Siis, hieman ensin taustoja, olen aivan onnellisesti aviossa oleva kohta nelikymppinen nainen, tietääkseni mieheni ei ole pettänyt eikä luultavasti ole aikeissakaan ei ainakaan siltä tunnu, kun menee niin hyvin. Lapsia ei aiota tehdä enää missään tapauksessa, kun tuo ainokainen on jo 12 v. ja on jo vähän enemmän vapautta olla ja mennä. Noniin, nyt sitten se uni, olimme siinä mieheni kanssa jonkinlaisella lomamatkalla hotellissa ja jotain hänen tuttujaan asui lähellä jossain mökissä, ( siis ei mitään oikeita tuttuja ), ja ne rupesivat houkuttelemaan miestä sinne joihinkin juhliin. MIes päättikin mennä ja sanoi ettei halua minua mukaan, vaan että minä saisin hänen puolesta lähteä vaikka kävelemällä kotiin, jonne unessa tuntui olevan satoja kilometrejä. Menin kuitenkin mukaan, mutta lähdin pian pois koska, mies tuntui olevan aivan välinpitämätön. Sitten onkin vähän hämärämpää, mutta seuraavaksi oli aamu ja menin hotellille, ( en tiedä missä mukamas olin ollut yötä ), hain avaimen ja minun olisi pitänyt maksaa lasku, mutta kaikki rahat olivat miehellä, eikä minulla ollut penniäkään. Siinä vaiheessa mukaan kuvioihin tuli, että minä olinkin raskaana, ihan että maha jo näkyi, no siinä sitten kiipesin sellaisia kierreportaita ylös sinne meidän huoneelle päin, kun mies ja joku nuori nainen tulivat pyyhkeet ympärillään alas, ja ihan ilmiselvästi näki mitä sitä oli touhuttu. Kävin aivan karmeasti itkemään ja parkumaan, ja sitten moittimaan miestäni että hän vasta nyt teki noin, kun oli jo liian myöhäistä päästä vauvasta eroon, mies siihen vain että eihän hän tiennyt että hän tuollaista tekisi ja ynm. ynm. No siihen se oikeastaan lopahtikin sitten kun heräsin, mutta oli tyynykin ihan märkä kun olin volissut unissanikin niin kauheasti, ja tietty silmät ihan pöhössä. Oli vain vielä pitkään kauhea oli, ihan kuin olisi oikeasti jotain sattunut. No tulipahan epäselvä sepustus, mutta ei liene ihme kun unista on kysymys.
Karmea
4
247
Vastaukset
1.Pelkäät sitä,että menetät miehesi toiselle naiselle.
2.Pelkäät,että perhe onni ei jatku samanlaisena.- härkänainen
Mulle tuli mieleen tosta jotain teijän elämäntilanteeseen liittyvää.Sua kohtaa joku idea/asia (unessa raskaus) jota et ehkä osaa/osannut ajatella,huomaat ettei mies ehkä olekaan asiaa ajatellut,ei ole valmis.Ja sinä saat 'hermoromahduksen' kun asiaa ei voikaan enää perua.
En tiedä,saattaa ihan puihin mennä tää tulkinta,mut tämä tuli mieleen...ei se uni kyllä taida liittyä perhesuunnitteluun vaan johonki muuhun. Miestäsi houkutellaan johonkin juttuun mukaan ja sinä jäät asian ulkopuolelle. Olet väkisin yrittänyt tuppautua mukaan, mutta miehesi on näyttänyt, että sinulle ei nyt tämä asia kuulu. Olet loukkaantunut koska luulit, että asia olisi yhteinen. Miehesi toiminta vie energiasi (rahasi). Uni kehoittaakin sinua nyt keskittymään vain omiin asiohisi ja kypsyttelemään rauhassa omia ideoitasi. Liikaa miehesi asioita miettimällä saat vain pahan mielen, hän on nyt sitoutunut johonkin omaan juttuun, joka ei kuulukaan sinulle. Kyse ei ole todellakaan pettämisestä unen kaltaisella tavalla vaan se oli vain symbolisesti kuvaamassa sitä, että tunnet, että et voi jossain asiassa luottaa häneen. Voi olla kuitankin niin, että et luota itseesi, siksi puutut miehesi tekemisiin.
- herätys
Siis, tuossa voisi ollakin jotain itua, sillä on nyt aika paljon puuhaa yhden harrastuksensa kanssa. Tosin en ole siihen niin hirveästi yrittänytkään osallistua, mutta kyllähän se aina välillä sapettaa kun siihen menee niin paljon vapaa-aikaa, ja todellakin rahaa, ( auto juttuja ). Varsinaisesti häntä ei olla houkuteltu mihinkään, mutta ainahan tollaisissa homissa pyörii tietty kaveriporukka ja sitten sitä aikaa menee vielä paljon enemmän kun puolet ajasta menee juoruamiseksi, anteeksi eihän miehet juorua, siis rupatteluksi ja kahvin latkimiseksi jne. mutta eipä sekään onneksi ikuisuuksia kestä. No toivottavasti en hetikohta nää mitään tuollaisia unia, oli sen verran inha, ja vielä niin aamulla että kaiken muisti oikein hyvin. Mutta kiitos kommenteista kaikille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905469Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.553637Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612995Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611976Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2961856- 471616
- 961501
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441397Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91353