Tuolla alhaalla olevan keskustelun sivuojuonesta nappasin tämän aiheen.
/- viisikymppisillä on erilaiset tuntemukset uusioperheiden ongelmista kuin kolmekymppisinä, kun ex-puolisot kummittelevat, lasten vierailut ydinperheessä aiheuttavat järjestelyjä yms.
Entä nyt - onko elämä seesteisempää, onko parisuhde esim. parantunut kun lapset ovat lähteneet maailmalle?? Osaatko olla tasapuolinen kummankin lapsille. Paljon kysymyksiä ja vastauksia, joita ei aina ääneen kenellekään voi sanoa.
/- viisikymppisillä on erilaiset tuntemukset uusioperheiden ongelmista kuin kolmekymppisinä, kun ex-puolisot kummittelevat, lasten vierailut ydinperheessä aiheuttavat järjestelyjä yms.
Entä nyt - onko elämä seesteisempää, onko parisuhde esim. parantunut kun lapset ovat lähteneet maailmalle?? Osaatko olla tasapuolinen kummankin lapsille. Paljon kysymyksiä ja vastauksia, joita ei aina ääneen kenellekään voi sanoa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
hullummaksi aina menee. Lasten häät, lastenlasten ristiäiset - ainainen tora ja taistelu. Yhtä helvettiä on elämä ollut uusioperheessä. Yhtä vaan en vaihda - miestäni!
"kun ex-puolisot kummittelevat,"
En elä uusioperheessä, mutta haluan kuitenkin työntää nokkani tähänkin asiaan, joka ei tietenkään minulle kuulu.
Osallistuin tänään kakru-keskusteluun. Joku isoäiti kyseli miten muut jaksavat hoitaa lapsenlapsiaan. Hän tuntee välistä väsyvänsä.
En usko, että kukaan kummittelee uusioperheen elämässä. Elettyä elämää ei voi deletoida. Se säilyy muisti ym. jälkinä lopun elämän.
Elämäntilanne selkiytyi huomattavasti, kun aikuinen tytär muutti sunnuntaina opiskelijapaikkakunnalle. Tytär joutui erittäin hankalaan välikäteen avioerotilanteessa. Uusionainen käytti tilannetta hyväkseen lasten ollessa murrosikäisiä. Nainen yritti kalastella lasten suosiota. Nykyään välit ovat viilentyneet. Ei tuosta naisesta mitään konkreettista apua ole ollut. Hän lähetti vuosi sitten kännykkälaskun bumerangina takaisin.
Suuret puheet ja pienet teot.
En osaa povata tulevaisuutta vaikka viihdynkin erittäin hyvin Soneraplazan/Ellit/Kristallipallopalstalla.
Avioeroja tulee paljon. Ei sille asialle näköjään mitään mahda. Miksi sitten pitää vielä uudestaan yrittää, jos ensimmäinen epäonnistui.
Eikö elämää voi elää yksinkin.
Näin uusioperhekuvion ex-aviomieheni isän kautta. Lapseton ikäneito haksahti eronneeseen neljän lapsen isään. Uskovaisena ihmisenä hän kantaa kunnialla ristinsä. Vierailut ukin luona olivat minulle piinaa. Kymmenen vuoden täydellinen ero lapsista jätti jälkensä. Sain leikkiä vuosia terapeuttia. Jatkuvaa rakentamista ja kouhotusta.
Kaipa noita onnistuneitakin uusiovirityksiä löytyy. Minä en vain jaksa sympatiseerata noita uusio-onneja. Hyvin moni onni on revitty jonkun toisen selkänahasta.
Minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Minulla ei ole yhtään luurankoa kaapissani.
Uusioperhe problematiikka on minulle EVVK.
Tyhmä olen, mutta en sentään niin tyhmä, että sellaiseen soppaan itseni sotkisin.
Ymmärsin, että tyttäresi isän uusi vaimo lähetti kännykkälaskun bumerangina. Ja että välit ovat viilentyneet - jo ennen sitä vai sen johdosta. Meillä aikuiset lapset lähettelevät vähän väliä maksettavaksi yhtä sun toista. Ei oikein kiinnosta olla pelkästään maksumiehenä, kun yhteyttä ei juuri oteta muuta kuin silloin, kun tarvitaan rahaa. Kyllä ne exät ja lapsetkin osaavat olla hyväksikäyttäjiä!
Kyllä ex-puolisot joskus terrorisoivat turhaan uusia perheitä. Ei entisellä pitäisi olla mitään syytä sotkeutua - hoitais vaan ne tapaamisasiat kuntoo.
Meidän uusioperhe on sitten varmaan harvinaisuus. Mitään em. ongelmia ei ole. Molemmilla meillä on 3 lasta aiemmista liitoista, yhteisiä lapsia ei ole. Kummankin lapset ovat pelkästään hyvillään liitostamme, eikä onnemme ole revitty kenenkään selkänahasta, ei lasten, eikä exien. Että näinkin voi olla.
Menin naimisiin miehen kanssa, jonka edellisen avioliiton kaksi pientä tytärtä tulivat asumaan luoksemme. Meille syntyi kaksi yhteistä lasta, ja tuli myös myöhemmin avioero. Nämä kaksi tytärtä perheineen ovat olleet silti kiinteässä yhteydessä minuun. Avioerollamme ei ollut siihen mitään vaikutusta. Kuljen nyt heidän lastensa synttäreillä ja olen viettänyt jouluaattoja heidän luonaan. Tykkään heistä vilpittömästi, kasvoivathan he silloisessa perheessämme ns. "ulos maailmaan".
Eivät erottele, että ovat ns. sisarpuolia ex:ni ja minun yhteisten lasten kesken.
Ovat kaikki erittäin läheisesti yhteydessä toisiinsa.
Niin onnekasta ei minun lapsuudessani ollut.
voisi olla toisenlainen, jos olisin käyttäytynyt toisin. Kun meidän uusioperheen avioero tuli, se oli minulle äärettömän vaikea asia. Toinen meidän yhteisistä lapsistamme oli silloin vakavasti sairas, hän kuoli myöhemmin.
Jos olisin oikeasti katkeroitunut (taistelin sen tunteen yli väkisin), siitä että hoidin nämä ex.ni edellisen liiton ja yhteiset lapset, niin takuuvarmasti olisivat suhteet näihin tyttäriin lopullisesti viilentyneet.
Ajattelin kuitenkin, että lapset eivät ole mitään aiheuttaneet ja he ovat rikkaus elämässäni, niin selvisin pahimman yli ja suhteet ovat edelleen hyvin lämpöiset.
Ex-mies on jo kolmannen kerran naimisissa, näen heitä silloin tällöin pienten lasten synttäreillä, kuten luultavasti taas tulevana sunnutaina. En häiriinny heistä, elän elämääni ja katselen ympärilleni, jospa vielä joku kävelee minuakin vastaan...:)
ei mieheni entisestä liitosta nykyään ole "harmia" poika ei pidä isäänsä mitään yhteyttä ja pappa ei ole nähnyt lapsen lapsiaan vaikka samassa kaupungissa asuukin. Aiemmin meidän ollessa velkaisia yhteenmuuttajia oli jatkuva ostaminen milloin mopon-osia, suksia, luistimia ym, ym, huh tiukalla oltiin , vaan nytpä ei tarvitse vippailla. Omat "entiset" lapset ei koskaan ole mahtunut isä-puolen syliin ja nyt mummon mukelot jää ilman papan syliä. Harmi. Ehkäpä mieheni katkeruus on siihen syynä, puhuttu on asiasta.
Meidän uusioperhe on pyörinyt jo yhdessä 20 vuotta. Tapauksemme on kaiketi tyypillisin. Minun lapseni ovat aina asuneet kanssamme, mieheni entisestä liitosta olevat lapset ovat asuneet oman äitinsä luona. Lisäksi meillä on yksi kaikkien rakastama yhteinen lapsi. Tämä iltatähti varmaan onkin syynä, että meidän ydinperheen elämä on ollut niinkin harmonista - kaikilla on ollut yhteinen rakkauden kohde.
Mieheni lapset ovat jääneet meille melko etäisiksi johtuen jo maantieteellisestä etäisyydestä. Kaikki vanhemmat lapset ovat jo aikuisia ja omillaan. Yhteisissä tilaisuuksissa esim. isänpäivänä kaikki ovat koolla, mutta tunnelma on aika teennäinen. Lapset ovat niin eri tyylisiä. Mieheni lapsien elämä on mennyt melkoista alamäkeä, mikä meitä tietysti surettaa.
Omien lasteni suhde heidän isäänsä on erittäin hyvä ja lämmin. Eron jälkeisiin suhteisiin on varmana kaikkein tärkeintä se, miten vanhemmat eron hoitavat. Itse erotessani sovimme ex-mieheni kanssa, että lapsille ei toisiamme aleta arvostelemaan ja se on pitänyt. Eroomme ei liittynyt mitään dramatiikkaa, ehkä siinä syy, että pystyimme itsekin olemaan puheväleissä eron jälkeen.
Toki meilläkin on otettu yhteen tämän uusioperheen sisällä - mutta niinhän tapahtuu kaikissa perheissä. Lapsistani toinen on nykyiseelle miehelleni mieleisempi, heillä kemiat synkkaa.
Kuitenkin vastauksena kysymykseesi - helpottanut on elämää, kun kummankin lapset ovat aikuisia.
Meilläkin on yli 20 vuotta jo takanapäin. Meillä oli kummallakin kaksi puolenkasvuista lasta, 6-7-8- ja 9 vuotta, silloin kun yhteen mentiin ja nyt ovat kaikki jo aikuisia ja maailmalla. Viisi lastenlasta on siunaantunut ja vanhin tytöistä on itse ehtinyt erota kerran ja perustaa oman uusioperheen...
Suurimpana hankaluutena meillä oli alussa se, että lapsilla oli eri komento, omillani suomalainen-, ja mieheni lapsilla ruotsalainen "kuri". Siinä sitä tuli monta hankaluutta. Minulle eniten. Miehelläni ei ollut mitään vaikeuksia avosylin ottaa vastaan minun lapseni jotka olivat sellaisia kun hän aina oli toivonut lastensa olevan, kun minun oli taas vaikea ymmärtää hänen lapsiaan. En käsittänyt että niin isot lapset kuin hänen, eivät osanneet "yksinkertaisimpia käytöstapoja".
Lasten äidin mielestä lapsien piti saada kasvaa vapaasti, jos he halusivat hyppiä pöydillä ja tuoleilla tai rakentaa juuri petatusta sängystä kojun olohuoneeseen, niin heidän piti saada se tehdä ja heitä ei saanut komentaa. Minun lapseni katselivat silmät pyöreinä sitä touhua. Läxyistä ja huoneen siistinä pitämisestä ja kotona auttamisesta ja ruokatavoista ja herra ties mistä minun lapsillani oli, ja oli ollut erilainen komento kuin heillä.
Monta oli mutkaa matkassa kun piti sitä elämää muutenkin yrittää elää "siinä sivussa". Pian tulivat myöskin teini-iän kaikki vaikeudet vastaan ja silloin se ei tosiaankaan ollut helppoa.
Näin jälkeenpäin olemme sitä aikaa muistelleet kaikki yhdessä ja me parina. Lapset ovat nyt aikuisena vapaasti saaneet tuoda esille tunteitaan ja muistojaan. Ei ollut heillä helppoa, jos ei meilläkään. Paljon tuskaa on näissä keskusteluissa purettu ja paljon jäi meiltä aikuisilta silloin näkemättä ja huomaamatta siinä niin sanotun "arjen pyörityksessä... Kaikista lapsista on "kaikesta huolimatta" tullut kunnon ihmisiä. Ja sen suurempaa lahjaa ei elämältä voi saada.
Tästä asiasta minulla olisi niin paljon sanomista ja kertomista että menin hiljaiseksi. Olen lukenut jostain että kun elämä itse puhuttelee, niin ihminen menee hiljaiseksi. Otan ja keitän kupin kahvia ja jään kuulolle, mitä sillä on sanottavaa...
oli ihan samoin meillä. Mieheni ex-perheen elämä oli rauhatonta, melkoista juhlintaa, vapaata kasvatusta, jonka jälkiä saamme korjailla nyt. Meidän perheellä on ollut ihan erilainen järjestys, itse en käytä alkoholia kuin nimeksi, miehenkin huomattavasti aiempaa vähemmän.
Ex-vaimolla meni "lujaa" muutaman vuoden, lapset jäivät vähän heikoille. Kumpikaan mieheni aiemman liiton hedelmistä eivät ole kiinnostuneet koulunkäynnistä eivätkä liioin töissä käynnistä Molemmilla on lisäksi henkisiä ongelmia. Todella vaikeita tapauksia kumpikin. Urhoollisesti yritän heitä meille kutsua, mutta joka vierailun jälkeen heitän pyyhkeet kehiin. Minun aiemmasta liitosta olevat lapseni ovat kunnollisia opiskelijoita, reippaita, normeeleja nuoria. Muistan kerran, kun sanoin miehelleni, että hän pyytäisi poikaansa työpaikkaansa kesätöihin - ei halunnut, minun molemmat tyttöni kyllä ovat olleet monena kesänä töissä miehen työnantajalla.
Säälin miehen lapsia, mutta tuskin minä pystyn tilannetta muuksi muuttamaan, ei oikein kannata energiaa tuhlata.
Ei meillä lapsia sen kummemmin ole kasvatettu, selkeät rajat on ollut ja työhön on pienestä pitäen opetettu. (Nuorimmaisen, yhteisen kanssa kyllä rimaa hipoen...)
Itse en ole koskaan kieltänyt miestäni pitämästä yhteyttä lapsiinsa, enemmänkin tukenut, mutta hän itse on ollut niin kauan lasten elämästä poissa, ettei osaa enää niiden kanssa ollakaan (edes nyt aikuisena). Meillä on ollut hyvä elämä, samanlaiseet elämänarvot.
Jaksamista vaan kaikille uusioperheille.
Kiitos sinulle, meillä on paljon samankaltaisia kokemuksia. Tuli mieleeni tämä runo, jonka Kahlil Gibran on kirjoittanut;
"Ja nainen, joka piteli lasta rintaansa vasten, sanoi:
Puhu meille Lapsista
ja hän sanoi:
Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttanne mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne, he eivät sittenkään kuulu teille.
Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.
Sillä Heillä on omat ajatuksensa.
Voitte hoivata heidän ruumistaan vaan ette heidän sielujaan.
Sillä heidän sielunsa asuvat huomenkoiton asunnossa, minne te ette voi mennä, ette edes unelmissanne.
Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen, mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
Sillä elämä ei mene taaksepäin eikä viivy menneessä päivässä.
Te ... olette jousia,
joista lapsenne singotaan elävinä nuolina.
Jousimies näkee matkan pään loppumattomalla polulla ja Hän taivuttaa teidät voimallaan, jotta Hänen nuolensa sinkoisivat kauas ja nopeasti.
Taivu Jousimiehen käsiin ilomielin:
Sillä samoin kuin Hän rakastaa nuolia, jotka lentävät, Hän rakastaa myöskin jousta, joka on järkkymätön."
Kahlil Gibran Profeetasta
Lämpimällä ajatuksella /vio-letti