Tähtimerkit marjoja poimimassa
OINAS viuhtoo ja viuhtoo, viipyy metsässä viisi minuuttia ja painelee kotiin. Kotona huomaa että korissa onkin vain kaksi mustikkaa ja loput onkin kärpässieniä ja risuja
HÄRKÄ menee metsään, nukahtaa sammalmättäälle, herätessää kääntää kylkeä ja poimii marjan suuhunsa ja jatkaa uniaan.
KAKSONEN menee metsään, viipottaa ympäriinsä lauleskellen, kännykkä soi ja kaksonen paineleekin jo takaisin kohti kaupunkia treffeille
RAPU poimii hitaasti ja hartaasti, haaveillen samalla marjapiirakasta jonka aikoo leipoa ja pälyilee olan yli koko ajan ettei vain karhu pääsisi yllättämään.
LEIJONA poimii vain lakkoja sillä ne ovat kullan värisiä ja kalliita kaupoissa. Sopivat hänen arvolleen.
NEITSYT lajittelee marjat korinsa lokeroihin muodon mukaan, liian pitkulaiset marjat erikseen kuin täydellisen pyöreät, mustikat eri lokeroon kuin puolukat
VAAKA ihastelee metsän kauneutta ja haistelee metsän tuoksua, kerää muutaman marjan ja huomaa kauniin puun jota jää ihastelemaan, kerää taas muutaman marjan ja huomaa kukkia joita jää ihastelemaan.
SKORPIONI poimii marjojen sijasta myrkkysieniä sillä ne laajentavat tajuntaa ja niistä saa oivallista lisäpotkua lemmenleikkeihin.
JOUSIMIES kompuroi metsässä, kaatuu suon silmäkkeeseen, pärskii ja pelastatuu, kaatuu kantoon ja törmää hirveen. Juoksee metsästä huutaen pois korissaan vain sammalta ja risuja
KAURIS huhkii metsässä koko päivän keräten niin marjat kuin tatit pohtien samalla kuinka paljon hän tienaisi jos myisi keräämänsä metsän antimet.
VESIMIES pohtii mitä kaikkea marjoista voisi valmistaa ja kerää sen mukaan tarvitsemansa määrän, hän kun ei halua vahingoittaa turhaan luontoa
KALAT istuksii kannolla puhellen metsän hengille ja menninkäisille, ihmetellen maailmankaikkeutta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
huippua! tälläiset jutut piristää arkipäivää, ei kannata ottaa tosissaan.