Käyn silloin tällöin Lahdessa työmatkalla ja yleensä vien asiakkaita myös syömään ja iltaa viettämään.
En tiedä paljoakaan Lahden ruokapaikoista, mutta yksi jäi mieleen ja huonolla tavalla. Yleensä en valita enkä valita nytkään mutta sanon kumminkin että ikinä en ole nähnyt niin huonoa henkeä ravintolassa johtuen ilmeisesti Italialaisomistajista joka näkyi myös siten että itse omistaja (mies), mikä lie,, huusi aiakkaille jotka eivät olleet tyytyväisiä ruokaan. Samaten hän oli tosi V...mainen alaisilleen mikä tuo esiin sen että ei osata johtaa kyseistä paikkaa ollenkaan.. Häpesin asiakkaitteni puolesta enkä mene kyseiseen Mamma Mariaan enään ikinä. Työntekijät olivat ahkeria ja ystävällisiä mutta selvästi nähtynä johdon puolella ei tajuta asiasta yhtään mitään muutakuin se että itse saa nojailla ja keljuilla kun mieli tekee, baikka muilla olisi kuinka kiire. Liikun ympäri maailmaa enkä tosiaan suosittele tätä torinvarren paikkaa kenellekkään missään.
Kiitos ravintola MM.
Lahden ruokaravintolat
30
6174
Vastaukset
- kokemus
Ennen kuin luin viestiäsi pidemmälle, ajattelin suositella Mamma Mariaa. Italialainen temperamentti on oma lukunsa, minkäs sille mahtaa. Keskustan alueella on useita hyviä ravintoloita. Vinkkien saamiseksi hanki käsiisi vaikkapa paikallinen City-lehti.
- Tyytyväinen
Minä itse olen tosi tyytyväinen kyseisen paikan palveluun ja tasoon. En asu Lahdessa mutta aina kun olen Lahdessa niin kyllä käyn syömässä tässä torinvarren paikassa. Suosittelen tätä kaikille koska ruoka ja palvelu on erittäin hyvää ja paikka on itsessään viihtyisä.
Joka paikassa ja työssä on joskus ongelmia, joten eiköhän jatketa tyytyväisin mielin eteenpäin. Voin suositella kaikille ketkä haluavat hyvää ruokaa ja hyvää palvelua. - ita
Olemme mielenkiinnolla lukeneet viestisi Ravintolastamme. Voimme myös kuvitella mistä se tulee (joka tapauksessa ei asiakkaaltamme). Miksi olisimme 10 vuotta paikkakunnalla ja tunnettu Helsingistä Tampereelle, Jyväskylään, Savonlinnaan? Kaikkina näinä vuosina negatiiviset palautteet voi laskea yhden käden sormilla!! Työntekijämme ovat viihtyneet seurassamme 2-9 vuotta ja työharjoittelijat sanovat työskentelevänsä mielellään kanssamme.
Tulkaa uudet asiakkaat itse tutustumaan ja rakkaat vanhat asiakkaat, Te tiedätte, miksi meille tulette! Olemme Teistä ylpeitä, vanhoista ja uusista, ja saamme voimaa mennä eteenpäin, ei samalla lailla, vaan vielä paremmin.
Ja jos Herra X meille jotain todella suosittelee, voi hän sen tehdä julkisesti omalla nimellään (niinkuin hän toisen osapuolen, meidät, julkisesti nimesi) jotta vastauksemmekin menisi julkisesti oikealle henkilölle. Toivommekin, että Herra X ottaa meihin suoraan yhteyttä ja ilmoittaa päivän ja todelliset epäkohdat vierailustaan. Herra X tietää minne ottaa yhteyttä! Terveisin Mauro- Kypsä valittajiin
Ilmeisesti kyseessä on joku henkilö mille ei kelpaa yhtään mikään tässä elämässä. Näitä valittajia piisaa näköjään joka paikkaan eikä niitä kannata ottaa liian tosissaan muuten tässä saa olla kokoajan miettimässä ja murehtimassa maailman menoa.
Itse olen ollut aina tyytyväinen kyseiseen paikkaan ja sen palveluun ja olen jatkossakin.
Kannattaa ohittaa tuollaiset henkilöt kun ei niitä saa tyytyväisiksi millään.
- on paras
Muutin vuoden alusta Lahteen, ja tutustuin loistavaan italialaisravintola Mamma-Mariaan. ihan ruopka ja ilmapiiri. KIITOS.
Eero Aulio, graafinen suunnittelija - Friidu
Kävin syksyllä mainitsemassasi ravintolassa ja pidin paikasta. Olin kuvitellut, ettei Lahdessakaan ole tarpeeksi hyvää ravintolaa :) Vuosi sitten poikkesin eräässä ravintolassa Aleksanterinkadulla syömässä miespuolisen ystäväni kanssa. Eipä siinäkään mitään moittimista ollut, mutta ystäväni huomasi pari asiaa... Mutta yleensä tarjoillaan naisille ensin! Vaikkeivat nämä maksaisikaan, niin kuulema naisille ensin. Ehkä myöskään sitä ei huomannut, kumpi meistä oli vanhempi, mutta kun se satuin olemaan myös minä... No, eipä tuo haittaa, mutta taidamme mennä ensi kerralla syömään Mamma Mariaan :)
- juho
Santa Fe:n ruoka on hyvää, palvelu pelaa ja paikka on viihtyisä. Samaan ketjuun kuuluu myös jackalope, vähän pienempi mutta ihan laadukas paikka sekin.
Ei sen puoleen mamma mariassakaan mitään negatiivista ole, parhaat pastaruoat lahdessa saa sieltä! Ja jäätelöt, ne on ihan eri luokkaa kuin valiolla..! - Uskollinen asiakas
Hyvä etsivä.. ja ihmettelevä ul... Kovasti ihmetyttää havaintosi kyseisessä ravintolassa. Itse matkustan myös paljon ja aina Lahdessa käydessäni menen Mamma Mariaan juuri sen ilmapiirin ja loistavan ruoan takia. Palvelu on aina pelannut, niin omistajien kuin työntekijöiden puolelta. Se, että omistajat ylipäätänsä ovat aktiivisesti näkyvillä ja tekevät työtä muiden mukana, ei ole suomalaisessa ravintolakulttuurissa itsestään selvä! On hienoa nähdä omistajien tekevän ruumiillista työtä kaiken muun taustatyön lisäksi!
On todella hienoa, että Lahdessa on hyppyrimäkien lisäksi muutakin positiivisen maininnan arvoista!
P.S. Vähän mietityttää mikä on asemasi työpaikalla ja ketkä ovat asiakkaitasi? Sen verran alkeellinen oli kirjallinen ulosantisi. Yleensä kuitenkin on kohteliasta kertoa epäkohdista heti asianomaisille, jos siihen TODELLA on aihetta.
Mamma Marian koko väelle kaikkea hyvää ja te olette ja pysytte Lahden parhaana ruokailupaikkana! Uskollinen asiakas. - lahtelainen
Olette ilmeisesti kovin nuoria ravintolan käyttäjiä, ketkä mamma mariasta vielä jotakin positiivista löytää. Onhan se tosiasia että kyseisestä paikasta saa pastaa ja palveluakin, mutta vielä muutama vuosi sitten mamma mariasta sai lostavaa pastaa ja loistavaa palvelua! Henkilökunnassa tapahtuneita muutoksia en tiedä, mutta ilmeisesti joku on ollut korvaamaton!! Puhun nyt ennen kaikkea ravintolan ilmapiiristä ja juuri siitä ihanasta italialaisesta tunnelmasta, mutta ruoka-annosten tasalaatuisuus on myöskin kärsinyt. Varmaankin on vain onnesta kiinni kuka sattuu milloinkin kauhaa keittiössä heiluttavan. Mennyttä ovat ajat kun tunsi itsensä toivotuksi asiakkaana eikä vain rahapussin kantajana. Lienee sekin riippuu työvuorolistasta? Tasaisin väliajoin olen käynyt tätäkin ravintolaa testaamassa, mutta en näitä nk. vanhoja, jopa 9 vuotta (?) talossa olleita tavannut. Kirjoitan nimimerkillä, koska juuri se tunne jäi viime kerralla mamma mariasta; asiakkaanne haluatte pitää kasvottomina.
- Pandora
kannattaa kokeille
- ita
Vastaan vielä kerran, koska haluan tarkentaa muutamalla sanalla viestejäsi: mitä ilmapiiriin tulee, ovat itse italialaiset turistit tänä ja edellisinä vuosina kehuneet aitoa italialaista ilmapiiriä ja ruokaa, jota ei täällä pohjolassa muualta ns. "italialaisissa" ravintoloissa ole!
Mitä kasvottomuuteen tulee, kysypä asiakkailtamme kuinka heidät huomioidaan, myös perheen pienimmät, uudet ja vanhat asiakkaat. Korvaamattomia ovat vain asiakkaat, jotka ovat tyytyväisiä palveluumme ja pitävät meistä, ei edes omistaja ole korvaamaton.
Vaikka pidämmekin kaikista asiakkaistamme, olemme mekin vain ihmisiä. Ehkä on hyvä myös tarkistaa oma käytös jos tuntee saavansa epäoikeudenmukaista kohtelua.
Tärkeää meille on tyytyväinen asiakas, kävi hän sitten yksin juomassa kahvin tai isomman porukan kanssa syömässä! Mauro - asiakas
ita kirjoitti:
Vastaan vielä kerran, koska haluan tarkentaa muutamalla sanalla viestejäsi: mitä ilmapiiriin tulee, ovat itse italialaiset turistit tänä ja edellisinä vuosina kehuneet aitoa italialaista ilmapiiriä ja ruokaa, jota ei täällä pohjolassa muualta ns. "italialaisissa" ravintoloissa ole!
Mitä kasvottomuuteen tulee, kysypä asiakkailtamme kuinka heidät huomioidaan, myös perheen pienimmät, uudet ja vanhat asiakkaat. Korvaamattomia ovat vain asiakkaat, jotka ovat tyytyväisiä palveluumme ja pitävät meistä, ei edes omistaja ole korvaamaton.
Vaikka pidämmekin kaikista asiakkaistamme, olemme mekin vain ihmisiä. Ehkä on hyvä myös tarkistaa oma käytös jos tuntee saavansa epäoikeudenmukaista kohtelua.
Tärkeää meille on tyytyväinen asiakas, kävi hän sitten yksin juomassa kahvin tai isomman porukan kanssa syömässä! MauroTavoite on hyvä, toteutus on jäänyt viime aikoina puolitiehen. Ei pidä jäädä paistattelemaan historian valoon. Ehkäpä henkilökunnan vaihtuessa on kunnon `briiffaus´ unohtunut. Oiskohan palaverin paikka? Taso kun määräytyy valitettavasti juuri sen heikoimman lenkin mukaan. Positiivisen asenteen ylläpitäminen ei oikeesti oo pelkästään asiakkaan vastuulla!! Enkä muuten ole tämän ketjun aloittaja, olen vain suunnilleen samaaa mieltä asiasta.
- tämäkin!!
Kokeile Mustaa Kissaa ja siellä pihviravintola Marleenaa!;) Saat varmasti todella verisen pihvin ja syödä saa rauhassa jos vaan jaksaa luoteja väistellä. Kokemus se tämäkin!
- mitenkä?
Ammutaanko siellä pihvit vasta lautaselle?? No ainakin on tuoretta! Ja villin lännen tunnelma kaupan päälle. Pakko kokeilla.
- Työmatkustaja
Omat kokemukseni Mamma Mariasta ovat pelkästään positiivisia. Muutaman kerran olen myös käynyt Lahden ravintoloissa syömässä ja parhaiten mieleeni ovat jääneet Taivaanranta, Capo (kai se oli sen pienen ja erinomaisen ravintolan nimi?), Bengol ja Santa Fe. Kaikista saa kotimaisen mittapuun mukaan asiallista palvelua ja hyvää ruokaa. Noista mainituista tosin vien asiakkaitani vain Taivaanrantaan ymmärrettävistä syistä.
- että Lahdesta
puuttuvat riittävän tasokkaat majoitustilat. Tästä on ollut puhetta mediassa.
Lahden ympäristökuntaan muuttaneena olen yrityksen ja erehdyksen kautta koettanut löytää mieleistäni ruokaravintolaa, missä voisi rentoutua esim. ostosmatkan lomassa. Toistaiseksi yritykseni ovat osoittautuneet erehdyksiksi. - Ansu
Kaksi kertaa olen kyseisessä paikassa käynyt. Ensimmäisellä kerralla soin kermaista lohipastaa jota sitten kaksi päivää oksensin. Toisella kertaa odotimme puoli tuntia tarjoilijaa ja sen jälkeen tunnin ruokaa. Eipä ole enää tehnyt mieli tuohon ravintolaan.
- mieltä
Ansu kirjoitti:
Kaksi kertaa olen kyseisessä paikassa käynyt. Ensimmäisellä kerralla soin kermaista lohipastaa jota sitten kaksi päivää oksensin. Toisella kertaa odotimme puoli tuntia tarjoilijaa ja sen jälkeen tunnin ruokaa. Eipä ole enää tehnyt mieli tuohon ravintolaan.
mamma maria huono. tunnin odotuksen jälkeen sain raakaa pastaa. t=k
- Koffii
mieltä kirjoitti:
mamma maria huono. tunnin odotuksen jälkeen sain raakaa pastaa. t=k
Jos asiakkaita tahdot(te) viedä Lahessa syömään niin
suositteln Jackalope, Santa Fe, Taivaanranta ja El Toro.. Asiallisia paikkoja, hyvä ruoka ja ystävällinen palvelu.. Huviretkestä ei enää kokemuksia ole mutta hyvää ruokaa sieltä ennen ainakin sai.. Kyseisissä ravintoloissa myöskin mahdollisuus saada luodista on suhteellisen pieni verrattuna tiettyihin muihin ravintoloihin.. - homma
mieltä kirjoitti:
mamma maria huono. tunnin odotuksen jälkeen sain raakaa pastaa. t=k
olen käynyt kyseisiessä ravintolassa kaksi kertaa.
molemmilla kerroilla palvelu oli erittäin huonoa ja ruoka kylmää.näiden kertojen jälkeen en enää mene yrittämään. suosittelen el toroa (paras)ja sen jälkeen jacalope ja santa fe ja myös torero - +Mitko+
homma kirjoitti:
olen käynyt kyseisiessä ravintolassa kaksi kertaa.
molemmilla kerroilla palvelu oli erittäin huonoa ja ruoka kylmää.näiden kertojen jälkeen en enää mene yrittämään. suosittelen el toroa (paras)ja sen jälkeen jacalope ja santa fe ja myös toreroHämeentiellä aivan keskustassa on pieni Bulgarialainen ravintola nimeltään Serdika. Aivan mahtavaa ruokaa!
- makkarat
+Mitko+ kirjoitti:
Hämeentiellä aivan keskustassa on pieni Bulgarialainen ravintola nimeltään Serdika. Aivan mahtavaa ruokaa!
kiitos kakesta!
t eero aulio
ihminen
- paska.fresno
Fresno paska paikka ja siellä vittuillaan sinne hakeneille työntekijöille.
- Juttuakuulee
Juu kuulema vittuilevat myös tekijöille.
- kierränkaukaa
Jo on kummaa meininkiä.
- Mumminen543
Kyllä on ruoka huonontunut mauron ajoista, halvalla ei saa hyvää, kun lisätään ruokaan enemmän sitä halpapastAA...EI KIITOS ENÄÄ, eiköhän urheimijat elätä tuota paikkaa
- kokemusta
kierränkaukaa kirjoitti:
Jo on kummaa meininkiä.
Ihan normaalia päijät-hämeessä.
- alsijsolk
Taitaa ketjupaikoissa työntekijät olla likasempia kuin asukkaat. Likasia rättejä pöydillä ravintoloissa ja kärpäsiä kaikkialla.
- Anonyymi
ei liity aiheesaan mutta aika pervo äijä toi ravintola kujan ravintola päällikkö. Kuntosalilla kattooo jokaisen naisen persettä silmät kiiluen.
- Anonyymi
Pervo tänään nimitteli kuin pikkupoika ja käyttäytyi muutenkin lapsellisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273633- 412469
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362314Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381559
- 141372
- 1281310
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2681293Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275