Olen ollut naimisissa mieheni kanssa vasta pari vuotta. Mies on aina ollut aika estynyt, pelkää kokeilla uusia asentoja, INHOAA pornoa yli kaiken, tekee aloitteen ehkä kerran kuussa, jos sitäkään. Itse kyllä katsoisin pornoa ja kokeilisin kaikenlaista, mutta ei kun ei. Olen alle 30 v, hoikka, nätiksikin kehutaan aina joskus. Mieskin kehuu ja paijailee, mutta ei sen enempää. Loukkaa se kun toinen ei halua. Onko hullua, etten itse AINA halua olla se joka tekee aloitteen? Muuten liitto on aivan loistava, henkisesti sovimme hyvin yhteen ja nautimme toistemme seurasta. Mieheni on hauska, fiksu ja huomaavainen. Tiedän kyllä, että hän rakastaa minua paljon.
Miehen edellinen suhde oli vaikea ja ex-avovaimo kuulemma rökitti henkisesti oikein kunnolla - seksiasioissakin. Uskon, että haluttomuus johtuu jossain määrin exän vaikutuksesta. Se on onnistunut tuhoamaan mieheni itsetunnon melko totaalisesti. Ongelma on siis psyykkinen, ei fyysinen. Kun yritän hienovaraisesti ottaa esille sen, ettemme rakastele kovinkaan usein (tällä hetkellä ei seksiä kahteen kk:n) ja kysellä, onko minussa jotain vikaa, mies puolustautuu heti ja vetäytyy panssareitten taakse. Minä kuulemma syyllistän. Keskustelu yleensä päättyy miehen alkaessa jankata, että mitään ongelmaa ei ole olemassa ja varmaan aletaan rakastella enemmän SIT KU stressi helpottaa ja SIT KU on enemmän aikaa ja SIT KU sitä ja tätä.
Rakastan miestäni, mutta ärsyttää se kun hän ei voi myöntää, että ongelma on olemassa ja ettei seksiä kerran neljännesvuodessa ole ihan normaali asiaintila. Ulkopuolisia ehdotuksia on tullut, mutta en ole lähtenyt niihin, kun tiedän, että se olisi sitten muutoin hyvän liiton loppu.
Onko haluttomuusongelma ratkennut kenenkään liitossa? Voiko tilanne parantua? Vai täytyykö jatkaa niin, että haudon asiaa yksin mielessäni... Pelkään katkeroituvani.
Miehen edellinen suhde oli vaikea ja ex-avovaimo kuulemma rökitti henkisesti oikein kunnolla - seksiasioissakin. Uskon, että haluttomuus johtuu jossain määrin exän vaikutuksesta. Se on onnistunut tuhoamaan mieheni itsetunnon melko totaalisesti. Ongelma on siis psyykkinen, ei fyysinen. Kun yritän hienovaraisesti ottaa esille sen, ettemme rakastele kovinkaan usein (tällä hetkellä ei seksiä kahteen kk:n) ja kysellä, onko minussa jotain vikaa, mies puolustautuu heti ja vetäytyy panssareitten taakse. Minä kuulemma syyllistän. Keskustelu yleensä päättyy miehen alkaessa jankata, että mitään ongelmaa ei ole olemassa ja varmaan aletaan rakastella enemmän SIT KU stressi helpottaa ja SIT KU on enemmän aikaa ja SIT KU sitä ja tätä.
Rakastan miestäni, mutta ärsyttää se kun hän ei voi myöntää, että ongelma on olemassa ja ettei seksiä kerran neljännesvuodessa ole ihan normaali asiaintila. Ulkopuolisia ehdotuksia on tullut, mutta en ole lähtenyt niihin, kun tiedän, että se olisi sitten muutoin hyvän liiton loppu.
Onko haluttomuusongelma ratkennut kenenkään liitossa? Voiko tilanne parantua? Vai täytyykö jatkaa niin, että haudon asiaa yksin mielessäni... Pelkään katkeroituvani.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ehkä voit hienotunteisesti ehdottaa hänelle yhteistä konsultointia.tuollainen löytyi netistä; http://www.sinikkasavander.fi/ tietysti jos miehesi ei myönnä ongelman olemassaoloa terapia voi olla vaikeampi juttu. i wish u good luck...
Kuka voi olla niin tyhmä, että menee avioon, vaikka seksi ei toimi? Seksihän on yksi tärkeimmistä rakennuspalikoista toimivassa ja tyydyttävässä parisuhteessa! Jos jo tuossa vaiheessa on ongelmia, niin ei ole toivoa paremmastakaan koskaan....
... Ei se elämä aina niin yksinkertaista ole, eikä asiat oo aina olleet tasaisen huonosti. Kyllä asiaa tuli mietittyä ennen avioon menoa. Panin jopa suhteen poikkikin, kun ajattelin etten voi mennä naimisiin jos seksielämä on aina tällaista. Palasimme takaisin yhteen - ja mitä ihmettä! seksi sujui loistavasti pitkän aikaa. Sujui hyvin silloinkin kun mentiin naimisiin. Mutta yleensä "hiljaiselo" tuppaa tulemaan takaisin.
Kiitos linkistä, P.Pasanen, katsomme mitä tuleman pitää.
Kyllä tosiaan kannattas ennen avioliittoa pohtia noita juttuja.. kun ei ole vielä naimisissa, niitä voi yrittää korjata, mutta miksi mennä naimisiin jos kaikki ei ole kunnossa.
Miksikö naimisiin?
Rakkaudestahan sitä naimisiin mennään.
Rakastan miestäni fyysisen puolen vaikeuksista huolimatta. En ole koskaan parempaa miestä tavannut, enkä suostu uskomaan, että koko liitto on tuhoon tuomittu, vaikka näitä seksittömiä aikoja tuleekin. Yritän toivoa, että nujerrettu itsetunto palaisi ja asiat muuttuisivat. Muuttuivathan ne jo aiemminkin joksikin aikaa parempaan suuntaan (vrt. ed. viesti)
Kylläpä tollasesta kommentista on paljon apua. Kannattaisiko harkita vaikka terapeutin ammattia? Tunnut olevan kovin hyvä antamaan neuvoja. Onko koskaan käynyt mielessä, että täällä on ihan oikeitakin ihmisiä välillä kysymässä vaikka kohtalotovereilta helpotusta omaan tilanteeseen. Joku ehkä saattaisi haluta pelastaa liittonsa, eikä luovuttaa, päästää irti liian helpolla suhteestaan ja rakkaasta ihmisestä.
Joo, kyllä kannattaa suhteen eteen tehdä huomattavasti töitä ennenkuin alkaa luopumaan. Mun mielestä asia on niin, että avioon ei nimeenomaan mennä seksin takia(sitähän voi harrastaa muutenkin) ja silloin kun avioon mennään, niin ei sieltä seksin takia ihan heti lähdetäkään.
Ne jotka muuta väittää on luultavasti sinkkuja ja toivottavasti sellaisina pysyvätkin.
En tiedä onko tästä viestistä enemmän lohtua vai harmia, mutta kirjoitan kuitenkin. Niin paljon kuulosti tuo tekstisi omaltani =)
SIT KU oli tuttu käsite. Syyllistäminen ja painostus vilahtelivat keskusteluissa. Monta minun itkua ja monta miehen mökötystä. Ja tietysti taustalla haamuilee se pahis-ex =) Ei tosin ehkä ihan samassa muodossa, minun ukkoni ex petti niin pohjamutia myöten, että mies parka varmaan tunsi itsensä yksinkertaisesti haavoittuvaksi. Ja toisekseen, eihän meillä kaikilla ole yhtä aktiivista viettiä noihin hommiin, se on fakta joka koskee myös miehiä.
Alkuaikojen intohimon jälkeen tahti harveni... ja harvani... ja harveni. Meni tuota meilläkin joskus kaksi kuukautta ilman seksiä. Siinä tosiaan kierteessä vahdattiin varmaan pari vuotta, kun minä suutuin ja ahdistuin, ja kun näytin sen, mies vuorostaan ahdistui ja halusi entistä vähemmän.
Sitten minä luovutin ja totuin. Yllättävää kyllä, seksin määrä lisääntyi hieman ja laatu parani huomattavasti. Edelleen puuhastellaan monien mittakaavalla naurettavan vähän, pari kertaa kuussa keskimäärin, mutta tällä hetkellä molemmat ovat tyytyväisiä. Voihan se olla, että jos mies ehdottaisi, niin innostuisin hommaan useamminkin, mutta enää ei ole sitä "pakko kerjätä, tahtoo saada" -stressiä.
Eli siis ongelmaa ei ole, koska totuimme siihen ja hyväksyimme sen. Laatu korvaa edelleen vähäisen määrän =)
miten paljon nimenomaan naiset valittavat miesten haluttomuudesta!
Mun tyttöystävä lähti toisen miehen matkaan ja nyt sitten oon kuullu sen valittelevan, mitenkä ei nykyseltä mieheltä saa riittämiin. Olen lievästi sanoen vahingoniloinen! ;)
hei
en usko että mikään teidän seksielämässä muuttuisi paremmaksi, kuulostaa siksi samanlaiselta asetelmalta kuin meillä oli.
Valitan! Meidän oli todella vaikea puhua asiasta, mies oli tosi vihamielinen jos yritin.
Hän oli ihan kokematon kun aloimme seurustella, näin ymmärsin. Häntä ei voinut yhtään 'neuvoa' tai ohjailla, kun hän jo vetäytyi itseensä tyyliin jos ei kelpaa niin ei. Ja ne rakastelut vain harvenivat.
joskus sitten kyllästyin siihen huonoon seksiin jossa jäin ilman. Kyllästyin tekemään aloitteita. Se todella loukkasi, että hän ei halunnut! Jossain vaiheessa oli tosi helvetillistä.
Sinulla on muutamia mahdollisuuksia. Raahaa miehesi ensin lääkäriin, ehkä hän lopulta suostuu tutkittavaksi. Sehän voi olla hormonitoiminnan vika- Ja sitten seksologille! Toinen mahdollisuus on, että hommaat hyvällä omallatunnolla rakastajan joka osaa ja haluaa rakastella. Kolmas on, että eroatte ja olette aina hyviä ystäviä ja rakkaita toisillenne ja sinä löydät uuden seksuaalisesti omanmittaisesi miehen. Neljäs että kehität aktiivisen sooloseksi-elämän ja tyydyt siihen 4 krt vuodessa seksiinne (mutta luulen että se siitä harvenee!).
Älä usko että exä tuhosi miehesi onnellisen seksielämän! Kyllä vika on miehessäsi, ei kenessäkään muussa naisessa. (Korkeintaan hänen äidissään!)
Kuulostaa siltä, että miehesi on aikamoinen syyttelijä tässä asiassa.
Älä usko että tilanne paranee. Ei se sitä tee, tai korkeintaan lääkärin-seksologin kautta!
Mieti mitä valitset. Jos jäät tähän tilanteeseen, katkeroituminen on kyllä lähellä, jos et aktiivisesti sitä karkoita.
Mutta sitten vaihdevuosien jälkeen kyllä helpottaa, sinulla! Ja silloin voitkin olla tyytyväinen miehestäsi, joka ei hanakasti ole vaihtamassa sinua nuorempaan seksikumppaniin!
Olen siinä mielessä samaa mieltä, että ei kukaan mies voi niin pahasti masentua ja kadottaa itsetuntoaan, että seksittömyydestä tulisi lähes pysyvä olomuoto. Kyllä miehen itsetunto palaa jos hänellä on haluava nainen joka ei hauku tms. vaan osoittaa, että haluaa tätä miestä.
Kyllä kait teillä alussa oli seksiä useammin, en nyt muista mitä viestissäsi luki. Jos ei ollut, niin silloin olisi hälytyskellojen pitänyt jo soida.
Kyse voi olla tosiaan hormonaalisista jutuista.