aivan yksi parhaista ystävistäni sai ensimmäisen lapsensa ja jotenkin ajattelin (siis tyhmä minä), että minua kysyttäisiin kummiksi. pettymys oli suuri kun aivan muusta puhuessamme tuli ristiäispäivä esiin eikä sitten muuta. en ole puhunut asiasta mitään, ettei välimme vaivaannu, mutta jotenkin uskoin ja toivoin toista ratkaisua. no, ystävyyden aste sai kolauksen mutta etteenpäin mennään.
pettymys!!
ei kysytty kummiksi
81605
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllähän sitä toivoa aina saa, mutta kaikki ei silti toteudu. Enkä minä ymmärrä sitä, että pitikö teidän ystävyytenne nyt kärsiä kolaus tuon takia.
Asiahan on niin, että lapsen vanhemmat päättävät ketä haluavat kummeiksi. Jos he vaikka halusivat omia siskojaan ja veljiään. Minun mieheni sisko taisi hiukan loukkaantua, kun ei häntä pyydetty kummiksi, mutta minä en siitä välitä. Se oli meidän päätettävissä. Ja sitä paitsi, joku joka ei ole lapsen kummi, voi yhtä lailla tai enemmänkin olla osa lapsen elämää ja olla hänen kanssaan! Ei kaikki ole aina siitä kummiudesta kiinni.
Mutta toisaalta ymmärrän senkin, että toivoit asiaa, eikä niin sitten tapahtunutkaan. Itse en vielä ole kenenkään kummi, vaikka salaa olen sitä joskus toivonutkin...
tulevalle lapselleni pyytää kummit suvusta, vaikka muutama hyvä ystävä olisi myös varmasti tarjolla. Se on vaan sellainen "perinne", että perheestä se on "valittava" varsinkin kun meillä on sisarusten kesken välit todella hyvät. Ehkäpä sama "periaate" on myös ystäväsi kohdalla.
Ja meillä kun on perinne, että kummit on kaikilla olleet vanhempien läheinen ystäväpariskunta, ne sukulaiset kun kuuluvat läheisesti lapsen elämään muutenkin.
Minäkin olin aika pettynyt kun ystäväni jonka kanssa ollaan pidetty yhtä seiskaluokasta alkaen sai ensimmäisen lapsensa eikä pyytänyt minua kummiksi. Olimme yläasteella sopineet että jos saamme lapsia, otamme toisemme ensimmäisten kummiksi. Molemmat muistamme sopimuksemme hyvin vaikka siitä on se 15 vuotta...
Myöhemmin ystäväni kautta rantaen pyysi anteeksi että oli ohittanut minut kummivalinnassa. Oletti että eräs toinen samaan aikaan lisääntynyt ystäväni olisi pyytänyt minua lapsensa kummiksi. (Ei pyytänyt hänkään.)
Vuosi sitten ystäväni sai toisen lapsensa - ja minä ensimmäiseni. Hän pyysi minut tyttärensä kummiksi - suostuin toki. Tosin en valinnut häntä esikoiseni kummiksi. Minulla oli jo kummit katsottuna, eikä tämä ystäväni varmaan loukkaantunut tästä.
Jos saan joskus toisen lapsen, pyydän varmaan tätä ystävääni kummiksi. Mutta se on sitten korkeammassa kädessä se.
aina ensimmäisen lapsen kohdalla kummit tulee molemmista SUVUISTA siis tämä on ollut se "yleiskaava" joka ei kuitenkaan kaikkien kohdalla toteudu. Odotappas seuraavaa toukkaa niin olet varmasti kärki sijoilla jos et nyt sitten tuolla mussottamisella pilaa mahiksiasi.
Kunnioita lapsen vanhempien päätöksiä
itse loukkaantunut, kun paras ystäväni sai lapsia, enkä ole päässyt yhdenkään hänen lapsensa kummiksi. minusta on kuitenkin huomattavasti mukavempaa, että kummit "löytyvät" yleensä suvusta tai ovat todella läheisiä, koska silloin (toivottavasti!) välitkin tulevat pysymään todella läheisinä.
Onpa hienoa, ettei yksikään kavereistani ole pyytänyt minua muksunsa kummiksi. Ei nimittäin kiinnostaisi yhtään. Ja jos joku pyytää, osaan kieltäytyä.
Yhdelle tosin olen kummina, mutta se oli kytkykauppa. Naiseni kaveri lisääntyi ja sitten minutkin vedettiin siihen mukaan. Hohhoijjaa. Mutta, hähää, en edes tiedä milloin muksu on syntynyt (päivä ja kuukausi, vuoden uskon muistavani), kun ei siis voisi vähempää mikään kiinnostaa. Mikä ihme siinä on että jotkut vielä 2000-luvulla luulee että jokin fucking kummijuttu on jotenkin merkittävää?
ps. on omia lapsiakin
Suku on pahin yleensä. Jos olisin ottanut sukulaisia kummitädeikseni niin voi hyvää päivää sentään.
Ennemmin otin kavereita, joiden kans sentään olen tekemisissä VAPAAEHTOISESTI enkä siksi että ollaan synnytty samaan perheeseen.