Tänään tajusin että AIVAN VARMASTI olet edelleenkin hänen kanssaan. Kehtasin vielä jotain kuvitella että haluat vaan pelata aikaa. Hölmö minä. Tuntui todella pahalta. Katsoit varmaan sitä koira dokkariakin sen kanssa. Hajottaa ajatella teidän onneanne. Hyvä että olette onnellisia, ei siinä mitään, mutta jotenkin se pistää oman tilanteeni näyttämään lähinnä kasalta paskaa. Tajuan kyllä että tunteeni ei ole realistinen, vaan pohjautuu johonkin haavekuvaan. Mulla on vaan kyky tehdä tästä haavekuvastani niin aito, että ero todellisen ja sen välillä ei merkkaa mitään. Samalta tuntuu silti. Ihan kuin oma vaimo olisi jättänyt ja roikkuisi vieraissa. Tai jotain sinnepäin. Järjetöntä.
Tajusin silloin kun nähtiin että tunteeni olivat hieman ristiriitaisia ja sitä pelästyinkin. Silti säilyit todellisena vastineena tunteideni kohteelle. En vain halunnut päästää irti siitä. Pitäisi päästää jo irti. Mitään uutta vaan ei ole näköpiirissä. Ajattelen sua varmaan vielä kymmenenkin vuoden päästä, jos olen vielä hengissä. Älä pelkää, en ota enää yhteyttä. Se on varmaa. En kestä sitä pettymystä enää.
Aika hullun kuuloista. Ei tämä ole enää tervettä.
Ei ole ollut pitkään aikaan. Jotenkin tästä olisi selvittävä. En vain tiedä miten.
Kai elämäni rakkaudettomuus on tehny musta tälläsen. Ei oo mun vika. Oon ihan pohjalla.
Tajusin silloin kun nähtiin että tunteeni olivat hieman ristiriitaisia ja sitä pelästyinkin. Silti säilyit todellisena vastineena tunteideni kohteelle. En vain halunnut päästää irti siitä. Pitäisi päästää jo irti. Mitään uutta vaan ei ole näköpiirissä. Ajattelen sua varmaan vielä kymmenenkin vuoden päästä, jos olen vielä hengissä. Älä pelkää, en ota enää yhteyttä. Se on varmaa. En kestä sitä pettymystä enää.
Aika hullun kuuloista. Ei tämä ole enää tervettä.
Ei ole ollut pitkään aikaan. Jotenkin tästä olisi selvittävä. En vain tiedä miten.
Kai elämäni rakkaudettomuus on tehny musta tälläsen. Ei oo mun vika. Oon ihan pohjalla.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hyvä, että tajuat itsekin ,oten asiat on. Toi nimittäin ei tosiaankaan ole enää tervettä.
"Tajuan kyllä että tunteeni ei ole realistinen, vaan pohjautuu johonkin haavekuvaan. Mulla on vaan kyky tehdä tästä haavekuvastani niin aito, että ero todellisen ja sen välillä ei merkkaa mitään. Samalta tuntuu silti. Ihan kuin oma vaimo olisi jättänyt ja roikkuisi vieraissa. Tai jotain sinnepäin. Järjetöntä."
Kun todellisuus ja kuvitelmat sekottuu noin pahasti, niin sillon kyseessä on jo pakkomielle eikä rakkaus.
sopii todella monelle...Minustakin tuntui, kuin olisit kirjoittanut juuri minulle. En edes uskalla toivoa, että olisit juuri hän. Olen nainen Espoosta, M****
En mäkään oikeen uskalla edes toivoa, että olisit juuri häh.. Saatikka sitä, että ajattelisit mua.. :)
Mä en kirjottanut tuota alkuperäistä viestiä mihin vastasit, mutta siinä oli pohjimmiltaan paljon sellasta mitä minäkin olisin voinut sanoa..
Siitä on jo paljon aikaa kun juteltiin viimeeksi ja vielä kauemmin kun nähtiin viimeksi naamakkain. Mutta mä en ole pystyny unohtaa sua. Meidän tiet eros eikä olla nähty aikoihin, mutta aattelen sua usein vielä nykyäänkin. Ajan mittaan on kyllä pikkuhiljaa oppinut jatkaan omaa elämää, kun on ollu pakko, sä olet varmaan vieläkin onnellisesti yhdessä sen kaa... Elämä näyttää jo valosammalta, mutta mulla on silti yhä ollu ikävä sua.
Musta on monesti tuntunu, että kunpa näkisin sut edes sattumalta jossain ja sais vaikka vaan kuulla miten sulla on menny. Mä olisin halunnu monesti yrittää lähettää vaikka sähköpostia, vaikkken edes tiedä onko sulla vielä sama osote. Mä en ole kuitenkaan tehny sitä, koska viimenen mitä mä tied'än on että sä olet varattu ja sä tiedät etten mä halua sotkea sun elämää. Lisäksi mä vähän pelkään omia tunteitani. Mä en tiedä millanen tunne kuohu siitä seurais, sen mä ainakin tiedän etten kestäis sitä samaa pettymystä enää. Eli ehkä parempi että kumpikin vaan elää omaa elämäänsä, jos nähdään joskus niin kiva..
Se ainakin on varmaa, että mitä vn tapahtuu, sulla on aina paikka mun sydämessä. Sä olit eka johon olen oikeesti rakastuin, ja ainut johon rakastunu edelleen ei vaan ole osunu kohdalle ketään.
Mutta elämän pitää vaan jatkuu..
En mäkään oikeen uskalla edes toivoa, että olisit juuri hän.. Saatikka sitä, että ajattelisit mua.. :)
Mä en kirjottanut tuota alkuperäistä viestiä mihin vastasit, mutta siinä oli pohjimmiltaan paljon sellasta, mitä minäkin olisin voinut sanoa..
Siitä on jo paljon aikaa kun juteltiin viimeeksi, ja vielä kauemmin siitä kun nähtiin naamakkain. Mutta mä en ole pystyny unohtaa sua. Meidän tiet eros eikä olla nähty aikoihin, mutta aattelen sua usein vielä nykyäänkin. Ajan mittaan on kyllä pikkuhiljaa oppinut jatkaan omaa elämää, kun on ollu pakko, sä olet varmaan vieläkin onnellisesti yhdessä sen kaa... Elämä näyttää jo valosammalta, mutta mulla on silti yhä ollu ikävä sua.
Musta on monesti tuntunu, että kunpa näkisin sut edes sattumalta jossain ja sais vaikka vaan kuulla miten sulla on menny. Mä olisin halunnu monesti yrittää lähettää vaikka sähköpostia, vaikkken edes tiedä onko sulla vielä sama osote. Mä en ole kuitenkaan tehny sitä, koska viimenen mitä mä tiedän on, että sä olet varattu. Ja sä tiedät etten mä halua sotkea sun elämää. Lisäksi mä vähän pelkään omia tunteitani. Mä en tiedä millanen tunnekuohu siitä seurais, sen mä ainakin tiedän etten kestäis sitä samaa pettymystä enää. Eli ehkä parempi että kumpikin vaan elää omaa elämäänsä, jos nähdään joskus niin kiva..
Se ainakin on varmaa, että mitä vaan tapahtuu, sulla on aina paikka mun sydämessä. Sä olit eka johon olen oikeesti rakastuin, ja edelleen ainut johon oon ollu rakastunu, ei vaan ole osunu kohdalle ketään.
Mutta elämän pitää vaan jatkuu..
Valitettavasti tekstistä kävi ilmi, että en ole "se" M.
Harmi, mutta niin mä arvelinkin :) Noh tekee jokatapauksessa ihan hyvää vaan purkaa välillä sydäntään, vaikkei sillä mitään sen kummempaa saavuttaskaan, ja vaikka kuuntelijana olis joku tuntematon :) En mä oikeestaan ees usko, että se täällä kävis. Se on ollu varattu niin kauan kujn olen sen tuntenu ja toisekseen ja ollu tosi kaukana jo pitkän aikaa, vaikka Espoosta kotosin onkin.
Jos saan varmuuden, että se olet SINÄ, laitan sinulle viestin, pian. Minäkin olen ajattelut sinua.
sulle että se en ole minä. Olen E-Suomesta.
Edellisistä pakkomielteistä pääsin eroon vasta kun sain uuden, entistä ehomman ihastuksen ihailuni kohteeksi. Nyt jotenkin tuntuu että katto on tullut vastaan eikä uutta, parempaa enää ilmaannu mistään elämääni. Alussa silloin kun vielä nähtiin nämä pakkomielteet olivat ihan puhdasta romanttisen viatonta rakastumista. Sitten kun tiemme erosivat, aloin ikävöimään ja jonkinsortin pakkomielle pääsi syntymään. Näin kävi lukion jälkeenkin.
Myöhemmin kun olen näitä aiempia ihastuksiani nähnyt, ne eivät ole enää herättäneet sellaista kaipuuta. Parhaimmillaan kun tuntui että jalat menee alta ja taju lähtee. Niin rakastunut olin. Ehkä sitä kaipaa vaan sitä tunnetta niin pirusti. Mikään ei ole ihanampaa kuin elää vain sen tähden että näkisi vilauksen edes toisesta joskus. Tehdä kaikki vain näiden hetkien vuoksi. Odotella että josko ne korkokengät kopsuisivat taas jossain.
Tiedän että olen "fyysisesti" jo päässyt yli jo tästäkin tapauksesta (kun ei olla enää nähty), mutta henkisesti olen vielä kiinni. Ei hän enää herättäisi moista tunteiden ryöppyä jos kohtaisimmekin. Kaipaan vaan niitä tunteita niin pirusti. Ne pitäisi vaan saada sovitettua vastakaikua saaville tunteille eikä mahdottomuuksien tavoitteluun. Pitäisi tutustua kunnolla ja rakastua aidosti.
T: Romanttinen höppänä pahimmasta päästä
tiet erosivat sitten? Kuulostaa tutulta tilanteelta, mutta näin toisen miehen vaimon vinkkelistä...
Minäkin olisin voinut kirjoittaa tuollaisen viestin, lähes sanasta sanaan...
Tässä lähinnä se että olin myöhässä. Toinen kerkesi ensin. Olisi pitänyt avautua hieman aiemmin. No ensi kerralla toimin heti.