Haluaisin pienen rivitaloni sivustalle pensaan, joka estäisi suoran näkyvyyden pihaan, mutta se EI saa kasvaa kuin korkeintaan 1,5 m korkeaksi. Piha on pieni ja tarvitsee valoa. Toisella seinustalla on marjaomenapensas, joka on kasvanut isoksi ja komeaksi, korkeimmat oksat jo varmaan 3 m korkeudella. Leikkaan sitä säännöllisesti pari kertaa kesässä. Siitä se vain innostuu. Lisäksi on vielä tuhkapensasta, joka on helposti leikattavaa aidannetta. Kumpaakaan en enää haluaisi aukkoa täyttämään, vaan kaipaisin jonkun kevyen, matalan pensaan, jota ei tarvitsisi leikellä ja muotoilla.
Olisi hauska kuulla jostakin vähän harvinaisemmasta kasvista kuin ne ihan tavanomaiset hanhikit ja angervot, jotka tietenkin olisivat helpot puskat.
Olisi hauska kuulla jostakin vähän harvinaisemmasta kasvista kuin ne ihan tavanomaiset hanhikit ja angervot, jotka tietenkin olisivat helpot puskat.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Esim. koivuangervo (alle metrin korkuinen) ja ruusuangervo (noin metri), norjanangervo (metri puolitoista).
Marja-aronia (korkeus metrin vähän yli)
Keltavuohenkuusama (alle metrin korkuinen) on erittäin helppo pensas. Käy melkein paikassa kuin paikassa eikä vaadi leikkausta vaikka se sitä hyvin sietää.
Jos haluaa ikivihreätä niin voi istuttaa vuorimäntyä. Se kuitenkin vaati vuosittaista vuosiversojen typistämistä ettei kasvaisi liian isoksi. Vuosiversojen typistämiseen ei kuitenkaan mene kovinkaan paljon aikaa eikä ole vaativa toimenpide.
Taikinamarja on kasvupaikan suhteen vaatimaton pensas eikä vaadi juuri leikkausta vaikka sekin sitä hyvin kestää.
Erillaiset pensasruusut voisivat viihtyä kyseisessä paikassa. Esim. metsäruusun (1-1,5m) Mökinruusu samoin. Nukkeruusu pysyy matalampana alle metrin korkuisena.
Hyvä ehdotus se vuorimänty. Olisi talvellakin vihreää.
Ruusuja on alueella monessa paikassa, niin että en viitsi ruveta kilpailemaan taitavampien ruusunkasvattajien kanssa.
Mutta tuo keltavuohenkuusama? Minkälainen kasvi? Onko sinulla lat.nimeä, kun ei minun puutarhakirjassani ollut tuolla nimellä mitään sopivaa. Nettikään ei antanut tietoa.
www.puutarha.net ja haku.
Pensasembra, ei sama kuin sembramänty, olisi sinertäväneulasinen laji, harvinainen.
Kartiovalkokuusi on hieno lajike, muodoltaan lähes täydellinen kartio.
Tuijasta on paljon lajikkeita-pallo- ja pilarituija, sietää myös leikkausta.
Ruusuista sinertävälehtinen punalehtiruusu on vaatimaton, myös varjoon, koko 2m.
Entä ikivihreät alppiruusut?
Keltavuohenkuusama ,Diervilla lonicera,se tekee runsaasti juurivesoja,älä laita sellaiseen paikkaan missä ei saa levitä.
Mieluimmin puolivarjoisa paikka, kuiva maaperä,se kasvattaa joka vuosi uusia versoja ja vanhat jää sinne sekaan.kannattaa leikata joka kevät maata myöden,silloin se on siistimpi.Kukkii saman vuoden versoihin.
Kokeile istuttaa alppiruusuja! Viime kesänä tullut uusi lajike 'Marketta' viihtyy myös auringossa (varjosta keväällä ensimmäiset vuodet) ja se on puolitoistametrinen. Tosin se ei kasva kuitenkaan yhtä nopeasti kuin monet muut lehtipensaat. Muita kokeilunarvoisia rodoja aurinkoon olisivat esim. 'Eino' ja 'Haaga'.
olisi esim.japanin azalea tai kanadan azalea kukkivat alkukesällä ennen kuin tekevät lehtiä ei siis tarvitse niin voimakasta suojausta kuin alppiruusut(koska ei ole lehtiä haihduttamassa)
kasvavat 1,5-2m korkeiksi kukinnon värejä on oranssia pun keltaista ja liilaa. tutustu tarjontaan. on näyttävää ja erilaista suosittelen