Mielestäni jotkut kirjoittajat tällä palstalla ovat pahasti asennevammaisia!
Olen ollut 30 vuotta naimisissa entisen laiheliinin kanssa, nyt yli 60 vuotiaana on hänellekin alkanut hiukan painoa kertyä.
Itse painoin nuorempana 90 kiloa, nykyään melkein 120 kiloa.
Ei ole ylipainoni koskaan skismaa väleihimme aiheuttanut, sillä rakkautta on riittänyt, ja kunnioitusta toisiamme kohtaan.
Olen ollut 30 vuotta naimisissa entisen laiheliinin kanssa, nyt yli 60 vuotiaana on hänellekin alkanut hiukan painoa kertyä.
Itse painoin nuorempana 90 kiloa, nykyään melkein 120 kiloa.
Ei ole ylipainoni koskaan skismaa väleihimme aiheuttanut, sillä rakkautta on riittänyt, ja kunnioitusta toisiamme kohtaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kiloista huolimatta.
Itse olen se paksumpi osapuoli, ylipainoa 30 kg. Siitä huolimatta tiedän jopa mieheni mielestä olevani ihan kivan näköinen. Hoidan kyllä itseäni muuten hyvin, ja pukeudun myös kauniisti. (Se on kyllä työn takana, mutta olen löytänyt hyvän putiikin, jossa myös omistaja on isokokoinen ja täten hyvä valikoima tukevimmillekin) Mieheni on normaalikokoinen ja kivan näköinen, nuorekas 55 v.
Yhdessä olemme olleet 20 vuotta ja aina vaan paremmaksi muuttuu!! Itseäni kilot enemmän vaivaavat kuin häntä. Koskaan puolisoni ei ole puolta sanaa sanonut läskeistäni!
Meillä on niin paljon muuta mietittävää ja tekemistä, kilot eivät ole tärkein asia elämässämme.
(Nyt tosin olen aloittanut uuden elämän - haluan itse terveyssyistä pudottaa painoani.)
ex-mieheni jätti liikalihavuuden ja sen aiheuttamien masennusongelmien takia. Heräsin silloin, että jotain täytyy tehdä ja aloin laihduttamaan. Nyt uusissa naimisissa reilusti laihempana ja elmänlaatuni on todellakin kasvanut reippaasti.
Valitettavasti nykymaailma ihailee vain ulkonäkö kysymyksiä ja muut tärkeät asiat unohtuvat. Itse olen runsaasti ylipainoinen parisuhteessa elävä nainen. Koskaan ei mieheni ole antanut aihetta ymmärtää, että kiloista olisi syytä päästä eroon. Se ei kuitenkaan tarkoita, että en tekisi jotain asian eteen. On kuitenkin hyvä olla henkisesti, että saan olla sellainen kuin olen. Siinä on paljon parempi perusta hyvälle suhteelle kuin perustaa ne hyvälle ulkonäölle.
Meidän perheessä molemmat ovat mukavasti pyöreitä - ei sairaalloisen lihavia - herkkusuita. Laitamme viikonloppuisin sulassa sovussa herkkuaterioita, nautimme viinistä ja elämästä.
Kokkaamme kummatkin innolla herkkuaterioita drinkkien kera viikonloppuisin jo yli kahdenkymmenen vuotta. Kiloja on kertynyt mutta ei se tahtia haittaa. Jotkut vaan eivät ole kovin ulkonäkokeskeisiä ihmisiä kuten ei mekään.
Elämästä mekin nautimme, siinä ei haittaa omat eikä toistenkaan kilot. Ruikuttajia ja valittajia emme viitsisi kuunnella, niitä jotka valittaa omistaan tai toisten ihmisten ulkonäöstä ja kiloista. Emme ole mitään valittaja tyyppejä itsekkään.
Viikonloppu edessä ja tällä kertaa savustamme kalaa ja herkuttelemme hyvällä viinillä terassilla. On tää suomi vaan hyvä maa elää vaikka niin moni valittaakin milloin mistäkin.
Ei se ulkonäkö varmaan enää kuusikymppisenä maailman tärkein asia olekaan. Se viidenkympin villityskin on tainnut mennä tyynesti ohi teiltä. Eläkeläisen ei tarvitse olla huolissaan ulkonäkörasismista kun ikärasismin ohikin on päässyt.
Olen 41 v, mies 44 v, ei siis olla kuuskymppisiä. Minulla 25 kg ylimääräistä, mies normaalipainoinen, ei ole silti pahaa sanonut, ja ollaan molemmat vielä ihan koulutettuja ja hyvissä duuneissa. Mielestäni suhtautuminen puolison ylipainoon kertoo aika paljon myös siitä suhtautujasta. Hyvällä itsetunnolla ei tarvitse ajatella mitä MUUT puolison ylikiloista tuumaa. Toisille kun se puolison ulkonäkö on mitta omasta hyvyydestä.
Minä 38 v 170 /96 tavallinen pallinaama, mies 43 v 182 /n. 80 kg ja aika komea.
Mies rakastaa minua ja 'muotojani' sellasina kuin ne on ottanutkin, eikä haluaisi vaihtaa minua mihinkään. Itsekään en enää ylikiloistani niin suuresti stressaa ja olenpa huomannut, että iltaisin rakkaan kainalossa on oikein ihana olla ilman iltakahvipullaakin... :) Pusu ajaa oikein hvyin sen asian!
Ei hyvää kumppania kannata vaihtaa minkään ylikilojen takia. Jos suhteeseen ovat tulleet aidot tunteet ja toisesta välittäminen niin silloin ei merkkaa mitään toisen lihominen. Mieheni on kimpussani kuin herhiläinen vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin vaikka olen muodoiltani hieman, tai vähän enemmänkinkin kuin hieman lihonut alkuajoista nähden. Ehkä se johtuu siitä kun hyväksyn itseni sen näköisenä kun olen niin silloin on muidenkin helppo hyväksyä.
Emme ole kumpikaan täydellisisiä ja heitämme hyvää huumoria toistemme ulkonäöstä. On kivaa kun suhde pysyy leikkisänä ja mikään ei ole totista vääntöä. Luonteemmekin synkkaa hyvin yhteen ja sehän se onkin tärkeintä.
Ihmettelen kuinka jotkut surkuttelevat joutuvansa jätetyksi ylipainon takia, mutta oli ylipainoo tai ei he joutuisivat jätetyksi ilman ylipainookin sillä moni alipainoinenkin tai normaaliksi luonnehdittukin jää jätetyksi jos sielujen kemiat eivät synkkaa yhteen. Ei se parisuhteen onnistuminen ole ulkonäöstä kiinni, siitä kaikkein vähiten. Mutta tietenkin kumppania valittaessa monille vaikuttaa ensin ne ulkonäölliset seikat, harmi vaan! Luonteella kun ei ole paljoo merkitystä monelle valitessaan elämänkumppaniaan.
Tämä kauneus ja laihuus ihanne saa manipuloitua monet kuvittelemaan että onni tulee vain näiden tyhjänpäiväisten ulkoisten seikkojen avulla mikä on todella harhaa.