Juurimatto

Remontti Reiska

Onko kenelläkään kokemusta miten hyvin juuriestematto pitää todella nopeasti kasvavat kasvit allaan? Meillä on meneillään vanhan rivitalopihan täysremontti. Entinen omistaja ei ollut hoitanut pihaa vuosiin ja sinne oli päässyt villiintymään todella runsas määrä jättiläistataria (ainakin tietääkseni on sitä). Leviää nopeasti ja voimakkaasti juuristolla. Nyt maanpäälliset osat raivattu ja osittain kaivettukin juuristoja ylös. Kaikkea ei kuitenkaan saa millään pois ja tuntuu kasvavan uudestaan jo pienestäkin juurenpalasta. Nyt laitoimme oikeastaan koko pihaan juuriestemattoa ja uudet multakerrokset, reunakiveykset, sora-alueet yms. päälle. Alkoi vain jännittää mahtaako ongelmasta päästä siltikään eroon. Eli pitääkö tällainen matto kaikki kasvit kurissa vai onko puutarha taas kohta täynnä tätä "vitsausta"? Vai meneekö nyt naapurin puolelle (pihamme aika pieni)kun ei pääse enää meidän pihallamme ylös? Eli kuoleeko kokonaan vai siirtyykö vain muualle.

5

6365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alli

      Juurimaton läpi ei pitäisi pienien hiusjuurienkaan päästä! Ja kestää maassa ikuisuuksia. Näin on ainakin kerrottu.
      itse pistin paksua suodatinkangasta pensaspenkin ympärille... odotettavissa puunjuuria penkissä :)
      Eli uskon että voitte olla huoleti.

    • Abuela

      valloitti meidän pihan aikoinaan, oli pakko myrkyttää. Niin että, jos se sieltä reunoilta nyt alkaa nousta, suosittelen roundup´ia.

      • Remontti Reiska

        Ostinkin jos tuota roundup'ia varmuuden vuoksi. Hyvä tietää että auttaa tarvittaessa. On nimittäin niin sitkeä kasvi.


      • apua-monsanto
        Remontti Reiska kirjoitti:

        Ostinkin jos tuota roundup'ia varmuuden vuoksi. Hyvä tietää että auttaa tarvittaessa. On nimittäin niin sitkeä kasvi.

        Älkää herranjumala käyttäkö mitään roundup-myrkkyä! Se tuhoaa luonnon ja aiheuttaa ihmisille mm. munuaisvaurioita! Sen valmistaja on Monsanto, maaiman korruptoitunein konserni, joka omistaa tätä nykyä myös suurimman osan valtioista, USA:n etunenässä. Sen missio on saada mahdollisimma paljon rahaa ihmisten ja luonnon kärsimyksestä.


    • 7788

      eipä tuo mitään kärsimystä minulle ole ainakaan tuonut kun vuohenputken hävitin...nyt aion hävittää talvion.On ilo päästä eroon kummastakin maanvaivasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      459
      6566
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      183
      3898
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      109
      2521
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      26
      2040
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      137
      1424
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1305
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      68
      1166
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1095
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      77
      1079
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      45
      1018
    Aihe