottaa kuiteskin, kun se on ihan onneton ja kiimassa ja rakastunut...onpa hankalaa, kun molemmat puput on ihan ärsyttäviä ja hankalia, molemmat ärsyttää toinen toistaan ja niin edespäin ja kumpikaan pupuista ei saa vissii kai mitää aikasex ikänä, mut jos tää sanoo, että soita naaras pupulle, niin se naaras pupu varmaan itkisi onnesta, kun se rakastaa sitä uros pupua niin kovasti ja se uros pupu taas naaras pupua ja naaras pupu uros pupua ja uros pupu naarasta ja naaras urosta...no onpas taas hankalaa :)

    Urospupu teki jo aloitteen..Toista kertaa se ei sitä tee, sillä se pelkää, että se leimataan epätoivoiseksi roikkujaksi/häiriköksi.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Urospupu teki jo aloitteen..Toista kertaa se ei sitä tee, sillä se pelkää, että se leimataan epätoivoiseksi roikkujaksi/häiriköksi.

    miten se on sen tehnyt?

    Äänestä

  • se- kirjoitti:

    uros pupu vois vielä ottaa sellasta lähi kontaktia siihen naaras pupuun, kun se naaras pupu on niin onneton, kun huomasi liian myöhään tekevänsä mokan ja kuiteskin se naaras pupu rakastaa sitä uros pupua ihan liikaa ja uros pupu taas naaras pupua ja naaras pupu uros pupua ja naaras pupu uros pupua ja uros pupu naaras pupua........argh. Mitäs tässä nyt tekisi, kumpi soittaa kummalle? Eikös tässä tarinassa oo pupuillakin kännykät? Etkös voi laittaa vaikka sähköpostia, kun se uros pupu tietää email-osoitteen ja se naaras pupu odottaa kuiteskin, kun se on ihan onneton ja kiimassa ja rakastunut...onpa hankalaa, kun molemmat puput on ihan ärsyttäviä ja hankalia, molemmat ärsyttää toinen toistaan ja niin edespäin ja kumpikaan pupuista ei saa vissii kai mitää aikasex ikänä, mut jos tää sanoo, että soita naaras pupulle, niin se naaras pupu varmaan itkisi onnesta, kun se rakastaa sitä uros pupua niin kovasti ja se uros pupu taas naaras pupua ja naaras pupu uros pupua ja uros pupu naarasta ja naaras urosta...no onpas taas hankalaa :)

    No voi hyvänen aika. Rakastatte!

    Äänestä

  • Yhteyttä Pupuun kirjoitti:

    No voi hyvänen aika. Rakastatte!

    varmana ota, kun ei voi edes varmuudella tietää, voiko sellaista tehdä, toinen saa vielä slaakin. Ainiin, eikä ole numerookaan, tai no mä muistan sen ulkoo :)

    Äänestä

Minä tykkään onnellisista lopuista :)

Paras loppu on se, jossa on ainakin viisi pusia ja halia.

Äänestä

olen vastaavanlaisen tarinan kuullut livenäkin, mutta se ei menekään niin! Silti sua rakastan ja kyllä mulla huumori riittää tiettyyn pisteeseen saakka...mutta ei se rakkaus sinuun lähde kulumallakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joku vaan.... kirjoitti:

kaksi pientä pupua. Niistä se naaraspuolinen oli rakentanut oman pienen kolonsa pellonkumpareelle. Pupu eleli omaa mukavaa normaalia elämäänsä keräillen pellolta porkkanoita ja vihanneksiä syötäväkseen. Pupulla oli yksi erittäin omintakeinen piirre. Se oli nimittäin erittäin utelias. Niinpä eräänä päivänä se uskltautui oman reviirinsä ulkopuolelle tutkailemaan muuta ympäristöä.

Uskaliaalla reissullaan pupu löysi mehukkkaan puskan, jossa kasvoi herkullisia hedelmiä. Pupu ei voinut vastustaa kiusausta ja niinpä se rupesi poimimaan marjoja puskasta. Pupu tykkäsi silminnähden tarjonnasta. Lopulta pupu oli niin marjojen poiminnan tuoksinnassa, että se äkisti unhoitti ympäröivän maailman. "*mussun*.*mjums*.*mjums*. *mjums*.*kronks*" kuului vain pupun suusta, kun se marjoja söi. Yhtäkkiä kun naaraspupu oli ottamassa marjaa puskasta, se ei sitä saanutkaan, koska toinen pupu ehti panna näppinsä ensiksi väliin. Hetken aikaa puput tuijottelivat toisiansa hölmistyneinä, kunnes sitten naaraspupu palasi loikkien takaisin kololleen.

Mitä teki tämä toinen pupu, joka sattumoisin oli koiraspuolinen? Se rupesi seuraamaan naaraspupua. Lopulta se löysi kuin löysikin naaraan pesän. Oli kiima-aika, jolloin pupuilla oli tapana paritella. Urospupu haistoi naaran tuoksusta, että se oli juuri nyt kiimainen ja valmis paritteluun. Naaras antoi luvan lähestyä. Naaras oli rakentanut pesäänsä eräänlaisen takakolon, johon se linnoittautui odotellen koirasta. Koiras valmistui h-hetkeen sukimalla käpäliään. Sen piti näyttää mahdollisimman hienolta ja siistiltä astuessaan koloon. Koiras astui koloon...*sensuroitu*.....Pupumainen työntöliikeesarja oli hyvin nopea ja rajuhko.

Lopulta kun naaras sai tarpeekseen, se hääti koiraan ulos. Koiras kuitenkin halusi vielä jatkaa ja niinpä se yritti tulla vielä uudestaan koloon. Naaras kuitenkin hylkäsi tämän lähentely-yrityksen ja vihaisesti potki koiraan matkoihinsa.
Ilmeisesti se oli saanut kerrasta tarpeekseen. Koiras loikki tiehensä ja siitä ei vähään aikaan näkynyt mitään.

Yhdeksän kuukauden jälkeen naaras synnytti pari jälkeläistä, jotka elivät elämänsä onnellisena loppuun saakka. Sen pituinen se.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu