Minulla oli lyhyt suhde vähän päälle parikymppisen miehen kanssa. Ehkäisy hajosi, tulin tiineeksi - ja päätin pitää lapsen. Mies toivoi aborttia mutta kieltäydyin ja lupasin etten pistä häntä taloudelliseen vastuuseen. Pidin sanani. En ole vaatinut - eikä ole aikomuskaan - häntä tunnustamaan lastaan.
Hänen isyytensä on yleisessä tiedossa. Vain hänen tyttöystävänsä - jota hän petti kanssani - ei hänen mukaansa tiedä asiasta..!! Antaa kuulemma pettämisen anteeksi mutta lapsi olisi liikaa..?? Siis anteeksi mitä!?!
Olen toivonut että hän voisi olla kanssani asiallisissa väleissä ja tutustuisi poikaansa tämän kasvaessa. Se olisi mielestäni lapsen kannalta vähintä mitä voi toivoa. Nyt tämä nuori isä kuitenkin itkee että olen pilannut hänen elämänsä. Siis pilannut? Synnyttämällä lapsen, josta itse otan täyden taloudellisen- ja kasvatusvastuun?
En ole häirinnyt hänen olemistaan. En ole soitellut enkä (harvoin nähdessämmekään) ole hyppinyt silmille.
Kertokaa, onko toivoa että tämä vahinkoisä saa asennettaan kuntoon vai voiko tuo teinix-pelaaminen olla geeneissä?
Hänen isyytensä on yleisessä tiedossa. Vain hänen tyttöystävänsä - jota hän petti kanssani - ei hänen mukaansa tiedä asiasta..!! Antaa kuulemma pettämisen anteeksi mutta lapsi olisi liikaa..?? Siis anteeksi mitä!?!
Olen toivonut että hän voisi olla kanssani asiallisissa väleissä ja tutustuisi poikaansa tämän kasvaessa. Se olisi mielestäni lapsen kannalta vähintä mitä voi toivoa. Nyt tämä nuori isä kuitenkin itkee että olen pilannut hänen elämänsä. Siis pilannut? Synnyttämällä lapsen, josta itse otan täyden taloudellisen- ja kasvatusvastuun?
En ole häirinnyt hänen olemistaan. En ole soitellut enkä (harvoin nähdessämmekään) ole hyppinyt silmille.
Kertokaa, onko toivoa että tämä vahinkoisä saa asennettaan kuntoon vai voiko tuo teinix-pelaaminen olla geeneissä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
zzzzzzzz
Jos kerta olet luvannut ottaa lapsesta täydellisen kasvatuksellisen ja taloudellisen vastuun, niin miksi nyt yhtäkkiä muutat kantaasi ja haluatkin että lapsi on tekemisissä isänsä kanssa?
Isä ehdotti aborttia, koska ei halunnut muutosta elämäänsä. Olit hänelle syrjähyppy - ja tapahtui suunnittelematon vahinko, jonka suhteen teit oman valintasi. Jos mies nyt alkaa tapailemaan lasta, romuttuu se hänen toinen elämänsä jossa hän haluaa elää. Ei se lapsi merkitse isälle mitään, koska lapsi ei ole kuulunut hänen elämäänsä vielä päivääkään.
En usko, että on lapsellekaan hyväksi joutua keskelle aikuisten riitoja. Annat lapselle paremman tulevaisuuden kun et sotke lapsen isää omaan elämääsi.
Siittäjä ehdotti aborttia ja sinä toivot päinvastaista ja sanot kantavasi lapsesta vastuun. Nyt sanot kuitenkin että vähintä mitä voisi toivoa on että hän tutustuisi siihen mikä piti olla läiskä lakanassa.
Olet hyvä neiti väärässä. Sinun on turha sekoittaa entistä miestäsi omaan asiaasi.
Kyllä jos kerta päätöksen teit että kannat sitten vastuusi yksin(periaatteessa vastustan aborttia oman tyhmyyden johdosta ja toki epäilen välineen rikkontumista koska ne katumuspillerit saa apteekista)niin sinun on sanasi pidettävä. Jos tekee syrjähypyn, niin minkäs sille tämä vaimo voi, kokoajan ei voi toiseen perseen takana hyöriä. Jos et tiedä parin elämästä mitään ei kannata ollenkaan syytellä"tyhmää" akkaa, kun kaikki muutkin tietää. Ajatteleppa ite omalle kohalle!
Mitään vinkumista tämän "isän" perään vaan kannat vastuusi kuin nainen ja yrität saada vaan hyvän "isän" lapselle.
Sinulla ei ole mitään oikeutta mennä sekoittamaan lapsesi isän elämää jos hän ei itse oma-aloitteisesti halua lasta nähdä!!! Jos olit niin röyhkeä että pidit lapsen vastusteluista huolimatta, niin ymmärrät varmaan pitää matalaa profiilia asiasta. Tällaisia asioita ei alkujaankaan päätetä yksin!!!
Tässähän taisi olla yllätysraskaus äidillekin. Abortti ei kuitenkaan ole ehkäisykeino, eikä ole yhtä helppoa -jollet tiennyt.
Rakkaus lapseen ( syntymättömäänkään ) ei ole röyhkeyttä. Tässä tapauksessa puhuisinkin ennemmin nuoren naisen rohkeudesta ja vastuuntunnosta, joka isältä taitaa puuttua.
Ootko todella noin hemmetin itsekeskeinen? "Mies toivoi aborttia mutta kieltäydyin ja lupasin etten pistä häntä taloudelliseen vastuuseen","Olen toivonut että hän voisi olla kanssani asiallisissa väleissä ja tutustuisi poikaansa tämän kasvaessa."
Eikö se tullut kerralla selväksi, ettei jätkä halunnut lasta? Miksi ihmeessä joku haluaisi osallistua "vahinko-pano-lapsen kasvatukseen jonkun noin lapsellisen ja ainoastaan itseään ajattelevan ihmisen kanssa? Jos olisit lasta ajatellut, oisit tehny sen abortin..vai luulitko että kyllä se isukilla mieli muuttuu?! Siis naurettavaa! "Nyt tämä nuori isä kuitenkin itkee että olen pilannut hänen elämänsä. Siis pilannut? Synnyttämällä lapsen, josta itse otan täyden taloudellisen- ja kasvatusvastuun?" Ja kyllä, olet pilannut ihan raskaimmalla tavalla.Nuoresta miehestä isä vastoin tahtoaan! Etkä näytä edes ymmärtävän,ettei se yksinkertaisesti halua olla kanssasi missään tekemisissä vaikka et rahaa vaadikkaan. Ymmärrä kuules,että päätit pitää lapsen yksin,pidä se siis yksin.Elä pakota miestä osallistumaan lapsen elämään millään tavalla.Ajattele asiaa omalle kohdallesi,ahdistaisiko sinua?
Ihan oikein sille vahinkoisälle! Jos on pakko hässiä muitakin kuin omaa tyttöystävää niin noin voi käydä! Ja jos se tyttöystävä on kerta niin "fiksu" että sietää syrjähypyt eli "rakastaa" tätä häntäheikkiä niin hirmu paljon niin kai se jätkä vois olla edes sen verran "mies" että kertos tosta ipanasta ettei sit tule mitään ikäviä tilanteita joskus vuosien päästä jos vaikka pysyvät yhdessä. Hah!
Et sinä ihan yksin ole hänen elämäänsä pilannut. Et kai häntä raiskannut?
ehkä parempi paikka pohdinnoillesi olisi msn-yhteisöjen kautta jokin äitien suljettu yhteisö, jossa oikeasti mietitään mikä lapselle on hyväksi.
Mietit lapsesi etua ja mahdollista isäsuhdetta: juuri näin vanhempien täytyy toimia. Olet kantanut vastuun yksin ( mikä ei ole helppoa ), toivottavasti isästäkin löytyy myöhemmin vastuullisuutta ja halua tutustua lapseensa.