Lehti: Dna fuusioituu Elisan ja Saunalahden kanssa
Elisan ja Saunalahden yhdistymistä suunnitellaan jatkettavaksi Finnetin omistamalla Dna-mobiiliyhtiöllä. Tarkoituksena on muodostaa "uusi suomalainen teleyhtiö", jolla otettaisiin hoitoon valtionhallinnon puhelinliikenne. Nykyisin se on ruotsalaisella Telia-Soneralla.
Torstain Ilta-Sanomien mukaan fuusiosuunnitelmaa on käsitelty Elisan ja Finnet-yhtiöiden hallituksissa. Nimettömien lähteiden mukaan suunnitelma olisi esitelty myös pääministeri Matti Vanhaselle (kesk.) ja liikenneministeri Leena Luhtaselle (sd).
Vanhasta tarvitaan, jotta saataisiin Suomen valtio myymään Telia-Soneran osakkeet ja sijoittamaan rahat uuteen teleyhtiöön. IS:n mukaan hankkeen suunnittelijoihin kuuluu myös Saunalahden hallituksen puheenjohtaja Pekka Vennamo.
Tavoitteena on osuuspankki-mallinen yhtiö, joka toimii kotimarkkinoilla, sanoo lehden haastattelema investointipankkiiri.
"Suomen telemarkkinoiden uudelleenjärjestely heikentäisi Telia-Soneran asemaa ja palauttaisi vaikutusvallan suomalaisiin käsiin."
Elisalla, Saunalahdella ja Dna:lla olisi yhteensä saman verran asiakkaita kuin Telia-Sonera Finlandilla tällä hetkellä, 2,5 miljoonaa.
http://hightechforum.kaleva.fi/index.cfm?alue=10&Id1=503587&OpenStory=1&lang=1&scs=1

Vastaukset 9
Vanhimmat
1. Ei tuota kauppaa kilpailuviranomaiset hyväksyisi, syy= yhtiöstä kasvaisi liian iso. Mammuttiyhtiö voi lain mukaan kasvattaa asiakasmäärää vain niin että se itse hankkii uusia asiakkaita markkinoinnilla, hyvällä palvelulla ja edullisilla hinnoilla, ei niin että se ostelee toisia yhtiöitä. Pikkuyhtiöillä on se mahdollisuus että ne saa ostella muita.
2. Markkinoille muodostuisi vuosien takainen tilanne, duopoli. Sitäkään eivät viranomaiset hyväksyisi.
3. dna ei ole kaupan eikä ole pörssissä.
4. Ainahan Saunalahden tyypit on puhuneet paljon, kai se on yksi markkinointikikka.
1. Ko. yhtiö ei välttämättä olisi liian iso, sillä se ei olisi määräävässä asemassa GSM-bisneksen puolella (ko. yhtiö ei olisi paljon isompi kuin Sonera). Internet-liittymien puolella se olisi, minkä takia joku Ison Yhtiön "alayhtiöistä" joutuisi myymään nettitoimintansa.
2. Kyllä Suomeen jäisi muitakin, pienempiä operaattoreilla. Sitä paitsi päivittäiskaupassa tilanne on vähän sama: Kesko ja Osuuskaupat ovat suuria ja muut reilusti pienempiä.
3. Neuvottelukysymys. Ehkäpä paikalliset puhelinyhtiöt ovat valmiita myymään tappiollisen yhtiön?
4. En tiedä, kuka tässä on puhunut ja mitä. Sitä ei ole kerrottu.
1. Kyllä käytännössä yhtiö on silloin liian iso jos on samankokoinen kuin markkinajohtaja. Saunalahti-Elisa kauppakaan ei ole vielä kirkossa kuulutettu. Vaikka osakkaat se hyväksyisi, kuka sanoo että viranomaiset hyväksyisivät?
2. Markkinoille jäisi käytännössä vain niin pieniä operaattoreita että nekin kuolisivat isompien puristuksessa. Ja käytännössä noilla pikkuoperaattoreilla ei ole mitään käytännön hyötyä kilpailun kannalta, ne vain myötäilisivät isompien linjaa. Tai sitten peittäisivät kulunsa korkeammilla hinnoilla kun asiakkaita on vähän joka sekin on käytännössä pohjaa toiminnalta syövä.
3. Hiljattain oli parikin artikkelia, toinen muistaakseni Kalevassa, jossa Finnet sanoi dnan jatkavan eikä Finnet siitä ole luopumassa. Ja jo se että Finnet on tehnyt hiljan ison verkkotilauksen puoltaa sitä seikkaa että dna ei ole pistämässä pillejä pussiin itsenäisenä toimijana.
4. Ainakin Taloussanomien artikkelissa mainittiin nimi Pekka Vennamo. Saunalahden hallituksen puheenjohtaja.
"3. Hiljattain oli parikin artikkelia, toinen muistaakseni Kalevassa, jossa Finnet sanoi dnan jatkavan eikä Finnet siitä ole luopumassa. Ja jo se että Finnet on tehnyt hiljan ison verkkotilauksen puoltaa sitä seikkaa että dna ei ole pistämässä pillejä pussiin itsenäisenä toimijana."
ei kai ne nyt lehdissä ilmoita että myynnissä on... ei yrityskauppoja niin tehdä vaan yleensä juuri niin että pidetään turpa kiinni perimmäisistä aikeista että saadaan sopiva hinta.
ihmeessä Finnet luopuisi dnasta kun lankapuhelut vähenee? Täytyyhän Finnetilläkin olla mobiiliyhtiö kun lankapuhelut ja -liittymät pikkuhiljaa kuolee pois. Vai kuvitteletko että Finnet tyytyy vain olemaan nettioperaattori?
no eiköhän käyä ostamassa se nii männöö elliisalla luu kurukkuu pähhäähäähäähhhhäää
vaikka kuinka danaistit hekuttaa ettei dena myynnis tämäkin uutinen todista muuta ja talouselämän artikkeli myös
linkki siihen tässä
http://www.taloussanomat.fi/etusivu/4483918.asp
Saamiemme tietojen mukaan oieeeeeeeeeeeeee tullaan myymään ulkomaisille porvarisijoittajille koko muun Soneran mukana. Suomen valtio on mukana Sonerassa enää vain 5%, Sonera puolestaan omistaa oieeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeesta lähes 90%, loput sijoittaneista on oieeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeen ainoita kavereita joita on tasan kaksi kappaletta.
Ei mut oikeesti. Voisit sinäkin joskus käyttää järkees ja miettiä ennenkuin alat laukomaan noita typeriä juttujas. Eihän toi mene läpi!