Olin viime viikonvaihteessa perheeni kanssa katsomassa ilotulituksen SM kilpailua Helsingissä. Lähdimme ajoissa liikkeelle ja ajoimme auton Kaivopuiston eteläkärkeen. Tarkoitus oli löytää hyvä paikka ilotulituksen seuraamiseen. Pysäköin auton parkkipaikalle. Aukaisin auton oven. Ulkoa alkoi kuulumaan varmaankin 100 dB:n voimakkuudella musiikkia. Kaivopuiston eteläkärkeen oli pystytetty ämyreitä.
Kaikkialla oli nuorisoa ja vähän varttunempaakin väkeä. Yhteistä monille oli keskioluen juominen. Monet olivat selkeästi suomeksi sanottuna kännissä. Porukka lisääntyi koko ajan kainalossaan mäyräkoiria, vai miksi niitä’ nyt kutsutaan.
Järkytyimme ja siirryimme Katajanokalle rauhallisempaan paikkaan.
Suomalaisten alkoholin käyttö on hälyttävää!
Onko niin, että ihminen tarvitsee alkoholia pystyäkseen iloitsemaan ?
Tämä tapahtuma tuli mieleeni kun eilen palstalla keskusteltiin maljojen nostamisesta.
Kunpa saisi itselläni säilyä aina sellainen ”pyhä arkuus ja viha” alkoholia kohtaan niin, etten lähtisi maljoja nostamaan.
Ilotulitus oli mahtava ja seuraamisen arvoinen. Palasimme hyvillä mielin kotiin.
Kaikkialla oli nuorisoa ja vähän varttunempaakin väkeä. Yhteistä monille oli keskioluen juominen. Monet olivat selkeästi suomeksi sanottuna kännissä. Porukka lisääntyi koko ajan kainalossaan mäyräkoiria, vai miksi niitä’ nyt kutsutaan.
Järkytyimme ja siirryimme Katajanokalle rauhallisempaan paikkaan.
Suomalaisten alkoholin käyttö on hälyttävää!
Onko niin, että ihminen tarvitsee alkoholia pystyäkseen iloitsemaan ?
Tämä tapahtuma tuli mieleeni kun eilen palstalla keskusteltiin maljojen nostamisesta.
Kunpa saisi itselläni säilyä aina sellainen ”pyhä arkuus ja viha” alkoholia kohtaan niin, etten lähtisi maljoja nostamaan.
Ilotulitus oli mahtava ja seuraamisen arvoinen. Palasimme hyvillä mielin kotiin.
Vastaukset 81
Vanhimmat
Varmaan joku ei-jumalainen ei-vl oli antanut ohjeen käyttää julkisia kulkupelejä, kun piti autolla tulla?
Ihmeen rakasta tuo bensiini on vl-porukalle.
Kun etyylialkoholi tuntuu olevan suoranainen kauhistus joillekin lessuille, ei varmaan ns. ympäristöystävällisemmän etanoliauton käyttö tule ikinä kyseeseen?
Tarkkailkaapa nyt muun tarkkailun ohessa sitä, montako prosenttia seuraväestä saapuu julkisin kulkuneuvoin tai vaikkapa polkupyörällä!
Tällainen hysteerinen (ja omaa kunniaa tavoitteleva) suhtautuminen aineeseen nimeltä alkoholi on epäraamatullista.
Raamattu opettaa toisin. Se opettaa alkoholin terveeseen, järkevään ja kohtuulliseen käyttämiseen. Raamattu myös varoittaa selkeästi alkoholin väärinkäytöstä eli juopottelusta.
Missään tapauksessa tällainen raivoraittius ei saa tukea Raamatusta. Tällainenkin elämänmuoto siellä kuvataan, mutta kyseessä on jonkunlainen selibaatti tms nasiireilla(Johannes Kastaja) mikä ei kuitenkaan ole minkään sortin edellytys kaikille kristityille. Jeesuskaan ei elänyt nasiirin tavoin.
Raamattu kuvaa tapahtumia, joissa sen ajan uskovaiset ihmiset järjestävät jopa humalahakuisia juominkejakin (Joosef veljilleen)
Jeesus myös omin sanoin kertoo kuinka tällaiset omavanhurskaat lakihenkiset ihmiset paheksuvat mm hänen viininkäyttöään (...katso, ihmisen poika, syömäri ja viininjuoja...)
Eli Raamattu kehottaa terveelliseen kohtuulliseen alkoholinkäyttön.
Ja onneksi Suomessa nimen omaan kesäpuistotapahtumissa juhannuksena ym. näkee sitä kohtuukäyttöä ihan silmän kantamattomiin.
Ps. Raamattu ei missään opeta/kehota käyttämään alkoholia, vaan kertoo, että viiniä/viinaa on käytetty Raamatun aikanakin. Laittaisitko kohdan Raamatusta, jossa puhutaan alkoholista!
Taidat käsittää niin, että "käytön kuvaus"=kehotus.
Raamatussa puhutaan kyllä raivoraittiudesta. Silloin kyseessä on pitkätukkainen ja -partainen selibaatissa elävä erakko. Elämäntapaa ei kuitenkaan suositella jokaiselle ainoana oikeana.
Raamatussa puhutaan myös toisesta ääripäästä. Juopottelusta. Siitä varoitetaan.
Raamatun linja on siis salliva, mutta kohtuuteen kehoittava.
toisaalta
Esim Paavali kehottaa Timoteusta käyttämään viiniä terveydellisiin syihin vedoten (vatsavaivoihin).
Mikä viisaus olikaan jo tuollon Paavalilla tiedossaan. Vasta aivan tänä päivänä nykylääketiede on havainnut punaviinin terveydelliset hyödyt kohtuullisesti nautittuina.
eli
Minulle sinänsä on sama, absolutismi elämänohjeena on ihan hyvä. Mutta Raamattuun jotenkin epärehellisesti vedoten sellaisen vaatiminen "uskovaiselle ainoana oikeana elämäntapana" on väärin.
Raamattu ei niin vaadi. Älköön ihminenkään vaatiko.
Missä kohti Raamattu edellyttää uskovalta raivoraittiutta, niin kuin VL-usko opettaa?
Pointtini oli siinä, että ei kannata kirjoitella sellaista, mitä Raamatussa ei lue.
Raamattu edellyttää ainoastaan uskoa, ei mitään muuta, jokainen kokee uskon eri tavalla.
Kirjoitinko aiemmassa jotakin siihen suuntaan, että Raamattu edellyttää raivo raittiutta?
VL:t opettavat pidättäytymään alkoholista, mikä ei mielestäni ole ollenkaan huono opetus riippumatta siitä, miten Raamattu antaa asioita ymmärtää.
VL:t eivät käsittääkseni opeta pidättäytymään alkoholista, vaan he opettavat kaiken muun suhtautumisen alkoholiin kuin raivoraittiuden olevan syntiä. Vai olenko väärässä - pidetäänkö kohtuukäyttäjää uskovaisena?
Ja et väittänyt kirjoituksessasi, että Raamattu edellyttää raivoraittiutta. Tein vain loogisen päätelmän, että jos VL-liike opettaa Raamatun mukaan ja VL-liike edellyttää raivoraittiutta, niin myös Raamattu edellyttää raivoraittiutta. :-)
Raamatusta ei löydy jaetta jossa todettaisiin niinkuin vl opettaa, että "alkoholi ei kuulu uskovaiselle"
Ei löydy ei
Raamattu opettaa elämään raittiisti kaikella tavalla.
Eihän sinun tarvitse elää niin kuin VL:t opettavat raittiudesta.
"Tein vain loogisen päätelmän, että jos VL-liike opettaa Raamatun mukaan ja VL-liike edellyttää raivoraittiutta, niin myös Raamattu edellyttää raivoraittiutta. :-) "
Ei kannata tehdä päätelmiä, jotka ei johda loppupeleissä mihinkään. Kannattaa mielummin keskittyä etsimään Raamatusta lupauksia kuin lupia.
Eikä muuten löydy jaettakaan, jossa Raamattu puhuu alkoholista.
Raamatun aikana oli viiniä, josta juopui, mutta varmasti monenlaisia. En ota kantaa, mitä prosentteja Raamatunaikaisessa viinissä on ollut, mutta käymisen tuloksena syntyy aina alkoholia, niin silloin kuin tänäänkin.
Jos Raamattu opettaa elämään raittiisti kaikella tavalla, miksi Jeesus joi viiniä?
Enkä minä mihinkään lupia etsi, mutta ei mielestäni ole oikein väittää yhtä ja olla sen jälkeen vastaamatta Raamattuun perustuviin kysymyksiin. Ja jos ei ole oikein etsiä lupia, niin onko sitten oikein etsiä kieltoja: "älä tee, älä maista, älä koske..." Tuosta "päätelmästäni" sen verran, että eihän siinä tehdä muuta kuin verrata opetusta Jumalan sanaan - eikö tämän pitäisi olla kaikille uskovaisille kunnia-asia?
En minä halua sinua kiusata, vaan arvostan ihan oikeasti vakaumustasi. Keskustelupalstalla on vain mielestäni antoisampaa käydä keskusteluja, joissa kysytään ja vastataan vuorotellen toisen esittämiin kohtiin sen sijaan, että väistetään kysymys.
Ei ole Jumalan sanan ja Raamatun vastaista neuvoa/opettaa täysraittiuteen, eihän?
VL:t opettavat, että ei ole uskonelämälle hyväksi ja rakennukseksi nauttia alkoholia, josta olen itse juuri tätä mieltä.
Perustele, miksi täysraittius on Raamatun vastaista?
Matt 5:29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
Toisin sanoen: Jos viinapullo taikka jokin muu vastaava ulkoinen tekijä viettelee sinua, niin repäise se pois ja heitä kokonaan luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi ajanvietto tavastasi/"sinulle tärkeästä turhuudestasi" joutuu hukkaan, kuin että sinä turhuutesi mukana ajaudut helvettiin.
Kuinka itse ymmärrät kyseisen kohdan?
kaikilta jäseniltä ehdottomana on väärin koska Raamattukaan ei niin tee
Absolutismista elämäntapavaatimusena on tehty uskon asia mikä on ristiriidassa Raamatun opetuksien kanssa
uskovaista tuomita tai ajeta ulos sen takia, että käyttää alkoholia, mutta sitä ei opeteta tai neuvota käyttämään, vaan pidättäytymään alkoholista.
Absolutismi ei ole mikään edellytys uskolle, eikä absolutismilla pääse taivaaseen.
jaa että kohtuullinen käyttö sallitaan niinkuin Raamatussakin?
No sorry, pahoittelen, olimn ihan luullut että kaikilta vee älliltä vaaditaan ehdotonta raittiutta ja että tippakin on jo syntiä
Noh aina sitä oppii uutta vanhoillisuudestakin
"jaa että kohtuullinen käyttö sallitaan niinkuin Raamatussakin?"
vastaus tähän tekstiisi: Viittaan edelliseen viestiini.
varmaankin siksi, koska se oli siihen aikaan veden lisäksi oikeastaan ainoa saatavilla oleva juoma. Ei silloin ollut mehuja tai limppareita. Ja maitoahan eivät juo juuri muut kuin suomalaiset.
Tämä on ikävää ja omaa syytäni, kun en ole kirjoittanut samalla nimimerkillä koko ajan, mutta ihan selvyyden vuoksi haluan sanoa, että aloitit keskustelun minun kanssa ja tästä eteenpäin keskustelit jonkun toisen kanssa.
Kysyit minulta perusteluja sille, miksi täysraittius on Raamatun vastaista. Se ei ole Raamatun vastaista, enkä ole niin väittänytkään. Se vain on erilaista kuin elämä, jota Jeesus ja apostolit sekä alkuseurakuntalaiset viettivät ja käsittääkseni vl-liikkeellä on pyrkimys uskoa "niin kuin isämme uskoivat" ja lisäksi täysraittiutta on nimenomaisesti perusteltu Raamatun sanalla.
Se sen sijaan on Raamatun vastaista, jos edellyttää ihmiseltä raittiutta, jotta hän voisi kuulua uskovaisten yhteisöön. Miksi se on Raamatun vastaista? Koska Raamattu ei missään kohtaa kehota ihmistä absolutismiin, vaan ainoastaan välttämään juopumusta.
Jos todellakin ihan oikeasti on niin, että vl-uskovainen voi ottaa vapain mielin lasin viiniä tai olutta ilman, että ihmiset paheksuvat häntä ja käyvät kohti, niin sittenhän vl:t toimivat täysin Raamatun mukaisesti ja tuo absolutismi on vain kanta terveeseen elämään. Jos asia ihan oikeasti on näin, niin hyvin on teillä asiat, sen voin sanoa vilpittömin mielin ja ihaillen!
Mutta entä sitten, kun kuumana päivänä sinulla on kamala jano ja vichy-pullo houkuttaa ihan kamalasti. Pitäisikö sekin räjäyttää seinään? Entä se kivannäköinen takki, jota olet katsellut kaupassa - tai ne uudet hyvänmakuiset pakastepasteijat?
Vastaan kärjistykseeni itse: eivät nuo tietenkään ole ihmisen uskolle vaaraksi. Vastaan myös sinun kärjistykseesi: jos viinapullo houkuttelee niin, että haluaa päihtyä siitä, niin totta kai - pullo roskiin. Jos sen sijaan haluaa kulauksen olutta vaikkapa sen hyvän maun vuoksi, niin miten se eroaa kaupan pakastepasteijoista?
"Perustele, miksi täysraittius on Raamatun vastaista?"
Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni...
Eli tämä kohta tarkoittaa mielestäsi täysraittiuden olevan Raamatun vastaista:
"Niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni..."
No eikös ehtoollisen nauttiminen Jeesuksen muistoateriana ole hengellistä raittiutta.
Eihän hyvä ihminen täysraittius tarkoita, että ei "pisaraakaan missään alkoholia", onhan siät lääkeaineissakin.
Aika huono perustelu sinulta.
Mä ainakin olen ymmärtänyt, että VL:t haluavat toimia nimenomaan hyvän oman tunnon mukaisesti.
Monilla on sellainen käsitys, että VL:llä on "KIELLETTYJÄ" asioita. Itse VL:nä näkisin tämän asian vähän eri valossa. Otetaampa esimerkiksi tämä alkoholin käyttö.
Vähäinen määrä alkoholia (juodaanhan viiniä ehtoollisellakin) voisi olla OK (teoriassa), mutta miksi antaa pahalle pikkusormensa? Pienet saunakaljat voivat muuttua vähän suuremmiksi..alkoholin vaikutuksen alaisena ihmisen todellisuuden taju hämärtyy ja tulee helposti tehtyä asioita, joita katuu myöhemmin. Ja joitakin asioita voi joutua katumaan loppu elämänsä. Itse en ainakaan tunne olevani kahlehdittuna kieltoihin, vaan pystyn nauttimaan elämästäni ilman alkoholiakin. Toivottavasti aina.
Ei kai tämä muuten keskustelua herättäisikään, ellei voisi olla uskovaisia, jotka juovat sen saunakaljan ja voivat sen takia joutua seuraamuksiin, jotka eivät ole missään mittasuhteessa tekoon nähden (ottaen vielä huomioon, ettei se ole edes syntiä). Olenko väärässä, jos sanon, että mikäli jonkun uskovaisen tiedettäisiin juovan saunakaljan kaksi kertaa viikossa, niin häntä käskettäisiin luopumaan tästä tavasta? Vähän toisin aseteltuna: Jos yksi saunakalja ei ole synti ja sen juovalla VL:llä hyvä omatunto, niin tästä huolimatta häneltä odotetaan, että hän lopettaa tapansa.
Silloin kyseessä on käsky, eikä mikään muu.
Varmaankin saunakaljan ottajaa varotettaisiin rakkaudella alkoholin vaaroista, mutta tuskin mitenkään alettaisiin "hylkiä" muiden uskovaisten joukossa. Tiedän joitakin tapauksia, joissa joku uskovaisen perheen jäsenistä on aloittanut saunakaljoista ja läheiset ovat olleet hyvin huolissaan. Monessa tapauksessa on käynyt juuri niin kuin edellisessä kommentissani kirjoitin, pieni saunakalja on muuttunut suuremmaksi. Yksin Jumala tietää kuka pääsee Taivaaseen ja kuka ei, mutta alkoholin käytöllä voi olla uskosta vieraannuttavat vaikutukset.
Tuo on mielestäni se oikea asenne - ollaan huolissaan ja keskustellaan. Luotan siihen, että tiedät näistä tapauksista enemmän kuin minä ja olen iloinen, että asiat ovat näin terveellä pohjalla. Sen haluan kuitenkin sanoa, että mikäli kävisi niin, että uskovaista alettaisiin syrjimään saunakaljan vuoksi, niin silloin syrjijät ovat niitä vikaan menneitä.
Aina kun joku dokaa mäyräkoiran, veikkanpa, että siinä Jeesus ei tule ensimmäiseks mieleen??
Ehtoollisviiniä Jeesus tarkoitti. Ja viini on alkoholia.
muutama pullo kossua ja venäläinen Ilona, JA SIT KATAJANOKALLE JATKOILLE TIPPARINKIN UHALLA.
SE KUN PONU SUOMALAISELLE ON SE SOPIVIN JUOMA,JOS KIELTÄKIN PITÄÄ NOTKISTAA.
mikä tekee oluen tai viinin juomisesta terveellisen elämän muodon.
Eikös edellinen kirjoittaja ihan selvästi sanonut, että absolutismi on terveellinen elämänmuoto.
meille heikoille vl:lle viinapullo hyvinkin on viettelykseksi, niin kuin aika on sen moneen kertaan näyttänyt.
Mutta älkäämme pahoittako veljiämme, vaikka itse voisimme juoda kaljaa ilman viettelyksiä, sillä haluamme vaeltaa rakkauden mukaan.
paavali sanoi:
1Kor 8:13 Sentähden, jos ruoka on viettelykseksi veljelleni, en minä ikinä enää syö lihaa, etten olisi viettelykseksi veljelleni.
toisin sanoen: jos viina on viettelykseksi veljelleni, en minä ikinä enää juo viinaa, etten olisi viettelykseksi veljelleni - haluan vaeltaa rakkauden mukaan.
kuinka itse ymmärrät kyseisen kohdan?
Minulle on viettelykseksi se, kun uskovaiset polttavat savukkeita.
voisivatko uskovaiset nyt noudattaa mainitsemaasi Sanaa ja lopettaa tupakoinnin?
Käyn Myrskyläntiellä ja toivon, että siellä ei enää yksikään uskovainen tupakoi parkkipaikalla eikä seuratalon läheisyydessä, sillä se on minulle viettelykseksi ja pahennukseksi. sana kehoittaa nyt jokaista Myrskyläntiellä käyvää tupakoitsijaa olemaan täsät lähin tupakoimatta.
Jos yhtään uskovaista tulee Suviseuroihin, niin tiedoksi:
olen menossa Sotkamoon suviksiin ensi kesänä, joten yksikään tupakoitseva uskovainen ei voi siellä tupakoida, jos noudattaa antamaasi Sanaa.
Pitäähän Sanaa noudattaa.
ivan puolelle.
No ei mennyt.
Ajatus on se, että toiset ihmiset kokevat synniksi asioita, mitä taas toiset eivät synniksi koe.
Jos minä koen synniksi tupakoimisen, niin åitäisikö silloin tupakoitsijoiden lopettaa tupakointi, koska he tupakoinnillaan viettelevät minua kiusaukseen?
Jos minä koen synniksi alkoholin vähäisenkin nauttimisen, niin pitäisikö muiden lopettaa alkoholin vähäinenkin nauttiminen siksi, koska he alkoholin nauttimisella viettelevät minua kiusaukseen?
Jos minä koen synniksi internetin, niin pitäisikö uskovaisien lopettaa internetin käyttö, koska sitä käyttäessään viettelevät minua kiusaukseen?
Jos minä koen synniksi television katselemisen, niin pitäisikö uskovaisien lopettaa television katseleminen, koska he sillä viettelevät minua kiusaukseen?
Missä menee raja?
Tosi asia on, että se mitä toinen kokee synniksi, ei välttämättä toiselle syntiä ole.
Mielestäni alkoholia nauttivat voivat nauttia edelleen alkoholia, kunhan eivät tee sitä seuroissa.
Mielestäni tupakoitsijat voivat edelleen tupakoida, kunhan noudattavat siinä maan lakeja ja säännöksiä eivätkä polta seuroissa.
Mielestäni telkun katselijat voivat edelleen katsella telkkua, kunhan eivät katsele telkkua seuroissa.
Mielestäni netin käyttäjät voivat edelleen käyttää nettiä, kunhan eivät käytä sitä seuroissa.
Jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä.
Eli jos pahoitat mielesi jonkun tupakoinnista, niin mene se kertomaan tälle tupakoitsijalle, että olet pahoittanut mielesi hänen tupakoinnistaan. Tämä tupakoitsija ei voi tietää, että juuri sinä pahoitit mielesi, ellet kerro sitä.
Mihin tupakointi viettelee sinua?
Minäkin muuten toivon, että yksikään ihminen ei koskaan enää tupakoisi, enkä ole mielissäni, kun näen tupakointia.
"Jos yhtään uskovaista tulee Suviseuroihin, niin tiedoksi"
Mistä tämä lause on saanut alkunsa? Aika mielenkiintoista kun alan sitä hiukan purkamaan. Ensin sanot "jos yhtään uskovaista tulee" ja sitten sanot, että olet menossa, eli jos luet itsesi uskovaiseksi, niin lause olisi pitänyt kuulua "Jos yhtään uskovaista tulee minun lisäkseni Suviseuroihin, niin teidoksi:"
No huumorilla viilasin pilkkua ;)
mielestäni-pohdintaa. En yhdy näkemyksiisi.
... tuo juuri kuvaa sitä, kuinka hiekalle uskonne on rakennettu ("alkoholin käytöllä voi olla uskosta vieraannuttavat vaikutukset.."). .
Kyllä "tavallinen" kristitty voi maistella alkoholia ilman että menettää uskonsa...
minä, kasvissyöjä, olen seurassasi ja pahennun lihan syönnistä? Jätätkö syömättä?
Viisaita sanoja haastelet!
Homman voisi aloittaa sillä, että noudatettaisiin ensin tupakkalakia, ettei tulisi puhetta vl-säännöistä.
Sitten vaan saarnaamaan tupakointi synniksi ja vuoden kuluttua sitten erotetaan yhdistyksestä, jos vielä tavataan tupakoimasta. Ei sen luulisi vaikeaa olevan.
Kannatat siis lakioppia ja 70-luvun mallia syntilistan tekemiselle ja sen ehdottomalle noudattamiselle? Tiedätkö, että sinunlaisilla ajatuksilla moni hoitaja 70-luvulla juuri toimi.
Nauttisit varmaan, jos tällaista tulisi uudelleen.
siitä, että me tahallamme haluaisimme tähän Raamatun jakeeseen vedoten kieltää toisilta kaiken. Vaan on kysymys sellaista asiasta, kun moni oikeasti kamppailee jotain asiaa vastaan lopettamalla sen kokonaan, niin emme tavallaan anna lupaa omilla tekemisillämme heidän rikkoa omia rajojaan, jotka he ovat tehneet itseänsä varten.
Miksi sinä pahennut lihan syönnistä? Ei lihan syöminen minusta ainakaan tuo sen enempää viettelyksiä, kuin kasvis syöminenkään, vai kuina asian näet?
Mekin olimme katsomassa Kaivarissa ilotulitusta.
Nousimme korkealle kohdalle ja istuimme siinä nurtsilla satojen nuorten joukossa.
Nuoret olivat humalassa.
Se, että he olivat humalassa, ei todella ollut mikään syy sille, että olisimme vaihtaneet paikkaa. Vieressä perheellä oli kolme alle koulukikäistä lastakin. Kaikki nautimme siitä, ja samalla hieman pidimme silmällä, etteivät vain nuoret humalassa tipahtelisi ja horjahtelisi alas lähes pystysuoraa jyrkännettä.
Nuorten humalassa oleminen oli yksi keskeisin syy, että me aikuiset olimme heidän keskuudessaan.
On hyvä, että huolehtii nuorista, eikä lähde nokkapystyssä pois heidän joukostaan.
Koin siis päinvastoin kuin sinä:
siellä tarvittiin aikuisten läsnäoloa, eikä suinkaan ylimielistä syntisen nuorison paheksuntaa ja poislähtemistä.
mitä vanhemmat edellä (juovat) sitä lapset perässä (juovat). Tämä on sitä suomalaista kasvatusta.
En usko, että kaivarissa olleiden nuorten vanhemmat ovat näyttäneet lapsilleen mallia sinun kirjoittamallasi tavalla.
Kaivarissa ja sen ympäristössä oli arviolta lähemmäs 80 000 ihmistä: aikuisia ja nuoria.
On aivan turhaa syyllistää juovien nuorten vanhempia. Uskovaisena en voi millään tavoin ymmärtää tuollaista asennetta.
Käsityksesi siitä millä tavoin ihmiset kasvattavat lapsia, on tarkistamista vailla.
niin, että yleensä kotoa lapsi ja nuori saa mallin esim. juomiseen. Ja suomessahan riittää juovia nuoria. Vasta oliko tällä viikolla vai viime viikolla tuli uusi tutkimus, että mm. lukio-ikäisillä juominen on vain kasvanut. Eli suomalainen kansantauti mitä ihmiset näyttävät ihannoivan mutta joka vie turmioon.
Ai, että ne lukuisat, jotka ovat vl-uskosta luopuneet ja nyt juovat ja käyttävät huumeita, ovat saaneet mallinsa vl-perheissä?
Nuorison ja nuoren aikuisväestön juomisen syyt ovat hieman toiset kuin se, että he matkisivat vanhempiaan.
Itsetunnon ja muiden sisäisten selviytymisresurssien kehittämisen kannalta lapset ja nuoret tarvitsevat ennen kaikkea luottamuksellisia ihmissuhteita ja onnistumisen elämyksiä. Käyttäytymisen haavoittuvuutta voidaan estää tarjoamalla kasvatusta, joka pyrkii tukemaan itsehallinnan kehitystä ja ottamaan huomioon lasten väliset yksilölliset erot. Tämä puolestaan edellyttää riittävän pieniä opetusryhmiä.
Lapsia ja nuoria tulisi kannustaa toimintoihin ja harrastuksiin, joissa he voivat päteä ja kanavoida jännityksen kaipuunsa siten, ettei siitä koidu haittaa yhteisölle. Nuorille tuleekin tarjota kokoontumispaikkoja ja harrastusmahdollisuuksia sekä aikuisia ihmisiä valvomaan ja läsnäolemaan.
Myös ongelmien kasautumiseen vaikuttavien interventioiden suuntaamiseksi olisi hyödyllistä tapauskohtaisesti tarkastella, mitä ovat ongelmia ylläpitävät tekijät ja suunnata toimenpiteet tarpeen mukaisesti joko sisäisiin tai ulkoisiin tekijöihin, tai yksilön käyttäytymispiirteisiin.
Vanhempien syyllistäminen on täysin turhaa.
http://www.minedu.fi/nuora/julkaisut/Holtittom/holtitt.htm
minä tarkoittanut vl-nuoria. Kyllähän sinun olisi jo pitänyt tekstistäni se ymmärtää.
Vl-taustaiset alkoholisti ja huumeita käyttävät nuoret ja nuoret aikuiset eivät millään tavoin poikkea muistakaan alkoholisti ja huumenuorista.
Käsityksesi vl-liikkeen ulkopuolisista ihmisistä on äärimmäisen vääristynyt. Lue tutkimus, joka sinulle linkitettiin. tutustu ihmisiin ja huomaa, miten ihmiset kasvattavat lapsiaan ja minkalaisia ihmisiä tässä maailmassa on.
Jokainen aikuinen uskova vl joka on ollut näkemässä nuorison alkoholin ylijuomista paikassa, jossa on hengenvaarallista juoda iltapimeällä(Kaivari), mutt on lähtenyt sieltä välinpitmättömänä pois, eikä ole jäänyt huolehtimaan nuorisosta kuten muut paikalla olleet aikuiset tekivät, kertoo kyllä todella vl-uskoisten ihmisten julmasta välinpitämättömyydestä nuorisoa kohtaan.
En yhtään ihmettele, että vl-perheissä tupakoidaan lasten ja nuorten läheisyydessä piittaamattomasti lasten terveydestä, ja jopa ostetaan nuorille savukkeita. Vl-uskovaisien vanhempien piittaamattomuus nuorisosta on hirvittävää. Alempana on kirjoituksia, joissa vl-nuoret kertovat uskovaisien vanhempiensa julmuudesta ja piittaamattomuudesta...
Ymmärrät kai, että kaikki vl-vanhemmat eivät ole lapsia ja uoria kohtaan piittaamattomia, ajattelemattomia ja julmia? Vai vedämmekö sen johtopäätelmän?
Ymmärrät kai, että samoin on maailmassa olevien ihmisten kanssa: siellä on suurta rakkautta ja huolenpitoa lapsista ja nuorista. Sinun on täysin turha syyllistää vanhempia.
Ota selvää asioista.
jotka antavat alaikäisen lapsensa viikon loppuisin kaupungilla rellestää, juoda, särkeä paikkoja, töhertää ym.ym. ovat vastuullisia ja rakastavia vanhempia. Ihmettelen todella suuresti. Jo laki kieltää sen. Niin on sitten vastuullista vanhemmuutta. Mutta tätä en yleistä. Onneksi löytyy vielä ei-vl niitä vanhempia, jotka huolehtivat lapsistaan.
Minä hoidan, kasvatan ja valvon omat lapseni. Ison perheen äitinä ei minulla ainakaan ole aikaa lähteä valvomaan iltamyöhällä kaupungille katsomaan mitä siellä toisten vanhempien lapset tekevät.Kyllä se vastuu kuuluu sen lapsen ja nuoren omalle vanhemmalle. Eikä psykologit ym. lastensuojeluviranomaiset TURHAAN huutele vanhemmuuden perään!
hurskas kun jäät "huolehtimaan nuorista" ja vahtimaan niiden alkoholinkäyttöä...
Mitähän se Jeesus tahtoi sanoa sillä tarinallaan laupiaasta samarialaisesta? Onko ihmisistä huolehtiminen automaattisesti halveksuttavaa omavanhurskautta?
Eipä se todella ole vastuullista vanhemmuutta, jos antaa lapsiensa juoda alkoholia holtittomasti. Mutta, lasten alkoholin juominen ei todella ole vanhemmilta opittu malli, kuten tässä tämä eräs ihminen on väittänyt: maailmalliset laoset oppivat juomisen mallin kotoaan (syyllistää vanhemmat) ja vl-vanhempien lapset, jotka erottuaan seurakunnasta juovat rellestävät eivät ole oppineet mallia kodeistaan, vai ovatko...
Lasten ja nuorten alkoholin jupomisen syy ei ole banhemmilta opittu malli. On siis typerää mennä syllistämään vanhempia. Asiasta on tutkimus linkitetty ja sitä voisi lukea.
On vastuutonta, kun vanhemmat antavat lapsiensa humalassa iltapiemeällä juoda kaivarissa, jossa on todella hengenvaarallista kekkuroida kännisenä.
On yhtä vastuutonta, jos paikalla on ollut aikuinen ja on todenut tilanteen ja sen jälkeen lähtenyt sieltä pois, eikä ole jäänyt nuorison joukkoon pitämään huolta nuorista ja valvomaan tilannetta kuten noin sata muuta vanhempaa tekivät.
Tietenkin voidaan ajtela kuten sinä:
kun näet selkeästi hengenvaarassa tai loukkaantumisvaarassa olevan ihmisen, sinun ei kuulu jäädä auttamaan, vaan viranomaisten tai ko. ihmisen vanhempien tulisi hengenvaarassa ollutta auttaa.
Se kertoo yhdenlaista arvomaailmaa.
Sinun ei tarvitse lähteä valvomaan kaupungille muiden juomista. Siitä ei ole kysymys.
Kysymys on siitä, että et voi sanoa, että maaimallisten nuorten alkoholin käyttö on kotona opittu tapa. Juomisen syyt ovat niin moninaiset ja siihen asiaan sinulle on linkitetty asiantunteva linkki, johon voit perehtyä.
Vanhemmuden perään ei koskaan voi turhaan huudella.
Hursakudella ei ollut mitään tekemistä sen asian kanssa. Ihminen vanhurskautetaan täysin toisella tavalla, jos olet joskus seuroissa sattunut asiasta kuulemaan.
Sen sijaan aikuisella järjen käytöllä oli tekemistä sen asian kanssa, kuten kaikilla niillä muillakin aikuisilla, jotka siellä olivat.
en käykään sellaisissa paikoissa jossa nämä nuoret rellestää juopuneena. Nimittäin asun maaseudun rauhassa. Eikä minulla olisi edes tarvetta lähteä katsomaan sitä nuorison elämää. Eli edelleen yritän sulle sitä sanoa, että eiköhän jokaisen vanhemman tulisi itse huolehtia lapsistaan. Mutta sinä et taida sitä ymmärtää.
Siinä olit väärässä, nimittäin jos minä jonkun ihmisen huomaan tarvitsevan apua niin totta ihmeessä jään auttamaan häntä. Mutta edelleen sulle sanon, että varta vasten en näistä.
avuntarvitsijoista lähde huolehtimaan.
Minä en niitä sinun linkkejäsi tarvitse, sanomalehdistä saa lukea ihan tarpeeksi aiheesta. Eli missä päin vanhemmuus on menossa. Uusavuttomuutta löytyy.
tuo kommenttini oli todella vähän harkitsematon.
Tuli vain sellainen olo, että siinä "omaa kilpeä kirkastettiin" tyyliin "onneksi en ole tuollainen kuin tuo vl, joka jättää nuoret omin nokkinensa juopotteleen, minä sentään jään pitämään heistä huolta!" Minusta on erittäin kunnioitettavaa ja hieno asia, että aikuiset ihmiset pitävät nuorista huolta, mutta jos omilla "hyvillä töillä" parjataan muita, niin silloin ollaan hakoteillä.
Kommentti olisi minusta siis ollut erittäin hyvä ilman seuraavia sanoja, jotka oli selvästi tarkoitettu piikkinä aloittajalle:
> On hyvä, että huolehtii nuorista, eikä lähde
> nokkapystyssä pois heidän joukostaan.
> Koin siis päinvastoin kuin sinä:
> siellä tarvittiin aikuisten läsnäoloa, eikä
> suinkaan ylimielistä syntisen nuorison paheksuntaa
> ja poislähtemistä.
peräänkatsomisena ole omavanhurskautta. Johan perusasioihin kuuluu kohdella toisia niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan.
varmaan kirjoitin aika jyrkästi. Piikittelyä se ei kyllä ollut, vaan vihastumisen puuskahdusta.
Tuntuu niin kummalta, että joku voi oikein kirjoittaa julkiseksi, että toiset siellä syntisenä maailmalliset juovat ja me emme sellaisessa seurassa olleet, vaikka kirjoittaja aikuisena ihmisenä varmasti tiesi, että siellä juovuksissa olleet nuoret olivaT VAKAVAN VAHINGOITTUMISVAARAN JA JOPA KUOLEMANVAARAN edessä koko ajan.
Ikään kuin haluaisi parjata vl-uskovaisien moraalia ja osoittaa, että vl:t ei välitä ihmisistä edes silloin, kun ne tarvitsevat apua.
Ymmärrätköhän tästä mitä tarkoitan, kun en osaa selittää kunnolla?
Tavallaan minusta on häpeällistä kertoa julkisesti se, että on niin välinpitämätön toisia kohtaan, että toteaa heidät synisiksi ja jättää heidät sitten vakaviin vaaratilanteisiin.
Niistä vaaratilanteista. Kaivari on sellainen iso mäkialue, jolla kohoaa aika jyrkkä ja korkea mäki. Osa jyrkistä kohdista on pystysuoraa kalliota, eikä mitään kaiteita ole missään. Osassa noilla korkeimmilla kohdilla on hieman loivempi kuin pystysuora pudotus alas ja pudotus on nurmea, mutta alapuolella sitten onkin useissa kohden kalliota.
Siinä missä olimme usea horjahti alas ja usea humalan rohkeudessaan meni alas omasta tahdostaan. Alla oli kalliota, pudotusseinämä oli nurmea. Yksi heistä selvisi kaatumatta. Muille ei niin hyvin käynyt. Mitään vakavia vammoja ei siinä kohden tullut ja monet luopuivat alas menemisen halustaan, kun vähän jutteli järkeä heidän kanssaan.
Siinä jonkin matkan päässä meistä taas oli se kaikkein pahin kohta: seinämät seinäjyrkkää kalliota. Siitä sitten putosikin yksi nuori vakavasti ja pahasti, mutta ambulanssi oli hetkessä paikalla. sairauspäivystys tiesi itse asiassa odottaa, että juuri siitä kohden tipahtaneet saattavat katkaista kaulansa tai selkärankansa ja halvaantua pysyvästi. Ko. paikka on paikka, missä jatkuvasti tipahdetaan alas ja halvaannutaan...
Sitä en ymmärrä, miksi siihen ei rakenneta kaiteita... Vähän sama juttu kuin monin paikoin Suomenlinnassa... Jos muistatte, kun siellä viime kesänä tipahti lapsi jyrkänteeltä alas ja kuoli.
Ne nuoret sitten. Osa nuorista oli humalassa, osa täysin selvinpäin. Mielestäni suurin osa nuorisosta oli selvinpäin. Mutta selvänä olletkin nuoret olivat iloisia ja ilakoivat: pitivät iloista meteliä, halailivat toisiaan, taputtivat käsiään, huusivat ilotulitteille innostuneita ulvontoja...
Nuoret myös näyttivät huolehtivan toisistaan, mikä erityisesti ilahdutti ja mielestäni on hyvän kotikasvatuksen saaneiden nuorten luonnollinen ominaisuus.
Nuoret olivat mukavia, olivat he sitten humalassa tai selvinpäin. Aikuisiin he suhtautuivat iloiten. Ihan totta. Mitään riitelyjä ei heidän keskuudessaan ollut, vaan päinvastoin: olivat iloisia.
Joukossa oli sellaisia nuoria, jotka selkeästi näyttivät huolehtivan nuoremmistaan: olisikohan ollut saman perheen lapsia... Ottivat kädestä toisiaan kiinni, kun joutuivat väkijoukon puserruksiin ja huolehtivat etteivät toisistansa eksy.
Kaiken kaikkiaan minä nautin ilotulituksesta paljon. Iloitsin myös niistä nuorista, sillä suurin osa heistä oli todella okei, selvinpäin tai vain vähän juovuksissa ja kaikki käyttäytyivät hyvin. Myös vl-perheiden nuoria oli joukossa omin päin ilman vanhempiaan.
Ne nuoret, jotka olivat juoneet rajusti alkoholia, ovat varmasti se osa, jonka perusteella sitten kaikki muutkin nuoret leimaantuvat. Se on sääli ja vahinko.
Joukossa oli aikuisia, kuten olen kertonut. Myös aikuisia oli lapsiensa kanssa: koululaisikäisten ja jopa alle koululaisikäisten lapsiensa kanssa. Heidän läsnäolonsa oli selkeästi nuorisoa rauhoittavaa ja kuten kirjoitin: nuoret oikeasti tuntuivat jopa iloisilta, kun joukossa oli aikuisia... Ehkä se pimeys ja korkean vaarallinen paikka aiheutti kuitenkin sen verran turvattomuutta, että aikuisten läsnäolo koettiin mukavaksi?
Minä en lapsilleni enkä itsellenikään sallisi mitään jumalattomia ilotulituksia. Meidän ei pidä palvoa tulitteita missään muodossa. Jo sana ILOtulite on harhaan johtava. Todellinen ilo on vanhurskautta, iloa ja rauhaa sydämellä, ei yötaivaalla. Sitäpaitsi ilotulitteista voi kehittyä addiktio, ja ennenkuin huomaammekaan, ammuskelemme mannerten välisiä ohjuksia, vailla tunnon tuskia. Voi maailmaa pahennuksen tähden.
Ikävä kokemus, ihan varmasti. Kuitenkin olisi hyvä muistaa, että niin ilotulituksen SM-kisat kuin juhannus ( vappu, uusivuosi...) ovat ns. karnevaaleja. Käytän tällaista hassua sanaa tässä yhteydessä, koska ihmiskunnan historiasta tunnetaan eri kulttuureista ja uskonnoista paljon tällaisia karnevaaleja. Karnevaaleissa ihmiset rikkovat tahallaan yhteisönsä normeja esimerkiksi juoden, laulaen, tanssien tai viettäen aikaa vastakkaisen sukupuolen kanssa tavalla, joka ei muuten ole suvaittua. Karnevaalimyytteihin kuuluu siis odotusarvoisesti se, että käyttäydytään "huonosti".
Jos ketjun aloittaja tai kuka tahansa muu haluaa välttää tällaista ylilyövää käytöstä, niin kannattaa välttää nämä tietyt kansanjuhlat, jolloin ihmiset ovat "karnevaalitunnelmissa". Siitä ei kuitenkaan kannata tehdä mitään yleistäviä johtopäätöksiä ihmisten käytöksestä, koska kyseessä on selkeästi normaalista käytöksestä poikkeava, tieteellisesti todettu ilmiö.
Kaikki nauroivat sille tempulle. Itse olisin aivan varmasti täräyttänyt ja niin, että ei heti unohda.
Jaa että kännissä oli jätkät siellä? No ei kai nyt sentään :o Kaikkihan sen tietää, millaista menoa siellä on, tiesit taatusti itsekin. Ei ne mitkään suviseurat olekaan. Miksi menit ja mitä täällä taivastelet? Yrittäisit joskus kirjoittaa jotain rakentavaa. Kovin pyhältä ei vaikuta oma pyhyys itse mainostettuna.
JanHusia. Itse et taida pystyä rakentavaan keskusteluun.Minun mielestäni JanHus on yrittänyt tällä palstalla nimenomaan pitää asiallista ja rakentavaa keskustelua yllä. Sekä meidän vl puolta pitää kaikkia näitä asiattomia viestejä vastaan.
Olen kasvanut vl-kodissa, mutta irtaantunut siitä heti aikuiseksi tultuani. Syitä oli monia, yksi niistä se, että alkoholiin suhtauduttiin suorastaan agressiivisen kielteisesti. Tämä johti siihen, että pari veljeäni murkkuina kokeili sitä useastikin ja joutuivat hankaluuksiin. Uskon, että syynä oli nimenomaan peloittelu ja kieltely. Kuten tunnettua kielletyt asiat tulevat entistä houkuttelevammiksi.
Itse käytän kohtuudella alkoholia ja niin tekevät kaikki tuttavanikin. Kellekään se ei ole ongelma.
Olen vakuuttunut siitä, että yleensäkin suomalainen alkoholipolitiikka kieltolakeineen on ollut karhunpalvelus kansalle. Riittää kun vertaa etelä- keski-Eurooppaan. Siellä viinat saa ruokakaupasta, eikä juoppoja näy.
joka ei ole vl ja hänen isänsä oli juoppo. Mies päätti jo lapsena katsellessaan isänsä elämää, ettei tule koskaan maistamaan alkoholia. Mies on hyväkuntoinen seitsemänkymppinen ja vastustaa alkoholia kovasti.
Summa summarum: joillekin (ja valitattavasti monelle) alkoholi on ongelma.
Just tästähän kyse on: oli ihminen mikä tahansa rodulta, uskonnolta, vakaumukselta, iältä tms.. niin toisile viina on ongelma, toisille ei. Ne joille se tuottaa ongelmia ´kannattaa pysyä erossa siitä kokonaan ja niille jotka pärjää sen kans on ok juoda. Mutta hysteerinen suhtautuminen ei palvele ketään.
viinan kulutus nousi rajusti kun veroa laskettiin... kyllä suomalainen tarvitsee "ison veljen" valvomaan viinan kulutustaan, onhan se nähty.
Yritin sanoa, että hakoteille on menty jo aikoja sitten, kun viinasta tehtiin tabu. Jos suhtautuminen siihen olisi ollut aina luonnollista, niin se ei olisi jotain erikoista ja tavoittelemisen arvoista. Eli siis tilanne tuskin olisi se mikä nyt on.
Nyt alkoholi politiikkaa viedään kaiketi "eurooppalaiseen" suuntaan ja se tarkoittaa sitä, että menee sukupolvi ennenkuin nämä vanhan viinan pirut lakkaa hyppimästä seinille.
päästään joskus edes tähän "eurooppalaiseen" tilanteeseen, sillä on kai turhaa kuvitella, että kuningas alkoholista päästäisiin koskaan eroon tässä maailmassa.
Voi olla, että viinassa on edelleen kieltolakiaikainen "kielletyn hedelmän maku", mutta ei sillä voi minusta suomalaisten humaltumishakuista juomista selittää.
taas ehdottomasti kieltolaki ja sen jälkeinen alkoholipolitiikka ovat ehdottomasti syyllisiä nykyiseen tilanteeseen.
Vielä 80-luvulla esim. Alkot olivat tiskimyymälöitä eli tiskin takaa sanottiin, mitä haluaa ostaa. Myyjät eivät saaneet suositella mitään, eivätkä opastaa. Kun ei muuta tiennyt kuin Kossun, niin hädissään ihmiset sitä ostivat.
Olisi tarvittu valistusta ja tietoa erilaisista vaihtoehdoista.
Mutta uskon, että vähitellen varmaan siirrytään sivistyneempään suuntaan, mutta se ei käy hetkessä. Ei tähän tilanteeseen tulokaan ole käden käänteessä syntynyt.
On valitettavasti niin, että monia joukkotapahtumia leimaa tuo julkijuopottelu. Suomessa tosiaan on paljon ihmisiä, jotka tuollaisissa tapahtumissa juovat.
En silti yleistä tai yhdistä noita mäyrisporukoita häissä maljan nostaviin henkilöihin. Itse en ole koskaan ulkona (tai muuallakaan) juopotellut, mutta kyllä mä häissä nostan maljan ja juonkin sen hyvillä mielin. Juopotellut en ole, toisin sanoen en ole ollut kännissä. Itse iloitsen ilman alkoholia, ja se lasillinen, jonka pari kertaa kuussa ruuan kanssa viiniä nautin, ei iloani lisää tai vähennä. Makunystyröitäni se hivelee ja ruuasta nauttimista se voi lisätä, mutta tarkoitus ei ole juopotella tai lisätä iloa. Alkoholilla tai edes viinillä ei voi iloa saada, ilo tulee siitä tietämisestä, kun on Jumalan luoma ja Kristuksen lunastama.
Ilotulitteista sen verran, että ne ovat alunperin hyvin pakanallisia. Tiesit kai, että Kiinassa, missä niitä enimmäkseen valmistetaankin, ne on tarkoitettu pahojen henkien karkoittamiseen. Ilotulitukseen osallistumalla kai sitten samalla periaatteella kuin maljannostolla (vaikka ei itse pahoja henkiä karkoitakaan) kumartaa synnillistä, pakanallista touhua.
Toivottavasti selitit lapsillesi, että monet juovat aivan liikaa kaljaa ja että se on ihmiselle pahaksi. Ja että onneksi kaikki epäuskoiset eivät juo, ja että juuri tuollaisen menon takia te ette halua juoda, ettekä toivo heidänkään juovan.
Ilotulituksen SM kilpailijat olivat laatineet ilotulitusohjelmansa musiikkiin. Jokaisen ohjelman taustalla soi musiikki, jonka tahdissa ilotulitteet räiskyivät. Musiikki oli keskeinen osa ilotulitusohjelmaa ja käsittääkseni myös yksi arviointiperuste: miten hyvin kukin kilpailija oli saanut ilotulitteensa sopimaan valitsemaansa musiikkiin.
Ilotulitusta ei voinut arvioida kokonaisuutena, jos ei musiikkia kuullut, koska ilotulitus kunkin osallistujan kohdalla oli musiikkiin tehty sovitus.
Siksi musiikki soitettiin mahdollisimman kovalla, jotta katsojat (n.80 000) voisivat nauttia siitä esityksestä, joka oli ko. musiikkiin laadittu.
Jos et hyväksy ilotulituskilpailua jossa ohjelmat on laadittu musiikkiesityksiin, olisi kai parasta, ettet osallistu sellaiseen tapahtumaan.
Silmiin pistävä piirre siellä Kaivarissa tuhansien nuorten joukossa oli se, että nuoriso ei tupakoinut. Jos he olisivat olleet vl-nuoria, niin päiden yläpuolella olisi leijunut sankka savupilvi ja palavien tupakeiden hehku olisi valaisuut pimeyden.
Niin ei ollut. 80 000 ihmisestä häviävän pieni murto-osa oli tupakoitsijoita. Jos sitä vertaisi Suviseuroihin, niin ...
Jospa ensi kesänä sanomalehti toimittajat kirjoittaisivat Suviseuroista samanlaisen raportin kuin sinä tässä:
"Pysäköin auton parkkiin. Aukaisin auton oven. Voimakas tupakanhaju heittäytyi päälleni. Joka puolella parkkiin jättäneet suviseuralaiset tupakoitsivat. Kiirehdin itse Suviseura-alueelle.
kaikkialla oli nuorisoa ja varttuneempaa väkeä, jotka polttivat tupakkaa lähes ketjussa. Yhteistä oli, etä he eivät välittäneet mistään laista ja säännöksistä ja kehoituksista, joita yhteiskunnassa on tupakoitsijoille laadittu.
Monet vanhemmat polttivat savukkeita alaikäisten lastensa liekkuessa helmoissa, välittämättä lastensa terveydestä. Ihmisiä lisääntyi koko ajan ja pahimmillaan joka toinen heistä tupakoi lähes ketjussa.
Järkytyimme ja lähdimme Suviseuroista pois, emmekä voi tänä vuonna Suviseuroista tämän enempää kirjoittaa.
Suomalaisten, ja erityisesti suomalaisten nuorten tupakointi on huomattavasti vähentynyt. Mutta Suviseuroissa käyneenä en voi olla kysymättä, että onko niin, että vl-uskovainen tarvitsee tupakkaa voidakseen pysyä uskossa tai ollakseen kunnon lestadiolainen?
Kunpa itselläni pysyisi aina järki ja kunpa aina luottaisin ja noudattaisin yhteiskunnan lakeja ja sääntöjä ja varjeltuisin vl-uskovaisilta, jotka näitä lakeja ja sääntöjä tuntuvat pyhässä uskossaan rikkovan ja opettavan lapsilleenkin niiden rikkomista."
Joo. Jos tuollainen selostus olisi ensi kesänä Hesarissa Suviseuroista, niin sehän kertoisi totuuden Suviseuraihmisistä, kuten Jan Hus, kirjoituksesi, kertoisi totuuden ko. ilotulitustapahtumasta ja sen ihmisistä.
Kun uskovaisella suvulla on juhlat, niitä tuskin voi verrata ilotulituksen sm-kisoihin, jos juhlissa kohotetaan malja, kuten juhlavissa juhlissa tapana on.
Mutta, jos pitää paikkansa, mitä kirjoitit, että vl-uskovaisien kaste- yms. perhejuhlat ovat rinnastettavissa
murrosikäisen holtittomaan nuorison juhlintaan, niin kyllä se kertoo karua kieltä vl-uskovaisista aikuisista...
Jos todella vl-aikuisilla on hienossa juhlassa maljan kohottaminen sellaista, että
sen jälkeen nämä aikuiset vl-uskovaiset alkavat juoda murrosikäisten nuorten holtittomalla
juomisen tavalla, niin silloin ainakin
1. vl-uskovaisien usko on todella heikkoa uskoa, eikä taida perustua Jeesukseen
2. vl-aikuiset ovat epästabiileja ihmisiä ja tarvitsevat hoitoa alkaessaan käyttäytyä
murrosikäisten tavoin
3. vl-aikuiset ovat alkoholisteja
Vähän vaikea uskoa näitä näkemyksiäsi vl-uskovaisista...
SM-ilotulituksessa suurin osa nuorisosta oli selvinpäin ja lähes kaikki heistä oli tuapakoitsemattomia. He pitivät toisistaan huolta pimeässä ja vaarallisessa ympäristössä. He iloitsivat isoäänisesti kuten nuorisolla tapana on. Mukavia nuoria olivat. Ehkä ensi vuonna tutustut heihin lähemmin?
Muodostin kantani sen musiikin perusteella , mikä kuului n. tuntia ennen ilotulituksen alkua. Ilotulituksen aikaista musiikkia en kuullut.
Minkälaistahan se oli ?
Harmi, että ette ole saaneet nauttia ilotulitusesityksiin liittyvästä musiikista.
Tarkoituksena on ensi vuonna sijoittaa kovaäänisiä enemmän koko Kaivopuiston alueelle.
Musiikki tuli suorana lähetyksenä, kuten koko kilpailu, erään radioaseman kautta.
Tämä radioasema on ollut päällä noin 1,5 tuntia ennen h-hetken alkamista, koska kaittumien toimivuus testattiin, sekä mitattiin useasta kymmenestä kohdasta 5 kilometrin alueella desibelit.
Ensi vuonna kaiuttimia on enemmän, jotta musiikki olisi kaikkien kuultavissa. On todella harmi, että kaikki eivät sitä kuulleet, vaikka desibelien säätöihin oli käytetty kaikki maksimiaika (1,5 tuntia). Ensi vuonna kuulette kyllä musiikin.
Ko. radioaseman käyttäminen 1,5 tunnin testaustilanteessa myös johtuu sponsorisopimuksista. Näiden hyvien sponsoreiden avulla tekin saitte tänä vuonna nähdä ko. ilotulitukset. Kiitos siis sillekin radioasemalle, jonka musiikkia saitte kuunnella edes sen pienen hetken ennen esitysten alkamista.
On surullista, että lähditte pois siltä alueelta, jossa olisitte voineet nauttia esityksestä kokonaisvaltaisesti: nauttien ilotulitteista musiikin tahdissa. Valinta poistua ko. alueelta oli teidän omanne, joten en voi kuin valitella tekemäänne huonoa ratkaisua.
Ensi vuonna, olitte millä tahansa alueella, tulette kuulemaan myös esityksiin liittyvät musiikit.
mölinää ja basson jumputusta, mutta mitään selkeää kuvaa siitä ei saanut. Kohdasta, jossa selostaja kertoo, mitä juuri nyt on tapahtumassa ja mikä firma seuraavaksi on vuorossa, ei myöskään saanut todellakaan mitään selvää, arvatenkin liiallisten bassojen tms takia. Onneksi lähistöllä jollain oli pieni radio josta kuului ko. radioaseman lähetys. Mainittakoon että voittaneen kilpailijan esityksessä oli ainakin alkupuolella klassista musiikkia joka soveltui tosi hyvin tulitukseen.
Raamatussa on mainittu ainakin kaksi selvää kohtaa missä kielletään alkoholin käyttö.
"Älkää juopuko viinasta, josta paha meno tulee"
Toinen "Juomari ei tule perimän jumalan valtakuntaa"
Siksi kannatamme täysraittiutta koska jos pahalle antaa pikkusormen se vie koko käden.
Juominen ei pysyisi kontrollissa. Parempi olla kokonaan ilman, kuin rupeeaa leikkimään ja keksimään kohtuuden rajoja. Sen verran heikko ihmisliha on.
Niin. Jeesuskin ilmeisesti antoi pahalle pikkusormen. Ja Paavali. Ja Johannes. Ja Pietari...
Raamattu osoittaa selkeästi, että se yksi lasi viiniä ei ole "paha". Miten voit antaa pahalle pikkusormen, jos tämä ei ole pahaa? Missä kohti Raamattua, jota itsekin niin ahkerasti lainaat, todetaan, että "jos antaa pahalle pikkusormen, se vie koko käden"?
Sulta taitaa puuttua synnintunto. Et osaa erottaa hyvää ja pahaa toisistaan. Jumalan sanalla hoidettu omatunto antaa oikean vastauksen siihen.
Tällä palstalla haetaan toistuvasti lupaa synnin tekemiseen.
Jos ottaa yhden lasin niin sitten tekee mieli toista lasia ja sen jälkeen ei toinenkaan lasi riitä. Pian sitten ollaankin kaatokännissä.
Niinhän se menee. (vaikka itsellä ei ole kokemusta tuosta ollenkaan, mutta jos lähtisin tuolle tielle pelkään että minullekkin kävisi noin)
Niin heikko ihmisliha on. Siksi on parempi pysyä erossa alkoholista kokonaan.
Kysymys
Mitä tarkoittaa Jumalan sanalla hoidettu omatunto?
Eli milloin omatunto on Jumalan sanalla hoidettu?
Ja sulta taitaa puuttua elävä usko, etkä taida haluta lukea Raamattua. Uskot mieluummin, mitä ihmiset sanovat hyväksi, vaikka se olisi ristiriidassa Raamatun sanan kanssa.
Ihanasti tulet ylhäältä päin sanomaan, että minulta "puuttuu synnintunto" ja että "en osaa erottaa hyvää ja pahaa toisistaan".
Lausu vielä kadotustuomio, lausuthan?
että sellaiset paikat ei ole meitä uskovaisia varten.
Siis että me emme pidä soveliaana käydä katsomassa urheilukilpailuja...
Muistelen, että näitä asioita on seurakuntapäivllä käsitelty...