"Ei pysty..."

Kiitos :), mutta en ole vielä valmis kirjoitteleen muualle kuin tänne foorumille.

Siinä se problema onkin, että mä tiedän, että mulla on ongelma, mutta sille ei jaksa enää tehdä mitään..

Hetken epäröin kirjoittaa seuraavaa, mutta laitanpa nyt silti:
-
Jo pienestä pitäen oon nähny vanhempien riidat, ja myöhemmässä iässä sain olla erotuomarina niissä(vihasin heidän juomistaan), mutta elättelin silti ajatusta, että olimme hyvä perhe, hyviä vanhempia he olivat, kun olivat selvinpäin. Koulussa mulla ei oo koskaan ollu koulukavereita, joiden kanssa oisin voinu olla koulun jälkeen, vaikkakin koulussa oli niiden kanssa hauskaa.. Ja siksi jäinkin yksin kun menin amiskaan..

Mua ahdistaa asioiden muuttuminen, se on eräänlainen fobia sanon, sillä asia ahdistaa aikansa(joskus pahastikki), kunnes siihen tottuu. Noin. puolvuotta sitten tapahtu niin monta asiaa, niin lyhyessä ajassa, jotka vaikutti elämääni joista mm. vanhempien ero, omaan kämppään muutto ja inttiin meno. Vanhemmat ihmettelivät miten hyvin kestin niiden eron vuosien vastustelun jälkeen, muut sisarukseni olivat taas ihan maassa(hetken aikaa), tämä johtu kuitenkin siitä, että jokin, sanotaan vaikka 'silta', sisälläni romahti, napsahti lopulta.. En ollut enää oma itseni.. Nykyään en osaa jutella/olla vanhempien kanssa, ja sama pikkuhiljaa heijastui muihinkin, jopa kavereihin.. Ja tästä en ole ilmeisesti vieläkään päässy yli.

Ja ystävät, kaverit, oon ottanukkin yhteyttä silloin tällöin, mutta pelkäks puheluks se jää, sillä useimmiten heillä on muuta tekemistä, mm. töitä..

Mä en koskaan juo yksin(periaatteeni), vaikka mulla on alkoholia pikkukaappi pullollaan, juon vain niiden parin kaverin kaa, jotka käyvät silloin tällöin(jos juon)..

Vielä ennen inttiä jaksoin tehdä töitäkin ja keksin vaikka mitä(silti masenti), mutta nyt intin jälkeen mikään ei ole tuntunut todella hyvältä/pahalta, ei miltään.. Kuin kaikki pakollinen(mm. koti, koulu, intti), joka ois pakottanut edes jollain lailla elämään, ois otettu pois..
-
En tiedä saati osaa sanoa, oonko joitakin asioita paisutellut, mutta tällaiseks tilanteeni tiedostan tällä hetkellä, koska masentaa

...elämään... kirjoitti:

Siinä se problema onkin, että mä tiedän, että mulla on ongelma, mutta sille ei jaksa enää tehdä mitään..

Hetken epäröin kirjoittaa seuraavaa, mutta laitanpa nyt silti:
-
Jo pienestä pitäen oon nähny vanhempien riidat, ja myöhemmässä iässä sain olla erotuomarina niissä(vihasin heidän juomistaan), mutta elättelin silti ajatusta, että olimme hyvä perhe, hyviä vanhempia he olivat, kun olivat selvinpäin. Koulussa mulla ei oo koskaan ollu koulukavereita, joiden kanssa oisin voinu olla koulun jälkeen, vaikkakin koulussa oli niiden kanssa hauskaa.. Ja siksi jäinkin yksin kun menin amiskaan..

Mua ahdistaa asioiden muuttuminen, se on eräänlainen fobia sanon, sillä asia ahdistaa aikansa(joskus pahastikki), kunnes siihen tottuu. Noin. puolvuotta sitten tapahtu niin monta asiaa, niin lyhyessä ajassa, jotka vaikutti elämääni joista mm. vanhempien ero, omaan kämppään muutto ja inttiin meno. Vanhemmat ihmettelivät miten hyvin kestin niiden eron vuosien vastustelun jälkeen, muut sisarukseni olivat taas ihan maassa(hetken aikaa), tämä johtu kuitenkin siitä, että jokin, sanotaan vaikka 'silta', sisälläni romahti, napsahti lopulta.. En ollut enää oma itseni.. Nykyään en osaa jutella/olla vanhempien kanssa, ja sama pikkuhiljaa heijastui muihinkin, jopa kavereihin.. Ja tästä en ole ilmeisesti vieläkään päässy yli.

Ja ystävät, kaverit, oon ottanukkin yhteyttä silloin tällöin, mutta pelkäks puheluks se jää, sillä useimmiten heillä on muuta tekemistä, mm. töitä..

Mä en koskaan juo yksin(periaatteeni), vaikka mulla on alkoholia pikkukaappi pullollaan, juon vain niiden parin kaverin kaa, jotka käyvät silloin tällöin(jos juon)..

Vielä ennen inttiä jaksoin tehdä töitäkin ja keksin vaikka mitä(silti masenti), mutta nyt intin jälkeen mikään ei ole tuntunut todella hyvältä/pahalta, ei miltään.. Kuin kaikki pakollinen(mm. koti, koulu, intti), joka ois pakottanut edes jollain lailla elämään, ois otettu pois..
-
En tiedä saati osaa sanoa, oonko joitakin asioita paisutellut, mutta tällaiseks tilanteeni tiedostan tällä hetkellä, koska masentaa

Mutta masennukseni on sanotaan aaltomaista, joskus enemmän, joskus vähemmän, joskus ei lähes ollenkaan, mikä tekeekin sen vakavuuden tiedostamisesta vaikeata.

Ja vaikka juttelu vanhempien, ystävien ja kavereiden(eli kaikkien) kanssa tuottaakin ongelmia silloin tällöin, en halua heidän tietävän ongelmistani, koska jos tulisi hetki, jolloin masennus tuntuis olevan lähes poissa(elämäkin alkaa kiinnostaa), heidän sääli/huolenpito vain toisi masennuksen takas, ja ahdistus kasvais. Toinen kavereistani tietää jonkin verran tilanteestani, ja tämä harmittaa, koska kaverisuhteemme ei ollut enää entisensä..

Lääkärille kun menin, vihjaisin masennuksesta ja mulle annettiin joku kaavake, jossa oli kysymyksiä masennukseen liittyen. Sillä hetkellä vähättelin asioista ja mulla katottiin olevan lievä masennus(johon ei niinkään apua ole), juuri koska masennus ei tuntunut niin pahalta.

Tähän mennessä oon esittänyt mahdollisimman normaalia heidän silmissään, ja oonkin onnistunut siinä melkosen hyvin, mutta pieni ahdistus painaa sisälläni kaiken aikaa..

...elämään... kirjoitti:

Mutta masennukseni on sanotaan aaltomaista, joskus enemmän, joskus vähemmän, joskus ei lähes ollenkaan, mikä tekeekin sen vakavuuden tiedostamisesta vaikeata.

Ja vaikka juttelu vanhempien, ystävien ja kavereiden(eli kaikkien) kanssa tuottaakin ongelmia silloin tällöin, en halua heidän tietävän ongelmistani, koska jos tulisi hetki, jolloin masennus tuntuis olevan lähes poissa(elämäkin alkaa kiinnostaa), heidän sääli/huolenpito vain toisi masennuksen takas, ja ahdistus kasvais. Toinen kavereistani tietää jonkin verran tilanteestani, ja tämä harmittaa, koska kaverisuhteemme ei ollut enää entisensä..

Lääkärille kun menin, vihjaisin masennuksesta ja mulle annettiin joku kaavake, jossa oli kysymyksiä masennukseen liittyen. Sillä hetkellä vähättelin asioista ja mulla katottiin olevan lievä masennus(johon ei niinkään apua ole), juuri koska masennus ei tuntunut niin pahalta.

Tähän mennessä oon esittänyt mahdollisimman normaalia heidän silmissään, ja oonkin onnistunut siinä melkosen hyvin, mutta pieni ahdistus painaa sisälläni kaiken aikaa..

Toi ajatus, että en halua, että muut tietää on aika paha koska silloin sulkeudut yksin ongelmasi kanssa. Masennus on aina aaltoilevaa. On parempia ja huonompia päiviä. Lieväksi masennukseksi diagonoistu tila voi olla seuraavana päivänä jo vakavaa masennusta. Omaa tilaansa on joskus todella vaikea arvioida. Been there, done that..

Jos susta tuntuu, ettet halua puhua lähimmillesi niin yritä hakea uudelleen apua lääkärin kautta. Ikävä kyllä usein käy niin, ettei lääkäri osaa tai ymmärrä auttaa ennenkuin tilanne on todella paha. Nukutko sinä kunnolla? Yksi masennuksen pahimpia seuraamuksia on se, ettei saa nukutuksi. Siinä se pää sitten alkaa temppuilla.. tulee juuri sellainen olo, ettei jaksa tehdä yhtään mitään, eikä millään ole mitään väliä.

Menneisyytesi ei ole helppo, mutta voit vapautua sen taakasta. Sulla on oma elämä josta voit tehdä mahdollisimman hyvän riippumatta siitä minkälainen menneisyytesi on. Olet kuitenkin nuori ja sulla on kaikenlaisia mahdollisuuksia edessäpäin. Voit löytää mukavia harrastuksia ja tavata kivoja ihmisiä, rakentaa uudelleen elämääsi- mutta ensin sun täytyy alkaa kunnioittaa itseäsi. Itse tapasin kirjoittaa kylpyhuoneen peiliin lapun, jossa luki "Olet hyvä tyyppi!" Olin kirjoittanut sen ihan itselleni muistutukseksi. ;)

Jos nyt jaksoit lukea tänne asti niin voisit silmäillä yhtä kirjaa. Siitä oli ainakin mulle apua: Hendrix, Harville:
Kaikki se rakkaus mikä Sinulle kuuluu

tiinu kirjoitti:

Toi ajatus, että en halua, että muut tietää on aika paha koska silloin sulkeudut yksin ongelmasi kanssa. Masennus on aina aaltoilevaa. On parempia ja huonompia päiviä. Lieväksi masennukseksi diagonoistu tila voi olla seuraavana päivänä jo vakavaa masennusta. Omaa tilaansa on joskus todella vaikea arvioida. Been there, done that..

Jos susta tuntuu, ettet halua puhua lähimmillesi niin yritä hakea uudelleen apua lääkärin kautta. Ikävä kyllä usein käy niin, ettei lääkäri osaa tai ymmärrä auttaa ennenkuin tilanne on todella paha. Nukutko sinä kunnolla? Yksi masennuksen pahimpia seuraamuksia on se, ettei saa nukutuksi. Siinä se pää sitten alkaa temppuilla.. tulee juuri sellainen olo, ettei jaksa tehdä yhtään mitään, eikä millään ole mitään väliä.

Menneisyytesi ei ole helppo, mutta voit vapautua sen taakasta. Sulla on oma elämä josta voit tehdä mahdollisimman hyvän riippumatta siitä minkälainen menneisyytesi on. Olet kuitenkin nuori ja sulla on kaikenlaisia mahdollisuuksia edessäpäin. Voit löytää mukavia harrastuksia ja tavata kivoja ihmisiä, rakentaa uudelleen elämääsi- mutta ensin sun täytyy alkaa kunnioittaa itseäsi. Itse tapasin kirjoittaa kylpyhuoneen peiliin lapun, jossa luki "Olet hyvä tyyppi!" Olin kirjoittanut sen ihan itselleni muistutukseksi. ;)

Jos nyt jaksoit lukea tänne asti niin voisit silmäillä yhtä kirjaa. Siitä oli ainakin mulle apua: Hendrix, Harville:
Kaikki se rakkaus mikä Sinulle kuuluu

Mulla on unirytmi ihan sekaisin, valvon yöt, nukun aamut. Alan nukkuun siin klo 3-6 välillä ja herään 11-1 välillä. Ei johdu siitä ettenkö sais unta, löydän netist/(tai jostain muusta) aina jotain, minkä takia valvoa aamuun ja sitten nukkumaan, en voi sille mitään, sillä tätä on jatkunut jo 4 vuotta inttiä lukuunottamatta.. Ei edes se intti auttanut muuttamaan unirytmiä..

...elämään... kirjoitti:

Mulla on unirytmi ihan sekaisin, valvon yöt, nukun aamut. Alan nukkuun siin klo 3-6 välillä ja herään 11-1 välillä. Ei johdu siitä ettenkö sais unta, löydän netist/(tai jostain muusta) aina jotain, minkä takia valvoa aamuun ja sitten nukkumaan, en voi sille mitään, sillä tätä on jatkunut jo 4 vuotta inttiä lukuunottamatta.. Ei edes se intti auttanut muuttamaan unirytmiä..

Eipä sitten ihme, että on pää sekaisin. Kokeilepa ensin pikkuhiljaa hivuttaa vuorokausirytmiäsi normaaliin suuntaan. Pidä yösurffailusta taukoa. Yritä edes. Nukut kuitenkin, mutta unen määrä saisi olla suurempi, vallankin jos tunnet itsesi väsyneeksi ja voimattomaksi.

Mielialalääkkeistä voisi olla sinulle apua. En nyt halua mitenkään tuputtaa, mutta voisit jutella niistä lääkärin kanssa. Lääkkeissä on tietysti myös haittapuolensa.

Masennuksessa yleensä aivojen normaali kemikaalitasapaino häiriintyy ja se vaikuttaa unen määrään ja laatuun. Huono nukkuminen saa olon aivan kamalaksi ja kierre on valmis.

Auta itseäsi! Olet sen itselles velkaa!