Lapsi yksin kotona?

Itse en ainakaan jättäisi noin nuoria lapsia keskenään NOIN pitkäksi aikaa. 9vuotias ei ole riittävän kypsä hoitamaan 6vuotiasta, niinkuin 2 vuotta sitten teillä ollut. Eikä kyllä 11vuotias 8vuotiasta.
Mistä voit tietää mitä kotona tapahtuu "koko ajan"? Onko sinulla siis monitoreja kotona joka nurkassa ja seuraat töissäsi näistä tapahtumia? Maksaako jopa työnantajasi palkan tästä? Ethän kuitenkaan voisi muuta tehdä kuin katsella näitä kuvaruutujasi.
Monessa maassa lapsesi huostaanotettaisiin, esim.Kanadassa on lastensuojelurikos jättää alle 12vuotias yksin kotiin. Muttei tietysti Suomessa, täällähän lapset ovat vanhempiensa omaisuutta.
Muuten en halua asiaa kommentoida, ettei tulisi sanottua liikaa.

liian nuoria. kirjoitti:

Itse en ainakaan jättäisi noin nuoria lapsia keskenään NOIN pitkäksi aikaa. 9vuotias ei ole riittävän kypsä hoitamaan 6vuotiasta, niinkuin 2 vuotta sitten teillä ollut. Eikä kyllä 11vuotias 8vuotiasta.
Mistä voit tietää mitä kotona tapahtuu "koko ajan"? Onko sinulla siis monitoreja kotona joka nurkassa ja seuraat töissäsi näistä tapahtumia? Maksaako jopa työnantajasi palkan tästä? Ethän kuitenkaan voisi muuta tehdä kuin katsella näitä kuvaruutujasi.
Monessa maassa lapsesi huostaanotettaisiin, esim.Kanadassa on lastensuojelurikos jättää alle 12vuotias yksin kotiin. Muttei tietysti Suomessa, täällähän lapset ovat vanhempiensa omaisuutta.
Muuten en halua asiaa kommentoida, ettei tulisi sanottua liikaa.

Lue lisää

jättäisi kotiin noin pitkäksi aikaa noin nuoria, mutta tuo sinun kommenttisi on kyllä yliholhoamista. Vahditko koko ajan lastesi menoa noin tarkasti? Kai nyt sentään joskus 6 ja 9-vuotiaat voi esimerkiksi leikkiä keskenään huoneessan tai olla ulkona ilman vanhempaa - ehkä jopa kavereidensa kanssa? Kyllä tasan tarkkaan riittää, että tietää lasten olevan kotona ja hengissä ja kaiken muutenkin hyvin.

Suurinpana ongelmana tuon ikäisten kanssa katsoisin mahdollisen yksinäisyyden tai jos pelottaa olla yksin. Mutta jos näitä ongelmia ei ole, on homma ihan ok.

Joissain maissa tosiaan lapset huostaanotetaan tuollaisesta. Joissain maissa esiaviollisista sukupuolisuhteista kivitetään, kun taas joissain maissa vaimon saa vaikka tappaa, koska se on miehen omaisuutta. EIkös olekin hyvä, ettei Suomessa ole tällaisia lakeja, joista on kaikille enemmän haittaa kuin hyvötyä?

itsekään ehkä kirjoitti:

jättäisi kotiin noin pitkäksi aikaa noin nuoria, mutta tuo sinun kommenttisi on kyllä yliholhoamista. Vahditko koko ajan lastesi menoa noin tarkasti? Kai nyt sentään joskus 6 ja 9-vuotiaat voi esimerkiksi leikkiä keskenään huoneessan tai olla ulkona ilman vanhempaa - ehkä jopa kavereidensa kanssa? Kyllä tasan tarkkaan riittää, että tietää lasten olevan kotona ja hengissä ja kaiken muutenkin hyvin.

Suurinpana ongelmana tuon ikäisten kanssa katsoisin mahdollisen yksinäisyyden tai jos pelottaa olla yksin. Mutta jos näitä ongelmia ei ole, on homma ihan ok.

Joissain maissa tosiaan lapset huostaanotetaan tuollaisesta. Joissain maissa esiaviollisista sukupuolisuhteista kivitetään, kun taas joissain maissa vaimon saa vaikka tappaa, koska se on miehen omaisuutta. EIkös olekin hyvä, ettei Suomessa ole tällaisia lakeja, joista on kaikille enemmän haittaa kuin hyvötyä?

Lue lisää

En ymmärtänyt, että mitä tarkoitit kysyessäsi vahdinko koko ajan lasteni menoja noin tarkkaan. Ehkä pieni lisävalaistus kysymykseesi olisi paikallaan.
Hän, jonka kirjoitukseen vastasin, kirjoitti, että tietää koko ajan mitä kotona tapahtuu, vaikka on töissä. Tätä ihmettelin, että mitenkä se käytännössä onnistuu.

Itse olen ollut kotona koko sen ajan kun meillä on lapsia ollut, eikä tietysti ole edes tarvinnut lapsia yksin jättää. En kyllä kirjoituksessani missään kohtaa kirjoittanut meidän tavoista, vaan kommentti oli edelliselle kirjoittajalle.

En osaisi kuvitella, että lapseni olisivat kaverinsa kanssa ulkona 6 tuntia yhteen menoon. Edellinenhän kirjoitti, että lapset ovat 6 tuntia(!) illalla keskenään.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että lastensuojelu on paljon tärkeämpää, kuin nämä muut mainitsemasi asiat. Enkä tarkoita, että hyväksyisin minkäänlaista hyväksikäyttöä tai väkivaltaa.
Kuka niitä lapsia suojelee, jollei aikuiset? Eivät he vielä osaa pitää puoliaan.

"liian nuoria." kirjoitti:

En ymmärtänyt, että mitä tarkoitit kysyessäsi vahdinko koko ajan lasteni menoja noin tarkkaan. Ehkä pieni lisävalaistus kysymykseesi olisi paikallaan.
Hän, jonka kirjoitukseen vastasin, kirjoitti, että tietää koko ajan mitä kotona tapahtuu, vaikka on töissä. Tätä ihmettelin, että mitenkä se käytännössä onnistuu.

Itse olen ollut kotona koko sen ajan kun meillä on lapsia ollut, eikä tietysti ole edes tarvinnut lapsia yksin jättää. En kyllä kirjoituksessani missään kohtaa kirjoittanut meidän tavoista, vaan kommentti oli edelliselle kirjoittajalle.

En osaisi kuvitella, että lapseni olisivat kaverinsa kanssa ulkona 6 tuntia yhteen menoon. Edellinenhän kirjoitti, että lapset ovat 6 tuntia(!) illalla keskenään.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että lastensuojelu on paljon tärkeämpää, kuin nämä muut mainitsemasi asiat. Enkä tarkoita, että hyväksyisin minkäänlaista hyväksikäyttöä tai väkivaltaa.
Kuka niitä lapsia suojelee, jollei aikuiset? Eivät he vielä osaa pitää puoliaan.

Lue lisää

varmasti, ettei "koko ajan" tarkoittanut tietenkään ihan kirjaimellisesti koko aikaa. Se on täysin mahdotonta kaikille. Oletan, että jokainen vähintäänkin nukkuu yli sen kuusi tuntia silloin tällöin, eikä voi vahtia samalla lapsia. Vain oletetaan, että nekin ehkä nukkuu.

Jos töistä soittaa vaikka tunnin välein kotiin, tietää tunnin välein, mitä kotona on tapahtunut: onko ollut tulipaloa, onko lapset syönyt, pelottaako yksinolo, onko ulkoiltu, onko läksyt tehty jne... Ja jos vielä lapset soittavat töihin aina kun he jotain mainittavaa tekevät tai jotain on sattunut, voi aivan hyvin sanoa, että tietää koko ajan, mitä kotona tapahtuu.

Meillä on kolme- ja neljä vuotiaat olleet kahdestaan ulkona sen kuusi tuntia lähes päivittäin. Toki olen heitä vahtinut "koko ajan" ikkunasta, mikä tarkoittaa, että olen tiskannut, siivonnut, käynyt vessassa ja tehnyt muitakin kotihommia, jolloin olen katsonut muuallekin, mutta olen muutaman minuutin välein katsonut ikkunasta kaiken olevan kunnossa. Nyt pojat ovat vuotta vanhempia ja laajentaneet reviiriään niin, ettei heitä ikkunasta aina näe, mutta aina etsiessäni olen heidät melko läheltä löytänyt ja he tietävät, mistä minut löytää.

Lastensuojelu on ihan eri asia kuin naurettava holhoominen ja ikärajojen asettelu. Ei lapset kehity niin, että pystyisi antamaan yleispätevän ikärajan siihen, milloin ovat tarpeeksi kypsiä mihinkin asiaan. Ihan yhtä hyvin voisi laki määrätä, ettei alle 5-vuotiaalta saa ottaa apupyöriä pois, koska hän ei ole vielä kykenevä ajamaan ilman niitä - ja vahinkoja tietysti sattuu sen mukaisesti. Joku ei ehkä ole valmis, mutta joku toinen on.

Kun minun lapsi oli 4-vuotias, sanoin hänelle että kipaisen hakemaan kaupasta maitoa,ja että minulla menee puoli tuntia. (eli vähän aikaa)
Kun tulin kotiin oli lapsi soittanut puhelimella itselleen kaverin.(numeron oli kerran aiemmin kysynyt, mutta en ollut tosissani ajatellut että hän sen oikeasti edes muistaisi) Lapsi oli vieläpä omin nokin laittanut sen jälkeen oven turvaketjulla kiinni vaikka siitä ei ollut mitään puhetta. Kysyin että, miksi laitoit turvaketjun niin hän vastasi että on turvallisempaa.
Eli hän oli pärjännyt yllättävän hyvin ikäisekseen, mutta jokainen äiti tuntee oman lapsensa parhaiten. Useimmilta 4-vuotiailta ei vastaava vielä onnistuisi.

Ihmetytti tuo vastaus jossa sanottiin ettei ekaluokkalainen voi olla ku korkeintaan puol tuntia yksin!?Kuinkahan paljon on nytkin juuri ekaluokkansa alkaneita ilta päivät yksin kotona,siihen asti kun vanhemmat tai sisarukset tulee kotiin?Ei kaikilla ole esim.jotain tuttua joka on ekaluokkalaisen seurana,eikä kaikilla myöskään ole iltapäiväkerho mahdollisuutta ja jos onkin ei iltapäiväkerho ole kovin myöhään auki,jos vaikka vanhemmat tulevat kotiin 18-19 aikoihin...Elikkäs,mielestäni ekaluokkalainen voi olla jumpan ajan yksin kotona,kunhan teette "pelisäännöt"selväksi.Lapsissakin on tietysti eroja,joku kykenee oleen yksin aiemmin kuin toinen.

olen nyt seiskalla ja aihe vaan pisti silmään. olin yksin kotona ekalla luokalla klo:14 aina viiteen saakka eikä mitään ongelmaa ollut...

Hui 1

kotiin 5-vuotiaana koko heinäkuuksi kun päiväkoti oli kiinni. Tosin minulla oli silloin 8-vuotias isosisko ja naapurissa asui samanikäinen poika jonka kanssa vietin koko kesän kun yksinhuoltaja-äitini oli töissä. Siskosta ei pahemmin ollut seuraa minulle ja aika usein sattui tämmöisiä pikku kömmähdyksiä että hävitin avaimeni tms... Äiti oli kyllä lähellä töissä, mutta äidin työpaikalle sai mennä vain hätätapauksessa koska sinne mennessä joutui ylittämään tien.

Mutta pärjäsimme hyvin naapurin pojan kanssa, kävimme joka päivä puistossa syömässä, eikä koskaan sattunut mitään vakavaa, ja asuimme sentään kaupungissa! Minusta äitini teki oikean ratkaisun jättäessään meidän yksin kotiin, olihan meillä kumminkin tutut naapurit jotka vähän katsoivat meidän peräämme, mutta silti sossu ei varmasti olisi katsonut hyvällä äitimme toimintaa.

Tuo kotiin yksin jättäminen taitaa olla enemmänkin lapsesta kiinni kuin lapsen iästä. Jotkut lapsen vain ovat vastuuntuntoisempia kuin toiset. Minulla on 9 ja 7-vuotiaat sukulaispojat jotka ovat aika usein meillä viikonloppuisin hoidossa vanhempien työn takia, ja ne pojat ovat niin riiviöitä että niitä ei voisi jättää keskenään kotiin.

jätettiin yksin kirjoitti:

kotiin 5-vuotiaana koko heinäkuuksi kun päiväkoti oli kiinni. Tosin minulla oli silloin 8-vuotias isosisko ja naapurissa asui samanikäinen poika jonka kanssa vietin koko kesän kun yksinhuoltaja-äitini oli töissä. Siskosta ei pahemmin ollut seuraa minulle ja aika usein sattui tämmöisiä pikku kömmähdyksiä että hävitin avaimeni tms... Äiti oli kyllä lähellä töissä, mutta äidin työpaikalle sai mennä vain hätätapauksessa koska sinne mennessä joutui ylittämään tien.

Mutta pärjäsimme hyvin naapurin pojan kanssa, kävimme joka päivä puistossa syömässä, eikä koskaan sattunut mitään vakavaa, ja asuimme sentään kaupungissa! Minusta äitini teki oikean ratkaisun jättäessään meidän yksin kotiin, olihan meillä kumminkin tutut naapurit jotka vähän katsoivat meidän peräämme, mutta silti sossu ei varmasti olisi katsonut hyvällä äitimme toimintaa.

Tuo kotiin yksin jättäminen taitaa olla enemmänkin lapsesta kiinni kuin lapsen iästä. Jotkut lapsen vain ovat vastuuntuntoisempia kuin toiset. Minulla on 9 ja 7-vuotiaat sukulaispojat jotka ovat aika usein meillä viikonloppuisin hoidossa vanhempien työn takia, ja ne pojat ovat niin riiviöitä että niitä ei voisi jättää keskenään kotiin.

Lue lisää

Olen ainut lapsi ja minut jätettiin 6-vuotiaana yksin vanhempien työpäivän ajaksi (olen nyt 27). En kokenut mitään ongelmaa tästä ja ainakin tunnen olevani "normaali".

Äiti tuli aina ruokatunnilla kello 11 kotiin antamaan minulle ruokaa ja minä olin tähän mennessä keittänyt äitille kahvin valmiiksi.

Päivät kuluivat kavereiden kanssa ulkona leikkiessä ja toisinaan yksin tuhertaessa. Kävin jopa tuon ikäisenä kaupassa yksin noin kilometrin päässä. Äiti jätti aina lapun pöydälle ja sen perusteella tein ostokset. Opin lukemaan jo 5-vuotiaana.

Kyllä tuo yksin jättäminen on melko yksilöllistä. Itse en koe enkä ole koskaan kokenut yksinoloa pelottavana asiana. Mielestäni opin jo ajoissa omatoimisuuteen, mikä heijastuu nykyiseen työelämääni. Työpaikassani on paljon melko iäkkäitä ihmisiä, mutta olen saanut paljon kiitosta omatoimisuudesta ja rohkeudesta tehdä päätöksiä nopeallakin tahdilla pelkäämättä vastuunkantoa.

Elämä on niin erilaista maalla ja kaupungissa. Ja sitten tietysti on perhekohtaisia eroja. Olen tuon alkuperäisen kysymyksen kirjoittaja, ja yllätyin ihan keskustelun vilkkaudesta :)

Kiitos vastauksistanne. Tilanne perheessämme (minä 7v lapsi) on toistaiseksi se, että lapsi ei ole ollut vielä lainkaan yksin kotona, lukuunottamatta ihan lyhyitä n. 5 min pätkiä. Olen ylihuolehtiva äiti, lisäksi lapsellani on kroonisia perussairauksia, jotka tekevät minut vieläkin varovaisemmaksi. Olemme kuitenkin muuten paljon erossa toisistamme, käynhän töissä ja lapsi viettää viikonloppuja isänsä luona ja joskus muuallakin. Aikuisen läsnäolo kuitenkin jatkuvaa.

Jostain syystä se kotiin yksin jättäminen on minulle iso kynnys. Ja itse asiassa eihän lapselle itselleen ole tullut vielä ilmeisesti mieleenkään, että niin voisi joskus tapahtua! Etenemme siis omaan tahtiimme. Kai sen sitten tietää, kun aika on kypsä.

alkuperäinen kysyjä kirjoitti:

Elämä on niin erilaista maalla ja kaupungissa. Ja sitten tietysti on perhekohtaisia eroja. Olen tuon alkuperäisen kysymyksen kirjoittaja, ja yllätyin ihan keskustelun vilkkaudesta :)

Kiitos vastauksistanne. Tilanne perheessämme (minä 7v lapsi) on toistaiseksi se, että lapsi ei ole ollut vielä lainkaan yksin kotona, lukuunottamatta ihan lyhyitä n. 5 min pätkiä. Olen ylihuolehtiva äiti, lisäksi lapsellani on kroonisia perussairauksia, jotka tekevät minut vieläkin varovaisemmaksi. Olemme kuitenkin muuten paljon erossa toisistamme, käynhän töissä ja lapsi viettää viikonloppuja isänsä luona ja joskus muuallakin. Aikuisen läsnäolo kuitenkin jatkuvaa.

Jostain syystä se kotiin yksin jättäminen on minulle iso kynnys. Ja itse asiassa eihän lapselle itselleen ole tullut vielä ilmeisesti mieleenkään, että niin voisi joskus tapahtua! Etenemme siis omaan tahtiimme. Kai sen sitten tietää, kun aika on kypsä.

Lue lisää

alkoi lapsi jo neljävuotiaana kyselemään, että saako hän jäädä yksin kotiin kun käyn kaupassa tai muualla. Hän kyseli sitä usein ja joskus sitten jätin katsomaan piirrettyjä 15 minuutiksi kun kävin koiran kanssa ulkona. Hän oli hyvin iloinen tuntiessaan itsensä "isoksi pojaksi" joka uskaltaa olla yksin kotona. Siitä sitten hiljalleen pidennettiin yksinoloaikoja ja nyt, lähes kuusivuotiaana, hän on silloin tällöin kotona noin tunnin tai puolitoista yksin. Mitään ongelmia ei ole ollut ja hän tykkää yksinolosta ja luottamuksesta.

Minulle ei olisi tullut mieleenikään jättää häntä yksin niin nuorena, jollei hän itse olisi sitä halunnut. Hän kuitenkin oli varmasti siihen valmis jo silloin. Uskon, että jollei hän olisi ottanut itse asiaa puheeksi moneen kertaan, en vieläkään häntä jättäisi yksin.

alkuperäinen kysyjä kirjoitti:

Elämä on niin erilaista maalla ja kaupungissa. Ja sitten tietysti on perhekohtaisia eroja. Olen tuon alkuperäisen kysymyksen kirjoittaja, ja yllätyin ihan keskustelun vilkkaudesta :)

Kiitos vastauksistanne. Tilanne perheessämme (minä 7v lapsi) on toistaiseksi se, että lapsi ei ole ollut vielä lainkaan yksin kotona, lukuunottamatta ihan lyhyitä n. 5 min pätkiä. Olen ylihuolehtiva äiti, lisäksi lapsellani on kroonisia perussairauksia, jotka tekevät minut vieläkin varovaisemmaksi. Olemme kuitenkin muuten paljon erossa toisistamme, käynhän töissä ja lapsi viettää viikonloppuja isänsä luona ja joskus muuallakin. Aikuisen läsnäolo kuitenkin jatkuvaa.

Jostain syystä se kotiin yksin jättäminen on minulle iso kynnys. Ja itse asiassa eihän lapselle itselleen ole tullut vielä ilmeisesti mieleenkään, että niin voisi joskus tapahtua! Etenemme siis omaan tahtiimme. Kai sen sitten tietää, kun aika on kypsä.

Lue lisää

Me ei siis asuttu silloin maalla, kun olin lapsi. Asuimme Helsingissä(Kulosaaressa) ja silti olin yksin kotona eskarin/koulun jälkeen. Mutta ymmärrettävää on, ettei Kulosaaressa ja Helsingin keskustassa asuminen ole kovinkaan hyvin verrattavissa keskenään.

Olen nyt vasta aikuisena muuttanut "landelle". ;)

sitten taas kirjoitti:

alkoi lapsi jo neljävuotiaana kyselemään, että saako hän jäädä yksin kotiin kun käyn kaupassa tai muualla. Hän kyseli sitä usein ja joskus sitten jätin katsomaan piirrettyjä 15 minuutiksi kun kävin koiran kanssa ulkona. Hän oli hyvin iloinen tuntiessaan itsensä "isoksi pojaksi" joka uskaltaa olla yksin kotona. Siitä sitten hiljalleen pidennettiin yksinoloaikoja ja nyt, lähes kuusivuotiaana, hän on silloin tällöin kotona noin tunnin tai puolitoista yksin. Mitään ongelmia ei ole ollut ja hän tykkää yksinolosta ja luottamuksesta.

Minulle ei olisi tullut mieleenikään jättää häntä yksin niin nuorena, jollei hän itse olisi sitä halunnut. Hän kuitenkin oli varmasti siihen valmis jo silloin. Uskon, että jollei hän olisi ottanut itse asiaa puheeksi moneen kertaan, en vieläkään häntä jättäisi yksin.

Lue lisää

yksinolo lähti liikkeelle luonnollisesti. Ensin lapsi jäi nelivuotiaana kotiin videoiden ääreen kun ei halunnut lähteä kanssani pyykkituvalle, joka on toisessa rakennuksessa. Myöhemmin hän on saanut jäädä pihallekin, joka meillä on suuri ja suhteellisen turvallinen, ja josta löytyy aina kavereita. Tuttuja naapureita on paljon eli aikuisten turvaa löytyy jos hätä yllättää. Kännykkä hänellä on ollut käytössä vuoden ajan, soittelee lähinnä kysyäkseen, mitä ottaisi välipalaksi tms., harvoin on ollut ikävissään. Kolme-neljä tuntia menee ihan hyvin, mutta "ohjelmoin" kyllä ajankäyttöä tyyliin: katso ensin lastenohjelmat, ota sitten välipalaa ja sen jälkeen jos haluat voit mennä kavereiden kanssa leikkimään.

Minusta moni "isoksi kasvamisen" asia on vanhemmista kiinni: sallimmeko lapsemme kasvaa isoksi vai haluammeko pitää hänet vielä esiliinan nauhoissa roikkumassa. Jos itse arastelee lapsen yksin jättämistä, pelko tarttuu helposti lapseen. Oma luottamuksesi siihen, että lapsesi pärjää, taas antaa hänellekin uskoa asiaan!

täysin lapsesta minkä ikäisenä voi jättää yksin kotiin.itelläni on 2 lasta.vanhin oli pieniä aikoja yksin kotona jo 5vuotiaana(nyt7),kun kävin nuorimmaisen kanssa kaupassa,lääkärissä tai jossain.pystyin luottamaan vanhimpaan lapseeni ja koskaan ei mitään tapahtunutkaan.nuorimmaiseni on nyt 5v,todellinen riiviö!en voisi kuvitellakaan jättäväni häntä yksin..