Artisteilla omat hovit?

musiikinkuluttaja

Olen tässä jonkin aikaa käynyt silloin tällöin yhden artistin keikoilla ja seuraillut hänestä käytävää keskustelua useammallakin palstalla.

En ole koskaan aikaisemmin ollut erityisen kiinnostunut kenestäkään artistista ja olen ollut aika hämmästynyt siitä, mitä kaikkia lieveilmiöitä jonkun artistin fanitukseen liittyy. Siksi kysynkin keikoilla kävijöiltä ja jonkun artistin ihailijoilta, että onko mainitsemani asiat aivat yleistä meininkiä musiikkimaailmassa.

Kerran nuorempana pääsin sattumoisin tuttavan "siivellä" yhden musamaailmamme kestotähden ravintolapöytään istumaan keikan jälkeen. En ollut kyseisestä artistista mitenkään kiinnostunut, mutta ajattelin, että mennään nyt ihan uteliaisuuttaan katsomaan, miten elämä staran ympärillä pyörii. Olin aivan pöyristynyt huomatessani nuoren kriittisen ihmisen silmillä, miten tämän muusikon ympärillä pyöri oikein hovi kaikenlaista selkääntaputtajaa, hovinarria ja perskärpästä. Kaikki mitä kyseinen artisti suustaan päästi oli "huippua tai runoutta" ja sitä piti suureen ääneen ylistää, vaikka kyse olisi ollut hyvinkin tuikitavallisesta lauseesta!
Olisin vielä jotenkin ymmärtänyt tällaisen menon, jos tämä "hoviväki" olisi ollut nuoria, joille merkitsee jotain hienoa tulla bongatuksi jonkun kuuluisuuden kupeesta, mutta kun suurin osa oli jo pitkälle aikuisikään ehtineitä, jopa viiskymppisen näköisiä miehiä! En voinut muuta kuin pyöritellä päätäni ja nauraa sisäänpäin.

Palataanpa sitten nykyaikaan. Olen käynyt siis aloittelevan artistin keikoilla. Mutta samanlainen "hovi" tuntuu hänenkin ympärillä silti hyörivän ja nettikirjoituksissaan he aina vaan ylistävät suosikkiaan. Kaikki hänen tekemisensä ovat oikeutettua, jokaikinen hänen esittämänsä biisi on "huippukamaa" etc. Keikoilla vakiofanit vartiovat häntä mustasukkaisesti kuin vihainen koiralauma, niin että tavallliset keikallakävijät eivät uskalla aina häntä lähestyäkään, vaikka nimmarinjakotilaisuudet toki ovat kaikille tarkoitettuja. Kerran näin, kun tämä stara jätti nimmareidenkirjoittamisen kesken vedoten siihen "että nyt täytyy mennä". Mutta...hän kävelikin suoraan reunemmalla odottavan vakkarifanijoukon luo ja sitten ei enää ollutkaan mitään kiirettä.

Olen tässä mietiskellyt, että haluavatko esinntyvät artistit ja muut taiteilijat oikeasti, että heitä ympäröi tällainen ylistävä hovi. Ovatko esiintyvät taiteilijat niin narsisteja, että heitä hivelee suuresti tällainen vakkarikannattajajoukko, jonka silmissä hän on aina "kingi". Vai onko niin, että usein keikoilla käyvät fanit muodostavat epämuodollisen "fanikerhon" ja joukkokäyttäytymisellään tavallaan painostavat artistia ottamaan heidät yhä enenevässä määrässä huomioon muiden musiikinkuluttajien kustannuksella. Jos artisti ei joskus sitten toimisikaan heidän toivomallaan tavallaan, niin kai he sitten soittaisivat juorulehtiin juttuvinkkinsä tyyliin "nyt sillä on kusi noussut päähän, kun ei huomio fanejaan".

Edelleen ymmärtäisin, jos tämänkin artistin ympärillä häärivä porukka olisi lapsia ja teinareita (joita heitäkin kyllä on), mutta fanaattisimmat kannattajat näyttävät olevan iältään noin 20-40 vuotiaita, sekä miehiä että naisia...Itse en taida ko. artistille ollakkaan mikään fani, vaan tavallinen keikoillakävijä ja musiikinkuluttaja, koska minusta hän ei ole mitenkään täydellinen, kaiken arvostelun yläpuolella oleva kingi, eikä hänen musiikkinsakaan mitään klassikkoainesta ole. Mutta tunnollisesti työtään tekevä, kivalta kuulostava artisti, jota on mukava katsellakin hän on, siksi olen hölmöstä hovimeiningistä huolimatta viitsinyt käydä keikoilla.

7

494

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • naamiohuvit

      ...ja jokaisella hovilla kun on ne narrinsakin...sellaiseksi moisen artistin luulen olevan kuvaamasi perusteella. Ennen pitkää luulisi moisen aseman kyllästyttävän...valokeilakin pimenee joskus...

    • Hippo

      Joillakin nousee pissa päähän ja olkapäälle taputtelijoita kerätään ympärille, tälläinen ihminen on tullut riipuvaiseksi makeilusta ja kaipaa sitä joka hetki. Kritiikkiä ei siedetä yhtään ja ollaan kuin hemmoteltuja lapsia.

      Poliitikoista kuulemma Kalevi Sorsa oli perso kaikenlaisille kehuille. Koivisto taas ei pitänyt perässähiihtäjistä ollenkaan, eikä keräänyt hovia ympärilleen. Muistan yhden filminpätkän jossa Mauno Koivisto oli ulkomailla ja ei meinannut saada suksia jalkaan, ulkomainen avustaja sai melkoista sapiskaa kun yritti auttaa presidenttiä. Manu ei halunnut että joku toinen joutuu pistämään sukset hänen jalkaansa!

      Olen itse Christina Aguilera fani, ja näin jokuaika sitten dokumentin jossa seurattin Christinan stylistin Trish Summervillen työtä. Tiinulla oli promokonsertti Lontoossa ja hän ei vetänyt edes itse esiintymisasunsa sukkia jalkaansa! En tiedä oliko sukat jotenkin erikoiset että Trishin piti laittaa ne Tiinun puolesta...? Hassulta se kuitenkin näytti. Avustajat, turvamiehet ja managerit ovat erijuttu kuin se hännystelijöiden porukka.

    • arvata

      Taidan arvata kuka on artisti, johon vihjaat. *Huoh*...Taas kerran:(

      • mynämies

        Juicce leäskinen.??


    • musiikinkuluttaja

      Koska vastauksia ei tämän enempää ole tullut jo reilu viikko sitten aloittamaani topiciin oletan, että mainitsemani artistien "hovien" keruu ei enää nykypäivänä ole tavanomaista käyttäytymistä, vaan pikemminkin poikkeus.

      Eipä niin, kilpailu musiikkimaailmassa on nykyään niin kovaa ja uusia tulokkaita koko ajan tyrkyttäytymässä ovista ja ikkunoista, että artistien on keskityttävä olennaiseen eli yleisön viihdyttämiseen ja musiikin tekemiseen. Hovipelleilyihin tuskin ainakaan menestyvillä artisteilla on aikaa ryhtyä ja vähemmän menestyneet eivät selkääntaputtelijoita juuri kiinnosta.

    • anonyymiys

      Tähkällä tuolla ylimielisellä on joukko ja viime vuosina on tökkinyt hänen lausuntonsa. Hän hienosti osaa uhriuttaa itsensä: Yksinhuoltajan elämä on rankkaa ja vain elämää mainospätkässä " nyt saan kertoa miten asiat oikeasti meni" voi nyyh mikä kaltoinkohdeltu uhri.

    • suuaukimölinää

      Fanitus menee heittämällä farssiksi USAn pressanvaaleissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      54
      1718
    2. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      17
      1623
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1403
    4. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      174
      1386
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      306
      1332
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      20
      1268
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      985
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      61
      958
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      33
      933
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      349
      854
    Aihe