Kiitos purjeveneet

Sunnuntai 21.8 kaivopuiston edustalla täysi kaaos.Oli kai purjehduskilpailut.Tulin kaivarin sisäväylää kruunuvuorenselältä kohti karusellia.St1 Kohdalla oli täysi kaaos kun pienet purkkarit "harjoittelivat"kai kilpailuun.Ne menivät kapealla väylällä siksakkia kuin kuin viimeitä päivää.Ei pieni kapea väylä ole mikään kilpapurjehdusrata.Edellä ajanut charter alus oli hätää kärsimässä kun yritti väistellä purkkareita.Siinä oli monta vaaratilannetta tosi lähellä.Meinasin soittaa Venepoliisin rauhoittamaan tilannetta,niin oli karmeaa katsottavaa.ei se piene rätti anna oikeutta vaarantaa meriliikennettä,vaikka purjealuksella onkin etuisuuksia.Olen nähnyt 25 vuoden ammattilaivurin ammatissani tämän toistuvan monesti,kun purjealus käyttää "ajo-".oikeuttaan.Me ammattikuljettajat toivoisimme,että myös meitä moottorialuksia kodeltaisi asiallisemmin.Muistakaa!sopu sijaa aantaa.
3981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tilanteesta en tiedä mitään, mutta oliko kyse pikkuväen optareista, jotka tietty voisivat siirtyä kilpailemaan/harjoittelemaan myös hinauksessa.
Ole palautteesi myötä suoraan yhteydessä asianosaisiin - älä täällä valita ja provosoi
motskari-purkkari-asetelmaa.
T: moottoriveneilijä
Ja lopuksi: 'Sopu sijaa antaa'! :-)

Äänestä
  • Te voisitte jättää tämän purkkari vs. moottorivene jutustelun muualle. Samaa veneilyä te harrastatte ja ette ole mitenkään toisienne vihollisia.. ok?

    Äänestä

Ammattilaivurina tiedät varmaan ettei charter aluksen voi olettaa olevan väistämisvelvollinen kapealla väylällä. Sen velvollisuus on käyttää riittävän alhaista tilannenopeutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Sunnuntai 21.8 kaivopuiston edustalla täysi kaaos.Oli kai purjehduskilpailut.Tulin kaivarin sisäväylää kruunuvuorenselältä kohti karusellia.St1 Kohdalla oli täysi kaaos kun pienet purkkarit "harjoittelivat"kai kilpailuun.Ne menivät kapealla väylällä siksakkia kuin kuin viimeitä päivää.Ei pieni kapea väylä ole mikään kilpapurjehdusrata.Edellä ajanut charter alus oli hätää kärsimässä kun yritti väistellä purkkareita.Siinä oli monta vaaratilannetta tosi lähellä.Meinasin soittaa Venepoliisin rauhoittamaan tilannetta,niin oli karmeaa katsottavaa.ei se piene rätti anna oikeutta vaarantaa meriliikennettä,vaikka purjealuksella onkin etuisuuksia.Olen nähnyt 25 vuoden ammattilaivurin ammatissani tämän toistuvan monesti,kun purjealus käyttää "ajo-".oikeuttaan.Me ammattikuljettajat toivoisimme,että myös meitä moottorialuksia kodeltaisi asiallisemmin.Muistakaa!sopu sijaa aantaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu